Tunteita ja tuoksuja kappale puuttuu

Moi
Osaako täällä kukaan auttaa mua. Olisi tunteissa ja tuoksuissa esitetty videon kappale ja esittäjä kadonnut. Seurasiko kukaan sarjaa ja muistaisi. Hajosi vhs-missä kappale oli joten en paljon pysty antaa apua ja sanoja en pystynyt aikaisemmin kirjoittamaan mutta näin se menee.

Kertosäkeessä jossakin vaiheessa storm back time….make you mine.. (Laulu esiintynyt sharonin ja nickin video pätkässä koosteina parhaista hetkistä) En osaa enempää kertoa sanoista. Pitkä laulu.

kertosäe back good and then i wood going every way you go.

hakemani laulun nimi on varmastikin vaikea löytää kun kertosäettä en valitettavasti enempää voi kirjoittaa. Mutta kattoko teistä kukaan tunteita ja tuoksuja young and the restless siinä oli sharonin ja nickin elämästä pätkä. Pätkää alkaa kun nick laittaa sormusta sharonin käteen. Sharon sovitti uimapukuja nickin edessä. Muisteli kun lapsi oli sharonin sylissä nick vierellä. Kävelivät alttarille jne.. Loppuu kun sharon ottaa hääkuvan käteen.

Miten voisin hakea videota you tubesta. Sanoja en valitettavasti osaa kirjoittaa ja nyt ei ole videotakaan apuna et yrittäis kertosäkeestä jotain laittaa. Ei taida olla edes kasetilla oli vaan tällä hetkellä rikkinäisellä vhs videolla.

Jos joku muistaa kuka seurasi sarjaa. Pitkä laulu oli ja mies lauloi. Kiitos jos joku osaa vain auttaa....
3112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kirjoita googleen ne sanat tai osa niistä ja lyrics perään...

Äänestä

Noiden sanojen perusteella ehdottaisin sellaista biisiä kuin The Calling - Wherever You Will Go.

Äänestä

Kiitos veikkaus olet ihana. Kappale osui oikeaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-82 kirjoitti:

Moi
Osaako täällä kukaan auttaa mua. Olisi tunteissa ja tuoksuissa esitetty videon kappale ja esittäjä kadonnut. Seurasiko kukaan sarjaa ja muistaisi. Hajosi vhs-missä kappale oli joten en paljon pysty antaa apua ja sanoja en pystynyt aikaisemmin kirjoittamaan mutta näin se menee.

Kertosäkeessä jossakin vaiheessa storm back time….make you mine.. (Laulu esiintynyt sharonin ja nickin video pätkässä koosteina parhaista hetkistä) En osaa enempää kertoa sanoista. Pitkä laulu.

kertosäe back good and then i wood going every way you go.

hakemani laulun nimi on varmastikin vaikea löytää kun kertosäettä en valitettavasti enempää voi kirjoittaa. Mutta kattoko teistä kukaan tunteita ja tuoksuja young and the restless siinä oli sharonin ja nickin elämästä pätkä. Pätkää alkaa kun nick laittaa sormusta sharonin käteen. Sharon sovitti uimapukuja nickin edessä. Muisteli kun lapsi oli sharonin sylissä nick vierellä. Kävelivät alttarille jne.. Loppuu kun sharon ottaa hääkuvan käteen.

Miten voisin hakea videota you tubesta. Sanoja en valitettavasti osaa kirjoittaa ja nyt ei ole videotakaan apuna et yrittäis kertosäkeestä jotain laittaa. Ei taida olla edes kasetilla oli vaan tällä hetkellä rikkinäisellä vhs videolla.

Jos joku muistaa kuka seurasi sarjaa. Pitkä laulu oli ja mies lauloi. Kiitos jos joku osaa vain auttaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu