Vikaa minussa

Olin jo kuvitellut löytäneeni tasapainon itsessäni. Mutta ei. Mikä ihme mua vaivaa??

Rakastuin netin kautta ihanaan upeaan mieheen, olemme jo kihloissakin, yhdessäoloa lähes vuosi.

Nyt kuukauden sisään olen huomannut, että mua ärsyttää ihan kaikki, olen kärttyinen mieheni seurassa koko ajan. Tiedän, että mun pitää katsoa peiliin. Yritän ja haluan, mutta kauhea ahditusolo iskee enkä kykene edes juttelemaan kunnolla (vaikka yleensä minä olen se, joka ottaa vaikeatkin asiat esille). Mua ei kiinnosta seksi, ei mikään hänen kanssaan enää. Miten tällainen voi tulla yhtäkkiä? Mua inhottaa minä itse. Miksen voi olla samanlainen ku aiemminkin.

Ehkä historiani tekee tämän. Insesti. 3 aviomiestä. 1.löi ja petti, 2.alkoholisti, 3.narsisti ja tuurijuoppo. Kolmannen jälkeen kävin 2 vuotta psykologin luona juttelemassa. Mutta en koe "parantuneeni".

Mun taitaa olla viisainta elää yksin lasteni kanssa. Viihdynkin yksin. Mitä mun pitää tehdä?
Olisin onnellinen, jos jollain olisi ollut samanlaisia kokemuksia ja kirjoittasi minulle.
5673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinun ei olisi pitänyt mennä suhteeseen ollenkaan,se on nykyaikana niin sääli kun netin kautta löytyy sulhoja.
Tulee ongelmia,juuri kuten sinulle kävi.
Kuvittelit olevasi valmis,ja miehesi kuvitteli tuntevansa sinut.
Olet tavallaan antanut aivan väärän kuvan miehellesi itsestäsi,ei hän voi ymmärtää kuinka mielialasi vaihtelee,hän näkee vaan naisen joka on kärttyisä,jolle ei kelpaa mikään ja varmaan se rakkauskin oli valhetta.

Uskalla luottaa mieheesi,mene ammatti auttajalle ja yritä saada miehesi ymmärtämään vaihtelevia mielialojasi ,muista kertoa että rakastat häntä.
Ja opi pyytämään anteeksi.

Äänestä
  • En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta pakko takertua tuohon: "mene ammatti auttajalle".

    Terapia on Suomessa hirvittävän kallista. Esim. itse aloitan pian lyhytaikaisen terapian paikassa, jossa 1 terapiaistunto ilman KELAn tukea maksaa 47 e, KELAn tukemana 18 e.
    Normaalisti terapia kestää noin 2-3 vuotta ja tapaamisia on viikottain. Itse olisin pitkäaikaisen terapian tarpeessa, mutta tulotasollani on mahdoton ajatus, että viikottain usean vuoden ajan käyttäisin tuon summan rahaa terapiaan - siis 3 vuodessa n. 2800-7300 e (riippuen siitä, saako KELAn tukea) ! Etenkin, kun ongelmani johtuvat asioista, joita muut ihmiset ovat minulle tehneet. Tuntuu, että on väärin, että minä siitä joutuisin maksamaan.

    Äänestä

  • Avun tarpeessa kirjoitti:

    En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta pakko takertua tuohon: "mene ammatti auttajalle".

    Terapia on Suomessa hirvittävän kallista. Esim. itse aloitan pian lyhytaikaisen terapian paikassa, jossa 1 terapiaistunto ilman KELAn tukea maksaa 47 e, KELAn tukemana 18 e.
    Normaalisti terapia kestää noin 2-3 vuotta ja tapaamisia on viikottain. Itse olisin pitkäaikaisen terapian tarpeessa, mutta tulotasollani on mahdoton ajatus, että viikottain usean vuoden ajan käyttäisin tuon summan rahaa terapiaan - siis 3 vuodessa n. 2800-7300 e (riippuen siitä, saako KELAn tukea) ! Etenkin, kun ongelmani johtuvat asioista, joita muut ihmiset ovat minulle tehneet. Tuntuu, että on väärin, että minä siitä joutuisin maksamaan.

