Miksi pitää "rangaista"

Sitä vaan, että miksi työtöntä pitää rangaista jonkun muun tekemisistä? Aina joku tulee kertomaan, kuinka KUKAAN työtön ei halua töihin, kun hänkin tuntee jonkun sossun rahoilla tietoisesti elävän. Mikä oikeus kellään on yleistää? Minä tiedän yhden punatukkaisen rikollisen omalta kotipaikkakunnaltani, joten eikö minulla ole lupa väittää samalla perusteella, että kaikki punatukkaiset ovat rikollisia? Tunnen yhden 180 cm työssä käyvän naisen, joka on melkoinen laiskuri, harjoittelupaikassa tuli tutuksi. Kaikki pitkät naiset ovat siis laiskoja.

No yhden tapauksen perusteella yleistämisellä tyypit todistavat vain oman tyhmyytensä. Se johtunee siitä, että nämä tyypit haluaisivat itse kovin laiskotella työttömyyskorvausten varassa.
18804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Silloin tällöin kun uskallan, kysyn onko hän hakenut siihen tai tuohon avoimeen paikkaan, niin aina löytyy uusia, entistä naurettavampia selityksiä miksi ei kannata hakea. Olen tullut siihen tulokseen että kaveri on työhaluton persereikä.

Jossain vaiheessa työttömästä tulee silmissäni pummi. Ei aivan heti, mutta silloin kun käy selväksi, että ihmisen asenne on se, että kaikki ovat hänelle velkaa eikä hänen tarvitse itse nostaa tikkua ristiin oman toimeentulon eteen.

p.s. Asun syrjäseudulla ja kaikki tuttuni, jotka ovat oikeasti halunneet töihin ovat päässeet(vaikkakin suurin osa pätkähommiin, mutta työtä sekin on), vaikka olisivat viettäneet pitkiäkin aikoja joutilaan elämää.

Äänestä
  • Niin, tukitöihin ja harjoitteluun pääsee kun työttömyys pitkittyy tarpeeksi. Minä en asu syrjäseudulla, vaan erittäin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Olen hakenut vaikka mihin, mutta en pääse. Tiedän, etten ole laiska, en ole kouluttamaton ja olen tehnyt vaikka mitä. Työnsaamisen suurin este lienee se, että pidetään pummina, koska on työtön. Olen minä ilmaiseksi töitä tehnyt vaikka kuinka paljon, mutta joku raja niissäkin tulee vastaan. Kerään pulloja, tunnissa saa joskus kokonaisen euron, laiskat työttömät tekevät tätä paljon.

    Äänestä

  • peräreikiä hoonata kavereittesi kanssa.
    Kenen persettä nuohosit eilen illalla, surkea hintti?

    Äänestä

  • kuluessa? kirjoitti:

    Niin, tukitöihin ja harjoitteluun pääsee kun työttömyys pitkittyy tarpeeksi. Minä en asu syrjäseudulla, vaan erittäin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Olen hakenut vaikka mihin, mutta en pääse. Tiedän, etten ole laiska, en ole kouluttamaton ja olen tehnyt vaikka mitä. Työnsaamisen suurin este lienee se, että pidetään pummina, koska on työtön. Olen minä ilmaiseksi töitä tehnyt vaikka kuinka paljon, mutta joku raja niissäkin tulee vastaan. Kerään pulloja, tunnissa saa joskus kokonaisen euron, laiskat työttömät tekevät tätä paljon.

    3-4 nuoruuden kaveria viettivät 2-3 vuotta "huoletonta" elämää sossun rahoilla ja nyt ovat olleet pätkätöissä(oikealla palkalla) jo yli vuoden ja kuulemma toivoa vakinaistamisesta on.

    Niin, siis tarkoitukseni ei ollut leimata kaikkia työttömiä laiskoiksi, jos aktiivisesti hakee töitä eikä nirsoile ja silti ei pääse töihin, niin kyllä silloin vikaa on jossain muuallakin kuin työttömässä. Kerroin vain oman kokemukseni eräästä työttömästä.

    No onnea sinulle työnhakuun, kyllä se vielä varmasti tärppää!
    Itsekin olin pari vuotta sitten työttömänä ja hain noin 60 kymmeneen työpaikkaan ennen kuin sain töitä.

    Äänestä

  • Niin, netissähän voi kirjoitella puutaheinää, kun ei tarvitse todistaa sanojaan todeksi ;) Eli pysytäänpä totuudessa ja niin kauan, kun tilastot puhuvat omaa kieltään, nämä oikeistolaisten tuhkamunien tilitykset voi jättää ihan omaan arvoonsa.

    Keskustalaiset lessukunnat ovat sitten ihan oma lukunsa; sieltä löytyy kyllä aina töitä uskonsisarille ja -veljille. Niiden muiden, kuten työttömien kanssa, ei vehtailla, joten otanta on luonnostaan vääristynyttä tyyliin: "Kaikille kavereille löytyi työtä."

    Äänestä

  • monta työtöntä kirjoitti:

    Niin, netissähän voi kirjoitella puutaheinää, kun ei tarvitse todistaa sanojaan todeksi ;) Eli pysytäänpä totuudessa ja niin kauan, kun tilastot puhuvat omaa kieltään, nämä oikeistolaisten tuhkamunien tilitykset voi jättää ihan omaan arvoonsa.

    Keskustalaiset lessukunnat ovat sitten ihan oma lukunsa; sieltä löytyy kyllä aina töitä uskonsisarille ja -veljille. Niiden muiden, kuten työttömien kanssa, ei vehtailla, joten otanta on luonnostaan vääristynyttä tyyliin: "Kaikille kavereille löytyi työtä."

    ja jokainen meistä aikuistuu joskus...

    Äänestä

  • työttömän kirjoitti:

    3-4 nuoruuden kaveria viettivät 2-3 vuotta "huoletonta" elämää sossun rahoilla ja nyt ovat olleet pätkätöissä(oikealla palkalla) jo yli vuoden ja kuulemma toivoa vakinaistamisesta on.

    Niin, siis tarkoitukseni ei ollut leimata kaikkia työttömiä laiskoiksi, jos aktiivisesti hakee töitä eikä nirsoile ja silti ei pääse töihin, niin kyllä silloin vikaa on jossain muuallakin kuin työttömässä. Kerroin vain oman kokemukseni eräästä työttömästä.

    No onnea sinulle työnhakuun, kyllä se vielä varmasti tärppää!
    Itsekin olin pari vuotta sitten työttömänä ja hain noin 60 kymmeneen työpaikkaan ennen kuin sain töitä.

    Sossun rahoilla ei eletä "huoletonta" elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sossun rahoilla ei eletä "huoletonta" elämää.

    Lähes kymmenen vuotta vanha ketju. Tätä hävytöntä työttömiä sosiaaliturvaorjia stigmatisoivaa jargonia on hoettu järjestelmällisesti niin kauan että ihmekös kun mielikuvat Kela- lomailevista laiskamadoista uppoavat tyhmään yleisöön.

    Eläköitynyt SDP:n entinen kansanedustaja juoksee nyt eläkepäivillään pitkin kyliä kiusaamassa tuntemiaan työttömiä "vapaamatkustamisesta". Sontakasa ilkkuu avoimesti tukiorjille että he ovat "freelancereita".

    Suurten ikäluokkien edustaja verorahoilla siipeillyt entinen kansanedustaja vittuilee ihmisille jotka elävät jatkuvan asunnottomuuden uhan edessä köyhyysrajojen alapuolella ruokajakeluiden biojätteitä syöden KOSKA EIVÄT SAA PALKKATÖITÄ. Entinen kansanedustaja joka itse on loisinut leveästi kansanedustajan palkoilla ja sopeutumisrahoilla vuosikaudet. Kuvitelkaa mitä röyhkeyttä!

    Siis oikeasti, ajatelkaa millainen ASENNE tuollaisilla poliitikoilla on siellä mätäisen mielen perukoilla.

    Mulkku oli itse eduskunnassa kyhäämässä kasaan tätä tempputyöjärjestelmää joka on sementoinut nuoremmat sukupolvet ikuiseen köyhyyteen ja sosiaaliturvaorjuuteen. Leväperse laiskiainen itse on vuosikymmenten varrella nostanut kansanedustajan palkkiot sopeutumisrahat ja kaikki herkut mitä kansanedustajan "uraputkeen" kuuluu ilman pienintäkään omantunnonpistosta. Ei jotenkin koe itse olevansa freelanceri? Muistan lapsena joka kerta kun äijä tuli taas valituksi eduskuntaan oli aina uusi kiiltävä auto pihassa heti ensimmäiset kansanedustajan palkkiot ropisivat tilille.

    Verorahoilla kokonaisuudessaan kustannetuille taloudellisesti turvatuille rattoisille eläkepäivilleen ei sontiainen keksi muuta sisältöä kuin niille köyhyysrajoille elinkautiseen tuomitulle toimeentulotukiorjille vittuilun joiden elämää oli itse aktiivisesti pilaamassa.

    Kurttuäijä on ilmeisesti oikeasti niin tyhmä, että luulee sosiaaliturvan olevan samaa luokkaa kansanedustajan verorahaloisinnan kanssa. Ja luulee ihan vakavalla naamalla että työttömät voisivat milloin tahansa mennä töihin. Samoin kuin itse olisi kyllä voinut 80- luvulla vain mennä töihin mutta eduskunnassa nuokkuminen ja verorahahuoraus kiinnosti enemmän.

    Tuollaiset muiden siivellä läpi elämänsä vapaamatkustavat ihmisroskat loisivat eduskunnassa pilaamassa elämäämme.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ja sä itse olet tietenkin viimeiset 30 vuotta nostanut sopeutumisrahaa eduskunnasta vai mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja sä itse olet tietenkin viimeiset 30 vuotta nostanut sopeutumisrahaa eduskunnasta vai mitä?

    Miten niin? En ymmärrä kommenttiasi.

    Äänestä

Media pitää yllä vuodesta toiseen tätä käsitystä että työttömät ovat laiskoja ja siten itse syyllisiä työttömyyteensä.

Tätäkin keskustelua lukiessa näkee että se käsitys on mennyt selvästi hyvin läpi kansalle ja päättäjille!

Äänestä
  • Media ei ole suinkaan ainoa. Poliitikot ovat isoäänisesti kaikin keinoin koko ajan vuodesta toiseen lietsomassa vihaa ja lynkkausmielalaa työttömiä tukiorjia kohtaan. Lainsäätäjänä he oikeuttavat sosiaaliturvaorjiin kohdistuvan mielivallan ja laittomuudet leimaamalla työttömät rikollisiksi.

    Työttömät ovat yksinkertaisesti HELPPO KOHDE kuritustoimenpiteille ja vihanlietsonnalle kun poliitikkoja laiskottaa ja heillä on sormi suussa työttömyys- ja köyhyysongelman edessä.

    Poliitikkojen ainoa narratiivi työttömyyteen on se että työttömyys on työttömien omaa syytä, rikos johon työtön on itse syyllistynyt ja johtuu työn vieroksunnasta, "kannustinloukuista" joilla he tarkoittavat aina liian "anteliasta sosiaaliturvaa".

    Munattomat poliitikot eivät ole kolmeenkymmeneen vuoteen - todennäköisesti eivät koskaan - uskaltaneet kajota työnantajiin ja heidän rooliinsa työttömyys- ja toimeentulemattomuusongelman jatkumisessa. Poliitikot jakelevat verovaroista vastikkeettoimia yritystukia, palkkatukia ja muita rahallisia tukia sekä kokonaan ilmaista 9€ orjatyövoimaa työnantajille koska suomalainen työnantaja "ei kykene" itse kustantamaan palkkakustannuksia eikä suomalaisilla kaikki-mulle-heti-nyt- työnantajilla ole mitään moraalista ongelmaa palkattomiksi orjiksi pakotettujen työttömien hyvöksikäytössä.

    Sitten kun kaikesta tästä työnantajille vyörytetystä työllistämistuesta huolimatta työnantajat eivät viitsi työllistää työttömiä eivät poliitikot puutu asiaan eivätkä vastuuta saati syytä työnantajia yhtikäs mistään.

    Aina se vika löytyy kelvottomasta työttömästä työntekijästä joka ei ole huippuosaaja tai muuten vain vajaa sitä ja tätä.

    Näin se on ollut jo 30- vuotta putkeen. Ainoa mikä on muuttunut on köyhiin sosiaaliturvariippuvaisiin työttömiin kohdistetun vihanlietsonnan syyttämisen määrä.

    Päättäjät ovat olleet aina pääpiru työttömiin aosiaaliturvaorjiin kohdistetun vihanlietsonnan ja syyllistämisen areenalla. He tekevät sitä laiskuuttaan koska eivät viitsi tehdä mitään todellista oikean työllisyyden eteen. Helpointa on siis mennä siitä missä rima on matalin ja syyttää ja vastuuttaa helpointa kohdetta - työttömiä itseään. Köyhien vaikutusvaltaa vailla olevien ihmisten syyttäminen on turvallista ja helppoa koska he ovat altavastaajana kaikessa. Heihin on helppo kohdistaa kostotoimenpiteitä ja kaikenlaista kiusaamista "työllisyystoimien" nimissä koska köyhän viimeaikaisia toimeentulo on aina panoksena ja pelko sen menettämisestä pitää köyhien suut kiinni eikä heillä ole resursseja puolustaa itseään.

    Työnantajiin kohdistetuilla toimilla olisi seurauksia poliitikoille itselleen.

    Mikään ei ole raukkamaisempi olento kuin poliitikko.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Media ei ole suinkaan ainoa. Poliitikot ovat isoäänisesti kaikin keinoin koko ajan vuodesta toiseen lietsomassa vihaa ja lynkkausmielalaa työttömiä tukiorjia kohtaan. Lainsäätäjänä he oikeuttavat sosiaaliturvaorjiin kohdistuvan mielivallan ja laittomuudet leimaamalla työttömät rikollisiksi.

    Tällaisten verorahaloisiville päättäjille kiusallisen totuuksien ääneen lausuminen on vaarallista koska se lietsoo heitä keksimään lisää kostotoimia jotta työtön tukiorja hiljensi.

    Vaarallista työttömien sosiaaliturvaorjien asioista puhuminen on myös siksi että siitä seuraa aina näitä heikkihiilamoita ja joitakin toimittajia julkisuuteen sosiaalipornoilemaan työttömien tukiorjien kustannuksella. Ne ilmaantuvat säännöllisesti julkisuuteen kutsumaan yleisöä yhteiseen säälirituaaliin työttömiä kurjia surkimuksia kohtaan tyrkyttämään ruttoista sympatiaansa. 😢

    Yksi pahimmista köyhien aseman sabotööreistä ovat juurikin nämä viherasemmistolaiset omaan oletettuun hyvyyteensä rakastuneet tunnerunkkarit. Tämä ihmislaji käyttää kaikkia kurjia hyväkseen kerätäkseen itselleen moraalipisteitä ja tunteakseen itsensä hyväksi ihmiseksi. Pahimman lajin narsisteja.

    Köyhyys on rahan puutetta. Vihervasemmistolainen - ja yleensä myös kristilliset - narsisti tunnerunkut luulevat että köyhyys ja sen aiheuttamat onglemat korjaantuvat myötätunnolla ja säännöllisillä julkisilla itkurituaaleilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Media ei ole suinkaan ainoa. Poliitikot ovat isoäänisesti kaikin keinoin koko ajan vuodesta toiseen lietsomassa vihaa ja lynkkausmielalaa työttömiä tukiorjia kohtaan. Lainsäätäjänä he oikeuttavat sosiaaliturvaorjiin kohdistuvan mielivallan ja laittomuudet leimaamalla työttömät rikollisiksi.

    Työttömät ovat yksinkertaisesti HELPPO KOHDE kuritustoimenpiteille ja vihanlietsonnalle kun poliitikkoja laiskottaa ja heillä on sormi suussa työttömyys- ja köyhyysongelman edessä.

    Poliitikkojen ainoa narratiivi työttömyyteen on se että työttömyys on työttömien omaa syytä, rikos johon työtön on itse syyllistynyt ja johtuu työn vieroksunnasta, "kannustinloukuista" joilla he tarkoittavat aina liian "anteliasta sosiaaliturvaa".

    Munattomat poliitikot eivät ole kolmeenkymmeneen vuoteen - todennäköisesti eivät koskaan - uskaltaneet kajota työnantajiin ja heidän rooliinsa työttömyys- ja toimeentulemattomuusongelman jatkumisessa. Poliitikot jakelevat verovaroista vastikkeettoimia yritystukia, palkkatukia ja muita rahallisia tukia sekä kokonaan ilmaista 9€ orjatyövoimaa työnantajille koska suomalainen työnantaja "ei kykene" itse kustantamaan palkkakustannuksia eikä suomalaisilla kaikki-mulle-heti-nyt- työnantajilla ole mitään moraalista ongelmaa palkattomiksi orjiksi pakotettujen työttömien hyvöksikäytössä.

    Sitten kun kaikesta tästä työnantajille vyörytetystä työllistämistuesta huolimatta työnantajat eivät viitsi työllistää työttömiä eivät poliitikot puutu asiaan eivätkä vastuuta saati syytä työnantajia yhtikäs mistään.

    Aina se vika löytyy kelvottomasta työttömästä työntekijästä joka ei ole huippuosaaja tai muuten vain vajaa sitä ja tätä.

    Näin se on ollut jo 30- vuotta putkeen. Ainoa mikä on muuttunut on köyhiin sosiaaliturvariippuvaisiin työttömiin kohdistetun vihanlietsonnan syyttämisen määrä.

    Päättäjät ovat olleet aina pääpiru työttömiin aosiaaliturvaorjiin kohdistetun vihanlietsonnan ja syyllistämisen areenalla. He tekevät sitä laiskuuttaan koska eivät viitsi tehdä mitään todellista oikean työllisyyden eteen. Helpointa on siis mennä siitä missä rima on matalin ja syyttää ja vastuuttaa helpointa kohdetta - työttömiä itseään. Köyhien vaikutusvaltaa vailla olevien ihmisten syyttäminen on turvallista ja helppoa koska he ovat altavastaajana kaikessa. Heihin on helppo kohdistaa kostotoimenpiteitä ja kaikenlaista kiusaamista "työllisyystoimien" nimissä koska köyhän viimeaikaisia toimeentulo on aina panoksena ja pelko sen menettämisestä pitää köyhien suut kiinni eikä heillä ole resursseja puolustaa itseään.

    Työnantajiin kohdistetuilla toimilla olisi seurauksia poliitikoille itselleen.

    Mikään ei ole raukkamaisempi olento kuin poliitikko.

    "Poliitikkojen ainoa narratiivi työttömyyteen on se että työttömyys on työttömien omaa syytä"

    Ja kun tämän toteaa ääneen luulee poliitikko ongelman olevan se että työttömän tunteita on loukattu. 😢 Sitten heittäydytään pikkuterapeuttimoodille sieltä poliitikkojen päästä ja tuutataan eetteri täyteen jotain tunteisiin vetoavaa lässytystä, lohdun sanaa.

    Työttömien "Kela- lomailijoiden" syyttäminen on ongelma siksi koska sillä oikeutetaan köyhien viimesijaisimmalla toimeentulolla leikkiminen ja sen käyttäminen koston välineenä. Sillä oikeutetaan sekä täysin hyödyttömät näennäsiet "työllisyystoimet", että työttömälle erittäin haitalliset "työllisyystoimet", jotta laiska poliitikko voi väittää tehneensä kuka "jotain" työttömyys- ja toimeentulemattomuusongelmalle.

    Äänestä

  • Kukaan ei enää käytä sanaa kansa. Hinaa perseeesi vuoteen 2025.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kukaan ei enää käytä sanaa kansa. Hinaa perseeesi vuoteen 2025.

    Käyttää

    Äänestä

Kitbuta mun lubbbeliiaaaaaaa

Äänestä

Kyllä suurin osa työttömistä töihin haluaa. Varsinkin ne työttömät jotka ovat olleet työelämässä useita vuosia! Yhtä hyvin voisi väittää, että yrittäjät eivät huoli työttömiä töihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muiden teoista? kirjoitti:

Sitä vaan, että miksi työtöntä pitää rangaista jonkun muun tekemisistä? Aina joku tulee kertomaan, kuinka KUKAAN työtön ei halua töihin, kun hänkin tuntee jonkun sossun rahoilla tietoisesti elävän. Mikä oikeus kellään on yleistää? Minä tiedän yhden punatukkaisen rikollisen omalta kotipaikkakunnaltani, joten eikö minulla ole lupa väittää samalla perusteella, että kaikki punatukkaiset ovat rikollisia? Tunnen yhden 180 cm työssä käyvän naisen, joka on melkoinen laiskuri, harjoittelupaikassa tuli tutuksi. Kaikki pitkät naiset ovat siis laiskoja.

No yhden tapauksen perusteella yleistämisellä tyypit todistavat vain oman tyhmyytensä. Se johtunee siitä, että nämä tyypit haluaisivat itse kovin laiskotella työttömyyskorvausten varassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu