Olen tapaillut erästä naista muutaman kuukauden, lähinnä viikonloppuisin koska asumme eri kaupungissa. Kun olemme yhdessä, hän vaikuttaa rakastuneelta ja on kertonutkin rakastuneensa minuun ja minä olen tunnustanut tunteeni hänelle. Kaikki tässä mielessä siis hyvin, mutta viikolla hän on etäinen, eli ei läheskään aina vastaile tekstareihin tai puheluihin ja jos vaikka kirjoitan että minulla on huomenna tärkeä työhaastattelu ja siksi jännittää, en saa vastausta. Tai jos kerron kaipaavani häntä, en saa siihenkään mitään kommenttia. Tuntuu oudolta, koska itse rohkaisen tai lohdutan naista aina kun hänellä on jotain sydämellään. Nyt minusta on alkanut tuntua siltä että naisen rakkaudentunnustukset on pelkkää puhetta. Voiko olla että hän vaan haluaa käyttää minua hyväksi? Kun olemme yhdessä hänen tunteensa vaikuttavat ihan vilpittömiltä, mutta muuten kohtelee välinpitämättömästi. En ymmärrä. :(((
Välinpitämättömyys
mitä mieltä?
123744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Mies (tutustumisvaihe) on työtön, ja minä taas teen aivan älyttömästi töitä. Mulla on myös yksin hoidettavana erinäisiä muita pakollisia velvotteita. Ei vain yksinkertaisesti ole aikaa ja energiaa aina vastailla, enkä aina edes tiedä mitä vastata. Ja sitten se unohtuu. Mies ei tietenkään tätä ymmärrä, koska on päivät pitkät vapaalla, eikä hänellä ole muuta kuin aikaa, ja pyörittelee mielessään sitten tätä asiaa.
Vastaavanlainen tilanne minulla on ollut joskus aikaisemminkin työttömän miehen kanssa. Miestä kiukutti kovasti, jos en vastannut viesteihinsä puolen tunnin sisällä, vaikka työni puolesta en voi kantaa omaa puhelintani jatkuvasti mukanani. Joskin hän sai sitten töitä, ja hänen yhteydenottonsa vähenivät myös viikolla :). Sitten vasta ymmärsi.
Lisäksi jokaisella on oma tapansa vastailla viesteihin. Jotkut paukauttaa vastauksen heti, toiset muutaman päivän päästä ja kolmannet katsovat ettei viestiin tarvitse vastata.
Jäitä hattuun kaveri ja vauhdilla! Olet tuntenut naisen 2 kuukautta ja viikonloppuisin olette tapailleet. Mitä se tekee? Parhaimmillaan 8 tapaamiskertaa. Ainoastaan!
Oot valumassa kovaa vauhtia kaverivyöhykkeelle etkä itse edes huomaa sitä! Sun pitää nyt löytää tasapaino tuohon touhuun. Nopeasti! Älä pommita niitä viestejä! Jos nainen olisi rakastunut sinuun, kuten on sanonut, niin kyllä puheluita ja viestejä tulisi, se on VARMA.
Lainaus: "Nyt minusta on alkanut tuntua siltä että naisen rakkaudentunnustukset on pelkkää puhetta"
Juurikin näin, NIMENOMAAN puhetta. Olet nyt lukenut naista jotenkin väärin. Täytyy muistaa että puhe ja teot on monesti ihmisillä ristiriidassa. Parempi on lukea sen merkkejä, unohda puheet. Ehkä nainen on paineen alla lipsauttanut jonkinlaista rakkausliturgiaa, kun ei muutakaan keksinyt ja halusi päästä kiusallisesta tilanteesta. Ehkä, ehkä ei. Älä sitä murehdi, sulla on nyt muutakin murehdittavaa. Sun oma käytös!
nimittäin
Pahinta on alkaa lähettää tässä tilanteessa lisää viestejä ja kaikista pahinta tivata niissä "miksi et vastaa" ym. Varma kaverivyöhyke.
Tässä on perusasiat: Kun huomaat että toinen ottaa etäisyyttä, ota VÄHINTÄÄN saman verran etäisyyttä. Otat rennosti, anna ajan kulua. Älä ala tivaamaan miksi vastaukset kestää, tai lähettämään noin lyhyen tuttavuuden jälkeen "mä rakastan ja on ikävä" viestejä. Ellet halua päästä kaveriksi.
Eli:
1. Lähetät ma viestin, ei vastaa.
2. Odota 3-4 pv. Jos ei kuulu mitään, SOITA ja sovi tapaaminen.
3. Pidä huoli tapaamisella että teillä on hauskaa. Jos ei vastaa puheluusi kohdassa kaksi, odota AINAKIN 2 viikkoa. Tämän jälkeen soitat ja sovit tapaamisen.
4. Pidä huoli tapaamisella että teillä on hauskaa. Jos ei vastaa puheluusi kohdassa 3, odota kuukausi ja soita sovi tapaaminen.
5. Jos ei vastannut kuukauden jälkeen, voit taputtaa itseäsi olkapäälle ja sanoa "mä munasin", mutta samalla todeta hymyssä suin että olet kokemuksen rikkaampi, etkä seuraavalla kerralla tee samaa virhettä.
Tältä pohjalta ;)
Toi lopun käsikirja meinaan. Siinä ei jossiteltu eikä selitetty mitä nainen ajattelee (kun eihän sitä voi ikinä tietää), kerrottiin vaan kohta kohdalta kuinka toimitaan.
Reilu, hieno peli ilman manipuloimista tai sössimistä jos tuon mukaan mennään.
kiireinen, ei niin rakastunut kuin väittää tai sitten se on lukenut Säännöt, joissa neuvotaan olemaan välinpitämätön miestä kohtaan, jotta tämä tavoittelisi naista. Joku noista lienee vastaus.
Hyvä pointti, joskin epätodennäköinen. Kyseinen opus tosin kannattaa lukea, varsinkin miesten. Eli Ellen Fein: The Rules.
Mitä jos se vihaa puhelinta tai kännykkää? Minä en voi sietää tekstiviestien räpläämistä, vaikka laittaisin viestiä kuinka tärkeälle ihmiselle tahansa.
Usein on sellainen paikka etten voi edes pitää puhelinta auki. Lisäksi joskus haluan olla muuten vaan rauhassa ja puhelin on siksi kiinni.
Jos se on vaan sellainen että se ei osaa söpöillä? Mun on pakko tunnustaa että mä en osaisi sanoa mitään vaikka siihen työhaastatteluun. Korkeintaan kyllä se siitä tai jotain.
Monet naiset osaa kirjoittaa niitä kultapupu voi kun ihanaa -viestejä mutta jos täällä on yks joka ei osaa, niin ehkä niitä on muuallakin?
Ne viestit on yllättävän tärkeitä alkuvaiheessa. Niillä antaa itsestään tietyn kuvan, eikä se kuva ole välttämättä ollenkaan se minkä haluaa antaa.
Yleisin virhe on lähettää viestejä liikaa/liikaa suhteessa toisen lähettämiin viesteihin.
Toinen on se, että viestit on täysin puuta heinää ja normaalia pölinää. Paitsi se joka kolmas viesti joka on "mä rakastan sua". Siinä se kiinnostus hiipuu hyvin nopeasti kun kertoo kymmenettä kertaa menevänsä lähimarkettiin ostamaan herneitä ja laittavansa ehkä yhden nenään jos toinen ei vastaa (itseasiassa tuo olisi hyvä viesti).
Pitää olla yllätyksellinen ja leikkisä. Monet naiset tykkää siitä ja ne ketkä ei usko, voi antaa mulle puhelinnumeronsa, niin katsotaan.
Parempi on siis vaikka kertoa että mun Starwars-ukot voittaisi sun My little ponyt tappelussa mennen tullen ja jauhaa siitä, kuin kertoa kuinka parturissa oli tänään tylsää, mutta tulipahan tukka leikattua.
En ala leikkiä yllätyksellistä ja satuilla liirumlaarumia mistään starwars-ukkeleista koska haluan olla rehellinen niin tunteissani kuin muutenkin ja odotan naiselta samaa. Jos kirjoitan että minulla oli paska päivä, niin odotan siihen edes pientä myötäelävää kommenttia. Ei voi olla hankalaa vastata lyhyellä viestillä, vaikka sitten vasta parin tunnin päästä jos ei heti ehdi. Enkä tosiaankaan pommita naista viesteillä! Jos lähetän kaksi tekstaria päivässä ja soitan pari kertaa viikossa, onko se muka liikaa vastarakastuneelle?
Ja vielä tiedoksi ettei olla enää viettelyvaiheessa vaan seksiä ollaan harrastettu jo monta kertaa ja oikein tyydyttävää sellaista ja mietitty kihloihinkin menemistä. Silloin kun ollaan yhdessä kaikki on enemmän kuin hyvin, mutta ongelma onkin se aika kun ei olla yhdessä. En oikein jaksaisi tällaista sahaamista umpirakastuneena olemisen ja välinpitämättömyyden välillä. Jos nainen kysyy mitä haluan tulevaisuudelta en osaa sanoa mitään hänen kaksijakoisen luonteensa takia. Jos muuttaisimme yhteen, olisiko hän kuuma rakkauspakkaus vai välinpitämätön pakastearkku?
Ihmisillä on eri käsitys ajasta. Jotkut voivat puhua rakkaudesta jo viikon kuluttu, jotkut vasta puolen vuoden kuluttua. Jos nainen haluaa tavata ja teillä on hauskaa niin ole siitä kiitollinen. Toiselle pitää antaa aikaa ja tilaa. Tietysti ei niin että jää odottamaan että toinen reagoisi joskus 2 v. kuluttua, vaan muutamia kuukausia. Voi olla että pelotat häntä jos pommitat viesteillä, joten ota rauhallisesti. Jos hän ei olisi kiinnostunut niin se kävisi kyllä ilmi tapaamisten aikana. Ehkä hän ei vaan ole yhtä varma asiasta.
Kun meet nurkan taa on nainen jo toista miestä katselemassa.
Naiset on käärmeitä.
Mikään ei ole niin ärsyttävää kun mies joka penää viestejä joka hetki. Ja suuttuu jos et heti vastaa. Mies on lapsellinen jos ei osaa olla hetken itekseen. Mies on epävarma jos koko ajan pitää kertoa että on rakas tms.