Minulla on sisko ja veli jotka ovat minua vanhempia. Olemme jo kaikki aikuisia ja jokaisella on jo omia lapsia. Lapsuutemme ei ollut mitään rikasta joten jouduimme usein kulkemaan toisten vanhoissa vaatteissa. Äitini ja isäni erosivat kun olin viiden vanha. Ei isäni muutenkaan ollut ikinä meidän lastenkaa enkä ikinä saanut isältäni mitään tukea. Humalassa se tuli huutamaan meille juuri vanhempieni eron aikana ja uhkasi tappaa veljeni jos se kävi naapurista soittamaan poliisit. Äitini yritti parhaansa mukaan kasvattaa meidät vaikka joistain asioista onkin huomautettavaa niin en kylläkään syytä äitiäni lapsuudesta. En ole kovin paljon tekemisissä isäni kanssa eikä se ole minulle oikein ollut niin kuin isä. Oma isäpuoleni on ollut tukenani ja lapseni sanovat sitä vaariksi koska niiden oikea vaari ei käy täällä kuin kerran vuodessa jos silloinkaan. Sisarukseni tulevat hyvin toimeen isäni kanssa eivätkä ne sitä syytä lapsuuden virheistä. Siskoni on minua 3vuotta vanhempi ja sille tuli niitä lapsia aiemmin mitä minulle. Emme ole ikinä olleet missään sisar väleissä vaan välillä tuntuu ettemme edes tunne toisia. En voi puhua siskolleni mitään koska se on aikamoinen juorukello ja se käy paljon ulkona juomassa ja miehetkin vaihtuvat joka viikko. Siskoni syyttää nytten äitiä siitä millainen sen elämä on. Äitini aina on yrittänyt käydä siellä mutta ne on muka aina lähdössä jonnekin. Äiti ei ikinä saanut kieltää siskoni lapsia jos ne koski esim.tv:seen jne. Siskoni suuttui heti ja sanoi että "minun lapsiani et kiellä". Siskoni ei myöskään hyväksy jos sen lapsia ei hoida silloin kun se haluaa. Noin pari vuotta sitten siskoni kielsi lapsiaan puhumasta omalle mummolle vaikka asuivat ihan naapurissa. Sekin alkoi vain siitä kun äiti ei ollut hoitanut sen lapsia aamulla vaikka oli sovittu että sisko ilmoittaa sille edellis iltana pitääkö hoitaa vai ei. Se ei ilmoittanut joten ne olivat lähteneet kävelylle aamulla ja siskoni suuttui siitä. Mummoni kuoli vähän aikaa sitten ja nyt siskoni sanoi äitilleni että "nyt tiedä miltä tuntuu olla ilman äitiä". Oli muuten sikamaisesti sanottu. Eiköhän siinä ole kaksi eri asiaa onko äiti kuollut vai elossa. Silloin kun on elossa voi välejä vielä paikata mutta kuolleena ei. Miten jotkut voi elää ajattelemalla vain omaa persettään ja syyttämällä lapsuuttaan siitä että itellä menee huonosti. Eiköhän jokainen valitse itse levittääkö persettä ympäri kaupunkia eikä välitä vaikka lapset joutuu joka viikko tutustumaan eri isäpuoli ehdokkaaseen. En ymmärrä mikä ihmisiä vaivaa. Jokaisen meidän äidit ja isät on tehnyt kasvatuksessa virheen mutta meidän tehtävä on korjata omien lasten kohdalla se virhe. Me tullaan tekemään kans virheitä jotka meidän lapset korjaa omien kohdallaan ja tekevät itse sitten jonkin virheen jne. Kannattais ihmisten katsoa ekana omaa elämää ennen kuin syyttävät lapsuuttaan jne. Aikuisena jokainen rupeaa elämään niin kuin haluaa. Ei siihen silloin voi enään äidit ja isät puuttua.
Syyttelyt
nuorin sisaruksista
1549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
niin ,mutta jokainen saa ja on oikeus omaan elämään rakentaa se sellaiseksi kuin haluaa tai samoihin valintoihin omssa elämässään kuin muut.valinta ja suunta omalle elämälle on ite otettava.