Kenelläkään ikävä lapsuutta? Olen 80-luvun loppupuolella syntynyt, ja ikävöin suuresti lapsuutta. Lapsuuteni oli 10-vuotiaasta lähtien isän alkoholismin varjostama, mutta kaipaisin aikaa ennen sitä. Haluaisin olla vielä pieni tyttö, joka asuu kotona äidin luona, eikä tarvitse pitää päivittäin huolta itsestä ja tekemisistään. En yleensä töiden jälkeen tapaa kavereita, joita on täällä lähimaastossa vain kaksi (koulukavereita, ei mitään syvempää ystävyyttä). 40km päässä on ainoa lähin ystäväni, muttemme nää kovinkaan usein kun hänellä tuntuu menevän kaikki aika seurusteluun ja oman paikkakunnan kavereihin. Ikävöin suuresti yläasteaikaa, kun asuin vielä kotona ja olimme bestiksiä tämän läheisimmän ystävän kanssa. Näimme päivittäin ja meillä oli 'inside'-juttuja. Nyt tuntuu, ettei mikään ole kuin ennen. En jaa tärkeimpiä iloja ja suruja kenenkään kanssa, kun tuntuu ettei ystävän aika riitä siihen tai sitten häntä ei kiinnosta. En tiedä, mutten silti halua rasittaa häntä jatkuvalla valituksella. Myönnän olevani yksinäinen. Illat vietän lukien, netissä surffaten ja tv-tä katsoen. Kun muistelen (varsinkin) yläasteaikaa, ikävöin suuresti ystävien kanssa koettuja muistoja. Perhettä muistellessani haluaisin palata aikaan ennen faijan alkoholismia, jonnekin 10 vuoden taa.
Lapsuuden ikävöintiä?
11
2094
Vastaukset
- muhbu
Lisäisin vielä, etten seurustele. Mulla on ilmeisesti jokin sitoutumiskammo, ja alkaa ahdistaa heti kun tapaamisista alkaa tulla rutiinia ja säännöllistä. En halua mitään velvoitteita nähdä ketään silloin kun en jaksa tai ei kiinnosta. En siis tapaa kavereita yleensä iltaisin töiden jälkeen, koska en jaksa olla seurallinen ja kuunnella heidän miesasioitaan. Itse en näe juuri nyt mitään tarvetta etsiä itselleni miestä, en kuitenkaan jaksaisi tutustua kehenkään, saatika nähdä ketään säännöllisesti ja jatkuvasti. Sama kaverisuhteissa, en vaan jaksa ylläpitää pinnallisimpia, mutta syvällisempiä todellakin. Tuntuu vain, ettei koskaan ajat täsmää ystäväni kanssa. Uusiin kaverisuhteisiin ei voimat riitä, ei jaksa kiinnostaa.
Kenelläkään samanlaista?- S22
Kuulostaa niin tutulta, Itse täytin hetki sitten jo 22 ja kaipaan kovasti lapsuutta ja sitä helppoutta & huolettomuutta, voi niitä aikojen kultaamia muistoja (ennen oli kaikki paremmin! *yskis* :). Aikuistuminen ei ole kaikille helppoa ei ainakaan minulle ja eipä ilmeisesti sullekkaan. Oma lapsuuteni oli melko normaali, oikeastaan olen kaikinpuolin tyyyväinen lapsuuteeni, mutta murrosiästä lähtien on ollut enemmän ja vähemmän ylä -ja alamäkeä. En näe myöskään kavereita useasti, niinkuin ennen. Sellasta se vaan on mitä vanhemmaks tulee. Kaverit/tutut alkavat seurustelemaan ja muuttavat muualle, joten luonnollisestikkin yhteinen aika vähenee. Oon kans sen luontonen etten todellakaan halua sitoutua mihinkään vaan olla suht vapaasti, välillä haluan olla yksin ja toisinaan olen yksinäinen. Itse ainakin myönnän olevani masentunut ja tottatosiaan olenkin. Kirjoituksesi peruseella vaikuttaisit myös masentuneelta? Asiasta puhuminen helpottaa aina oloa, ja jos liian vaikeaksi käy niin lääkkeistä on ollut itselleni ainakin apua huomattavasti. Harmi vain ettei sinne lapsuuteen enää takaisin pääse, muuta kuin muistoissaan :D Mutta toivottavasti löydät ratkaisun ns. ongelmaasi tai ainakin olosi helpottamiseksi. Samoja ongelmia on siis muillakin. (=
- muhbu.
S22 kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta, Itse täytin hetki sitten jo 22 ja kaipaan kovasti lapsuutta ja sitä helppoutta & huolettomuutta, voi niitä aikojen kultaamia muistoja (ennen oli kaikki paremmin! *yskis* :). Aikuistuminen ei ole kaikille helppoa ei ainakaan minulle ja eipä ilmeisesti sullekkaan. Oma lapsuuteni oli melko normaali, oikeastaan olen kaikinpuolin tyyyväinen lapsuuteeni, mutta murrosiästä lähtien on ollut enemmän ja vähemmän ylä -ja alamäkeä. En näe myöskään kavereita useasti, niinkuin ennen. Sellasta se vaan on mitä vanhemmaks tulee. Kaverit/tutut alkavat seurustelemaan ja muuttavat muualle, joten luonnollisestikkin yhteinen aika vähenee. Oon kans sen luontonen etten todellakaan halua sitoutua mihinkään vaan olla suht vapaasti, välillä haluan olla yksin ja toisinaan olen yksinäinen. Itse ainakin myönnän olevani masentunut ja tottatosiaan olenkin. Kirjoituksesi peruseella vaikuttaisit myös masentuneelta? Asiasta puhuminen helpottaa aina oloa, ja jos liian vaikeaksi käy niin lääkkeistä on ollut itselleni ainakin apua huomattavasti. Harmi vain ettei sinne lapsuuteen enää takaisin pääse, muuta kuin muistoissaan :D Mutta toivottavasti löydät ratkaisun ns. ongelmaasi tai ainakin olosi helpottamiseksi. Samoja ongelmia on siis muillakin. (=
Mukavaa (tai siis kamalaa, miten sen ottaa) kuulla, että muillakin on tällaista. Olen juu masentunut (ainakin ollut), ensimmäisen kerran alkoi 8kk pituinen jakso joskus 7.-8.-luokalla, josta kerran puhuin silloin terkkarille joka ehdotti psykologia mutten suostunut. Siitä pääsin kai ihan hyvin itse yli, päätin vaan olla ajattelematta masentavia asioita. Se varmaan taas johti siihen, etten nykyään osaa oikein kertoa tunteistani kenellekään 'livenä', kirjoittaminen on helpompaa. En myöskään pidä itkemisestä, kartan sitä yleensä viimeiseen asti, etenkin jos en ole yksin.
Masennus sitten uusi pari vuotta sitten syömishäiriön kera. Itse olen siis luokitellut nämä 'diagnoosit', koska en ole halunnut mennä mihinkään kallonkutistajalle puhumaan. Syömishäiriöstä ei siis tiedä kukaan mun lisäkseni. Ja miksi sitä kenellekään enää kertomaankaan kun se on jo onneksi ollutta ja mennyttä. Syömishäiriötä en silloin vielä tajunnut, mutta aloin käsittämään sen loputtua, että kyseessä saattoi olla BED. Siinä taas mietityttää, kun se on 'lihavan ahmimishäiriö'. Ikinä en ole ollut lihava, mutta oireet täsmäävät täysin. Siitä pääsin eroon, kun huomasin lihovani suhteellisen nopsaan (toki siitä oli hyötyä, pääsin normaalipainoon kun olin ennen todella hoikka). Päätin, että tästä ei tule mitään tolkkua jos jatkan näin, lihon aivan varmasti vain lisää. Lopetin siis ahmimisen ja päädyin terveellisempään ruokavalioon. Siitä jäi sellainen tunne, etten anna itseni syödä mitään herkkuja jos surettaa jokin asia. Silloin BED:in aikaanhan söin aina kaikkea hyvää kun oli paha olo.
Nykyään siis osaan karttaa pahaan oloon ahmimista (ja tällä hetkellä ei enää ole niinkään paha ahdistus kuin silloin) ja syön terveellisemmin, ihan normaalisti siis. En ole siis aikeissa laihduttaa vaan pidän painostani nyt kun se on normaali (painoindeksi 19).
Olen nyt viim.2kk aikana kärsinyt lisäksi univaikeuksista. Vaikeaa saada unta ja heräilen sitten vielä aamuyöstä enkä pysty nukahtamaan. Kuitenkin väsyttää liikaa herätäkseen kokonaan, yleensä vain makoilen kellonsoittoon asti ja toivon nukahtavani. Tällä hetkellä on juuri tuota meneillään ja ajattelin ens viikolla lähteä pyytelemään Tenoxia tai vastaavaa lääkäriltä.
Bed:in aikoihin kävin myös terkalla koulussa ja tälle en kertonut ahmimisesta (niinkuin en ole kenellekään kertonut), pelkästään masentuneisuudesta. Tämä ehdotti taas psykologia, tai siis suomeksi sanottuna pyysi mua menemään. Sanoi ettei asiaa voi jättää näin. Otin numeron ja lupasin mennä, mutten koskaan edes ajatellut meneväni. En pystyisi siellä kuitenkaan puhumaan mistään kun terkankin kanssa puhuminen oli vaikeaa.
Mulle ei siis ole tehty mitään diagnoosia, nämä on omia tulkintoja. Mutta itsemurha-aikeissa olen joinain päivinä niinä vuosina ollut. En kyllä koskaan ollut mitään tekemässä kuitenkaan, en pystynyt enkä tule toivottavasti koskaan pystymäänkään. Enää en ole ollut itsetuhoinen oikeastaan ollenkaan. Mitä nyt sellaista pessimismiä (kuuluu varmaan vähän luonteeseenkin) muttei mitään itsemurhaan liittyvää.
Itse olen valmistumassa lähihoitajaksi nyt keväällä (ja ylläri, mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelmasta). Hain siihen, kun kiinnosti älyttömästi auttaa muita jotka painivat mielenterveysongelmien kanssa. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, etten pidemmän päälle taida jaksaa tehdä tätä työkseni. Pidän valmistuttuani välivuoden, ja opiskelen sen jälkeen toiseen koulutusohjelmaan.
Pärjäämisiä sullekin, mukava jutella kanssasi :) Vähän niinkuin vertaistukea tai jotain.
- jumitut
lapsuuteen. Se ei, kuule, enää tule takas.
On aikuistuttava ja otetteava vastuu itestä.
Tuo kapinointi kuluttaa ja katkeroittaa. Miksi valitsit tuon tien?
Vielä voit auttaa itseäsi, alkaa elämään omaa, kohti aikuisuutta ja vanhenemista. Yhteenkään elämänvaiheeseen ei voi takertua pysyvästi, tiedät sen.
Siis valitse elämä ja se, mitä elämä tuo tullessaan. Ulos ja ihmisten ilmoille. Jos takerrut ystävääsi liikaa, hän jättää sut. Älä siis muodostu riipaksi. Ole tasaveroinen ystävällesi, te molemmat muututte ja kehitytte vuosien kuluessa. - 10 v tyttö
Mä oon 10v mutta hluisin olla kolme kun joskus harmittaa kun äiti ja isä haluu olla nuorempia ja tuntuu etne haluis mutki 3 vuotiaaksi :((((
- nimetön
Mulla on tällästä. Itse täytän tässö kuussa 14 ja haluaisin vain palata ajassa taakseppäin ja jäädä sinne lapsuuteni oli niin onnellinen. Katsoin tuossa äsken pari valokuva albumia läpi ja kyllä siinä kova itku tuli :,(
- Keissa
Kyllähän lapsuuteen liittyy ihania muistoja. Joskus muistelen ihania ja kuumia heinäpoutia, kun perheenä ahersimme niityillä, joimme auringon jo laskiessa nuotion äärellä nokipannukahvia, söimme ihanaa kotitekoista ruisleipää, päällä paksu kerros maalisvoita, suolakalaa, pullaa... Jouluun ja juhannukseen liittyy tunnemuistoja, tapaniajelua aisakellon kilkkaessa ja lumen narskuessa pakkaskuutamossa hevosen kavioiden ja reen jalasten alla.
Menetin vanhempani suhteellisen nuorina.
En suorannaisesti kaipaa lapsuuteen, koska sinne ei ole enää paluuta, mutta mukavia muistoja sieltä mieleen kumpuaa. - Anonyymi
Mä olen itse vasta 17 vuotias ja ikävöin sitä aikaa kun veljeni oli viellä 7-9 luokalla ja minä 4-6 luokalla. Asiat olivat sillon niin paljon paremmin kun ei murehtinut mistään. Se aika oli vaan jostain syystä niin kauniin tuntuista kun olin nuori ja leikin kavereiden kans.
- Anonyymi
Joo o.Sun ikäsen pitäis alkaa itsenäistyä.Meinaatko asua kotona koko ikäsi.Kuka estää leikkiä barbeilla ja nukilla sun ikäsenä.
- Anonyymi
Onnellisuuden suurin este on muisto onnellisuudesta. Vai miten se sanonta menikään...
- Anonyymi
Kaupassa myydäänm edellee barbeja niin ei muuta kuin sieltä ostamaan itselleen pari barbia joilla voi leikkiä.Ei kassalle tartte ilmoittaa että tulee itselleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569