Tilanteeni kaikessa lyhykäisyydessään: minulla oli tuossa viime kesänä pieni romanssinpoikanen erään ihanan miehen kanssa. Oli itse asiassa vähän enemmänkin kuin vain pieni romanssinpoikanen. Tunteet kävivät molemmin puolin varsin kuumina. Juttu ei kuitenkaan ollut aivan mutkaton. Olin vasta hiljattain jättänyt taakseni erään erittäin epäonnistuneen seurustelusuhteen, enkä ollut valmis uuteen suhteeseen, vaikka tämä mies olikin ja on edelleen upeinta mitä kohdalleni on koskaan sattunut. Toinen ongelma liittyi siihen, että minun oli määrä syksyllä muuttaa toiselle paikkakunnalle, yli 300 kilometrin päähän tästä miehestä.
Menin sitten hätäpäissäni sanomaan miehelle, että haluan olla pelkkiä kavereita. Luulin todella että se olisi molempien kannalta siinä vaiheessa paras ratkaisu. Mies suhtautui asiaan tosi hyvin, ei siinä mitään. Tiemme erosivat, mutta kaipuu jäi.
No sitten syksy tuli ja meikäläisen muuttoaikeet yllättäen peruuntuivat. Nyt haluaisin kovasti ottaa selvää, että onko minulla enää mitään mahdollisuuksia tämän miehen suhteen, mutta pelkään, että peli on menetetty. Olen muutamaan kertaan yrittänyt viestitellä ja ehdotella jotain tapaamista yms. mutta mies on ollut aika etäisenoloinen, vaikka kuulemma edelleen pitääkin minusta.
Eli meninkö nyt häätämään mahdollisesti elämäni miehen, kun sanoin puoli vuotta sitten, että haluan olla vain kavereita?
Kertokaahan miehet, mitä ajattelisitte tuossa tilanteessa? Eli voisitteko vielä lämmetä naiselle, jolta olette jo kerran saaneet ns. rukkaset?
Ja väännetään se nyt vielä rautalangasta, että minä kyllä halusin olla paljon muutakin kuin pelkkiä kavereita, mutta silloisen elämäntilanteeni vuoksi kuvittelin, että se todellakin olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu!

Vastaukset 3
Vanhimmat
se nyt oo aika selvä tuomio jos toinen ei syty mitenkään sun lämppäysyrityksille. Mitä väliä johtuuko ylpeydestä kerran jo tulleiden pakkien myötä vai siitä ettei sitä mahdollisesti koskaan edes kiinnostanu muu kuin casual toosa, paskat on lahkeessa joka tapauksessa. En minä tiiä, mä en moista nielis mut miksei joku muu voiskin, kait se riippuu aikapaljon siitäkin et onks muita ehdokkaita / edes realistista toivoa jostain toisesta naisesta . Moni mies ottaa ihan kenet tahansa nyt vaan sattuu saamaan.
saattaa palatakkin jos tarpeeksi tykkää..kysy siltä suoraan niin pääset eteenpäin elämässäsi.
Tuskinpa ko. miehellä on sulle mitään tarjottavaa. Kokeilepa sen sijaan sihtarin poikia.
http://www.sihteeriopisto.net/mies_oppilaat_nayta_k.php