Ehtiikö myöhemmin?

Oletko löytänyt vasta 4-kymppisenä tai myöhemmin "sen oikean" - aidosti hyvän ja rakkaudellisen suhteen, jossa teillä on molemmilla hyvä olla?

Olen 32-v nainen ja takanani on 3 pidempää suhdetta: 1-5,5 vuotta pituudeltaan. Viimeisin päättyi joulun aikoihin, ja sen jälkeen on ollut aidosti sellainen tunne, että ei ikinä enää!!
Ei enää jaksa tuhlata energiaa tutustumiseen ja suhteen rakentamiseen, joka sitten romahtaa kuitekin. Kaikissa suhteissa olen pidemmän päälle enemmän vain ahdistunut kuin saanut mitään positiivista. Onneksi en ole erehtynyt hankkimaan lapsia.
Olen jotenkin iloisesti yllättynyt, että vihdoin on tällainen harmoninen ja sinkkuuteen tyytyväinen olo, ja ajtuskin miehistä ärsyttää. Joskus aiemmin olen jo pian suhteen päättymisen jälkeen ollut hätäpäissäni etsimässä uutta. Nyt vain nautin harrastuksista, työstä, sosialisoinnista jne.
Tiedän, että tulen tarvitsemaan taukoa nyt - olla ihan itsekseni. Ehkä lopullisestikin. Silti tuo yllämainittu kysymys tuli mieleeni: oisiko mahdollista, että harmoninen suhde onnistuisi paremmin vasta, kun ruuhkavuodet ovat ohi, ja miehetkin kypsyneet? Etenkin, kun en haaveile lapsista.
91422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Samankaltainen tilanne itsellänikin. Pitkiä suhteita muutama takana, kestoltaan 1-8 vuotta. Viimeisin vetelee juuri viimeisiään, käytännössä olen taas sinkku. Nyt on aidosti sellainen olo, että saa minun puolestani olla koko homma. Ainakin toistaiseksi. Ensi kertaa elämässäni nautin itsellisyydestäni, omasta rauhasta ja ylipäätään koko sinkkuudestani. Mitä enemmän olen yksin, sitä enemmän nautin siitä. En kuitenkaan ole yksinäinen, onhan minulla paljon ystäviä, työelämä, harrastuksia jne.

Jos sitä ottaisikin tähän parin vuoden tuumaustauon, mitäpä sitä suotta hätäilemään kun en lapsiakaan aio hankkia. Pidetään itsemme vaihtokunnossa, niin kyllä se elämä tuo myöhemminkin varmasti uutta onnea elämään ;)

Äänestä
  • Ettekö tienneet, että:

    Onnellisin on parisuhteessa elävä mies.
    Toiseksi onnellisin on sinkku nainen.
    Kolmanneksi onnellisin on parisuhteessa elävä nainen.
    Onnettomin on sinkku mies.

    Ja tämä on tutkittu juttu =)

    Pitkää huolta itsestänne siskot.

    Terveisin myös erittäin onnellinen lapseton 30 sinkkunainen =)

    Äänestä

  • tämä... kirjoitti:

    Ettekö tienneet, että:

    Onnellisin on parisuhteessa elävä mies.
    Toiseksi onnellisin on sinkku nainen.
    Kolmanneksi onnellisin on parisuhteessa elävä nainen.
    Onnettomin on sinkku mies.

    Ja tämä on tutkittu juttu =)

    Pitkää huolta itsestänne siskot.

    Terveisin myös erittäin onnellinen lapseton 30 sinkkunainen =)

    Erosin avoliitosta viimevuoden lopulla, päätin myös etten haaskaa aikaani miehiin enää IKINÄ!!! Mutta kuinka kävi, törmäsin sattumalta mieheen ja se oli menoa samantein, en yleensä kovin helposti lämpene uusille ihmisille, saatika sitten miehille, mut täs ollaan. Uusi suhde kukoistaa ja syvenee koko ajan, uskon löytäneeni vahingossa sen oikean, viimeinkin.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    aina uskotaan, kun yleensä suhteeseen aletaan, vai millä perusteella ole aiemmin suhteeseen ryhtynyt?

    Äänestä

  • Ape. kirjoitti:

    aina uskotaan, kun yleensä suhteeseen aletaan, vai millä perusteella ole aiemmin suhteeseen ryhtynyt?

    ovat olleet kyllä vakavia, pitkiäkin, mutta tässä suhteessa tajuan, etten aikaisemmin ole edes tiennyt mitä rakastuminen on. Olen ollut vahvasti ihastunut jne. Mutta nyt tiedän mitä rakkaus on!!! Sitä tahdoin aikaisemmin sanoa, ja olen päässyt aikaisemmista tunteista ja suhteista eroon täysin!!

    Äänestä

Pitäkää riittävästi väliä edellisestä suhteesta, eläkää yksin ja nauttikaa. Ei ole järkeä sännätä suhteesta toiseen. Omaa sinkkuutta takana lähes 2 vuotta ja vasta nyt tuntuu siltä, että on valmis uuteen suhteeseen.
Hyviä suhteita löytyy ihan mihin ikäskaalaan vain. Se on täysin sattumasta kiinni, mutta liika etsiminen on pahasta. Antaa elämän vain viedä mennessään ja tuoda tullessaan.

Äänestä
  • Kyllä löytyy, tosi monet jotka ei ole uskaltanu erota mutta sitten on pakko kolmekymppisenä kun kulissit kaatuu päälle tai tulevat muutenvaan toiselle kierrokselle.
    Tunnen erittäin onnellisia pariskuntia jotka ovat solmineet suhteen kolme- neljä kymppisenä, tunteet ovat aidot eikä ole pakkomiellettä ottaa joku vaan että ei tarvii olla yksin.
    Yli kolmekymppiset on vakaita,sinuja itsensä kanss ja usein talouskin on vakaammalla pohjalla mikäli on viittinyt tehä töitä tai opiskella.
    Eli kyllä, miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia,enää ei tavata rippikoulussa ja mennä naimisiin kahdeksantoistavuotiaana paitsi ihan landella jossa se on yhä kunnia-asia.

    Äänestä

  • ikä ei este kirjoitti:

    Kyllä löytyy, tosi monet jotka ei ole uskaltanu erota mutta sitten on pakko kolmekymppisenä kun kulissit kaatuu päälle tai tulevat muutenvaan toiselle kierrokselle.
    Tunnen erittäin onnellisia pariskuntia jotka ovat solmineet suhteen kolme- neljä kymppisenä, tunteet ovat aidot eikä ole pakkomiellettä ottaa joku vaan että ei tarvii olla yksin.
    Yli kolmekymppiset on vakaita,sinuja itsensä kanss ja usein talouskin on vakaammalla pohjalla mikäli on viittinyt tehä töitä tai opiskella.
    Eli kyllä, miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia,enää ei tavata rippikoulussa ja mennä naimisiin kahdeksantoistavuotiaana paitsi ihan landella jossa se on yhä kunnia-asia.

    perustaa oma sähköpostiyhteisö kun oli kaikki just samassa elämäntilanteessa ja fiksunolosia ihmisiä!
    Olen ite 30 sinkku nainen ja vapaana kolmatta vuotta.Ajatuksia olisi mukava vaihtaa. Yleensä sinkkupalstoilla mesoo vaan kolmenkympin- tai kahdenkympin kriisiä potevat kakskymppiset.

    Äänestä

Kyllä se on niin, että ikä auttaa parisuhteen rakentamisessa sikäli, että tietää omat tarpeensa ja toiveensa paremmin.

Mutta katsokaahan ympärillenne ja muistakaa se fakta, että "parhaat viedään päältä" siinä 2-3-kympin välillä viimeistään!

Sitten toisella kierroksella: yli 4-kymppisenä onkin tilanne se, että kunnollisista, parisuhteeseen kykenevistä fiksuista ja koulutetuista naisisista on ylitarjontaa! Yli 4-kymppiset sinkkumiehet (eronneet mukaan lukien) alkavat sitten taas puolestaan olla luuserikamaa mielenterveys- ja alko- ja muine ongelmineen tai sitten ovat niitä ikuisia poikamiehiä, jotka eivät tasavertaiseen parisuhteeseen kykene!

Puhun kokemuksella: Erosin 35-vuotiaana ja sitten vierähti 10 vuotta Sitä Oikeaa etsiessä. Minasi usko loppua moneen kertaan ja moneen mieheen. Mutta toki Se Oikea löytyi - viiveellä.

Nyt on Upea Suhde! Ja ikääkin liki 5-kymppiä ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

32-v kirjoitti:

Oletko löytänyt vasta 4-kymppisenä tai myöhemmin "sen oikean" - aidosti hyvän ja rakkaudellisen suhteen, jossa teillä on molemmilla hyvä olla?

Olen 32-v nainen ja takanani on 3 pidempää suhdetta: 1-5,5 vuotta pituudeltaan. Viimeisin päättyi joulun aikoihin, ja sen jälkeen on ollut aidosti sellainen tunne, että ei ikinä enää!!
Ei enää jaksa tuhlata energiaa tutustumiseen ja suhteen rakentamiseen, joka sitten romahtaa kuitekin. Kaikissa suhteissa olen pidemmän päälle enemmän vain ahdistunut kuin saanut mitään positiivista. Onneksi en ole erehtynyt hankkimaan lapsia.
Olen jotenkin iloisesti yllättynyt, että vihdoin on tällainen harmoninen ja sinkkuuteen tyytyväinen olo, ja ajtuskin miehistä ärsyttää. Joskus aiemmin olen jo pian suhteen päättymisen jälkeen ollut hätäpäissäni etsimässä uutta. Nyt vain nautin harrastuksista, työstä, sosialisoinnista jne.
Tiedän, että tulen tarvitsemaan taukoa nyt - olla ihan itsekseni. Ehkä lopullisestikin. Silti tuo yllämainittu kysymys tuli mieleeni: oisiko mahdollista, että harmoninen suhde onnistuisi paremmin vasta, kun ruuhkavuodet ovat ohi, ja miehetkin kypsyneet? Etenkin, kun en haaveile lapsista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu