Oon ollu yhdessä mun avomiehen kanssa 2,5 vuotta, josta n. 2 asuttu yhessä. Ollaan mietitty asunnon ostoa kohta ja lasten hankintaa sitten jossain vaiheessa..ja ylipäätään oon viime aikoina alkanut oikeasti miettiin aika paljon sitä että millasta se on vanheta mun miehen kanssa jne.jne.
Mun mies on ihana, kiltti ja ei oo koskaan pettänyt mua tai tehnyt muutakaan ikävää ja sanoo usein että rakastaa ja että haluaa mun kanssa perheen ja kaiken. Me ei riidellä kovin usein, mutta välillä mulle tulee tosi paha olo siitä, kun tuntuu, että me ei puhuta tarpeeks. Mulla on aina ollu tarve jutella kaikista asioista ja jos on jotain riitaa tms. niin mä haluun selvittää sen juttelemalla ja esim. tyttökavereiden kanssa niin tehäänkin. Tietysti ymmärrän että parisuhteen asiat on tosi monimutkasii välillä ja että niistä puhuminen on vaikeeta, mutta haluaisin kysyä teiltä että onko miehet yleensäkin tällasia? Vaadinko mä liikaa? Vai onko se niin, että niille puhuminen ja avautuminen vaan on vaikeeta?
En rähjää ja oon tähän asti kärsivällisenä aina jaksanu yrittää puhuu asioista, mut en tiiä jaksanko lopun elämääni "kiskoo" aina kaikkee tietoo irti..sit kun turhaudun niin alan yleensä itkeen, jolloin mies menee ihan totaalisen lukkoon. Uskon, että mun mies rakastaa mua, se vaan ei oo tottunut puhumaan asioista, vaan aina pitään kaiken sisällään (varsinkin ikävät asiat), se ei pahemmin puhu ees sen kavereille eikä niiden perheessäkkään pahemmin jutella. Oon suhteen alusta asti toivonu, että se alkais avautuun mulle vähitellen, ja on se alkanukki, mut todella hitaasti..enkä tiiä jaksanko tätä loputtomasti. Mulla ei oo paljonkaan kokemusta miesten kaa seurustelusta, onko ne vaan tällasia...???? Kertokaa pliis!!??? Ei toista voi muuttaa, enkä halukkaan, mutta en tajunnu et puhuminen ja avautuminen voi olla niiiin vaikeeta jollekkin??
On se kyllä aika ujo muutenkin ja tiedän et painostaminen ei auta, vaikka on se kyllä mulle sanonu et on ollu vaan hyvä et oon "pakottanut" sitä välillä puhumaan. Mut kuka sellasta jaksaa..aina kun kysyy jostain isommasta asiasta niin tulee että "anna viikko aikaa miettiä ja puhutaan sitten" ja sit puhutaanki, mutta miksei voi vaan puhua ja sanoa mitä mieleen sillon tulee.. oon kyllä tehny sille selväks et se voi laukoa melkeen mitä vaan, et ei se varmasti pelkää et mä jätän sen tai mitään.. ainakaan toivottavasti..mut monesti mietin, että ollaanko me liian erilaisii? Mitä esim. sit kun lapsia tulee ja jotain isompia riitoja niin miten me selvitään kun toinen tarttee viikon vastausaikaa..?? Tulipas vuodatettua...
Mun mies on ihana, kiltti ja ei oo koskaan pettänyt mua tai tehnyt muutakaan ikävää ja sanoo usein että rakastaa ja että haluaa mun kanssa perheen ja kaiken. Me ei riidellä kovin usein, mutta välillä mulle tulee tosi paha olo siitä, kun tuntuu, että me ei puhuta tarpeeks. Mulla on aina ollu tarve jutella kaikista asioista ja jos on jotain riitaa tms. niin mä haluun selvittää sen juttelemalla ja esim. tyttökavereiden kanssa niin tehäänkin. Tietysti ymmärrän että parisuhteen asiat on tosi monimutkasii välillä ja että niistä puhuminen on vaikeeta, mutta haluaisin kysyä teiltä että onko miehet yleensäkin tällasia? Vaadinko mä liikaa? Vai onko se niin, että niille puhuminen ja avautuminen vaan on vaikeeta?
En rähjää ja oon tähän asti kärsivällisenä aina jaksanu yrittää puhuu asioista, mut en tiiä jaksanko lopun elämääni "kiskoo" aina kaikkee tietoo irti..sit kun turhaudun niin alan yleensä itkeen, jolloin mies menee ihan totaalisen lukkoon. Uskon, että mun mies rakastaa mua, se vaan ei oo tottunut puhumaan asioista, vaan aina pitään kaiken sisällään (varsinkin ikävät asiat), se ei pahemmin puhu ees sen kavereille eikä niiden perheessäkkään pahemmin jutella. Oon suhteen alusta asti toivonu, että se alkais avautuun mulle vähitellen, ja on se alkanukki, mut todella hitaasti..enkä tiiä jaksanko tätä loputtomasti. Mulla ei oo paljonkaan kokemusta miesten kaa seurustelusta, onko ne vaan tällasia...???? Kertokaa pliis!!??? Ei toista voi muuttaa, enkä halukkaan, mutta en tajunnu et puhuminen ja avautuminen voi olla niiiin vaikeeta jollekkin??
On se kyllä aika ujo muutenkin ja tiedän et painostaminen ei auta, vaikka on se kyllä mulle sanonu et on ollu vaan hyvä et oon "pakottanut" sitä välillä puhumaan. Mut kuka sellasta jaksaa..aina kun kysyy jostain isommasta asiasta niin tulee että "anna viikko aikaa miettiä ja puhutaan sitten" ja sit puhutaanki, mutta miksei voi vaan puhua ja sanoa mitä mieleen sillon tulee.. oon kyllä tehny sille selväks et se voi laukoa melkeen mitä vaan, et ei se varmasti pelkää et mä jätän sen tai mitään.. ainakaan toivottavasti..mut monesti mietin, että ollaanko me liian erilaisii? Mitä esim. sit kun lapsia tulee ja jotain isompia riitoja niin miten me selvitään kun toinen tarttee viikon vastausaikaa..?? Tulipas vuodatettua...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Aina on näköjään löydettävä se Suuri Ongelma. Jos ei kunnon ongelmaa ole niin se tehdään väkisin pikkuasioista. Olisit helvetin onnellinen siitä että miehesi on kiltti ja rakastaa sinua! Parempi harkitsevainen mies kuin tuuliviiri.
no ei se ollut provo, mutta oikeessa kyllä oot, mun tulis olla ja olenkin onnellinen siitä, että oon saanu kiltin ja harkitsevaisen miehen. Ja onhan ihmisillä suhteissa paljonkin suurempia ongelmia kun tämä. Olisinkin ehkä vaan halunnut kuulla, jos muilla on ollut samanlaisia ajatuksia tästä asiasta ja että miten sen miehen sais juttelemaan asioista...myös miehet vois kommentoida!
Juu, tiedän tunteen. Kyllä miehiä on monenlaisia, on ujompia ja puheliaampia. Pitää kai vain päättää minkälaisessa suhteessa olisi mahdollisimman onnellinen. Jos haluat jatkaa miehesi kanssa, suosittelisin että päätät hyväksyä hänet täysin sellaisena kuin hän on, ja arvostamaan hänen hyviä puoliaan.
Itse olen nyt pitkän pähkäilyn jälkeen päättänyt pitää taukoa ja ajatus on palata yhteen vain siinä tapauksessa että todella voin hyväksyä poikakaverini juuri niin hiljaisena kuin hän on. Ei suhteesta tule mitään jos ajattelee että jossain muualla olisi parempi vaihtoehto. Näin luulen pääseväni edes vähän eteenpäin elämässäni. Mutta vaikealta tämäkin tuntuu.
Juu, tiedän tunteen. Kyllä miehiä on monenlaisia, on ujompia ja puheliaampia. Pitää kai vain päättää minkälaisessa suhteessa olisi mahdollisimman onnellinen. Jos haluat jatkaa miehesi kanssa, suosittelisin että päätät hyväksyä hänet täysin sellaisena kuin hän on, ja arvostamaan hänen hyviä puoliaan.
Itse olen nyt pitkän pähkäilyn jälkeen päättänyt pitää taukoa ja ajatus on palata yhteen vain siinä tapauksessa että todella voin hyväksyä poikakaverini juuri niin hiljaisena kuin hän on. Ei suhteesta tule mitään jos ajattelee että jossain muualla olisi parempi vaihtoehto. Näin luulen pääseväni edes vähän eteenpäin elämässäni. Mutta vaikealta tämäkin tuntuu.
tuo oli ihan huippu "viikon vastausaikaa"....kunpa minäkin osaisin pitää suuni kiinni ja vastata myöhemmin, yleensä vastaus tulee tykinsuusta ja....niin lopun arvaatkin, kun ei osaa niin ei ossaa...
olisist hei onnellinen...me miehetkin koitetaan parhaamme, näköjään sinun miehesi onnistuukin aika hyvin...
onnea ja ei kun eteenpäin.
Sinä ja miehesi olette eri henkilöitä! Jos sinä haluat puhua vaikeuksistasi ja ongelmistasi, ei se tarkoita, että miehesi haluaisi. Miehet ovat erilaisia kuin naiset! Se ei tarkoita, että mies olisi viallinen, ihan yhtä viallinen sinä olet kun koko ajan pitää puhua ja puhua. Voin hyvin kuvitella miehesi kirjoittavan tänne viestin, jossa tuskailee, kun kumppani haluaa vaan puhua ja puhua, vaikkei ole mitään ongelmaa, mikä pitäisi selvittää.
Nyt täytyy sanoa ilkeästi: hyi hitto! Jos joku nainen yrittäisi pakottaa minut puhumaan, niin aika nopeasti saisi lähteä kävelemään. Minun ei tarvitse puhua asioista, varsinkaan jos mitään ongelmia ei ole. Minä en halua puhua asioista pelkästä puhumisen ilosta ja minä en yksinkertaisesti suostu puhumaan asioista, jos en halua. En ole koskaan puhunut, en puhu, enkä tule koskaan puhumaankaan - kenellekään.
Olen puhunut.
Jos kyse on jostain naisten elämänalueeseen liittyvästä kuten vaateostoksista ym. tai ihmissuhteen loputtomasta ruotimisesta suosittelen kääntymistä tyttökavereidesi puoleen.
Mutta on ihan hyvä että olet saanut miestäsi vähän avautumaan. Ehkä hän vuosien myötä oppii puheliaammaksi. Ihmiset voivat muuttua, varsinkin jos siihen kannustaa rakastava suhde.
Älä heitä muuten hyvää miestäsi mäkeen. Mutta älä myöskään höykytä häntä puhumaan, muuten voi lopputulos olla päinvastainen.
Rivien välistä voi lukea, että pidät puhumattomuutta vikana: "Älä heitä muuten hyvää miestäsi mäkeen."
En ikinä voisi seurustella sellaisen naisen kanssa, joka pitäisi tuota jonkinlaisena vikana. Rauhallisuus, harkitsevuus ja vaikeneminen ovat perustavanlaatuinen osa luonnettani, enkä edes halua muuttaa sitä. Minä iloitsen, suren, vihaan - ja rakastankin hiljaa. Vai että voi oppia puheliaaksi? Mikset itse opettele vaikenemaan? Oletko koskaan ajatellut, että oletkin itse viallinen, kun et osaa suutasi sulkea?
Ettekö ymmärrä, että sananne menettävät merkityksensä, kun niitä toistatte? Loputtomat lauseenne kaikuvat kuuroille korville! Viestinne katoaa merkityksettömään puhetulvaan, jolta mies vain haluaa sulkea korvansa.
Vanha kansa sanoo: jos haluat kertoa enemmän, puhu vähemmän.
Eihän tässä nyt kyse ollut sinusta.
viesti :)
Veikkaan, että alkuperäisen kirjoittajan mies suorastaan riemastuu, kun saa kuulla olevansa viallinen.
hitaalta hämäläiseltä jos viikko pitää asioita miettiä.
Jos kosisit, niin vastaisiko miehesi silloinkin: "Anna mulle viikko aikaa miettiä".???
Mietipä sitä!
Viikko on liian lyhyt aika vastata mihinkään...
Oikeasti, asioita pitää miettiä niin kauan kuin on tarvis, kunnes mielipide on selvinnyt, ei siinä auta hätähousujen hoputtelu...
Voi kuule!!!Tuo oli JUST ku meilläki..Ollaan oltu kans kaks vuotta yhessä ja asuttu puoli vuotta yhessä..miehen on tosi vaikee saada suu auki ja oon kans tosi väsyny "kiskomaan" kaikki ulos!!Oon miettiny kans monesti että mihin tässä vielä joudutaan jos tää tulee aina olemaan tämmöstä!Mies on kaikinpuolin ihana mutta tavallisista arkisista asioista juttelu on välillä tosi vaikeeta hänen kanssa koska ite haluaisin jutella enemmän mutta en saa vastakaikua..Ja vaikeiden asioiden käsittelyyn hän vaatii kans "miettimisaikaa" vaikka omasta mielestäni asia pitää puhua just tällä sekunnilla..Välillä on tosi vaikea käsittää että hän TODELLA tarvii sen miettimisajan ja ite ehtii jo moneen kertaan turhautua!oon kans monet kerrat huutanu ja itkeny etten kestä tuota painostavaa hiljaisuutta ja haluaisin että enemmän juteltais asioista.. Varsinkin viime aikoina on ruvennu todella ajattelemaan että ollaanko meitä kuitenkaan luotu toisillemme vaikka rakastan häntä enemmän ku mitään mutta nouseeko tuo puhumattomuus/erilainen tapa selvittää asioita todella suhteemme eteen suureksi muuriksi josta ei pääse yli eikä ympäri...Ollaan monesti puhuttu kuinka erilainen tapa meillä on puhua/jutella mutta en voi sille mitään että alkaa joskus todella suututtaa ja kiukuttaa kun ei saa toisesta mitään irti!!!Ja todella tuttu tunne tuo myös että miten kaikki tulee jatkumaan tulevaisuudessa..Edellinen poikaystävä oli sellainen joka puhui ja puhui ja vatvoi ja vatvoi asioita ihan liikaa ja rasittavuuteen asti ja tämä nykyinen on sellainen toinen ääripää vähän niinkuin.. Missäköhän se kultainen keskitie menis..?!Alkaa jo itseäkin vaivata kun tuntuu että olen ahdistava kun yritän saada jotain puristettua ulos hänestä,siis ihan jotain naurettavaa asiaa minkä hän kokee vaikeaksi ilmaista...Hoh hoijjaaa...Noh,koitetaan jaksaa :)
meillä mies myös ollut tällainen, mutta on siitä parantunut. ei vieläkään puhu ohi suunsa ja on rauhallinen mutta vastaus tulee silti melkein heti. Tämä johtui siitä että sanoin että tulee paha mieli kun ei puhu, ihan kuin en kuuluisi ollenkaan elämääsi/ajatuksiisi. lisäksi itkin vähän päälle, ja kas kummaa mies ymmärri loukkaavansa, ja nykyuään puhuu ja jopa itsekin sanoo että parempi näin. yksin ei ole kiva märehtiö asioita.
Tuo viikko on varmasti ärsyttävä aika, mut on silti aika hyvin että se yrittää ja kuitenki puhutte jutuista.. Kannattaa tukea ja rohkaista puhumaan, ehkä se vähitellen nopeutuukin tuo juttujen miettiminen (tosin en odottaisi ihmeitä).