    Väärin ja väärin. Elämä ON epäoikeudenmukaista!

    Ja maksamaan joudut joka tapauksessa: jos et rahaa laita terapiaan, niin sitten maksat omalla elämälläsi. Oma elämänlaatusi huononee ja vuosien saatossa tila vain pahenee - yleensä depressio iskee voimakkaana viimeistään keski-iässä. Ja psyykkiset traumat näkyvät viiveellä myös kehon terveydessä, tai paremminkin sairaudessa...

    Jokainen meistä kasvaa ja muotoutuu sellaiseksi persoonaksi minkä ympäristön ihmiset ja olosuhteet meidät tekevät, perimällä oma vaikutuksensa. Traumat syntyvät jo varhaislapsuudessa noustakseen sitten näkyviin juuri esim. epäonnistuneina ja huonoina ihmissuhteina.

    On se niin, että "toiset tekevät pahaa minulle ja minä joudun maksamaan", mutta se ydin sille huonon kohtelun yms. sallimiselle on omassa traumaattisessa taustassa ja psyykessä. Terve ihminen EI SUOSTU olemaan huonoissa suhteissa...

    Terapiaan siitä kipin kapin!

    Tiedän mistä puhun. Olen itse käynyt 4 vuoden terapiat; osan omaan piikkiin ja osan KELA:n kustantamana.

    Äänestä

  • vai ei? kirjoitti:

    Oikein sanotte, täytyy myöntää.

    Syön nyt masennuslääkettä ja huomaan olotilani parantuneen puolessa vuodessa, elämänilo on tullut uudestaan, mutta... parisuhde ei näköjään toimi paremmin.

    Kuvittelin lääkityksen riittävän parantamaan oloani. Mutta eihän se niin mene. Olen ajatellut myös tuota rahanmenoa ja terapian pitkäaikaisuutta. juu juu ja aikaa, kun aina on kiire ja lapset tarvitsevat aikaani. Ja myös sitä, että olen näin vanha (45v). Kannattaako enää tässä iässä ajatellakaan terapiaan menoa?
    Taakka mikä taakka harteillani - loppuiän!? Apua, mitä mun pitää tehdä.

    Äänestä

  • annu01 kirjoitti:

    lisään vielä..

    Ajattelen vielä sitäkin, jos maksaa paljon psykoterapiasta, niin mitä, jos se ei autakaan... saattaa mennä vielä vaikeammaksi elää ja olla. Onko tämä mahdollista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

annu01 kirjoitti:

Olin jo kuvitellut löytäneeni tasapainon itsessäni. Mutta ei. Mikä ihme mua vaivaa??

Rakastuin netin kautta ihanaan upeaan mieheen, olemme jo kihloissakin, yhdessäoloa lähes vuosi.

Nyt kuukauden sisään olen huomannut, että mua ärsyttää ihan kaikki, olen kärttyinen mieheni seurassa koko ajan. Tiedän, että mun pitää katsoa peiliin. Yritän ja haluan, mutta kauhea ahditusolo iskee enkä kykene edes juttelemaan kunnolla (vaikka yleensä minä olen se, joka ottaa vaikeatkin asiat esille). Mua ei kiinnosta seksi, ei mikään hänen kanssaan enää. Miten tällainen voi tulla yhtäkkiä? Mua inhottaa minä itse. Miksen voi olla samanlainen ku aiemminkin.

Ehkä historiani tekee tämän. Insesti. 3 aviomiestä. 1.löi ja petti, 2.alkoholisti, 3.narsisti ja tuurijuoppo. Kolmannen jälkeen kävin 2 vuotta psykologin luona juttelemassa. Mutta en koe "parantuneeni".

Mun taitaa olla viisainta elää yksin lasteni kanssa. Viihdynkin yksin. Mitä mun pitää tehdä?
Olisin onnellinen, jos jollain olisi ollut samanlaisia kokemuksia ja kirjoittasi minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu