Outoja sattumuksia K-niemen saunassa

Elettiin 1970-lukua ja saunottiin Kallioniemen saunan makoisissa löylyissä.

Lauteilla istui henkilö, joka on verrattain ahkerasti kirjoittanut näille sivuille ainakin yhdellä nimimerkillä.

Mainittu henkilö otti puheeksi ruotsalaisen teologin Ingemar Lindénin vuonna 1971 julki tulleen väitöskirjan EGW:stä ja "suljetun (armon)oven ongelmasta".

Väitöskirja ei ollut mieluinen uutinen adventtikirkolle, ja niinpä se ei tietenkään ollut kivaa kuultavaa minullekaan.

Koetin vängätä vastaan "nimimerkille" , mutta en mitenkään hyvin onnistuen, kun en ollut mainittua väitöskirjaa lukenut ja kun minulla ei ollut teologista koulutusta.

Eikä sauna ollut ainoa paikka, missä "nimimerkki" kertoili makupaloja Lindénin tutkimuksesta.

Vaan sitten tapahtui kaksi asiaa, joiden tapahtumajärjestyksestä minulla ei ole tietoja, vaikka tuo asioiden järjestys minua on vuosia askarruttanut:

A) "Nimimerkki" lakkasi potkimasta aisan yli
B) Hän sai huomattavan ylennyksen virkaurallaan, ja palkkakin sen myötä ilmeisesti nousi aika mukavasti

Askarruttanut on siksi, että olisi hyvä tietää,

kävikö siinä niin, että asianomainen järkevöityi spontaanisti tai omaistensa neuvomana ja tämä huomattiin ylemmällä taholla: "kas, tässäpä on kehitys- ja ylentämiskelpoinen nuori henkilö!"

vai tuliko nimimerkin tykö lähetystö, joka ilmoitti:
On tasan tarkkaan kaksi vaihtoehtoa, nimittäen että joko jatkat höpinöitä Lindénistä ja saat potkut, tai lopetat höpinät, ja saat ylennyksen. Nykyinen meno ei voi jatkua.

Kun adventtikirkosta on kysymys, ei kolmattakaan vaihtoehtoa voi jättää huomioon ottamatta.
Saattoihan tässä käydä niinkin, että tapahtui kuin jouluevankeliumissa itämaan tietäjille, joita unessa varoitettiin käyttämästä samaa tietä ja käskettiin valita toinen tie.

"Nimimerkki" saattoi kokea taivaallisen valistumisen ja näki taktiikan muutoksen tarpeellisuuden.

Jos ketä kiinnosta, kuka Lindén oli ja mitä hän teki ja kirjoitti, Googlella löytyy 91.000 viitettä (tänään tarkistettu tieto, hakufraasina Ingemar Lindén)

Lyhyen yhteenvedon pystyisi antamaan myös Timo Karppi, joka käsitykseni mukaan on tavannutkin Lindénin erinäisiä kertoja (?)

Minä olen jutellut Ingemarin kanssa vain kerran, mutta jonkin aikaa olimme kirjeenvaihdossa.
9500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on kuule yksi lysti mitä Lindén kirjoittaa. Minä uskon edelleen suljettuun oveen, koska sellainen on Raamatussa. Mikään ei saa minua muuttamaan mieltäni. Sillä sipuli.

Äänestä
  • jonka nimim. "ainakin" kirjoitti:

    "minulle on kuule yksi lysti mitä Lindén kirjoittaa. Minä uskon edelleen suljettuun oveen, koska sellainen on Raamatussa. Mikään ei saa minua muuttamaan mieltäni. Sillä sipuli."

    Saatat tosiaan olla adventisti perinteisintä lajia.

    Olen adventtikirkossa tavannut kaltaisiasi lukuisiakin, jopa pappien joukossa.

    "Vaikka enkeli taivaasta julistaisi toisin, mieluummin uskon Ellen Whitea"

    "Vaikka viimeisellä tuomiolla itse Isä Jumala väittäisi adventistien olleen väärässä, en uskoisi"

    Sitä olen puntaroinut, että kun joku adventisti viimeisellä tuomiolla välttämättömyyden pakosta joutuu lampaiden sijasta vuohien joukkoon (kaikki kun eivät mahdu lampaiden katraaseen),

    yrittääkö hän siinäkin tilanteessa vängätä Kristukselle, että lajittelussa lampaisiin ja vuohiin on ainakin hänen kohdallaan tapahtunut karmea erehdys ja että hän pystyy tuon erehdyksen todistamaan tapahtuneeksi Ellen Whiten kirjoituksilla.

    Äänestä

  • DDT666 kirjoitti:

    jonka nimim. "ainakin" kirjoitti:

    joka ei usko Ellen G. Whiten kirjoituksia?

    Äänestä

  • Kristus, kirjoitti:

    joka ei usko Ellen G. Whiten kirjoituksia?

    Kyllä Miikael sinutkin pelastaa!

    Eihän silloin, jos uskoo Elleniin, voikaan uskoa Raamattuun.

    Äänestä

  • DDT666 kirjoitti:

    jonka nimim. "ainakin" kirjoitti:

    "minulle on kuule yksi lysti mitä Lindén kirjoittaa. Minä uskon edelleen suljettuun oveen, koska sellainen on Raamatussa. Mikään ei saa minua muuttamaan mieltäni. Sillä sipuli."

    Saatat tosiaan olla adventisti perinteisintä lajia.

    Olen adventtikirkossa tavannut kaltaisiasi lukuisiakin, jopa pappien joukossa.

    "Vaikka enkeli taivaasta julistaisi toisin, mieluummin uskon Ellen Whitea"

    "Vaikka viimeisellä tuomiolla itse Isä Jumala väittäisi adventistien olleen väärässä, en uskoisi"

    Sitä olen puntaroinut, että kun joku adventisti viimeisellä tuomiolla välttämättömyyden pakosta joutuu lampaiden sijasta vuohien joukkoon (kaikki kun eivät mahdu lampaiden katraaseen),

    yrittääkö hän siinäkin tilanteessa vängätä Kristukselle, että lajittelussa lampaisiin ja vuohiin on ainakin hänen kohdallaan tapahtunut karmea erehdys ja että hän pystyy tuon erehdyksen todistamaan tapahtuneeksi Ellen Whiten kirjoituksilla.

    Mikäli yhtään tunnen perusadventistia, niin ei sellaista tilannetta tulekaan, että hän myöntäisi erehtyneensä. Adventisti uskoo näet kirkkoonsa eikä mihinkään muuhun.

    Äänestä

  • pitää paikkansa kirjoitti:

    Mikäli yhtään tunnen perusadventistia, niin ei sellaista tilannetta tulekaan, että hän myöntäisi erehtyneensä. Adventisti uskoo näet kirkkoonsa eikä mihinkään muuhun.

    tiedän Lindénin teesin ja pidän sitä vääränä. Se siitä.

    Äänestä

  • että minä kirjoitti:

    tiedän Lindénin teesin ja pidän sitä vääränä. Se siitä.

    No sinä oletkin poikkeus! Ainahan on joukossa niitäkin jotka myöntävät uskovansa väärään!

    Äänestä

  • huoletta kirjoitti:

    Kyllä Miikael sinutkin pelastaa!

    Eihän silloin, jos uskoo Elleniin, voikaan uskoa Raamattuun.

    Jumalaa pilkkaamaan?

    Äänestä

>>>

Kyllä, olen mm. ollut Lindénin oppilaana Ekebyholmin seminaarissa vähän sen jälkeen kun hänen väitöskirjansa julkaistiin. Väitöskirjan nimi on:

Biblicism, Apokalyptik, Utopi : Adventismens historiska utvecling i USA samt dess svenska utveckling till o. 1939 / Ingemar Lindén

Kirja oli silloin 70-luvun alussa aikamoinen pommi. Mutta Lindén oli edellä aikaansa. Jo ennen kuin Desmond Ford julkisesti opetti, että TT-oppi ei ole raamatullinen, niin Lindén jo siitä puhui "Den undersökande domen, med 1844, finns inte i Bibeln" ,opetti Lindén. Myöskin ennen kun Ronald Numbers kirjoitti kirjan "Prophetess of Health" 1976, ja Walter Rea kirjoitti kirjan "White Lie", niin Lindén jo kertoi EGW:n kirjoissa esiintyvästä plagioinnista.

Nyt yleisesti tiedetään plagioinnista, sillä onhan mm. Veltman ihan pääkonferenssin toimesta ja kustantamana tutkinut miten paljon EGW lainasi muista lähteistä kirjaan Aikakausien Toivo. Myös White säätiö myöntää kopioinnin.

http://www.whiteestate.org/issues/parallel.html

Kysymys ei siis enää ole siitä onko EGW käyttänyt muita lähteitä, ilman että on antanut niistä kredittiä, vaan kysymys on pikemminkin määrästä. Siitä on eri näkemyksiä ja riippuu myös miten laskee jne.

Kuitenkin samalla tavalla kun Ford ja Numbers, niin myös Lindén oli aikaansa edellä ja useita asioita on nyt adventtikirkon johtokin myöntänyt.

Oma tulkintani on, että nämä veljet tekivät kirkollemme hyvän palveluksen, mutta joutuivat siitä kärsimään. (Olen kuullut, että Lindén ja Ruotsin adventtikirkko (tai Ekebyholmin koulu) olisivat löytäneet yhteisymmärrystä ainakin silloin kun Lindén oli jo eläkkeellä. Hän sai myös opettaa joitakin aineita eläkkeellä olessaan).

Ehkä tästä on hyvä ottaa opiksi, että kun seuraavan kerran tulee jokin paljastus, niin kannattaa tutkia se tarkoin, ennenkuin alkaa vastustaa sitä. Säästytään monilta ongelmilta, jos rehellisesti tutkitaan todistusaineistoa, eikä etsitä teitä miten ongelmaa vähättelisimme. Pitemmän päälle on parempi ratkoa ongelmat, kun asia tulee esille, kun että jälkikäteen ratkaista ongelma, johon ei silloin kiinnitetty huomiota kun "rauta oli kuumaa". Sekä Fordin kriisi, että Lindénin kriisi olivat, tulkintani mukaan, hyviä kriisejä meille pitemmällä tähtäimellä ajatellen.

Onhan jotkut aina tienneet Ellen Whiten lainanneen muilta, mutta se tieto pitäisi myös aina välittyä koko kansalle, niin silloin ei tarvitsisi tulla sellainen shokki, kun joku tutkija tuo asiat esille vähän laajemmalle yleisölle. Harmi vain kun monet pitää näitä kirkon hyväntekijöitä pahoina ihmisinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

DDT666 kirjoitti:

Elettiin 1970-lukua ja saunottiin Kallioniemen saunan makoisissa löylyissä.

Lauteilla istui henkilö, joka on verrattain ahkerasti kirjoittanut näille sivuille ainakin yhdellä nimimerkillä.

Mainittu henkilö otti puheeksi ruotsalaisen teologin Ingemar Lindénin vuonna 1971 julki tulleen väitöskirjan EGW:stä ja "suljetun (armon)oven ongelmasta".

Väitöskirja ei ollut mieluinen uutinen adventtikirkolle, ja niinpä se ei tietenkään ollut kivaa kuultavaa minullekaan.

Koetin vängätä vastaan "nimimerkille" , mutta en mitenkään hyvin onnistuen, kun en ollut mainittua väitöskirjaa lukenut ja kun minulla ei ollut teologista koulutusta.

Eikä sauna ollut ainoa paikka, missä "nimimerkki" kertoili makupaloja Lindénin tutkimuksesta.

Vaan sitten tapahtui kaksi asiaa, joiden tapahtumajärjestyksestä minulla ei ole tietoja, vaikka tuo asioiden järjestys minua on vuosia askarruttanut:

A) "Nimimerkki" lakkasi potkimasta aisan yli
B) Hän sai huomattavan ylennyksen virkaurallaan, ja palkkakin sen myötä ilmeisesti nousi aika mukavasti

Askarruttanut on siksi, että olisi hyvä tietää,

kävikö siinä niin, että asianomainen järkevöityi spontaanisti tai omaistensa neuvomana ja tämä huomattiin ylemmällä taholla: "kas, tässäpä on kehitys- ja ylentämiskelpoinen nuori henkilö!"

vai tuliko nimimerkin tykö lähetystö, joka ilmoitti:
On tasan tarkkaan kaksi vaihtoehtoa, nimittäen että joko jatkat höpinöitä Lindénistä ja saat potkut, tai lopetat höpinät, ja saat ylennyksen. Nykyinen meno ei voi jatkua.

Kun adventtikirkosta on kysymys, ei kolmattakaan vaihtoehtoa voi jättää huomioon ottamatta.
Saattoihan tässä käydä niinkin, että tapahtui kuin jouluevankeliumissa itämaan tietäjille, joita unessa varoitettiin käyttämästä samaa tietä ja käskettiin valita toinen tie.

"Nimimerkki" saattoi kokea taivaallisen valistumisen ja näki taktiikan muutoksen tarpeellisuuden.

Jos ketä kiinnosta, kuka Lindén oli ja mitä hän teki ja kirjoitti, Googlella löytyy 91.000 viitettä (tänään tarkistettu tieto, hakufraasina Ingemar Lindén)

Lyhyen yhteenvedon pystyisi antamaan myös Timo Karppi, joka käsitykseni mukaan on tavannutkin Lindénin erinäisiä kertoja (?)

Minä olen jutellut Ingemarin kanssa vain kerran, mutta jonkin aikaa olimme kirjeenvaihdossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu