Olemme mieheni kanssa eroamassa. Edessä on avioeron 2-vaihe. Viikon päästä olisi mahdollisuus hakea lopullista eroa. Olemme sopineet, että minä jään lapsen kanssa yhteiseen kotiimme niin kauaksi aikaa, kunnes saamme talon myydyksi, jonka jälkeen muutan kahdestaan lapsen kanssa, en tiedä minne.
Mieheni ei tee mitään lähteäkseen kodista, ei hänellä kyllä ole paikkaakaan minne lähteä.
Olemme taloudellisesti erittäin vaikeassa tilanteessa, sillä lopetamme yhteisen yrityksen, jota olemme vuosia pyörittäneet taloudellisten ongelmien vuoksi. Yritimme vuosia pitää kaikkea pystyssä, kotia, firmaa jne. Kaikki asiat menivät koko ajan huonompaa suuntaan, kunnes mieheni menetti luottotietonsa viitisen vuotta sitten ja minä viime vuonna, kaikki yhden firman takia. Teimme töitä hullunlailla, mutta liian halvalla ja
töitä ei kuitenkaan ollut riittävästi koko vuodeksi. Sesonkiaikoina meni hyvin, mutta hiljaisina aikanoina velkaannuimme.
Tästä alkoi pikkuhiljaa kierre, jossa olemme edelleen. Avioliitto on nyt riekaleina, myös hermot ja voimat menneet. Meillä ei kummallakaan ole mitään tuloa. Emme ole ilmoittautuneet työvoimatoimistoon, eikä meillä ole tukena ketään muutakaan. Olemme kummatkin halukkaita jatkamaan elämää, mutta miten selviämme. Tuntuu, etten jaksa
jatkaa mieheni kanssa,kun kaikki pyörii samaa kehää. Hän yrittää kannustaa, että vielä se päivä paistaa risukasaankin, mutta välillä on itse niin
masentunut, ettei pääse sängystä aamuisin ylös.
Minä yritän huolehtia kaikesta arjesta, hoitaa lasta, viedä kouluun, hakea koulusta ja leikkiä hänen kanssaan. Olisko tällaisessa tilanteessa kaikkein parasta erota ja aloitta elämä uudestaan ihan alusta, puhtaalta pöydältä, vai mitä pitäisi tehdä, onko kellään kokemusta tällaisesta tai onko joku samassa tilanteessa oleva, kaipaisin kovasti vertaistukea ja keskustelukumppania.
Mieheni ei tee mitään lähteäkseen kodista, ei hänellä kyllä ole paikkaakaan minne lähteä.
Olemme taloudellisesti erittäin vaikeassa tilanteessa, sillä lopetamme yhteisen yrityksen, jota olemme vuosia pyörittäneet taloudellisten ongelmien vuoksi. Yritimme vuosia pitää kaikkea pystyssä, kotia, firmaa jne. Kaikki asiat menivät koko ajan huonompaa suuntaan, kunnes mieheni menetti luottotietonsa viitisen vuotta sitten ja minä viime vuonna, kaikki yhden firman takia. Teimme töitä hullunlailla, mutta liian halvalla ja
töitä ei kuitenkaan ollut riittävästi koko vuodeksi. Sesonkiaikoina meni hyvin, mutta hiljaisina aikanoina velkaannuimme.
Tästä alkoi pikkuhiljaa kierre, jossa olemme edelleen. Avioliitto on nyt riekaleina, myös hermot ja voimat menneet. Meillä ei kummallakaan ole mitään tuloa. Emme ole ilmoittautuneet työvoimatoimistoon, eikä meillä ole tukena ketään muutakaan. Olemme kummatkin halukkaita jatkamaan elämää, mutta miten selviämme. Tuntuu, etten jaksa
jatkaa mieheni kanssa,kun kaikki pyörii samaa kehää. Hän yrittää kannustaa, että vielä se päivä paistaa risukasaankin, mutta välillä on itse niin
masentunut, ettei pääse sängystä aamuisin ylös.
Minä yritän huolehtia kaikesta arjesta, hoitaa lasta, viedä kouluun, hakea koulusta ja leikkiä hänen kanssaan. Olisko tällaisessa tilanteessa kaikkein parasta erota ja aloitta elämä uudestaan ihan alusta, puhtaalta pöydältä, vai mitä pitäisi tehdä, onko kellään kokemusta tällaisesta tai onko joku samassa tilanteessa oleva, kaipaisin kovasti vertaistukea ja keskustelukumppania.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikka asiat on yhtä kaaosta, niin hoida asia kerrallaan. Avioeroa voit pohtia vielä muutaman kuukauden. Eiköhän ensimmäinen asia ole mennä juttelemaan vaikka perheneuvolaan, yhdessä tai erikseen. Siellä voit puhua tunteistasi ja sieltä saa neuvoja esimerkiksi erotilanteessa lapselle selittämisestä.
Iso asia on nyt erottaa raha ja tunteet. Mikäli teillä on mahdollisuus jatkaa perheenä "köyhänäkin", niin siihen kannattaa panostaa.
Seuraavaksi panet talon myyntiin, uskalla laskea velat rehellisesti ja katsoa tosiasioita silmiin.
Mikäli tilanne on katastrofaalinen, niin tilaat ajan velkaneuvojalle, siellä annetaan ainakin ohjeet jaloille pääsemiseen.
Mikäli asioiden hoitaminen tuntuu ylivoimaiselta, niin sitten hakeudut pikaisesti ammattiauttajan puheille terveyskeskuksen kautta tai mielenterveystoimistoon.
Sinulla on nyt niin monta askelta otettavana, että jotain apua tarvitset. Minä tilaisin sen ajan perheneuvolaan ja samalla pistäisin talon myyntiin. Kävisin myös sosiaalitoimistossa juttelemassa asunnosta ja tilanteesta.
ensin yhteyttä esim. kriisipuhelimeen josta neuvovat jatkoa jotta saat apua moniin ongelmiisi.Ongelmien kanssa yksin jääminen on oma valinta kun apuakin on saatavissa kun vain ei ole liian ylpeä.
Tosiapu on reaalimaailmassa ei netissä.Ota yhteyttä ammattilaisiin, jo lapsiesi takia.He ansaitsevat edes yhden terveen ja jaksavan aikuisen.On itsekästä olla hakematta apua kun sitä on saatavilla.VOIMIA!
Minun neuvoni olisi seuraavanlainen:
Ensin panette firman pakettiin. Lopetatte toiminnan, jottette velkaannu enempää.
Hakeudutte sen jälkeen sekä työvoimatoimiston että sosiaaliviraston asiakkaiksi ja hankitte koko perheelle kaiken sen taloudellisen tuen, johon olette oikeutettuja. (Ja jos masennus rasittaa, hakeudutte myös mielenterveystoimistoon).
Sitten myytte asunnon ja maksatte siitä saatavilla rahoilla niin paljon velkojanne pois kuin mahdollista ja hankitte itsellenne vuokra-asunnon, vaikka sitten kaupungin sosiaalitoimiston kautta.
(Uusia firmoja voi aina perustaa ja omia asuntoja ostaa, mutta tilanne kannattaa ensin nollata, jotta näette selkeästi, mitä kannattaa oikeasti tehdä).
Ja vasta sen jälkeen, kun kaaos ympärillänne rauhoittuu, panette oman liittonne harkintaan. Mieluiten vaikka parisuhdeterapeutin avulla.
Nyt tuntuu siltä, että elämänne kaoottinen tilanne sotkee myös näkemystänne omasta avioliitostanne.
Elämä ei kirkastu puolisoa vaihtamalla, vaan elämää järjestelemällä. Jos tästä tilanteesta selviätte pariskuntana, olette entistä vahvempia ja onnellisempia yhdessä.
Voimia tilanteeseenne ja nyt heti hakemaan kaikkea sitä apua mitä on tarjolla. Ja sitä on tällaisessa sosiaalivaltiossa runsaasti, joskaan he eivät tule teitä kotoa hakemaan.
On valitettavaa, ettemme oikein jaksa ottaa sitä ensimmäistä askelta avun pyytämiseksi.
Meillä on kuitenkin ihana pankinjohtaja, joka on ollut ymmärtäinen jo kohta vuoden, hän tietää todellisen tilanteemme. On antanut mahdollisuuden myydä talomme itse. Sitä on yritetty kohta vuoden päivät, ei vain ole mennyt kaupaksi. Elämme pienellä paikkakunnalla
ja talot eivät täällä käy hyvin kaupaksi, Etelä-Suomessa olisi ehkä toinen juttu. Se olisi mielestämme se ensimmäinen ratkaiseva askel kohti uutta elämää.
Nyt taistelemme pienistäkin asioista ja hermot ovat kummallakin kireällä. Miehen turvautuminen alkoholiin ei ole auttanut asiaa. Mies kokee itsensä luuseriksi, vaikka tietää varmasti sisimmissään olevansa hyvä isä. Hän on yrittänyt parhaansa, mutta se ei nyt riittänyt. Olen yrittänyt sanoa, että on muitakin töitä olemassa, kuin se mitä hän on tehnyt viimeiset 24 vuotta.
Vuokra-asuntoa ei viitsi edes katsella ennen kuin talo on saatu kaupaksi. Toinen asia on, ettei kumpikaan halua jäädä samalle paikkakunnalle, jossa vasta hiljattain suuri tehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä, ei täällä meille töitä ole.
Työttömyyskorvauksilla ei velkoja maksella. Kun on ikänsä tehnyt töitä, on työ ainut pelastus jatkossakin. Velkojen lyhentämissuunnitelmia voi tehdä vasta, kun on työtä. Mihinkään velkajärjestelyyn ei kumpikaan pääse, jos ei ole vakituisia tuloja. On kunnia saada velat maksetuksi, itsehän ne on otettu.
Avioliitto on kyllä kovilla. Lapsi on kärsinyt monta vuotta. Ei olla puhuttu viimeisinä vuosina muusta kuin rahasta ja elämä on pyörinyt vain sen rahan ympärillä, miten selvitään ja saadaan laskut maksettua.
Seksi meillä loppui pikkuhiljaa. Kumpikaan ei oikein osaa nauttia enää siitäkään. Epätoivo on monellakin tapaa meillä kummankin mielialana kaiken aikaa. Intohimoa on, ajatuksissa kummatkin varmaan miettii niitä suhteen alkuaikoja, mutta kummatkin olemme niin väsyneitä omaa tilaamme että
on helpompi antaa puolison olla omassa rauhassa ja nukkua siellä missä haluaa.
Mutta ei ole avioerokaan koskaan helppo prosessi. Ja on muistettava, ettei mikään, noista isoista ongelmista, mitä viestissäsi luettelit poistu avioerolla. Teillä on edelleen asunto myymättä ja edelleen velat maksamatta, vaikka ottaisittekin avioeron.
Siksipä suosittelinkin, että hoitaisitte ensin nuo ongelmat ja sitten vasta mietitte avioeroa.
En tippaakaan väheksy tunteitasi, enkä tilanteenne kurjuutta, mutta koska ensimmäisessä viestissäsi pohdit, pitääkö avioeron kanssa edetä, vastaan sinulle edelleenkin oman mielipiteeni: malttakaa vielä, ennen kuin muut asiat on pois päiväjärjestyksestä. Vasta sitten kannattaa panna liitto puntariin. Ja saahan sen eron silloinkin, jos vielä siltä tuntuu.
Raha on kuitenkin VAIN rahaa. Sen vuoksi ei kannata heittää roskikseen tärkeitä asioita, kuten hyvää isyyttä / äitiyttä, avioliiton hyviä asioita, perhettä.
"Ja se mitä sanoit kunnia-asiasta..." Niin, on totta, että meidän kaikkien tulisi pitää kiinni niistä lupauksista, joita olemme joskus tehneet, mutta aina se ei vaan onnistu. Sellaista elämä on. Ja olettehan te tehneet myös toisillenne tietyn lupauksen naimisiin mennessänne. Minun maailmassani se on kuitenkin aina tärkeämpi lupaus kuin esim. pankille luvattu.
Elämässä ei ole umpikujia. On vain avaamattomia ovia. Etsi uusia ovia, minä väitän, että myös teidän elämänne järjestyy vielä parhain päin, kunhan vain päätätte niin.
Lämmöllä ja empatiaa tuntien.
Niin, ehkä harkitsen vielä lopullista eroa.
Time Out olisi kai kaiken paras ratkaisu,
olisipa mahdollista edes toisella lähteä hetkeksi tästä tilanteesta, niin että saisimme toisiimme vähän etäisyyttä ja asioihin perspektiiviä.
Kyllähän minuakin kiinnostaisi tietää, johtuuko avioliittomme ongelmat näistä nyt ympärillämme tapahtuvista asioista ja korjaantuisiko liitto,
jos talo saataisiin myydyksi ja perhe pysyisi
kasassa. Jos näistä ongelmista selvitään yhdessä
ja avioliitto kestää niin kuin sisimmissäni toivon, olisin erittäin onnellinen.
Kiitos mielipiteestäsi, yrittäjänä sinä varmaan ymmärrät millaisessa ympäristössä elämme. On huolehdittava niin monista asioista. Olemme jättäneet itsemme ja itsestämme huolehtimisen viimeiseksi ja se kostautui rajulla tavalla.
Kaikki menee... siis maallinen.
Yrittäjän vaimona huomaan, että me olemme tähän saakka selvinneet tukemalla toinen toistamme ja nyt kun meistä on tullut toistemme vihollisia, ei siitä ole hyvää seurannut. Olemme repineet toisemme riekaleiksi. Haukkuneet toisiamme tuhannen kerran, mananneet toisemme alimpaan helvettiin. Itselle olemme hallaa sillä tehneet. On vain niin vaikeaa, kun näkee toisessa itsensä.
On vaikeaa myöntää, etten minäkään ole ollut täydellinen aviovaimo. Mies olisi kaivannut ehkä enemmän sitä hellempää puolta minusta. Mutta tämän yrittäjyys on kovettanut minun naiselliset puoleni ja tehnyt minusta kylmän, laskelmoivan ja kovan.
Musiikki on pitänyt minut hengissä, ehkä se ja harrastukseni auttavat minut löytämään sen innokkaan pienen laulajatytön, joka koulun kevätjuhlissa esiintyi muille silmät kiinni laulaen sydämmensä kyllyydestä välittämättä siitä mitä muut ajattelevat, kunhan vain sai laulaa.
Tutultahan tuo kuullostaa.
Tässä teille ratkaisuja hieman.
Yrittäjä pariskuntien ongelma on se kun työ ja perhe elämä sekottuvat,ja siihen kun lyödään päälle vielä raha asiat onkin solmu valmis.
KUINKA SOLMU AVATAAN.
Teidän täytyy nyt osata erottaa työ,raha ja avioliitto toisistaan.
Se on vaikeaa,tiedän.
Mutta siinä kyllä onnistutte kunhan vaan yritätte tarmokkaasti,seuraava lause saattaa auttaa:
Ongelmanne johtuvat työstä ja siitä seuranneesta konkurssista,avioliitto ja lapset ovat aivan eri asia.
Kaikki epäonnistuminen etenkin Yrittämisessä tekee hallaa itsetunnolle,sitä on vaikeaa myöntää ja siitä on vaikea puhua.
Mutta resepti ongelmiinne on kuitenkin asian hyväksyminen ja asiosta rehellisesti kertominen,ette ole ainoa pariskunta joilla on samanlainen ongelma.
On hyväksyttävä asiat,Yritys on konkurssissa,mutta kuinka rakennamme yhdessä uuden tulevaisuuden.
Eräs tosi tarina vastaavanlaisesta pariskunnasta.
Tuli konkurssi,melkein avioerokin.
Heillä oli luopumisten aikaa,meni autot ja talot.
He itse kuvittelivat että meni maine myös tuttavien silmissä,olihan konkurssi monelle tuttavalle iloinen asia kateellisia kun olivat.
He muuttivat vuokrataloon,mies hankki töitä raksalta ja siivosi illat.
Pikku hiljaa se elämä alkoi taas kulkea.
Viiden vuoden päästä tuo samainen mies pisti yrityksen pystyyn,olihan kokemusta entuudestaan .
Ja tällä kertaa homma toimi.
Joten paistaa se aurinko risu kasaankin,se vaan vie joskus aikaa ja vaatii lujaa tahtoa.
Me ei ollla yrittäjiä, mutta liittomme kaatuu niinkiin "pieneen" asiaan kuin raha. Jostain voi tuntua oudolle, mutta emme jaksa ainakaan saman katon alla koska minä elätän miehenkin ja mies maksaa mm. elatusapu velkaa edellisen liiton lapsestaan. Todella rasittavaa ja sosiaalitoimikaan ei auta joten olemme ajautuneet eri asuntoihin asumuseroon ainakin näin aluksi. Itse en kestä elää taloudellisessa paineessa, että elätän vierasta lastakin omasta pussista ja olen vastuussa miehen veloista. Nyt menee ihan eri tavalla kun on eri osoite ja molemmat saa pitää omat tulonsa ja menonsa eikä tarvitse väkisin elättää kumpaakaan koska virastojen mukaan olemme kaksi eri taloutta. Saman katon alla kun kaikki tulomme ja menomme oli yhteisiä, niin minun tuloista meni kaikki, niin rassaahan tuo todella.