Onkos täällä muita jotka on muuttanut miehen suvun vanhaan taloon?
Appivanhemmat on sen ikäsiä että ovat muuttamassa pois sukutilalta keskustaan palvelujen äärelle. Sukutilan kohtalo oli joko myynti ulkopuoliselle tai miehelleni ja minulle. Mieheni sisarrukset ovat muuttaneet jo vuosia aiemmin pois paikkakunnalta. Heidän elämänsä on asettunut muualle eikä heillä ole kiinnostusta palata takaisin.
Pitkien pohdiskelujen jälkeen päädyimme ostamaan tuon tilan itsellemme. Vaihtoehtona oli oman talon rakentaminen. Päädyimme sukutilan ostoon suurimmaksi osaksi tunne syistä. Onhan tila ollut suvussa jo useamman polven. Talo on terve ja asumiskelpoinen (vaatii sisäpuolista pintaremonttia). Ja sen kokoista tonttia puutarhoineen ei enää mistään saa uuden talon tontiksi!
Kysymys kuuluukin: Miten olette onnistuneet luovimaan remontin läpi säilyttämällä välit appivanhempiin, puolison sisarruksiin, muihin sukulaisiin joilla on tunne siteitä taloon/pihaan???
Mieheni isä on aikoinaan ostanut sisarruksena ulos talosta kuten me nyt mieheni sisarrukset. Mutta nyt, kun tuota remonttia on alettu suunnittelemaan, yhtäkkiä kaikkia on alkanut kiinnostamaan tuo talo ja pihapiiri. Mihinkään ei saisi koskea kun se on jonkun isän tekemä ja äidin istuttama. Kyse kun ei ole edes siitä, että kävisimme alkuperäistä rakennusta nykyaikaistamaan. Tuota taloa on "raiskattu" jo useiden vuosikymmenien aikana erilaisilla remonteilla. Viimeksi 80-luvulla, josta muistona muovimattoa puutalon lattioilla. Talon ilme on synkkä ja tunkkainen ja niiiiin 80-lukuinen. Tarkoituksemme on lähinnä vaaleentaa ja uusia pintoja ja esim. palauttaa alkuperäiset lautalattiat. Nyt yhtäkkiä vaan jokaisella tuntuu olevan niin suurta tunnearvoa jokaikiseen parrun päähän ja naulan kantaan. Ja asiaa ei helpota yhtään appiukko, joka katsoo etuoikeudekseen tulla mestaroimaan remonttia. Eihän siinä mitä, remontti apu on tervetullutta, varsinkin kun hän on siinä erittäin pätevä. Mutta ongelma on se, että apella tuppaa olemaan niin voimakkaat mielipiteet asioihin, että se jyrää meidän toiveet ja suunnitelmat vähääkään niistä piittaamatta!
Auttakaa, jos teillä on kokemusta!!! Miten selvisitte menettämättä välejänne sukulaisiin??
Appivanhemmat on sen ikäsiä että ovat muuttamassa pois sukutilalta keskustaan palvelujen äärelle. Sukutilan kohtalo oli joko myynti ulkopuoliselle tai miehelleni ja minulle. Mieheni sisarrukset ovat muuttaneet jo vuosia aiemmin pois paikkakunnalta. Heidän elämänsä on asettunut muualle eikä heillä ole kiinnostusta palata takaisin.
Pitkien pohdiskelujen jälkeen päädyimme ostamaan tuon tilan itsellemme. Vaihtoehtona oli oman talon rakentaminen. Päädyimme sukutilan ostoon suurimmaksi osaksi tunne syistä. Onhan tila ollut suvussa jo useamman polven. Talo on terve ja asumiskelpoinen (vaatii sisäpuolista pintaremonttia). Ja sen kokoista tonttia puutarhoineen ei enää mistään saa uuden talon tontiksi!
Kysymys kuuluukin: Miten olette onnistuneet luovimaan remontin läpi säilyttämällä välit appivanhempiin, puolison sisarruksiin, muihin sukulaisiin joilla on tunne siteitä taloon/pihaan???
Mieheni isä on aikoinaan ostanut sisarruksena ulos talosta kuten me nyt mieheni sisarrukset. Mutta nyt, kun tuota remonttia on alettu suunnittelemaan, yhtäkkiä kaikkia on alkanut kiinnostamaan tuo talo ja pihapiiri. Mihinkään ei saisi koskea kun se on jonkun isän tekemä ja äidin istuttama. Kyse kun ei ole edes siitä, että kävisimme alkuperäistä rakennusta nykyaikaistamaan. Tuota taloa on "raiskattu" jo useiden vuosikymmenien aikana erilaisilla remonteilla. Viimeksi 80-luvulla, josta muistona muovimattoa puutalon lattioilla. Talon ilme on synkkä ja tunkkainen ja niiiiin 80-lukuinen. Tarkoituksemme on lähinnä vaaleentaa ja uusia pintoja ja esim. palauttaa alkuperäiset lautalattiat. Nyt yhtäkkiä vaan jokaisella tuntuu olevan niin suurta tunnearvoa jokaikiseen parrun päähän ja naulan kantaan. Ja asiaa ei helpota yhtään appiukko, joka katsoo etuoikeudekseen tulla mestaroimaan remonttia. Eihän siinä mitä, remontti apu on tervetullutta, varsinkin kun hän on siinä erittäin pätevä. Mutta ongelma on se, että apella tuppaa olemaan niin voimakkaat mielipiteet asioihin, että se jyrää meidän toiveet ja suunnitelmat vähääkään niistä piittaamatta!
Auttakaa, jos teillä on kokemusta!!! Miten selvisitte menettämättä välejänne sukulaisiin??
Vastaukset 28
Vanhimmat
tehneet mokaa, mutta se riippuu paljolti miehestäsi. Häneltä pitäisi löytyä riittävästi jämäkkyyttä sanoa vanhemmilleen, että te ( sinä ja miehesi ) kunnostatte talon ja muut kiinteistöt sillä tavalle, että ne muodostavat sellaisen ympäristön jossa te viihdytte. Ei noihin remontteihin pitäisi olla kenelläkään muulla oikeutta puuttua, mutta älä sinä aloita kovin agressiivisesti asiaa ajamaan. akorostan , että miehesi on otettava "homma hanskaan". Voisitte myös pyytää appivanhempia yhdessä keskustelemaan aikomuksistanne ja suunnitelmistanne.
Sovinnollista olisi tietysti tiedustella toisten mielipiteitä, mutta huomatkaa, että ette kysyisi, jos olisitte ostaneet ulkopuoliselta henkilöiltä.
Kun olette kauppakirjan tehneet, ei kukaan voi enää määrätä, mitä omallanne teette.
Vanhaa voi aina kunnioittaa, ja pitääkin. Jos puutarha on toimiva ja esim. 30-luvulla istutettu sen aikaisilla taimilla, niin kyllähän se jo alkaa olla säilytettävää menneisyyttä.
Kunnioituksella sitä tulee kohdella.
Ei ole hyväksi edes puutarhalle itselleen, jos se myllättäisiin kokonaan.
Samahan koskee itse rakennusta. Sen vanhat, hyvät osat säilytetään, vaikka uutta rakennetaan.
Pääasia on, että ette ota määräyksiä todesta. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että paikka X pitää säilyttää, koska hänelle siinä on niin paljon muistoja.
Jos muistot olisivat niin tärkeitä silloin, kun paikka oli myytävänä, niin ko. henkilö olisi toiminut ja tehnyt itse kaupat.
Etenkin pihan suhteen kannattaa olla varovainen ja suosittelisin ottamaan yhteyttä vanhoista perinnekasveista selvillä olevaan henkilöön. Aikoinaan on osattu istuttaa Suomen ilmastoon sopivia koristekasveja, joita ei missään tapauksessa kannata hävittää. Nykyisinhän pyritään jopa suojelemaan vanhojen kasvien kantoja. Ei kannata mennä puutarha-alan liikkeiden halpaan niiden tarjotessa toinen toistaan näyttävämpiä uutuuksia. Iso osa niistä ei menesty Suomessa. Lisäksi moni uutuus on jalostettu tuoksuttomaksi. Vanhat vahvat kasvit ovat juuri niitä tuoksuvia. Alan ammattilainen osaa myös neuvoa miten kasvit kannattaa ryhmitellä, jos suunnittelette niiden uudelleen istutusta. Mutta älkää hävittäkö vanhoja!
ap vastaa: olen puutarhuri :)))))
itsellenne, joten tehkää niin kuin haluatte. Ehkä ei kannattaisi liika suunnitella "ulkopuolisten" kanssa. Suunnittelette miehesi kanssa ja hankitte tarveaineet, ennenkuin kukaan ehtii siihen mitään sanoa.
Säilytä ystävällinen asenne, vaikka välillä päähän ottaisikin. Tuo kaikki unohtuu ja menee ohi.
Meillä oli sama tilanne aikoinaan ja huomasin että jotkut asiat ottivat vähän kipeää appivanhemmille, mutta todellakin säilytin ystävällisyyteni heitä kohtaan ja annoin aikaa tottua muutoksiin.
Mieheni on kyllä sen sortin jääräpää, ettei häneen vaikuttanut mitä muut sanoivat, vain se mitä itse halusimme. Aika ylösalaisin talon laitoimmekin.
Ehkä anoppi matkan varrella muutaman kerran ajatteli, samperin miniä, muttei sitä ikinä ääneen sanonut ja välimme pysyivät hyvinä, ovat vain parantuneet vuosien varrella.
Tässä alkup kysyjälle oiva malli miten toimia.
Vaikka varmasti tulee niitäkin ohjeita että : heti välit poikki jne. Kuten tämän palstan vakivastaaja miniöiltä yleensä kaikkeen.
kiitos asiallisista vastauksista!
Tämä aihe tosiaan on hieman tulenarka tällä hetkellä. En vain ymmärrä miten mieheni vanhemmat ja sisarukset ovat edes olettaneet että emme alkaisi remontoimaan! Onhan tästä puhuttu jo kauan, mutta silti tuntuu että asia tuli täytenä yllätyksenä kaikille ja nyt yhtäkkiä kaikilla on kauhea hätä että me menemme tekemään jotain typerää ja peruuttamatonta. Ja minähän tässä tietysti suvun ulkopuolisena tunnen itseni suurimmaksi konnaksi. Myönnän kyllä että tuo remontti on minulle tärkeämpi juttu kuin miehelleni, vaikka tietenkin asioista on yhdessä neuvoteltu, ja hän on sanonutkin että tottakai remontoidaan oman näköiseksemme, että ei hän halua muuttaa takaisin lapsuuden kotiin vaan meidän yhteiseen kotiin.
Annoitte kyllä kaikki hyviä neuvoja. Olen itsekin yrittänyt pitää asiassa mahdollisimman matalaa profiilia, valitettavasti miehestäni ei vain löydy tuota jämäkkyyttä vanhempiensa edessä...:( Siksi pelkäänkin että jossain vaiheessa tulen astumaan jonkun varpaille ja pahasti... Ja osaamme kyllä kunnioittaa vanhaa eikä tarkoitus olekaan tehdä mitään uskomattoman radikaalia. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, talosta ei ole juuri muuta alkuperäistä jäljellä kun perustukset ja runko, että emmepä juuri suurempaa "vahinkoa" enää saada aikaiseksi. Kun nyt vain saisi nuo sukulaiset tajuamaan että se on MEIDÄN KOTI, ja heidän pitäisi myös osata kunnioittaa meidän kotirauhaamme.
Olemme kyllä puhuneet avoimesti remonttisuunnitelmistamme miehen vanhemmille ja sisaruksille, mutta ei varsin suunniteltu heidän kanssaan. On ajateltu että parempi olla rehellinen kun tehdä "seläntakana", mutta eipä sekään tainnu olla hyvä...Ja tavallaan ymmärränkin heidän "närkästyksensä", koska ovathan he joskus makunsa mukaan valinneet nuo nykyiset tapetit ja kaakelit ja keittiökaapit jne, ja nyt me ei osoiteta pienintäkään kunnioitusta heidän valintojaa kohtaan vaan mennään repimään kaikki alas sen takia että emme niistä pidä. Että kuinka sen nyt sit menis sanomaan "anteeks nyt vaan, mut nää kaakelit on ihan hirveet"...??
Niinhän se taita olla että tuo ukko kulta nyt pitäs jotenkin saada pitämään sukulaisensa aisoissa, eipähän se oikeastaan minun asia ole...
Vaikka haluatkin kodistasi omannäköisesi. Luulenpa että loppuviimeiseksi ne appesi ja anoppisikin hyväksyvät asian, viimeistään sitte kun on valmista.
Olisikohan osa vastustuksen syynäkin että haluaisivat teidän säästävän rakennuskustannukissa, ettei tulisi sitä vanhempien polvien kauhistelemaa velkaa.
Tehkää vain lempeällä jämäkkyydellä kodistanne sellainen kuin haluatte, sehän on nyt teidän ikioma koti, ei esim. sisarusten kesälomapaikka.
Toivotan Onnea oman kotinne rakentamiseen, toivon että rakkaus ja Onni asuu kurkihirren alla talossanne.
Tiedän että olen aika jyrkkä yms.
Mutta pisti silmään että vaikka olette lunastaneet koko talon/tilan itsellenne sisaruksilta ja vanhemmilta kerrotte ja jos ette ihan neuvottele niin kuitenkin pidätte hyvin ajantasalla koko suvun ainakin asuntoasioistanne - miksi. Perusteluksi ei oikein käy heidän entinen yms.(ainakaan minulle)he ovat luopuneet ja saaneet rahansa, siihen loppui heidän päätös- ja määräysvaltansa koko kiinteistöä koskevissa asioissa. Se tulisi tehdä sukulaisille selväksi että se joka maksaa se päättää. Vai kysyvätkö sukulöaisenne teidän mielipidettänne asunto ja remontointi asioissa.
Mitä pitempään jatkatte sopuisaa neuvottelu asennetta sitä pitempään ko. koko suvun kiinteistö tilanne jatkuu.
Tiedän itse kokemuksesta koska olen se miniä jonka ei kelvannut asettua siihen mikä oli miehen vanhemmille kelvannut vaan piti vaatia vesijohdot ja wc:t ja suihkut muista mukavuuksista puhumattakaan - hyvinhän nuo on ukollekin kelvannut kohta 30 vuotta ja taisi appivanhemmatkin asiaan tottua ennen kuin kuolivat.
Eli pitäkää päänne ja puolenne kukaan muu ei niitä teidän puolesta pidä ja jos vaatimuksia esittävät niin ilmoittakaa että maksumiehiä tässä niihin muutoksiin kaivataankin että tervetuloa rahoittajaksi - kyllä ne siitä häviävät vaatimuksia esittämästä.
Kerro aivan rehellisesti etta teilla oli todella hyva maku valita varit ja muovimatot, se suurelta osaltaan tekikin talosta kodin jonka juuri te halusitte ostaa ja saada vain teille kahdelle ikiomaksi. (viesti: tama on teidan aloittama ja nyt meidan rakastama ja hoivattava)
Lisana muistojen sailymisee ottakaa digikameralla kuvia talon jokaisesta kulmasta ja nurkasta, ulkoa ja sisalta, aurinkoisena ja sateisena paivana. Sitten vain siirratte ne cd.lle ja annatte jokaiselle ikioman muisto"albumin" vanhasta talosta.
Tuo ei maksa juuri mitaan ( paitsi muutaman tunnin ajastanne) mutta voitte antaa on pysyvan muiston jokaiselle. Kukin cd.n saaja voi tulostaa vaikka kaikki ne cd.n 300 kuvaa jos niin haluavat ja tehda tallatavoin paperimuistion. (onko tuo oikea sana)
Tuosta suku myoskin huomaa etta te todella arvostate taloa, kotia ja etta teette parhaanne pitaaksenne juuri tuon tilan asuttavana ja samassa perheessa.
Sitten vain teette niinkuin itse parhaaksi naette.
Aina halutessanne voitte pyytaa muuta perhetta talkoisiin esim. ulkomaalaukseen, ulkokaton uusimiseen tai tai pihan uudelleenrakentamiseen jne.
Ehka tuokin lievittaa muiden perheenjasenten "kipua" kun huomaavat etta te todella haluatte heidankin osallistumista.
Ja sitten vain nyyttikestina kunnon kahvit tyopaivan paatteeksi.
Mutta muistakaa aina etta koti on nyt teidan eika se valtuuta teita antamaan kotinne avaimia koko suvulle.
Siis kun digikuvat eivät käytännössä maksa mitään eikä CD-levytkään paljon, niin ilman muuta - heti toimeen ja tekemään muistokuvat, sillähän se järjestyy.
Eikä kai kukaan tavallinen yksityisihminen pysty taloa ostamaan museoitavaksi, täytyyhän siinä saada tehdä muutoksia oman maun mukaan.
ihania vinkkejä olet saanutkin! Itse olen se sisko, jonka veli vaimoineen osti (=huoli) sukutilan, ja on remontoimassa sitä mieleisekseen. Meitä on enää me kaksi - ja tietysti vanhempamme ja isän sisaruksia - mutta luulen melkein että veljen mieltä eniten häälyttäisi jos minä olisin jotain mieltä siitä mitä talolle tehdään.
En ole mieltä. Rakastan sitä taloa ja pihaa ja nurkkia ja kuusia ja koivuja ja kallioreunusta jossa opettelin kiipeilemään. Olen ikionnellinen että asumus elää, siellä asuu perhe, lapsia, vielä minun tuttuja! Saan käydä siellä joskus kylässä - vaikeina aikoina pelkkä metsän hengittäminen on tärkeää. Arvostan veljeäni ja hänen perhettään, koska he ovat tehneet mahdolliseksi sen että voin käydä siellä. Itse en voisi tilaa pitää. Heidän tekemänsä muutokset riipivät sieluani, lapsuuteni monumentaaliset asiat muuttuvat vain seiniksi joita voi siirtää, sisäänkäynneiksi joita voi muuttaa, pihapiirin elementeiksi jotka joko palvelevat asujaa tai eivät. Hyväksyn, suren, annan tapahtua. Itse en uneksisikaan sanovani mielipiteitäni veljelleni - meitä kun on vain me kaksi sisarusta. Mielipiteelläni olisi liian suuri merkitys. Ehkä, kun sisaruksia on monta (kuten puolisollasi), on mahdollisempaa sanoa ääneenkin mitä ajattelee. Kuitenkin, usko vain, he rakastavat sitä ajatusta että heidän vanhaa kotiaan asutaan, sitä rakastetaan, se ei ole hylätty eikä tyhjä. Heidän muistonsa elävät siellä, sinun lastesi muistojen seassa. Teillä on ihana aarre, sukutila ja perhe. Riskejäkin on, mutta ymmärryksellä päästään yhteyteen. Onnea elämäänne ja remonttiin! Tehkää kuten ihan itse haluatte ja rakastakaa silti jokaista mielipidettä - ne ovat merkkejä siitä että kotialueenne on ladattu rakkaudella ja arvoilla jo valmiiksi!
Vierailin juuri äsken talossa, jonka läheiseni on ostanutja josta talosta minulla on paljon muistoja.
Otimme kuvia avatuista rakenteista, muistelimme ja nauroimme vanhoille jutuille. Talo on hänen kotinsa ja hienoa, että historia on tiedossa. Naapurissa on talo, joka on myyty jo neljästi viraille, eikä kukaan enää muista Esteriä ja oranssia verantaa. Läheiseni talollaan on Tarina.
Kun joku tekee suvun talosta tai tilasta kotinsa, muiden entisten asukkien pitää muistaa, että entiset asukkaat ovat vieraita. Oma tupa oma lupa.
"Mieheni isä on aikoinaan ostanut sisarruksena ulos talosta kuten me nyt mieheni sisarrukset. "
Sen verran korjaisin, että jos miehesi vanhemmat omistivat talon, jonka te ostitte, niin te ette ole "lunastaneet sisaruksia". Miehesi sisarukset tuskin omistivat talosta yhtään osaa, niin miten te voitte heisät lunastaa??
Noh, ilmaisin ehkä asian vähän huonosti. En tarkoittanut sitä "ulosostoa" ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan sillä että koska olemme ostaneet tuon talon mieheni vanhemmilta, ovat muut sisarrukset menettäneet oman mahdollisuutensa ostaa kyseistä taloa. Ja he saavat oman osuutensa talon hinnasta siinä vaiheessa kun aika appivanhemmistani jättää... Appi tosin on ostanut sisaruksensa ulos talosta siloin aikoinaan, koska hänen vanhempansa eivät enää eläneet siinä vaiheessa.
Olet saanut hyviä ja toteuttamiskelpoisia neuvoja. Aihe kiehtoo, sillä asun itsekin miehen lapsuudenkodissa. Hänellä tosin ei ole sisaruksia, joten siltä suunnalta ei ole paineita.
Miettikää ja suunnitelkaa miehesi kanssa, millaisen kodin ja remontin haluatte. Älkää antako koko suvun repostella asiaa.
Mutta jos pystytte, niin kunnelkaa toisten muistoja ja ajatuksia. Ilmaiskaa jotenkin, että arvostatte niitä muistoja. Ne osaltaan tekevät talosta aivan erityisen talon.
Joo tiedetään, on helppoa neuvoa näin paperilla. Mutta miten pitää se oma pää niin, että herkästi sekaantuva suku ei närkästy?
Sanoisin, että olkaa varmoja ja vahvoja. Tutkikaa asioita, niin että taatusti tiedätte millaiset ratkaisut haluatte. Ja uskokaa siihen, että olette oikeassa, kun haluatte olla pääosassa oman kotinne remontissa. Kun itse pidätte sitä itsestään selvänä, niin se välittyy muihinkin.
Jos pystytte, niin kysykää toisilta mielipidettä joihinkin asioihin. Tiedän, että se on vaikeaa silloin kun neuvoja ja ohjeita syydetään pyytämättä. Silti teette ratkaisut oman mielen mukaan.
Olkaa rauhallisia ja ystävällisiä, mutta varmoja ja vakuuttavia. Mutta jos rauhanomaiset keinot eivät auta, niin selkkausta ja riitaakaan ei saa pelätä. Jos tarvitaan pieni (tai suuri) kriisi siihen, että talosta tulee nimenomaan teidän koti, niin olkaa vahvoja siinäkin. Kriiseistä päästään yli ja ehkä kaikkien kannalta parempaan vaiheeseen.
Talosta tulee koti teille ja muu suku käy siellä kutsuttuina vieraina, silloin kun teille sopii. Vaikka talossa on monien sukulaistenne muistoja ja historiaa, niin nyt siitä tulee teidän kotinne ja toisten tulee kunnioittaa niitä rajoja.
Luin aloituksesi ja myöhemmän kommenttisi uudelleen. Luulen, että monella on talon ja muutoksen suhteen tunteet kovasti pinnassa juuri nyt. Sieltä nousee muistoja ja tunnetiloja menneisyydestä, ja ehkäpä osin kipeätkin muistot jotenkin purkautuvat nyt talon remonttisuunnitelmiin.
Luulen, että väki rauhoittuu kunhan asia etenee. He ikäänkuin työstävät asioita mielessään ja ymmärtävät kyllä, että tottakai te teette talosta teille sopivan kodin. Onhan talo kokenut tähänkin mennessä jo muutoksia ja remontteja.
Luulisin, että suku tyyntyy, muttta ellei, niin teidän on tosiaan tärkeätä löytää tahtonne ja jämäkkyytenne. Muuten voi tosiaan tulla vaikeuksia. Jos on joukko talon entisiä asukkaita, jotka katsovat asiakseen ja oikeudekseen tulla ja mennä mielensä mukaan ja olla kovasti jotakin mieltä teidän talon ja kodin asioista, niin siinä tosiaan piilee vaara. Jos annatte sen tapahtua, niin teillä on ylikävelty olo. Huono olo.
Miettikää stategioita. Jos asiat eivät asetu itsestään ja sopuisasti oikeaan suuntaan, niin teillä on valmiina se varmuus ja tahto ja visio.
Onnea ja menestystä projektiinne!!
Miksi ette pitäisi ennen remonttia juhlat, joihin kaikki haluavat sukulaiset voisivat tulla vielä kerran muistelemaan, ottamaan valokuvia ja jättämään hyvästit lapsuuden kodilleen sellaisenaan kuin se oli. Muistan itsekin, miten riipaisevaa oli pienenä, kun isovanhempani alkoivat remontoida lapsuuden mummolaani.
Mutta upeaa oli tulla myös ensikertaa remontin jälkeen käymään kun kaikki oli uutta ja hienoa, mutta silti tuttua! Eli olen aika varma, että kun remonttinne on valmis, pääsevät sukulaiset (varsinkin miehesi sisarukset) ihastelemaan uudistettua taloanne ja ehkäpä hyväksyvät muutokset paremmin. Tietty apen työapua kannattaa käyttää, mutta omissa suunnitelmissa on pysyttävä tiukasti. Kun tilaatte valmiiksi materiaalit ja ehkä teette kirjallisia suunnitelmiakin niin tuskin on siinä muilla vastaan sanomista.
Kyllä sen aikuiset ihmiset joskus ymmärtää, että ette voi jäädä asumaan ränsistyvään taloon ja toinen vaihtoehtohan olisi ollut ollut talon myynti vieraalle.
Olen nyt hieman eri mieltä teidän kanssanne siitä, että pitäisi järjestää jonkinlainen pehmeä lasku talosta luopumiseen. Nämä kyseiset aikuiset ovat kuitenkin asuneet tahollaan, ehkä olleet naimisissa, perustaneet perheen, ostaneet oman talon jo vuosia sitten, mistä tämä yhteinen hinku osallistua, pyrkiä vaikuttamaan?
Miten ihmiset voivat kiintyä johonkin taloon, olkoon sitten lapsuudenkoti, niin paljon, että varsinkin ulososton jälkeen kaipaavat sinne takaisin, ettei voi oikein poissa pysyä, tuntevat tarvetta ehdotella kaikenlaisia remonttisuunnitelmia, vaikka heillä on rahaa tilillään merkkinä luopumisesta? Miksi hyväksyä ulososto, jos eivät halunneetkaan luopua talosta alunperin? He eivät voi saada molempia, rahaa ja taloa oman maunsa mukaan.
Minusta tämä ei ole niinkään merkki rakkaudesta, vaan omistuksenhalusta. Koska tila on kuulunut suvulle, he ajattelevat se edelleen kuuluvan heille, koska sukulainen omistaa sen.
En voisi kuvitellakaan itseäni samaan tilanteeseen, että alkaisin määräillä toisen talon asiasta, olkoon sitten mieheni vanhempien tai omien vanhempieni talo.
Suvussani, niin uudessa kuin vanhassa talot ovat vaihtaneet omistajaa vanhemmilta lapsille, joko perintönä, ulosostona, tai elinaikana paremman asunnon löydyttyä. Eräät tahot ovat yrittäneet vaikuttaa, eräät ovat antaneet periksi, mutta eräät eivät ole. Ja rauhallisemmissa merkeissä asuvat nyt he, jotka sanoivat mielipiteensä, jämäkästi mutta varmasti, ei riitamielessä tietenkään. Se, joka taipui vanhempiensa tahtoon, asuttaa nyt sukulaisia ilmaiseksi nyt lapsuudenkodissaan, minusta ei ole oikein tulla pomottamaan toisen taloon.
Kuvien otto on kerrassaan loistava idea, omaan käyttöönne, ennen ja jälkeen remontin. Muilla varmaankin on lapsuudenkodistaan albumeittain jo kuvia otettuina, etteivät tarvitse lisää.
Ostimme mieheni kanssa minun kotipaikkani. tämä on nyt meidän koti ja meidän vallassa. Teemme päätöksiä kuunnellen toki muita sukulaisia, mutta viime kädessä raha ja työ tulee meiltä. PÄÄTÖKSET ON VAAN TEIDÄN!Asia on mielestäni yksinkertainen.
Alkuperäinen kirjoittaja kiittää jälleen kerran viesteistänne! Näillä palstoilla harvoin saa pelkästään asiallisia palautetta, joten olen erittäin kiitollinen siitä, rohkaisua ja tukea tässä nimenomaan tarvitaan!! Jokaisessa viestissä oli omat hyvät pointtinsa joita tulen tässä remontin edetessä muistamaan, mutta erityisesti kaksi jäi mieleen: kuvien ottaminen ja sukujuhlat. Pistetään ne harkintaan ja katsotaan kuinka ne käytännössä voisi toteuttaa...
Joku kyseli miksi pidämme sukulaiset ajantasalla suunnitelmistamme. Tähän on oikeastaan sellainen käytännön syy, että ketkäs muutkaan kun talon vanhat asukkaat parhaiten tuon talon tuntee, joten remonttia suunnitellessa joudutaan vähän väliä kysymään tarkempia tietoja talon toiminnoista. sähkö, viemäri ym piirustukset on hävinny aikopäiviä sitten -jos niitä koskaan varsin on ollutkaan. Esim. uusia sähköjä on vedetty vuosien varrella vanhojen sekaan, joten talo on kaiken kaikkiaan aikamoinen sekamelska ja itse emme saisi noita asioita selville muuten kun repimällä joka paikan auki(mikä ei tässä suunnittelu vaiheessa ole vielä mahdollista) -tai kysymällä entisiltä asukkailta. Joten siinä sivussa he ovat koko ajan tietoisia meidän suunnitelmista. Sisaruksille ja muille sukulaisille tiedottamisesta pitää enimmäkseen huolen anoppi...Että niin.
Ottamatta kantaa tunneasioihin - no, sen verran, että jos joku myy asuntonsa tai autonsa pois, niin onko hänen tehtävänsä / oikeutensa neuvoa uutta omistajaa, kuinka tämä hänen omaisuuttaan kohtelee - neuvoisin remontissa, kun sähköt otit esille, että siinä on kohde, jossa teidän ei missään nimessä kannata ruveta säästelemään.
Kuten mainitsitkin, sähköjä on lisäilty ja vedelty vuosien varrella. Millä asiantuntemuksella ja millä tarvikkeilla tämä sitten onkaan tapahtunut on puhtaasti arvailujen varassa. Jos ja kun revitte paikat auki, niin ehdottomasti täydellinen sähköremontti uusilla tarvikkeilla ja ammattilaisen toteuttamana !
Surullisen usein sähköt jätetään ennalleen verukkeella "on ne toimineet aikaisemminkin", vaan kun se pelkkä toimivuus ei ole turvallisuuden tae, joten tämä jos mikä on väärää säästämistä. Kun paikat on revitty auki, saatte turvallisen sähköistyksen, joka on silmiltä piilossa. Hinta, jonka "säästämisestä" voi joutua maksamaan, on todella rankka kiinteistön tuhoutumisen ja henkilövahinkojen muodossa, kuten valitettavasti viime päivinäkin olemme joutuneet toteamaan, kun vanhoja huonokuntoisia/tee-se-itse-sähköistyksiä on kuormitettu pakkasten vuoksi lisälämmittimillä.
Eli tässä on kohde, johon ette tarvitse alkuperäisen omistajan neuvoja laisinkaan - ei muuta kuin ammattilainen paikalle ja kaikki uusiksi !
Älä ole huolissasi sähkömies! Kyllä todellankin aiomme palkata työmaallemme ammattitaitoisen sähkärin uusimaan KAIKKI sähköt. Se on tullut harvinaisen selväksi juuri siitä syystä mitä appiukko on vanhoista sähkövirityksistä kertonut. Ilman hänen tietojaan emme ehkä olisi pitäneet kovin tärkeänä noihin sähköihin koskea, todennäköisesti olisi vain lisätty paikka tietokoneelle...Eli juuri tästä syystä on tärkeää keskustella vanhojen omistajien kanssa mitä kaikkea talolle on vuosien varrella tehty. Kaikki kun ei näy päälle päin...
Me ostimme just talon, joka on rakennettu 1916. Sitten siellä on tehty remonttia, vessa pantiin sisään 1956 ja samalla eristettiin vintti asuinhuoneiksi. Juuri silloin on ilmeisesti isoimmat sähköt vedetty.
MUTTA: 1978 talon osti sähkömies, joka tietysti teki sähköille mitä huvitti. Talo on väärällään pistokkeitakin, ei voi valittaa. Meillä ei ole harmainta aavistustakaan, oliko mies ammatissaan hyvä vai huono. Tulipaloa talo ei ole kärsinyt.
Kantsiskohan meidänkin kuitenkin ottaa sähkömies ainakin katsastamaan läpi entisen omistajan viritykset? Tavallisessa katsastuksessa ei sähköistystä tarkisteta.
tarkastuttaa. Pienempi vahinko ennakoida kuin jälkiviisastella.
Älä nyt hermostu, mutta jos kyseessä olisi minun sukuni, uusi tai vanha, en pitäisi mitään sukujuhlia ennen talon remontin alkua, enkä lähettäisi mitään kuvia. Olette sentään maksanut heille isoja summia rahaa ostamalla heidät ulos.
Jos aiotte nuo juhlat pitää, ehdottaisin, että järjestätte tuon "sukujuhlan" vasta talon valmistuttua, jos nuo kyseiset, ulosostetut sukulaiset, jotka nyt ovat niiin kiinnostuneita talosta, osallistuvat talon remonttiin. Mutta tietenkin teette kuten itse parhaimmaksi koette. Toivon vaan, että nuo kyseiset sukulaiset eivät koe oikeudekseen vierailla teillä turhan usein, muistoja verestämässä. Toisaalta, suvut, ja ihmiset ovat erilaisia, ehkä pidätte tiiviitä välejä jo ennenstään, olen vaan nähnyt miten minun suvuissani on menetelty vastaavissa talonvaihtotilanteissa.
Voi käydä vielä niin, että nämä vieraat kokevat jäävänsä vähemmälle, kun näkevät talon täysin remontoituna ja puutarhan kukkivana. Pahimmassa tapauksessa kokevat ehkä tulleensa huijatuksi taloudellisesti. Joka tapauksessa tässä tilanteessa, jos haluaa estää sukuriidan, on varottava askeliaan joka paikassa. Ehkä kuvien otto ja lupaus juhlasta auttaa, ehkä ei. Olen vaan nähnyt sen pahimman mahdollisen skenaarion, jotta voin sanoa tällaista, eikä kyse ollut minun perintötalostani.
Ehkä teillä sujuu paremmin.
Rakennuksen ja koko rempan kuvaaminen kannattaa, siinähän sitten näkevät miten paljon aikaa, materiaalia ja rahaa ko, remppa on vienyt.
Näkevät miten paljon nuoripari on taloon joutunut uhraamaan omiaan, ettei siinä toisten varoilla hienosti asuta.
Olen mennyt vävyksi eikä meillä ole thety mitään ilman taosta pois lähteneiden mukaan ottoa suunnitteluun. Heillä on hyvä maku ja remontit ovat onnistuneet erinomaisesti. Tapetit ja lattiamatot ovat vain materiaa, tunteet ja sukuyhteydet eli niiden säilyttäminen on tärkeää. Ajattelen niin, että kun olen kotivävyksi tullut, ei minulla ole vaimon sukutilaa pilata. Pelloilla ja metsissä ja konehankinnoissa saan tehdä mitä haluan; se riittää minulle.