Olenko minä se vaikea ja hankala vai mieheni?
Olen niin pettynyt mieheeni. Hän on äkäinen, tiuskiva ja hankala. Pitää aina miettiä ennenkuin hänelle sanoo mitään, ettei vain taas suutu. Useimmiten se tulee kuitenkin sitten niin, että puhun jostain ihan tavallisesta asiasta ja hän suuttuu siitä aivan hirveästi. Tässä yhtenä päivänä käytin puheessani sanaa arvaappa ja voi hirveä kun hän suuttui. Ei kuulemma ole mikään tietokilpailuvastaaja.
Niin ja sitten hän perjantaina sanoi, että hän joutuu koko ajan holhoamaan minua ja passaamaan. Itse olen kyllä asiasta aivan päinvastaista mieltä. Käyn töissä, kuten hänkin. Minulla päivätyö, hänellä vuorotyö. Minä kuskaan lapsen aamua iltaa hoitoon. Minä laitan ruoat, käyn kaupassa, tiskaan, siivoan, leivon, leikin lapsen kanssa, ostan lapselle kaikki vaatteet, kuljetan harrastuksissa (uimassa, hiihtämässä, laskettelemassa, kirjastossa, kavereilla), minä olen käyttänyt lasta kymmeniä kertoja lääkärissä kun on ollut korvalapsi, minä olen käyttänyt joka ainoa kerta yksin neuvolassa, hammaslääkärissä jne. Minä maksan yhteiset laskumme yhteiseltä tililtä, mutta ruuan kustannan aina minä, mies ei anna ruokaan juurikaan mitään (ehkä 20-40 euroa kuussa jos hyvin sattuu). Minä kustannan lapsen vaatteet. Jos miehellä on vapaapäivä viikolla, ei anna olla lapsen poissa hoidosta. Niin, että olenko mielestänne holhottava. Meillä on omat autot, minulla omani, jonka olen maksanut itse. En lainaa hänen autoaan. No ehkä se minun passaamiseni on sitten tämä yksi kerta, kun mies viime viikolla käytti autoani katsastuksessa. Syynä oli se, että kun olen töissä eri paikkakunnalla (jossa ei ole katsastusasemaa), niin olen lähtenyt aamulla ennen kuin oman paikkakunnan katsastusasema aukeaa ja tulen illalla lapsen kanssa vasta klo 5, jolloin katsastusasema taas on jo kiinni. Niin ja sitten voin kertoa, että mies taas tänään lähti Lapin reissulla viideksi päiväksi. Tälle vuodelle se on vasta kolmas kerta. Itse en ole ollut yksin kertaakaan.
Jos pyydän auttamaan siivoamisessa, niin siitä vetää hirveät pultit ja alkaa aamulla jo klo 7 paiskomaan mielenosoituksellisesti mattoja yms.
Jouduin vuosi sitten ennen joulua äkillisesti sairaalaan ja olin fyysisesti todella huonossa kunnossa. Menin silloin lauantai-iltana päivystävälle lääkärille ja luulin pääseväni kotiin, mutta ambulanssilla laittoivatkin heti paikalliseen keskussairaalaan ja siirsivät osastolle. Mies jäi lapsen kanssa kahdestaan ja heti sunnuntaiaamuna soitti minulle että enkö tule jo pois sairaalasta. Ei hänellä töitä silloin ollut mutta oli ilmeisesti niin vaikeaa olla lapsen kanssa kotona. Veikin lapsen sitten sunnuntaipäiväksi tutulle hoitoon. Illalla tulivat lapsen kanssa minua katsomaan ja koko aikana ei puhunut minulle mitään kun oli niin vihainen sairaalassa olostani. Arvatkaapa miltä tuntui, kun itse olin todella sairas ja peloissani, kun diagnoosi ei ollut vielä valmis ja olin kolmassa eri tipassa.
Sanokaa hyvät ihmiset, olenko minä vaikea? Juuri nyt tuntuu, että olisin valmis lähtemään lapsen kanssa. Onko olemassa jossakin minullekin puoliso, joka on arvoiseni.
Olen niin pettynyt mieheeni. Hän on äkäinen, tiuskiva ja hankala. Pitää aina miettiä ennenkuin hänelle sanoo mitään, ettei vain taas suutu. Useimmiten se tulee kuitenkin sitten niin, että puhun jostain ihan tavallisesta asiasta ja hän suuttuu siitä aivan hirveästi. Tässä yhtenä päivänä käytin puheessani sanaa arvaappa ja voi hirveä kun hän suuttui. Ei kuulemma ole mikään tietokilpailuvastaaja.
Niin ja sitten hän perjantaina sanoi, että hän joutuu koko ajan holhoamaan minua ja passaamaan. Itse olen kyllä asiasta aivan päinvastaista mieltä. Käyn töissä, kuten hänkin. Minulla päivätyö, hänellä vuorotyö. Minä kuskaan lapsen aamua iltaa hoitoon. Minä laitan ruoat, käyn kaupassa, tiskaan, siivoan, leivon, leikin lapsen kanssa, ostan lapselle kaikki vaatteet, kuljetan harrastuksissa (uimassa, hiihtämässä, laskettelemassa, kirjastossa, kavereilla), minä olen käyttänyt lasta kymmeniä kertoja lääkärissä kun on ollut korvalapsi, minä olen käyttänyt joka ainoa kerta yksin neuvolassa, hammaslääkärissä jne. Minä maksan yhteiset laskumme yhteiseltä tililtä, mutta ruuan kustannan aina minä, mies ei anna ruokaan juurikaan mitään (ehkä 20-40 euroa kuussa jos hyvin sattuu). Minä kustannan lapsen vaatteet. Jos miehellä on vapaapäivä viikolla, ei anna olla lapsen poissa hoidosta. Niin, että olenko mielestänne holhottava. Meillä on omat autot, minulla omani, jonka olen maksanut itse. En lainaa hänen autoaan. No ehkä se minun passaamiseni on sitten tämä yksi kerta, kun mies viime viikolla käytti autoani katsastuksessa. Syynä oli se, että kun olen töissä eri paikkakunnalla (jossa ei ole katsastusasemaa), niin olen lähtenyt aamulla ennen kuin oman paikkakunnan katsastusasema aukeaa ja tulen illalla lapsen kanssa vasta klo 5, jolloin katsastusasema taas on jo kiinni. Niin ja sitten voin kertoa, että mies taas tänään lähti Lapin reissulla viideksi päiväksi. Tälle vuodelle se on vasta kolmas kerta. Itse en ole ollut yksin kertaakaan.
Jos pyydän auttamaan siivoamisessa, niin siitä vetää hirveät pultit ja alkaa aamulla jo klo 7 paiskomaan mielenosoituksellisesti mattoja yms.
Jouduin vuosi sitten ennen joulua äkillisesti sairaalaan ja olin fyysisesti todella huonossa kunnossa. Menin silloin lauantai-iltana päivystävälle lääkärille ja luulin pääseväni kotiin, mutta ambulanssilla laittoivatkin heti paikalliseen keskussairaalaan ja siirsivät osastolle. Mies jäi lapsen kanssa kahdestaan ja heti sunnuntaiaamuna soitti minulle että enkö tule jo pois sairaalasta. Ei hänellä töitä silloin ollut mutta oli ilmeisesti niin vaikeaa olla lapsen kanssa kotona. Veikin lapsen sitten sunnuntaipäiväksi tutulle hoitoon. Illalla tulivat lapsen kanssa minua katsomaan ja koko aikana ei puhunut minulle mitään kun oli niin vihainen sairaalassa olostani. Arvatkaapa miltä tuntui, kun itse olin todella sairas ja peloissani, kun diagnoosi ei ollut vielä valmis ja olin kolmassa eri tipassa.
Sanokaa hyvät ihmiset, olenko minä vaikea? Juuri nyt tuntuu, että olisin valmis lähtemään lapsen kanssa. Onko olemassa jossakin minullekin puoliso, joka on arvoiseni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miehesi vaikuttaa näiltä tyypeiltä: "Huomaa muiden virheet vaan ei omiaan." (siis omia virheitään)
Se on valitettavaa, mutta näitä ihmisiä tosiaan ON olemassa.
Kun tätä ihmistyyppiä stressaa (vaikka unenpuute), hänen "nälkyttävät" piirteensä ja tietynlainen nihilismi vain korostuvat.
Eipä tuossa oikein auta kuin a) sietää b) häipyä c) heivata äijä.
meillä vähän saman tapasta kotosalla.
ero vaan se että ei ole lapsia ja mies työtön. minä ostan ruoat, teen ruoat,siivoan,käyn töissä ja katson että hänellä on kaikki tarpeelliset. kun hän saa rahaa niin ne uppoaa hänen omiin tarpeisiin. mutta kuitenkin hän kokee asian niin että mitään en tee.
en voi muuta sanoa että miehillä o jokin sairras tarve päteä. ja voisin kyllä väittää että miehet nalkuttaa ihan siinä missä naisetkin.
sulla ei varmaan ole helppoa mutta jos todellakin et halua erota ainoa vaihtoehto on että pysyt kovana!älä anna periksi!!!!
Älä edes ajattelekaan että olisit vaikea.
Minä suosittelen parisuhdeterapiaa -jos löydätte jonkun mukavan paikan, kommunikointi alkaa sujua paremmin. :) Mikäli kumpikin haluaa.
eli kaikki maksut jouduin maksamaan ja lapsen yksin hoitamaan. Jos joskus pääsin itse kauppaan niin jo perään soitti että milloin tulet takaisin, pitääkö siellä näin kauan olla. Aina vihassa, ikinä ei kehunut eikä ollut huomaavinaan jos jotain kivaa itselleni ostin tai laitatin esim. hiukset. Siis tosi veemäinen ukko, mutta onneksi älysin lähteä siitä helvetistä lapseni kanssa ja nyt on hyvä olla ei tarvi miettiä miten päin miehelle puhuu ettei taas jostain ota nokkiinsa yms. Toivottavasti keksit jonkin keinon, minä en sitä omassa tapauksessani keksinyt.
täydellinen vaimo hänelle. Miehelläsi on heikko itsetunto, jota hän käy esim. Lapin reissuillaan parantelemassa.....
Sinä et todellakaan ole holhottava ja siinäpä vika juuri on. Miehesi kokee olevansa huonompi, koska sinä teet kaiken. Ja uuvutat näin itsesi jopa sairaalakuntoon. Sinun sijassasi lähtisin omille teilleni. Loppuu henkinen pahoinpitely, mitä miehesi harrastaa.
Lapsesi on sinulle tärkein ja panosta nyt teidän elämäänne. Tulet hyvin toimeen ja saat itsellesikin aikaa. Hoida asiat tuomarin kautta, että miehesi hoitaa oman osansa, jos ero tulee.
Tulet huomaamaan, kuinka vapauttavaa on päästä tuollaisesta "riippakivestä".
>Hän on äkäinen, tiuskiva ja hankala. Pitää aina miettiä ennenkuin hänelle sanoo mitään, ettei vain taas suutu. Useimmiten se tulee kuitenkin sitten niin, että puhun jostain ihan tavallisesta asiasta ja hän suuttuu siitä aivan hirveästi.
Näin meilläkin. Mutta onneksi ei ole lapsia. Luulen että jos mies osoittaisi sairastuttuani minulle että olen vain hankala ja minun pitäisi pikimmiten parantua helpottamaan HÄNEN elämäänsä, en pahemmin jaksaisi hänen elämäänsä enää osallistuakaan.
Mistä näistä tällaisia lapsellisia oman napansa ympärillä pyöriviä kiukuttelijoita oikein piisaakin? Oma mieheni on tuollainen toisinaan, mutta jos olisi koko aika, niin... Mitä pointtia koko suhteessa?
Sinä tiedät itsekin että et ole hankala ja holhottava, mies taitaa puhua itsestään...