Ero Hoilaamisen ja laulamisen välillä

ja Johannan välillä. Voi herranjestas kun ne HOILASIVAT nuo 3 ekaa. Oikein huutamalla hoilasivat.
7308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinäpä sen sanoit, ei mitään lisättävää.

Äänestä
ghusvert

Äänestä

on aivan liian raskas. välillä tuntui että laulaminen olisi ollut vaikeaa johannalle itselleenkin. hänen äänialansa on suppea, aivan kuten pakarisenkin. ei oysty laulamaan korkeita ääniä. liikaa röökiä kenties?

Äänestä

huutamiseen, mutta on kyllä totta, että vain Johannaa voi jo tällä hetkellä kutsua LAULAJAKSI.

Äänestä

Täälläkin huomaa, että kyllä ihmiset voi olla tyhmiä!! Ei mitään omia mielipiteitä peesataan vaan tuomareita. Jos tuomarit ois sanonut niin kun asia oli (ehkö sitä ei ois saanut sanoa telkkarissa), että Johanna näytti laulaessaa siltä kun ois ollut paskalla ja ei ollut kovin kaunista. Johannan laulu oli paljon epäpuhtaampaa kuin Jannikan ja Piretin, mutta tätä tuomarit ei kommentoinut. Eihän kukaan tervejärkinen juoksisi pääedellä seinäänkään vaikka Jone näin kehottaisi!

Äänestä

Hankkikaa omat mielipiteenne!

Äänestä

Hankkikaa hyvät ihmiset omat mielipiiteet! Ette voi olla noin tyhmiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oli kolmen ekan kirjoitti:

ja Johannan välillä. Voi herranjestas kun ne HOILASIVAT nuo 3 ekaa. Oikein huutamalla hoilasivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu