Monta

olenkin tutissut ja kipristellyt varpaitani erään miehen hillittömän vetovoiman lähellä.Sittenpä olinkin jo siinä pisteessä että oli vain kaksi vaihtoehtoa.Joko kertoa ajatuksensa jollain lailla toiselle.Aikuismaisesti ja soveliaasti,tai Sitten antaa tulivuoren ryöpsähtää valloilleen jossain sopivassa paikassa sopivan hetken tullen,ja näin mahdollisesti menettää kasvonsa lopullisesti...
Valitsin sen ensimäisen vaihtoehdon,kun alkoi tuntua siltä että se tulivuori alkaa muuten kohta savuta. Oikestaan ajatuksillakaan ei ole mitään väliä.Että senpuoleen avautuminen ei millään muotoa missään tapauksessa voisi mitään edes parantaa.Ainoastaan oma olo on parempi kun ei tartte pingottaa itteesä koko ajan.Ja toinen osapuoli osaa pitää nyt hiukan välimatkaa.Kun tietää mitä mielessä liikahtelee.
Ensi viikolla pitäisi elämän ja yhteistyön jatkua niinkuin tähänkin asti.Mitenhän se luontevasti onnistuu.Tilanne on kuulema ok,mutta sitä se ei tule olemaan enään ikinä.Ylitin sen veteen piirretyn viivan,eikä se ole tapaistani.
31157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

työntänyt tussun suuhun, kyllä se siitä ois, kun olisi saanut eninmät karvat syljeskeltyy.

Äänestä
  • lapsellisen ilkeä tyyppi. Taitaa olla kasvu kesken vielä. Kyllä se siitä.

    Äänestä

Uskon, että oli vain hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuukautta kirjoitti:

olenkin tutissut ja kipristellyt varpaitani erään miehen hillittömän vetovoiman lähellä.Sittenpä olinkin jo siinä pisteessä että oli vain kaksi vaihtoehtoa.Joko kertoa ajatuksensa jollain lailla toiselle.Aikuismaisesti ja soveliaasti,tai Sitten antaa tulivuoren ryöpsähtää valloilleen jossain sopivassa paikassa sopivan hetken tullen,ja näin mahdollisesti menettää kasvonsa lopullisesti...
Valitsin sen ensimäisen vaihtoehdon,kun alkoi tuntua siltä että se tulivuori alkaa muuten kohta savuta. Oikestaan ajatuksillakaan ei ole mitään väliä.Että senpuoleen avautuminen ei millään muotoa missään tapauksessa voisi mitään edes parantaa.Ainoastaan oma olo on parempi kun ei tartte pingottaa itteesä koko ajan.Ja toinen osapuoli osaa pitää nyt hiukan välimatkaa.Kun tietää mitä mielessä liikahtelee.
Ensi viikolla pitäisi elämän ja yhteistyön jatkua niinkuin tähänkin asti.Mitenhän se luontevasti onnistuu.Tilanne on kuulema ok,mutta sitä se ei tule olemaan enään ikinä.Ylitin sen veteen piirretyn viivan,eikä se ole tapaistani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu