TEHY

Kaikille hoitajille olisi n.3000 euroa/kk oikeudenmukainen peruspalkka.(Työaikalisät ja muut ovat muuten erikseen..eli turha kenenkään sanoa että palkka on niin ja niin paljon..haittakorvaukset ovat juuri korvaus haitasta.Eli nollapeliä.Ei niitä voi laskea palkaksi.Työ on ERITTÄIN raskasta ja uuvuttavaan.Moni vahvakin lyö hanskat tiskiin ja menee muihin töihin,missä ei tarvitse koulutusta ja parempi tulo.
Moni myös lähtee ulkomaille kohtuullisemman (noin 4000-5000 euroa/kk) tulon tähden.Tätäkö suomen valtio haluaa?Jotenkin tuntuu ettei mitään vain tapahdu.Kaikki nyökyttelevät että kyllä näin on,mutta kukapa sen kissan hännän nostaisi ellei kissa itse?Mielestäni liitto on jokseenkin hampaaton sillä nyt olisi todella viimeistään pakkorako työtaistelutoimille!
5311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Erään puolueen edustajathan pitävät erittäin kovasti ääntä juuri terveydenhoitoalan palkoista.
En kuitenkaan muista että hallitusvastuussakaan ollessaan olisi millään tavoin yritetty asiaan puuttua tai sitä korjata.

Kansan enemmistö on varmasti hyvin yksimielinen että tuolla meitä tavallisia kansalaisia lähellä olevalla ja tärkeällä alalla on palkkaus liian huono.
Samoin muillakin julkisilla ja tärkeillä aloilla.
Tästä varmaasti ollaan hyvinkin yksimielisiä.

Olisi hyvin helppo temppu nostaa verotusta poliittisella päätöksellä jokin mitätön prosenttiyksikkö ja suorakohdistaa tästä saadut varat juuri esim hoitajien palkkojen kerrankin kunnolliseen korjaukseen.

Ei kuitenkaan näillä populisteilla ole uskallustakaan tällaiseen tekoon tai edes sen ehdottamiseen.

Päinvastoin kaikki ovat halukkaita keventämään verotusta ja lupailemaan miljardeja kaikenlaisiin täysin turhiin asioihin.

Äänestä
  • onko kyse ehkä samasta puolueesta joka ei lupaa merkittäviä veronalennuksia vaan sijoittaa nämä rahat hyvinvointipalveluihin. oikea osoite voisi olla palkat.

    Äänestä

halutaan yhteiskunnan maksavan, mutta sitten ei kyseiset ihmiset ole valmiita itse nostaan veroja.
Jokainen tajuu mitä suurempi palkka niillä joille yhteiskunta maksaa palkan, sitä enemmän pitää maksaa veroja.
Näinhän se TEHY: kin toisessa paikkaa vaatii veronalennuksia.

Äänestä

"Työ on ERITTÄIN raskasta ja uuvuttavaan.Moni vahvakin lyö hanskat tiskiin ja menee muihin töihin,missä ei tarvitse koulutusta ja parempi tulo."

Tuossako on perusteita palkankorotukselle?

Palkankorotuksellako esittämiisi työn vaativuuspuoliin saadaan helpotusta?

Tehän munaatte itsenne jo alkumetreillä.

Äänestä

Muuta Norjaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimintaa!! kirjoitti:

Kaikille hoitajille olisi n.3000 euroa/kk oikeudenmukainen peruspalkka.(Työaikalisät ja muut ovat muuten erikseen..eli turha kenenkään sanoa että palkka on niin ja niin paljon..haittakorvaukset ovat juuri korvaus haitasta.Eli nollapeliä.Ei niitä voi laskea palkaksi.Työ on ERITTÄIN raskasta ja uuvuttavaan.Moni vahvakin lyö hanskat tiskiin ja menee muihin töihin,missä ei tarvitse koulutusta ja parempi tulo.
Moni myös lähtee ulkomaille kohtuullisemman (noin 4000-5000 euroa/kk) tulon tähden.Tätäkö suomen valtio haluaa?Jotenkin tuntuu ettei mitään vain tapahdu.Kaikki nyökyttelevät että kyllä näin on,mutta kukapa sen kissan hännän nostaisi ellei kissa itse?Mielestäni liitto on jokseenkin hampaaton sillä nyt olisi todella viimeistään pakkorako työtaistelutoimille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu