Paljonko ottaisitte meiltä

Puolisoni saa kolmosella alkavaa palkkaa. Kun siitä menee kolmannes veroihin, niin palkka alkaa kakkosella. Siitä maksamme asuntolainan vastikkeen (sillä ei ole merkitystä, maksaako lainaa vai vuokraa, sillä samaan mentäisiin) ja jäljelle jää tonni. Laskut pois ja neljälle hengelle kuussa jää 600-800 ruoka- ja vaaterahaa.

No lapsilisät saamme, mutta niillä kustannetaan lasten harrastukset - lapsilisän ansiosta voivat harrastaa jotain, urheiluvälineet yms. sekä osa toisen lapsen sairaskuluista ja kuntoutuksesta (vakuutus ei korvaa kaikkea) minkä tuolta toisesta unohdin pois. Joku tuolla alempana kirjoittaa, että näiden hyväpalkkaisten palkkoja pitäisi alentaa. Sitten jos saan töitä, tilanne tietty muuttuu.

Mutta paljonko alentaisitte mieheni palkkaa? 150-200 euroa/henkilö ruokaan ja vaatteisiin lienee liikaa? Huomautan, että lapset eivät voi pitää monta vuotta samaa vaatetta kasvamisen takia enkä ainakaan itse kirpparilta kovin usein sopivaa teinivaatetta löydä. Joskus on jotain levistä, muutta niissä hintapyyntö on usein enemmän kuin halpisfarkut alella kaupassa. Tällä hetkellä tilanne on se, että pidän itse nuorimmalta pieneksi jääneitä vaatteita, välittämättä siitä, että naisten pukeutumisesta valitetaan.
6512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuli tuossa mieleen kysyä, kun luin tekstiäsi, että vakuutus ei korvaa kaikkea?
Ylipäätään kysymys, kuinka monen työttömän perheessä lapset "nauttivat " vakuutuksista?
Kuinka monen työttömän lapsi kiikutetaan yksityislääkärille?
Suomessa on monen kerroksen väkeä, te rimpuilette
vielä "pinnalla" - monella asiat huonommin.
Tämä ei ole aloittajaa syyllistävä kirjoitus, tuli vaan mieleen, ovatko lapsemme tasa-arvoisia
sairauden kohdatessa.

Äänestä
  • Meillä on ennen syntymää otettu vakuutus, joka maksaa paljon, mutta siitä emme luovu. Minulla oli vakituinen työpaikka jäädessäni äitiyslomalle, isossa arvostetussa yrityksessä, sellaisessa, jota ei enää ole. Kelalta on mahdollista saada pitkäaikaissairaan lapsen kustannuksiin sairaan lapsen hoitotukea, mikä ei vaikuta mihinkään muihin tuloihin, eikä ole tulosidonnainen. Se on tapauskohtainen ja harkitaan jokaisen kohdalla erikseen. Maksetaan tietty summa kuukausittain ja anotaan yleensä vuodeksi kerrallaan.

    Meillä ei lapsi ole koskaan käynyt yksityislääkärillä, enkä tajua mitä gloriaa niissä on, samat tk-lääkärithän niitä yksityisvastaanottojakin usein pitävät. Naapurin lapsikin oli tiukalla ruokavaliolla ja juteltuani selvisi, ettei mitään allergiatestejä edes ole tehty. Meillä sairaalassa ne tekivät pyytämättä ja kävi ilmi, että makaronilaatikossakaan ei ihottuman syy olekaan muna, vaan sen sisältämä vehnä ja maito. (tämä allergia ei ole se sairaus, vaan siinä sivussa on tätäkin). Yksityislääkärit ovat mielestäni yliarvostettuja. Lapsemme sairaudenkin totesi terveyskeskuslääkäri, yksityisvastaanottoakin pitävä sairaalalääkäri hoiti sitä aluksi täysin VÄÄRIN.

    Äänestä

  • otettu kirjoitti:

    Meillä on ennen syntymää otettu vakuutus, joka maksaa paljon, mutta siitä emme luovu. Minulla oli vakituinen työpaikka jäädessäni äitiyslomalle, isossa arvostetussa yrityksessä, sellaisessa, jota ei enää ole. Kelalta on mahdollista saada pitkäaikaissairaan lapsen kustannuksiin sairaan lapsen hoitotukea, mikä ei vaikuta mihinkään muihin tuloihin, eikä ole tulosidonnainen. Se on tapauskohtainen ja harkitaan jokaisen kohdalla erikseen. Maksetaan tietty summa kuukausittain ja anotaan yleensä vuodeksi kerrallaan.

    Meillä ei lapsi ole koskaan käynyt yksityislääkärillä, enkä tajua mitä gloriaa niissä on, samat tk-lääkärithän niitä yksityisvastaanottojakin usein pitävät. Naapurin lapsikin oli tiukalla ruokavaliolla ja juteltuani selvisi, ettei mitään allergiatestejä edes ole tehty. Meillä sairaalassa ne tekivät pyytämättä ja kävi ilmi, että makaronilaatikossakaan ei ihottuman syy olekaan muna, vaan sen sisältämä vehnä ja maito. (tämä allergia ei ole se sairaus, vaan siinä sivussa on tätäkin). Yksityislääkärit ovat mielestäni yliarvostettuja. Lapsemme sairaudenkin totesi terveyskeskuslääkäri, yksityisvastaanottoakin pitävä sairaalalääkäri hoiti sitä aluksi täysin VÄÄRIN.

    ..hoitotukea ja vakuutusta ei ole käytetty päällekkäin, eikä niin saisikaan tehdä, mutta taitaa jotkut senkin tehdä.

    Äänestä

"Mutta paljonko alentaisitte mieheni palkkaa?"
En ymmärrä kysymystä; kuka ottaisi pois?
Miksi kysymys on esitetty täälä palstalla. Emme me työttömät voi keneltäkään mitään pois ottamassa, päinvastoin, meilta otetaan pois ne vähätkin, lopulta henkikin.

Äänestä
  • tuolla alemmassa viestiketjussa joku oli alentamassa it-kukkoilijoiden palkkaa.

    Äänestä

  • joku.. kirjoitti:

    tuolla alemmassa viestiketjussa joku oli alentamassa it-kukkoilijoiden palkkaa.

    Se olin minä (voin tunnustaa). Minua ihan suoraan sanottuna vituttaa näiden erittäin hyväosaisten ja -tuloisten natina miten rahat eivät riitä. Samalla katsovat ylimielisesti nenän varttaan pitkin yhteiskunnan heikommassa asemia olevia ihmisiä. Eivät kaikki voi olla akateemisesti koulutettuja, joukkoon tarvitaan myös meitä perustason duunareita, sairaanhoitajia, lähihoitajia, siivoajia, ruuanlaittajia, niitä jotka tutkivat minkälaatuista vettä vesijohtoverkostossasi virtaa... Ja juuri näillä henkilöillä palkkauksetkin ovat aivan hanurista. Näillä yhteiskunnan peruspilareilla.

    Omasta lapsuudestani voin kertoa, että äitini jäi päälle kolmikymppisenä jo sairaseläkkeelle ja isä oli pätkätöissä. Meitä oli neljä lasta ja vanhemmat, ja asuimme päälle 70 neliön kerrostalokolmiossa. Vaatteet olivat harvoin uusia, vanhoja saatiin. Ruoka oli aina tarjouksesta ja usein jotain äidin tekemää edullista peruskotiruokaa.

    Voisitko itse harkita onko ne vakuutukset todellakin tarpeelliset, eikö yhteiskunta osallistu sairaskustannuksiin julkisessa hoidossa jos lapsi sairastuu ? Sekin raha, joka teillä niihin vakuutuksiin menee, on pois joka päiväisestä hyvinvoinnistanne.

    Niin ja, mene töihin, niin sitten teitä on kaksi tienaajaa. Jos se töiden saanti on kerran niin helppoa kuin tälläkin palstalla kirjoittelevien mielestä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois? kirjoitti:

Puolisoni saa kolmosella alkavaa palkkaa. Kun siitä menee kolmannes veroihin, niin palkka alkaa kakkosella. Siitä maksamme asuntolainan vastikkeen (sillä ei ole merkitystä, maksaako lainaa vai vuokraa, sillä samaan mentäisiin) ja jäljelle jää tonni. Laskut pois ja neljälle hengelle kuussa jää 600-800 ruoka- ja vaaterahaa.

No lapsilisät saamme, mutta niillä kustannetaan lasten harrastukset - lapsilisän ansiosta voivat harrastaa jotain, urheiluvälineet yms. sekä osa toisen lapsen sairaskuluista ja kuntoutuksesta (vakuutus ei korvaa kaikkea) minkä tuolta toisesta unohdin pois. Joku tuolla alempana kirjoittaa, että näiden hyväpalkkaisten palkkoja pitäisi alentaa. Sitten jos saan töitä, tilanne tietty muuttuu.

Mutta paljonko alentaisitte mieheni palkkaa? 150-200 euroa/henkilö ruokaan ja vaatteisiin lienee liikaa? Huomautan, että lapset eivät voi pitää monta vuotta samaa vaatetta kasvamisen takia enkä ainakaan itse kirpparilta kovin usein sopivaa teinivaatetta löydä. Joskus on jotain levistä, muutta niissä hintapyyntö on usein enemmän kuin halpisfarkut alella kaupassa. Tällä hetkellä tilanne on se, että pidän itse nuorimmalta pieneksi jääneitä vaatteita, välittämättä siitä, että naisten pukeutumisesta valitetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu