Laiskurit

Ei saa veronmaksaja nukkua kunnolla koska lumiaura on metelöinyt.
Siinä hyvä homma luumuille,kolat kouraan vaan ja töihin.Tekevät edes jotakin vastineeksi rahojensa eteen.
13918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ei kaikki työttömät omasta halustaan jää työttömäksi... puolet varmaan haluais töihin mutta eivät pääse

Äänestä

tulen ilomielin jos asut lähiseudulla.Ohi verokortin tietenkin:p

Äänestä
  • Työn teettäjähän voi maksaa sinulle sen verran, että saat 5 egeä käteen, koska hän voi vähentää loput omassa verotuksessaan. Samalla sinulle kertyy työeläkettä. Miksi sinä et maksa veroja? Vastustatko veroja (ja samalla verovaroin rahoitettvia palveluja) vai luuletko, että sillä ei ole merkitystä jos yksi jättää veronsa maksamatta mutta nostaa kuitenkin toisten veroilla rahoitetut työttömyyskorvaukset?

    Äänestä

  • Elätkö toisten kustannuksella? kirjoitti:

    Työn teettäjähän voi maksaa sinulle sen verran, että saat 5 egeä käteen, koska hän voi vähentää loput omassa verotuksessaan. Samalla sinulle kertyy työeläkettä. Miksi sinä et maksa veroja? Vastustatko veroja (ja samalla verovaroin rahoitettvia palveluja) vai luuletko, että sillä ei ole merkitystä jos yksi jättää veronsa maksamatta mutta nostaa kuitenkin toisten veroilla rahoitetut työttömyyskorvaukset?

    Käytänössä ei muutaman tunnin lumenluonti hommia tehdä verokirjalle 5€ / tunti. Siitä koituu vain harmia.Ilmoittelet sinne ja tänne "muuttuneista ansoistasi". Siksi jos tuollaisen työhön rupeaa, se täytyy tehdä "pimeästi".

    Käytännössä ei tuollaista hommaa kannata tehdä "pimeästikään", koska riski kiinnijäämisestä on tienattuun rahamäärään nähden liian kova. Käsittääkseni se on petos josta voi seurata jopa ehdonalainen vankeustuomio. Ja niitä "moraalinvartijoita" jotka ilmoittavat "rikoksesta" riittää.

    Hmmm.. mielenkiitoista miten yhteiskunta onkin naulannut työttömät kiinni työttömyyteen.

    Moraalista vielä,jännä miten sitä edellytetään huonoimissa asemissa olevilta; optiot laulaa ja korruptiot paukkuu ylemmissä tuloluokissa. Duunareillakin aina "unohtuu" työtarvikkeita taskuihin, osa töistä tehdään pimeästi, "vakuutusjttujen" kanssa touhuillaan, yms..

    Moraali, mikä se on, esiintyykö sitä vielä Suomessa, voiko sitä syödä?

    Äänestä

Tiedätkös, että lumiauroja ohjataan Kiinasta käsin kauko-ohjauksella? Siksi ne tekevätkin töitä öisin kun Kiinassa on silloin päivä ja niitä ohjaaville kiinalaisille voidaan antaa pienempi palkka.

Äänestä

Oltuani muutaman vuoden työttömänä muutimme kerrostaloon nimen omaa lumitöiden välttämien vuoksi.
Hyvin on mennyt. Kiinteistöhuoltoyhtiön ahkerat heput hoitavat myös lumityöt!

Ymmärrän hyvin ärtymyksesi.
Minuakin inhottaa tuiskuyön jälkeisenä aamuna ennen klo 8:aa alkava auran kolina.
Joskus ei enää sen jälkeen saa unen päästä kiinni.

Yritetään kestää.

Äänestä

mutta mun on pakko takertua sinun käyttämääsi sanaan LUUMU?
Siis puhutaan luumuista,ja sitten olen kuullut että jossain seisoo luumusukka.

Kerro mulle mitä tää tarkoittaa?
Ilmeisesti jotain negaa,mutta tarkenna.

Kiitos.

Äänestä

Näytä se kohta mistä pitäs kolata mutta ota enste henkivakuutus voi olla että jäät lumikolan tönäsemäx oon meinaa niin kova kolamies.

Äänestä

Ei se mikään lumiaura ole.
Me työttömät käydään ihan vittuilessaan ajelemassa pillurallia siellä teidän pihalla ettet saa nukuttua.
On meinaan tota vapaa aikaa sen verran ja jos kateeksi käy niin voithan sinä aina liittyä myös meidän työttömien sankkaan joukkoon jos haluat.
Ilmaistöitä saa aina halutessaan.



Turhaa byrokratiaa vastaan.
Työn ja oikeuksien puolesta.
Siksi:

http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

Äänestä

Eihän sitä voi, kun lunta on tullut tänä talvena kovin vähän. Se johtuu siitä, että lumisateet on päätetty siirtää halvempien tuotantokustannusten maihin.

Äänestä

Eli joku rahanahne kapitalisti voisi kehitellä kolisemattoman traktorin ja tehdä sillä miljoonia.

... vai onko NE kehitelleet kolisevan traktorin työttämiä häiritsemään... ...hhmmmnn...

Äänestä

Työttömänä ja veronmaksajana vaadin, että "luumut" töihin siitä!

Äänestä

Ongelman ydinhän on melun aiheuttaja eli kiinteistönhoitotyöntekijät, joille pitäisi järjestää vihanhallintakurssi ennen työiden aloittamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lumitöihin!!! kirjoitti:

Ei saa veronmaksaja nukkua kunnolla koska lumiaura on metelöinyt.
Siinä hyvä homma luumuille,kolat kouraan vaan ja töihin.Tekevät edes jotakin vastineeksi rahojensa eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu