emme

nais/mies ystäväämme,miksi siis puhua uskottomuudesta?
4467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Emme omista ketään, emme edes lapsiamme, vanhempiamme...

Äänestä

olla parisuhteessa jossa ei ole mitään yhtyttä enää toiseen muuta kuin välinpitämättömyyttä ja vihaa.
Kaikista kauhein parisuhde jossa toinen elää salasuhteessa ja mikään ei kiinnosta enää puolison kanssa.

Äänestä
  • Mutta kun yleensä parisuhteessa on kaikennäköistä kivaa, joillain enemmän toisilla vähemmän, ja silti toisella on salasuhde. Tai toisellakin saattaa olla ollut salasuhde, mutta se on mennyt ohi eikä se ole paljastunut. Että näin. Ihmiset eivät ole sisäistäneet sitä, ettei elämän pidäkään olla jatkuvasti helppoa, yksinkertaista ja ainaista ruusuilla tanssimista. Hyvin useat myös aina miettivät esim. "miten kumppani SAATTAA tehdä noin"? Mikseivät he mieti mitkä ovat niitä asioita, joista kumppani voisi kysyä samaa itsestä??

    Äänestä

kyllä minä haluaisin olla miehelleni se ainoa rakkauden kohde. Haluaisin olla se joka saa hellät sanat, kosketukset ja aivan ihanan rakastelun. Mutta valitettavasti en ole! Tuon kaiken saa toinen nainen ja pian hän saa koko miehen. Monta kertaa olen käskenyt lähtemään, mutta jostain kumman syystä ei saa tavaroitaan kasaan ja lähdettyä. Syynä kuulemma lapset joita rakastaa niin paljon. Olisi miettinyt lapsiaan hieman aikaisemmin. Ei kuitenkaan halua ottaa lapsia mukaansa tai jäädä lasten kanssa kotiin. Minä olen valmis lapset hänelle jättämään ja aloittamaan itsellisen naisen elämän jossain kaukana, kaukana. Lapset mullakin esteenä sillä tiedän, ettei mies heistä jaksaisi huolehtia jos minä häipyisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omista kirjoitti:

nais/mies ystäväämme,miksi siis puhua uskottomuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu