VHH parantaa

En noudata VHH:ta laihtuakseni, sille ei ole tarvetta. Karppauksen terveyshyödyt ovat kohdallani olleet niin kiistattomat, etten koskaan voisi tästä ruokavaliosta luopua.

En ennen karppauksen aloitustakaan syönyt ollenkaan sokeria tai valkoisia jauhoja, ruista kyllä söin. Silti kärsin monista ikävistä terveysongelmista.

VHH-ruokavalion ansiosta olen päässyt eroon näistä vaivoista:

1. Paha, kystinen akne
2. Miestyyppinen kaljuuntuminen (olen nainen)
3. Atooppinen ihottuma
4. Jopa kaksi viikkoa kuukaudesta kestäneet pms-kivut
5. Vatsavaivat, piereskely

Keliakiaa minulla ei ole.

Tämän palstan mukaan VHH on erittäin epäterveellinen ruokavalio. Olisinko todella terveempi, jos söisin virallisterveellisesti ja kärsisin em. vaivoista?
4618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kertoisitko miten söit ennen? Harrastatko jotain urheilua? Aikaisemmat oireesi viittaavat kovasti siihen, että elimistössäsi on ollut liikaa testoteronia.

Äänestä

samoin minulla oli jatkuvia vaikeuksia leivän, varsinkin tumman leivän syömisen kanssa. Turvotusta ja vatsavaivoja. Minulla todettiin myös kohonnut verenpaine ja korkea verensokeri. Lääkkeitä sain ja söin, mutta niillä ei ollut sanottavaa vaikutusta. Vasta vhh ruokavalio sai aikaan muutoksen. Verenpaine tasoittui ja sokeri alkoi laskea.

Se on valitettavaa, että tämän palstan päivystäjien mukaan kyseessä on epäterveellinen ruokavalio. Tiedän kuitenkin monia, joita se on auttanut.

Hyvää jatkoa vain ja uskon, ettet halua palata takaisin vanhaan ja oireittesi pariin. Et olisi terveempi.

Äänestä

Mulla on polykystiset munasarjat ja siitä johtuen en ole tullut raskaaksi. Lääkäri alkoi puhua lääkityksestä, mutta päätin ensin kokeilla karppausta. Aloitin joulukuussa Atkinsin ja Heikkilän ohjeita soveltaen. Nyt tärppäsi, tein testin maanantaina! Mua ei kiinnosta onko VHH huuhaata vai ei. Yritin vuoden tulla raskaaksi normiruualla, vaihdoin dieettiä ja onnistuin samantien. Pimeästä vuodenajasta huolimatta. Nyt hyväkarppaan raskaus- ja imetysajan. Neuvolan mukaan vauva ei tykkää äidin ketoilusta, mutta peruna ja valkoinen jauho sokeri ei myöskään ole elimistölle välttämättömiä. Tasapainoilen sitten täysjyvällä.

Äänestä
  • mielenkiintoinen uusi sovllus vhh:lle, tulla raskaaksi ruokavaliota muuttamalla. Mutta mikäpä ei.

    mutta kohta skäri saapuu paikalle ja kertoo, että syy on ihan jossain muualla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


CoCoNutOil kirjoitti:

En noudata VHH:ta laihtuakseni, sille ei ole tarvetta. Karppauksen terveyshyödyt ovat kohdallani olleet niin kiistattomat, etten koskaan voisi tästä ruokavaliosta luopua.

En ennen karppauksen aloitustakaan syönyt ollenkaan sokeria tai valkoisia jauhoja, ruista kyllä söin. Silti kärsin monista ikävistä terveysongelmista.

VHH-ruokavalion ansiosta olen päässyt eroon näistä vaivoista:

1. Paha, kystinen akne
2. Miestyyppinen kaljuuntuminen (olen nainen)
3. Atooppinen ihottuma
4. Jopa kaksi viikkoa kuukaudesta kestäneet pms-kivut
5. Vatsavaivat, piereskely

Keliakiaa minulla ei ole.

Tämän palstan mukaan VHH on erittäin epäterveellinen ruokavalio. Olisinko todella terveempi, jos söisin virallisterveellisesti ja kärsisin em. vaivoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu