Lääkäri ja

Tuttu juttu: treffipalstalta katsoin yhden kivanoloisen naisen, ja aloitin kirjeenvaihdon. Jatkoa seurasi. Huomattiin että ajatukset täsmää suht hyvin.
Shokki tuli kun tavattiin. Selvisi että nainen on ammatiltaan ja koulutukseltaan lääkäri, vieläpä parhaillaan erikoislääkärikurssilla. Olen siis ällikällä lyöty. Itse olen käynyt ammattikoulussa metallilinjan, ja olen nyt työvoimatoimiston (KRRRRRRH-PTHUI) avulla hommaamassa itselleni luokat. Korkeampaan koulutukseen on tarkoitus hakeutua, mutta lähinnä omaksi huvikseni. Olin aika hyvä lukion pitkässä matikassa kun sain mahdollisuuden käydä sitä muutaman kurssin aikanaan ammattikoulussa. Siitä olisi hyvä lähteä matikkaa yliopistoon pänttäämään.
Summa sumarum: miten tällainen koulutusero vaikuttaa suhteeseen? Minun puolesta voitte sitten jättää "aivan eri tasolla" ja "kuka nyt haluaa amista elätettäväksi?"-jutut laukomatta.
61135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

miehestä ja naisesta...Itse olen huomannut, että itseäni alemmin koulutetun kanssa on usein hankalaa päästä samalle aallonpituudella. Kiinnostuksen kohteet, tapa tarkastella maailmaa ja tapa viettää vapaa aikaa voivat olla liian erilaisia. Toisaalta korkeakoulutus ei ole tae fiksuudesta ja sen puute ei ole tae hölmöydestä. Ts. toimiiko suhde vai ei riippuu pohjimmiltaan teistä kahdesta.

Äänestä

Ei sen tarvitse vaikuttaa suhteeseen mitenkään, jos et itse tee siitä elämää suurempaa numeroa.

Äänestä

Jouduin itse hiukan samantapaisten ongelmien eteen yli 30 v. sitten. Löysin mukavan friidun ja rakastuin oitis. Sitten ykskaks yllättäen kävi selväksi, että morsiameni faijalla oli rahaa oikein roppakaupalla. Minä olin aina joutunut varomaan rikkaita, niistä ei ollut ikinä aiheutunut muuta kuin pelkkää harmia. Epäilin sitä, että morsmaikkuni olisi poispilattu, sillä hänellä oli käytössään rahaa tarvittava määrä. Samoin autoja, vaatteita ja mitä kaikkea rahalla nyt saakaan. Ja minä olin täydellinen risapeffa. Miten se nyt olisi toiminut, kun kuluttamaan tottunut vaimoni ei millään tulisi toimeen vaatimattomilla tuloillani. Samalla appiukkoni suhtautui meikäläiseen erittäin varautuneesti. Ihmettelin asiaa ja aikojen perästä selvisi, että syynä oli korkea koulutukseni. Hän oli saanut kokea kielteisimmät kokemuksensa kaiken maailman diplomi-insinöörien sun muiden taholta ja minä juuri olin tällainen epäilyttävä mulvanderi. Aikanaan selvisi, että molemmin puolin syyt epäluuloon olivat turhia ja tulimme hyvin toimeen. Myös vaimoni osoittautui sangen järkeväksi ja pani suun säkkiä myöten ja Visat lakkasivat vingahtelemasta.

Summa summarum: koulutustason puute osoittautuu ongelmalliseksi yleensä niille, joilla sitä ei ole. Ongelma on kuviteltu, ei todellinen. Anna tyttöystäväsi olla vaikka kuinka koulutettu. Yksinäinen sydän hänelläkin on. Ei häntä kiusaa yhtään amistaustasi. Jos kiusaa, jätä hänet. Mutta en usko. Äläkä Sinä yritä pullistella enempää, mitä olet. Jos haluat edetä ammatissasi ja urallasi, tee se halusi mukaan. Ei sen takia, että tyttöystäväsi on viisas ja paljon koulutettu.

Aina joku on jotakin enemmän kuin toinen. Ei siinä ole mitään ongelmaa, jos ihmiset rakastavat toisiaan.

ANNA PALAA!

Äänestä
  • Joo kyllähän lukion pitkämatematiikka antaa tosiaan eväät yliopistooon matikkaa lukemaan LOLZ Lukion pitkällä matematiikalla ei tee mitään, jopa insinöörikoulutuksessa mennään matematiikassa paljon pidemmälle.

    Äänestä

  • Ei se korkea koulutus ihmisestä viisasta tee, sydämen sivistys tulee ihan jostain muualta kuin yliopiston penkeiltä.

    Itse olen akateeminen sinkkunainen (teen jopa väitöskirjaa tällä hetkellä) ja olen deittaillut sekä akateemisia että "amislaisia". Monesti on todellakin niin, että toisen akateemisen kanssa voi maailmat kohdata niinsanotusti helpomminm, mutta kyllä olen rehellisyyden nimissä tavannut niin lapsellisia ja idiootteja akateemisia, joiden perään en koskaan enää vilkaisisi toista kertaa ja NIIN MAHTAVIA, nimenomaan sydämen sivistyksen omaavia duunareita, että ei voi yleistää lainkaan. Esim. eräs maalarimies oli todella viisas, laajan yleissivistyksen omaava ja kulturelli ihminen, että oli vaikea uskoa, että mies oli "tavallinen amiksen käynyt".

    Eli älä kuuntele mahdollista kuittailua muilta ihmisiltä, uskokaan toisiinne ja keskinäiseen rakkauteen. Ei se ole ongelma, jos ette itse siitä tee sellaista. Onnea tulevaisuudellenne!

    Äänestä

hyvä hitsari kuin keskikertainen yliopisto-opiskelija. Se, että sä olet hitsaamassa, johtuu varmaan jostain, ja jos haet luokkia aikuiskoulutuksessa jostain myös. Kyse ei välttämättä ole kohdallasi tyhmyydestä, vaan sun elämässä on tapahtunut jotain muuta ettet aiemmin ajatellut hyödyntäväsi hyvää matikkapäätäsi. Et vissiin käynyt edes lukiota, eli ei ole opinnot juuri kiinnostaneet- Tätä ennen- Eikä itseasiassa varmaan kiinnostaisi vieläkään, jos et a) olisi tavannut naista, joka on malttanut opiskella b)et tuntuisi asian takia alemmuutta.

Oman käsitykseni mukaan sinun on vähän turha haaveilla olevasi edes hyvä suoritettuasi yliopistotutkinnon tyttöystäväsi takia, mutta sinulle ja itsetunnollesi saattaisi olla hyvinkin eduksi, jos opettelet hitsamaan parasta mahdollista hitsiä. Hitsaamisessa voi olla huippu ihan samalla tavalla kuin lääketieteessä. Hitsareita tarvitaan samalla tavalla. Ja kun ala on sinulle jo tuttu,siihen on helpompi saada vahvistusta kuin lähteä jollekin täysin uudelle alalle.
Hitsaamisessakin tarvitaan matematiikkaa. Siitä voi suorittaa vaikka kuinka korkeita tutkintoja ja arvosanoja.
Käsittääkseni ongelmasi on tasan omien korvien välissä. Jos tyttöystävääsi ei hitsaajan-ammattisi haittaa, ei sen pitäisi olla sinullekaan ongelma.
Mutta vinkki, hitsaamisessakin voi päästä huipulle. Todella kovalla työllä. Jos taas meinaat tehdä niinkuin moni rivihitsari, käydä polttamassa pilliä leiväneteen, ryypätä pää täyteen viikonloppuna ja tilipäivänä,roikkua ammatillisessa aikuiskoulutuksessa kun se on työntekoa parempi vaihtoehto, saat sanoa lääkärityttöystävällesi hyvästit hyvinin pian. Lääkäri kuitenkin on joutunut näkemään vaivaa ja panostamaan ammattitaitoonsa, eikä hyvinkään katsele sellaista mikä muistuttaa potilasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hitsaaja kirjoitti:

Tuttu juttu: treffipalstalta katsoin yhden kivanoloisen naisen, ja aloitin kirjeenvaihdon. Jatkoa seurasi. Huomattiin että ajatukset täsmää suht hyvin.
Shokki tuli kun tavattiin. Selvisi että nainen on ammatiltaan ja koulutukseltaan lääkäri, vieläpä parhaillaan erikoislääkärikurssilla. Olen siis ällikällä lyöty. Itse olen käynyt ammattikoulussa metallilinjan, ja olen nyt työvoimatoimiston (KRRRRRRH-PTHUI) avulla hommaamassa itselleni luokat. Korkeampaan koulutukseen on tarkoitus hakeutua, mutta lähinnä omaksi huvikseni. Olin aika hyvä lukion pitkässä matikassa kun sain mahdollisuuden käydä sitä muutaman kurssin aikanaan ammattikoulussa. Siitä olisi hyvä lähteä matikkaa yliopistoon pänttäämään.
Summa sumarum: miten tällainen koulutusero vaikuttaa suhteeseen? Minun puolesta voitte sitten jättää "aivan eri tasolla" ja "kuka nyt haluaa amista elätettäväksi?"-jutut laukomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu