Jokainen nöyrtyy kerran Jumalan edessä

Raamattu sanoo, että jokainen luotu olento tunnustaa kerran Jeesuksen Herraksi ja kuninkaiden kuninkaaksi. Jokainen rienaaja ja pilkkaaja tällä palstalla pakotetaan polvistumaan Jeesuksen eteen. Teillä ei ole vaihtoehtoa. Te myönnätte Jumalan vanhurskaaksi ja myönnätte, että Helvetin tuomio on oikeudenmukainen kohdallanne. Vaihtoehtoa ei ole!!!
10285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kun pelottaa. :)

Äänestä
  • Kerroin vain, mihin sinunkin kannattaa varautua, jos et aio tulla uskoon...

    Äänestä

  • Pitää paikkaansa.


    Tulee päivä jolloin jokainen tulee hänen eteensä, sillä hänen alleensa on alistettu koko luomakunta. enkelit, ihmiset, ja kaikki jotka on luotuja hengessä/sielussa hänestä.


    Herra sebaout omistaa kaiken sinut, minut kaiken.

    Herran pelko on viisauden alku. Mutta valitettavasti moni katsoo ylen tämän ja korottaa itsensä viisaammaksi kuin mitä jumala on.


    Jumalaa tulee kunnioittaa ja rakastaa, sillä hänestä saa elämän ja ilon elämään. Mutta ihminen joka ei kunnioita häntä, saa maistaa omaa lääkettänsä. Niinkuin sanassa suunnilleen sanotaankin. Ilmestyskirjan viimeisillä sivuilla. ja myös sananlaskuissa että psalmeissa.

    Jeesus on kuollut sinunkin puolestasi golgatalla, joten hänen syytä on kaikki se pahuus jota sinäkin olet eläessäsi tehnyt. Mutta jos turvaat häneen sydämesi nöyryydellä, saat periä ikuisen elämän, mutta jollet olet tiesi valinnut huonosti.


    Sillä Jeesus haluaa että kaikki pelastuu synnin kahleesta, mutta monet eivät halua pelastua, vaan haluavat elää omaa elämää ja siten ettei heidän elämäänsä puututa. eikö niin.


    Se on vaan niin että Herra kyllä tietää jokaisen ihmisen teot ja tiedot, ajatukset ja kaiken ihmisistä. Eikä ihminen pääse pakoon vastuutaansa synnin täyttämästä elämästä.




    Jokainen tulee polvistumaan herralle, niinkuin sanassa lukeekin. Myös hyvin röyhkeät ihmiset, jotka omastamielestäänsä ovat voimakkaita ja kovin fiksuja.


    Etsi herraasi ja ole hänen oma, niin sinulla ei ole hätää. Sillä Jeesus varjelee omiansa pahalta.




    Jeesus on Kristus Amen.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Kerroin vain, mihin sinunkin kannattaa varautua, jos et aio tulla uskoon...

    Piti vielä sanoa ettei armon alla uskossa jeesukseen ole pelkoa. kun olet hänen tielllä kulkeva : )


    Jeesus on elämänleipä tie ikuiseen iloon. AMEN

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Kerroin vain, mihin sinunkin kannattaa varautua, jos et aio tulla uskoon...

    ateisti, enkä typerillä saduilla peloteltavissa. Todennäköisesti tyydytät pätemisen tarvettasi jossain muualla, missä on lapsia tai muita arvostelukyvyttömiä ihmisiä, joita voit manipuloida.

    Sääliksi käy heitä.

    Äänestä

  • jeesus1 kirjoitti:

    Piti vielä sanoa ettei armon alla uskossa jeesukseen ole pelkoa. kun olet hänen tielllä kulkeva : )


    Jeesus on elämänleipä tie ikuiseen iloon. AMEN

    vaan matkalla Helvettiin.

    Äänestä

  • realisti ja kirjoitti:

    ateisti, enkä typerillä saduilla peloteltavissa. Todennäköisesti tyydytät pätemisen tarvettasi jossain muualla, missä on lapsia tai muita arvostelukyvyttömiä ihmisiä, joita voit manipuloida.

    Sääliksi käy heitä.

    ja koska olet niin pelokas, torjut kaiken sanomani tuollaisella mihinkään perustumattomalla asenteella.

    Äänestä

Kaikki odottavat nöyrtymistäsi.

Äänestä
  • mutta kun ei nyt vaan huvita nörtyä...ei sitten niin millään...niin että miten minulle sitten oikein käy...kun on tuota selkävaivaakin vähän niin ei senkään takia selkä kumarru...mieli vielä vähemmän...se on niin pirun itsepintainen...

    Äänestä

Se vain ihmetyttää, miksi ko.kuvioissa jotkut tahtovat tuosta Raamatullisesta tosiasiasta huolimatta ikäänkuin kieltää ja estää huonommiksi katsomiaan palveluksen työstä erilaisin verukkein.
Ikäänkuin olisivat mielisairaan mustasukkaisia Kristuksesta Jeesuksesta vähäosaisille ja lyödyille lähimmäisilleen.Sitä ihmettelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentecostal* kirjoitti:

Raamattu sanoo, että jokainen luotu olento tunnustaa kerran Jeesuksen Herraksi ja kuninkaiden kuninkaaksi. Jokainen rienaaja ja pilkkaaja tällä palstalla pakotetaan polvistumaan Jeesuksen eteen. Teillä ei ole vaihtoehtoa. Te myönnätte Jumalan vanhurskaaksi ja myönnätte, että Helvetin tuomio on oikeudenmukainen kohdallanne. Vaihtoehtoa ei ole!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu