On kymmenien vastakkasen sukupuolen edustajien osotteet ja juttelee niiden kanssa jotain jota ehkä yrittää jopa salailla. Käy ircissä kattelemassa toisten kuvia. Tästä tulen mustasukkaiseksi, vaikken sitä hänelle kerrokkaan. Tapasin tämän henkilön netissä ja minusta mesettelyn pitäis loppua siihen jos seukataan. Siis olenko turhaan mustasukkainen. Pitäisikö myös minun hankkia mese kavereita vaikka vastakkaisen sukupuolen edustajista ja alkaa viettämään vapaa-aikaani heidän kanssan. Eli missä menee raja. Minusta suhteella on huono alku jos täytyy aikaa viettää toisten kanssa vaikka toinenkin on paikanpäällä. Tästä voi olla myös pettämiseen lyhyt tie. Itse olen lopetttanut toisiin yhteyden pidon, mutta nyt se tuntuu jo turhalta ja alan myös itse miettimään voinko vaikka viestitellä tapaamieni miesten kanssa tekstarein. Tämä henkilö ei ole ainakaan kertomansa mukaan tavannut mesekavereita livenä ainakin kertomansa mukaan vaikka eihän siitä pitkä matka treffeillekkään enää ole.
Jos viettää aikaa
mesessä
4541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mikä sitten on kellekin pettämistä? minulla on ja tulee eri kautta erilaisia ihmisiä elämään koko ajan. toiset piipahtaa hetkisen, toiset jääävät pidemmäksi aikaa. ystäviä, kavereita ja tuttavia on niin samassa kuin vastakkaisessakin sukupuolessa. silti parisuhde toimii, eikä mustasukkaisuus kovin usein nosta päätään. ei sitä voi sulkeutua seurustelukaverin kanssa mihinkään kuplaankaan piiloon "houkutuksilta"... keskustelemalla asiat yleensä ratkeaa... jos tästä nyt mitään selkoa sai??
minulla. Tuntui että en varmaan kolahtanut ihan kympillä kun jatkoi esim. toisten naisten profiilikuvien kehumista. Ilmaisin mielipahani ja hän lopetti (ainakin julkisesti) mutta en tosiaan tiedä mitä hän touhuaa joten sen puolin tuntuu kannattaako suhdetta jatkaa. Ainakin tiedän jo sen että en tästä mitään vakavampaa tule haluamaan.
Itsestäni tuntuisi hankalalta pyörittää useampaa yhtä aikaa ja varsinkin jos täytyy vielä salailla.
Mutta niinhän se menee että kyllä sen sitten tuntee kun oikea osuu kohdalle eikä siihen sitten kuulu tälläiset jutut ollenkaan.
Kehottaisin sinua myös katselemaan muita, jatka hakua (kuten hänkin tekee).
Mä oon ollu kyllä vähän samaa mieltä mut jotenkin ajatellut että olen liian mustasukkainen. Mua oksettaa ihan kympillä. Tähän näköjään taas meni tämäkin juttu. Ei voi mitään. Sen näköjään sitten huomaa heti alussa kuitenkin minkälainen toinen on. Mä jo jotenkin aloin uskoa että olis luotettava tyyppi, mutta siinä se taas nähtiin minkälaisia nämä netistä tavatut oikein on. Kyllä kiehuu!
Syytön kunnes toisin todistetaan, sanotaan niinkin. Ehkä olen tullut epäuskoiseksikin tässä kaikkea koettuani. Onhan netissä tietysti mahdollista jutella kaikenlaisesta neutraalistakin: urheilusta, rakentamisesta, vanhemmuudesta..
Kyllä sitä varmaan parisuhteessakin elävät siltä osin käyttävät ihan viattomissa tarkoitusperissä. Kuten aiempi vastaaja totesi, onhan niitä ystäviä ja tuttuja meillä kaikilla ympärillämme ja pitääkin olla.
Luota omiin vaistoihisi ja siihen tunteeseen mikä sinulla on hänen tunteistaan sinua kohtaan.