Osa-aikaisesta kokoaikaiseksi, lomat?

Työskentelen osa-aikaisesti niin, että tunteja tulee vähintään 35t/kk. Lomat kertyvät siis normaalisti. Olen sopinut, että aloitan keväällä kokoaikaiset työt samassa paikassa. Lomaa olisi tarkoitus pitää kesällä, koska lomaa on kertynyt 2 pv/kk. Vaikuttaako tämä kokoaikaiseksi siirtyminen asiaan jollakin tavalla? Eli onko ihan sama, onko lomapäivät hankittu osa-aikaistyöllä vai kokoaikaistyöllä? Haluaisin pitää kesällä 4 viikkoa lomaa, mutta onko mulla kokoaikaisena niin paljon lomaa, kun lomapäivät on hankittu osa-aikaistyöllä?
31238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lomanmääräytymisaika on 1.4. 31.3. seuraavaan vuoteen asti. Laske, kuinka paljon olet ansainnut lomaa tän vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Huhtikuun alusta ansaittavat lomat ovat sitä seuraavan kesän saldoa.

Ei kai sillä mitään merkitystä ole, onko lomasi tienattu osa-, vai kokoaikaisena. Loma-ajan palkkaan se taas vaikuttaa, koska olet nimenomaan tehnyt osa-aikatyötä. Eli otapas sinne palkkakonttoriin vaikka yhteyttä ja selvitä asia heidän kanssaan. Tai vaihtoehtoisesti työpaikallasi luulisi esim. luottamusmiehen tai jonkun muun tietävän paremmin.

Äänestä
  • Ok, eli lomaa voin niin monta päivää kun on kertynyt. Mutta se loma-ajan palkka-asia täytyy tarkistaa palkanlaskijalta. Laskin, että 1.4.2006 ja 31.3.2007 olen ollut 6 kk kokoaikaisena ja 6 kk osa-aikaisena eli palkka menee jotenkin noiden suhteessa?

    Äänestä

2-3 tuntia noin 5 kertaa viikossa siivoustyötä?
miten sit työkkäristä tulee rahaa eli onko plus miinus nolla mennä tällaseen hommaan??? jääkö käteen mitään sen enempää kuin se mitä nyt työkkäristä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten menee? kirjoitti:

Työskentelen osa-aikaisesti niin, että tunteja tulee vähintään 35t/kk. Lomat kertyvät siis normaalisti. Olen sopinut, että aloitan keväällä kokoaikaiset työt samassa paikassa. Lomaa olisi tarkoitus pitää kesällä, koska lomaa on kertynyt 2 pv/kk. Vaikuttaako tämä kokoaikaiseksi siirtyminen asiaan jollakin tavalla? Eli onko ihan sama, onko lomapäivät hankittu osa-aikaistyöllä vai kokoaikaistyöllä? Haluaisin pitää kesällä 4 viikkoa lomaa, mutta onko mulla kokoaikaisena niin paljon lomaa, kun lomapäivät on hankittu osa-aikaistyöllä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu