Onko kellään hyviä neuvoja suhteen päättymisestä toipumiseen? Alkoholilla en jaksa läträtä (olen kokeillut joskus sitäkin suruihini)... Päätimme rakkaani kanssa suhteemme pitkäkestoisen "taistelun" jälkeen. Ei jaksa oikein ymmärtää, mitä edes tapahtui. Rakastimme toisiamme todella paljon, mutta ajan myötä riidoistamme kasvoi suuri möykky, joka alkoi vaivata taustalla. Vanhat virheemme kummittelivat molempien ajatuksissa ja se vaikutti ikävästi suhteeseemme. Yritimme keskustellakin asioista ja saimme sovittuakin jotain... Miesystäväni oli minulle enemmän, kuin rakastettu. Hän oli ystäväni ja turvani... syy jonka vuoksi elää tässä pahassa maailmassa. Hänen myötä opin paljon elämästä yleensä ja teimme paljon mukavia asioita yhdessä. En ehkä voi ikinä antaa itselleni anteeksi, että päästin asiat tähän tilanteeseen. En ehkä voi enää koskaan rakastaa ketään niin paljon, kuin häntä. Itken tätä kirjoittaessani ja pelkään, että alkaa itkettää taas jossain muiden läsnä ollessa. Tahtoisin kertoa hänelle nyt näistä tunteistani kasvotusten, mutta se on niin vaikeaa... silloin ei aina löydä oikeita sanoja. Haluaisin unohtaa kaikki ne ikävät asiat, jotka ovat välillämme ahdistanut. Ehkä tämä ero on ainoa oikea vaihtoehto tilanteessamme. Sitä on niin vaikea hyväksyä. Ja tuskin hyväksynkään pitkään aikaan...
Rakkaimmalleni
*sirpale*
51469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tule hyväksymään eroamme. Aivan mielettömän väärin.
häneen liikaa...Joskus liika toiseen turvautuminen tukehduttaa ja on päästävä pois. Koeta itsenäistyä ja ratkoa itse elämän ongelmia. Ehkä sitten pystyt antamaan toisellekin jotakin...Jaksamista sinulle.
Siitä Oikeasta, kenet tapasin yli 3 v sitten, tuli ero viime kuun lopulla ja hänellä on jo toinen hoidettavanaan. Tai no, hoitona ainakin. Uskon, että pidemmän päälle hän on se joka katuu eroamme, meillä oli kaikki hyvin. Jokin vain alkoi ahdistaa häntä ja hän halusi lähteä.
Odotan. Mutten loputtomiin. Rakastan kuitenkin aina.
...valitettavasti. Itse erosin 10 kk sitten syvästi rakastamastani miehestä. Olin hänen kanssaan 7 vuotta. Halusin perustaa hänen kanssaan perheen, mutta hän ei minun kanssani. Olen vieläkin kokonaisvaltaisesti paskana, ja pelkään, etten tapaa enää ketään, jota rakastaisin yhtä paljon. Olen jo 32, joten lapsien suhteen minulla ei ole edes kovin montaa vuotta aikaa löytää sitä oikeaa..
Alku oli kaikkein vaikeinta, mutta nyt kun olen päässyt muuttamaan omaan kotiin, olo on helpottanut. Ajattelen häntä yhä päivittäin monta kertaa, mutta asia ei enää itketä minua kuin harvoin. En varmaan koskaan tätä hyväksy, mutta ehkä opin elämään asian kanssa. Olisi helpompaa jos tietäisi, miksi mies halusi erota. Mutta ei hän osaa sitä itsekään selittää. Siksi hyväksyminenkin on niin vaikeaa.
Ikinä en pystyy sinua unohtamaan, mutta tiemme eivät enää kohtaa.
Aina on surullista sanoa että olisi voinut olla toisenlaista, kun kaikki edellytykset olivat jo valmiina ja esillä. Elämän tilaisuudet tulevat ja menevät.
Toivon sinulle hyvää elämää.