Olen muuttanut pääkaupunkiseudulle muutama vuosi sitten silloisen mieheni perässä. Suhde loppui heti muuton jälkeen, mutta olen jäänyt tänne työn vuoksi.
Ongelmani on, että olen yksinäinen. Työkaverit on kivoja, mutta kaikilla tuntuu olevan oma elämänsä ja oma ystäväpiirinsä, ja ehkä myös samantyyppisiä ihmisiä he eivät ole (itse sinkku, muut parisuhteissa), lisäksi suurin osa heistä on miehiä (parisuhteessa).
Olen välillä, varsinkin viikonloppuisin todella masentunut, olisi kiva kun olisi joku jota pyytää vaikka kahville, kaupungille, baariin yms. mutta kun ei ole.. Sen vuoksi viikonloput meneekin joko yksin kotona tai baarissa turruttamassa yksinäisyyden tunnetta..
Hetkittäin tämä yksinäisyys unohtuu kun tapaa jonkun miehen, jonka kanssa aikaa voi viettää, mutta yleensä nämä miehet ei sitten kuitenkaan halua jatkaa yhteydenpitoa ystävinä (vaikka niin väittävätkin)jos minua ei seurustelu ko. tyypin kanssa sitten kiinnostakaan.
Olisi ihanaa jos joku joskus soittaisi minullekin ja kysyisi, mitä kuuluu. Olen sosiaalinen, ja töissä pidetty ihminen, mutta ei kai se siitäkään ole kiinni. Miten saisin ystäviä, tai edes yhden hyvän sellaisen? Ei tunnu luontevalta mennä tyrkyttämään itseään tuntemattomille naisille..
Ja jonkun harrastuksen aloittaminen on turha vastaus minulle, yksin en vain jostain syystä pysty menemään esim. salille tms, silloin tuntee olonsa vain enemmän yksinäiseksi, kun näkee kaveriporukoita yhdessä viettämässä aikaa.
Olen jo miettinyt kaiken jättämistä, muuttoa jonnekkin toiselle puolelle maapalloa, elämän uudelleen aloittamista, mutta ei sekään mikään ratkaisu varmasti ole, yksin kai sielläkin olisin.
Oon ihan kivan näköinen tyttö, hauska ja 'rempseä', en mikään hienohelma, voisiko se olla esteenä? Karttaako naiset sellaisia naisia, jotka saattaa saada enemmän huomiota kuin itse saa? Onko naisille paras ystävä sellainen joka 'ei ole yhtä hyvän näköinen kuin itse on'?? Vai mikä helvetti minussa on vikana!?!
Ongelmani on, että olen yksinäinen. Työkaverit on kivoja, mutta kaikilla tuntuu olevan oma elämänsä ja oma ystäväpiirinsä, ja ehkä myös samantyyppisiä ihmisiä he eivät ole (itse sinkku, muut parisuhteissa), lisäksi suurin osa heistä on miehiä (parisuhteessa).
Olen välillä, varsinkin viikonloppuisin todella masentunut, olisi kiva kun olisi joku jota pyytää vaikka kahville, kaupungille, baariin yms. mutta kun ei ole.. Sen vuoksi viikonloput meneekin joko yksin kotona tai baarissa turruttamassa yksinäisyyden tunnetta..
Hetkittäin tämä yksinäisyys unohtuu kun tapaa jonkun miehen, jonka kanssa aikaa voi viettää, mutta yleensä nämä miehet ei sitten kuitenkaan halua jatkaa yhteydenpitoa ystävinä (vaikka niin väittävätkin)jos minua ei seurustelu ko. tyypin kanssa sitten kiinnostakaan.
Olisi ihanaa jos joku joskus soittaisi minullekin ja kysyisi, mitä kuuluu. Olen sosiaalinen, ja töissä pidetty ihminen, mutta ei kai se siitäkään ole kiinni. Miten saisin ystäviä, tai edes yhden hyvän sellaisen? Ei tunnu luontevalta mennä tyrkyttämään itseään tuntemattomille naisille..
Ja jonkun harrastuksen aloittaminen on turha vastaus minulle, yksin en vain jostain syystä pysty menemään esim. salille tms, silloin tuntee olonsa vain enemmän yksinäiseksi, kun näkee kaveriporukoita yhdessä viettämässä aikaa.
Olen jo miettinyt kaiken jättämistä, muuttoa jonnekkin toiselle puolelle maapalloa, elämän uudelleen aloittamista, mutta ei sekään mikään ratkaisu varmasti ole, yksin kai sielläkin olisin.
Oon ihan kivan näköinen tyttö, hauska ja 'rempseä', en mikään hienohelma, voisiko se olla esteenä? Karttaako naiset sellaisia naisia, jotka saattaa saada enemmän huomiota kuin itse saa? Onko naisille paras ystävä sellainen joka 'ei ole yhtä hyvän näköinen kuin itse on'?? Vai mikä helvetti minussa on vikana!?!
Vastaukset 7
Vanhimmat
eikä uusille ystäville ole aikaa, hyvä kun ehtii pitämään huolto edes jollain tasolla edes nykyisistä ystävyyssuhteista. Ainakin perheellisellä tavallinen arjen, työn ja harrastusten pyörittäminen vie niin ajan kuin voimatkin.
Se on todella kummallista että parisuhteessa elävät ja lapsiperheelliset eivät ajettele kuin itseään.
Voin hyvin kuvitella miltä sinusta tuntuu! Suurin osa ihmisistä, lapsellisista ja parisuhteellisista eivät ole koskaan JOUTUNEET hooitamaan yksin asioistaan ja arkeaan, joten he eivät voi tajuta eivätkä usein haluakaan että yksin elävällä ja asiansa hoitavalla on tuplamäärä työtä vapaa-ajallaan kun kaikesta, niin kodista,arjesta kuin muistakin asioista pitää selviytyä yksin, puhumattakaan että olisi edes joku jolle jutella arkisista asioista kun tulee kotiin!
Tämä pohjaton itsekkyys johtaa usein siihen, että yksinäisen ja yksineläjän hätä ja avuttomuus kyllä huomataan, mutta siltä halutaan ummistaa silmät ja mikäs parhaiten onnistuu kun karsimalla ns. sinkku ystäväpiiristä, kivempi olla parisuhteellisten kanssa tekemisissä niin ei tarvitse ajatella ystävyyden vastavuoroisuutta, hitto, senhän kanssa voisi joutua vaikka viettämään vapaa-aikaansa!!
Mulla ei heru enää tippaakaan sääliä jatkuvasti aikapulaa ruikuttaville, mulla on PALJON fiksuja lapsiperheellisiä tuttuja joilta kyllä liikenee aikaa, osa on jopa yksinhuoltajia joten he kyllä osaavat arvostaa vastavuoroista auttamista ja tietävät millaista on pärjätä maailmassa yksin.
Tuo on totta että jopa työ,- ja opiskelupaikat ovat menneet niin pinnallisiksi ja etenkin kun kaikkien pitäisi olla sieltä sinkkuelämää sarjasta repäistyjä, jos et ole niin ole sitten tervetuloa sadan vuoden yksinäisyys!
Paljon voimia sinulle äläkä kuuntele kateellisia ja katkeria, ajankäyttönsä lepsusti hoitavia ja välinpitämättömiä ja itsekkäitä kommentteja, lapsen saantia ei kukaan valvo, niitähän voi(näköjään) saada vaikka kuka uusavuton tahansa, joka ei osaa arvostaa sosiaalista kanssakäymistä ja ajatella muuta kuin omaa napaansa.TSEMPPIÄ!
Miten niin parisuhteessa tai perheelliset eivät ajattele kuin itseään? Ja miten niin eivät ole koskaan joutuneet hoitamaan asioitaan yksin? Ja kerropa mitä niin hel..tin vaikeeta siinä arjen pyörittämisessä on yksinäiselle ihmiselle, muuta kuin se yksinäisyys? Luuletko että kaikki parisuhteessa elävät ovat rynnänneet siihen heti kotoa muutettuaan tai perheelliset? Eiköhän suurin osa ihmisistä elän ensin yksin. Ja mihin hittoon toi kommenntti että joku karsii ystäväpiiristään sinkut perustuu? Itse en ole ystäviäni koskaan karsinu sillä perusteella jos ovat sinkkuja, yh-äitejä tai mitä hyvänsä. Ja ap:lle sellainen kommentti etten myöskään sen tähden että ystävä olisi paremman näköinen kuin minä. Itse olen elänyt aikoinaan useita vuosia yksin, myös yh-äitinä ja nyt olen parisuhteessa elävä perheellinen ja ystävät ovat minulle edelleen ystäviä ovatpa sitten mihin "ryhmään" tahansa kuuluvia. Itse olen edelleenkin valmis luomaan uusia ystävyyssuhteita, vaikka vanhojakin on. Mitään asioita ei pitäisi yleistää. Ja tosta vielä miksi kukaan karsisi ystäviään sinkuuden perusteella? Eihän se jos parisuhteessa elää tarkoita sitä että tavattaisiin vain sellaisia ystäviä joilla on kumppani, vai meinaatko että parisuhteessa elävät eivät tapaa koskaan ystäviään yksin vaan ainoastaan pariskuntina? Heh!
Ja meinaatko että jos perheellisellä ei ole aina aikaa ystävälleen kyseessä on vaan lepsu ajankäyttönsä huonosti hoitava uusavuton ihminen. Mitenkäs on jos tämä perheellinen vaikka tekee kolmevuorotyötä, mies on yrittäjä, yhteistä vapaa-aikaa perheen kanssa vähän niin ystävänkö kanssa se vähäkin vapaa aika tulisi säännöllisesti viettää ettei ole itsekäs ihminen. Katsos sitä on tehtävä valintoja, aina ei yksinkertaisesti sitä aikaa riitä ystäville vaikka kuinka haluaisi shoppailla ja käydä vaikka oluella turisemassa juttuja kaikessa rauhassa. Mielestäni se ei ole itsekkyyttä, se olisi sitä jos unohtaisi perheensä ja suurimman osan ajastaan liuhuaisi kavereiden kanssa ympäriinsä!
Sinä olet kyllä negatiivinen ja ikävä ihminen. En yhtään ihmettele, että joku laittaa kiireen tekosyyksi ettei ehdi sinua tapaamaan. Ihan vaan tiedoksi, että ei ole lainkaan kummallista, että äiti viettää perjantai-illan mieluimmin lapsen kanssa kotona kuin kaupungilla sinkkuystävien kanssa bilettämässä. Mitenköhän sinulla on tuplamäärä työtä vapaa-ajalla verrattuna perheelliseen ystävääsi, haloo? Onko tullut mieleen, että perheelliset ihmiset myös hoitavat lapsiaan: vaihtavat vaippoja, hoitava sairaita lapsia, pukevat, syöttävät, hankkivat vaatteita ja syötävää, vievät hoitoon ja harrastuksiin, leikkivät lasten kanssa, huolehtivat puhtaudesta, siivoavat lasten jälkiä jne. Mitenkähän se sinun roskapussin vieminen kerran viikossa on tuplamäärä, salli mun nauraa.
Lukiko kortsupakkauksessa että typeryys periytyy?
Roskapussi?Niinkö sinä sikapossu elelit vapaalla ollessasi? Hyh hyi, etkö koskaan joitanut kodin hommia? Ei ihme että vaikutat yksinkertaiselta..ai niin ja sinkuillahan ei ole lapsenhoitokeikkoja saati muita velvolisuuksia kuin bilettäminen.
Olet tyhmä ja säälin sekä lapsiasi että miestäsi. ja itsekäskin.Kokeilisit kuntosalia paineiden purkamiseen kun ei tuo kirjoittaminen näyttää olevan Kuroskan tasolla, röh röh..
Hyvin tuttu tilanne. Surffasin juuri tänne etsiessäni netistä sivustoja, joilta löytäisi esimerkiksi sähköpostikirjekavereita (onkohan sellaisia?).
Mutta, olen itse aikuinen naisihminen ja äkkiä vain sellaisessa tilanteessa, että huomasin aikani ja elämäni olevan miehen kanssa kotona kykkimistä. Olemme etsiskelleet kaveripariskuntaa, joiden kanssa viettää vaikkapa lautapeli-iltoja tai ruoanlaittokaljoitteluillanistujaisia. Ei ole vielä onnistanut, mutta yritys on kova ;) Itse sosiaalisena ihmisenä haluaisin ikäiseni ystävän tai ystäviä, joiden kanssa voisi pyörähtää yökerhoissa tanssimassa tai shoppailemassa, kahvilla, elokuvissa, maailmaa parantamassa. (Luin jostakin, että ystäviä hakevien olisi suhtauduttava asiaan kuin etsisivät seurustelukumppaneita, eli vaikkapa juuri baarissa voisi mennä ihan vain jutustelemaan samaa sukupuolta olevan yksin oleilevan kanssa. Alkulauseissa voisi heti mainita olevansa vailla juttuseuraa, ja mikä ettei voisi huvittuneena huomauttaa tilanteen hassunkurisuudesta - siitä, ettei missään nimessä hae seksiseuraa tms. vaikka niin voisi äkkiä luulla. No joo, ihan vain kuriositeettina tämä esimerkki.)
Hyvät ystävät, sovitaanko tästä edes olevamme ystäviä toisillemme, vaikkakin vain hengessä? Sovitaan, että kun törmäämme kaupassa/baarissa/työpaikalla/bussipysäkeillä tervehditään ja hymyillään ja kommentoidaan jostakin jotain. Siitäkin jo ainakin minun päiväni hieman piristyy.
Kurjaa ap, että tunnet itsesi niin yksinäiseksi. En välttämättä osaa neuvoa, mitä juuri sinun kannattaisi tehdä saadaksesi ystäviä mutta voin kertoa mitä itse tein. Muutin täysin vieraaseen kaupunkiin enkä tuntenut täältä ketään. Olen sosiaalinen ihminen ja pidän siitä, että on ihmisiä ympärillä, joten en tyytynyt siihen perinteiseen yksiöratkaisuun vaan muutin asumaan kimppakämppään. Kyllä, täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ja nyt he ovat kaikki ystäviäni. Ymmärrän kyllä, että minulla kävi tuuri kämppisten suhteen, mutta olen siltikin kovasti sitä mieltä, että etenkin sinkkujen yksinäisyys johtuu osittain siitä, että halutaan(?) niin kovasti asua yksin ja pitää kynsin hampain kiinni omasta yksityisyydestä.
Mulla ei ole ikinä yksinäistä jos en sitä itse halua, aina on joku kotona josta on seuraa. Nyt lähinnä vain ihmettelen, miksi lähes kaikki haluavat asua yksin, vaikka ymmärränkin, että elämän jakaminen aluksi ventovieraiden kanssa voi olla vaikeaa, eikä se välttämättä sovi kaikille.
Toinen, mitä tein muuttaessani tänne, oli että menin pelaamaan harrastamaani joukkuelajia paikalliseen seuraan. Sitä kautta sain monta uutta ystävää. Olisiko sinulla joku jo ennalta harrastamasi juttu, jota voisit jatkaa siellä Helsingissä?
Mä toivon, että ap löydät kivoja kavereita!