Niin mikä?
Mikä on ollut elämässäsi tuskallisinta?
Kestätkö paremmin fyysistä vai psyykkistä kipua?
Mikä on kipein tunne? Ikävä, häpeä vai se, kun astuu naulaan?
Onko olemassa hyvää kipua?
Mikä on ollut elämässäsi tuskallisinta?
Kestätkö paremmin fyysistä vai psyykkistä kipua?
Mikä on kipein tunne? Ikävä, häpeä vai se, kun astuu naulaan?
Onko olemassa hyvää kipua?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Entinen avovaimoni, kihlattuni, meni sänkyyn hyvän kaverini kanssa vaikka hääpäivämmekin oli jo sovittu. Ei yhtään helpottanut, että tapauksessa oli kaikki legendan ainekset.
Joskus poskiontelo punkteerattiin, kun puudutus oli epäonnistunut täydellisesti. Sillä hetkellä en olisi voinut kuvitella mitään muuta. Tosin se kesti vain pienen hetken.
Hyvää kipua voi kokea urheillessa tai vaikkapa saunassa, kun oikein selkänahkaa kirvelee. Jep, ja hierottaessa kipeitä lihaksia.
Oikeastaan minä en kestä, enkä halua kestää minkäänlaista kipua. Elämä on nautintoja, ei kipuja ja tuskaa varten.
käytöstä: "Entinen avovaimoni, kihlattuni, meni sänkyyn hyvän kaverini kanssa vaikka hääpäivämmekin oli jo sovittu"
Tuskin ymmärsi edes hävetä!
meitsi löi just polven tosi kipeesti tohon pöydänkulmaan. Sattu ihan törkeesti.
tai iha sama, jos se ei kestäis pitkään.
fyysisellä puolella tuskasinta olis ollu ehkä se, ku meni käsi paskaks ja pystyi nukkuun reilun kahde viikon aikana vaan yhdes asennos, heräs aina siihe jos asento muuttu vähääkää.
henkisellä puolella noit juttui olis tietty laajempiki valikoima, mut enempi vähempi naiste aiheuttamaa, joski itteesä olis saanu syyttää varmaa suurimmassa osassa.
fyysise kivun kestämine olis helpompaa. ja siihe sais apteekista hoitoo. henkine olis hankalampaa ku siitä ei pääsis nii herkkää irti, et sit olis kallonkutistajan toimi jollai tarpeen tai jotai turruttavaa.
hetkellisistä kipupiikeistä olis varmaa tuskasinta häpee, sit naula ja sit ikävä. pitkäkestosista sit ikävä, häpee ja naulasta lähtöisi oleva. et toi hetkelline olis sellane ikäväntuntune kipupiikki, pitkäkestoine olis sit sellasta sietämätöntä jomotusta.
kipu opettais tekeen asioita erilailla, et kaikki kipu periaatteessa olis ainaki potentiaalisesti hyvästä. vaiks mikää masokisti ookaa. ja piikkipelkonenki kaikelisäks ja hammaslääkäripelkone. mut neki olis vaa ennen sitä tapahtumaa, menis ohi ku se tilanne olis sitte päällä.
tai jotai.
pitkittynyt fyysinen kipu on ikävää siksi, että se voi aiheuttaa sitä psyykkistäkin. Vai eikö silloin kun on maha kipeänä tai kun korvaan koskee ole kaikki muukin päin helvettiä?
unohtu kokonaa. nyrkki seinää tai napakka potku.
>> Vai eikö silloin kun on maha kipeänä tai kun korvaan koskee ole kaikki muukin päin helvettiä?
järkytyksistä ja myötähäpeän tunteista polttavimman on aiheuttanut tuo salovaaran kosintajuttu, koin hetkittäin jopa fyysistä pahoinvointia / kipua asian tiimoilta :-(
siihen yhteen silmänräpäyksen kestävään hetkeen kiteytyi koko lapsuuteni ja samalla alkoi ankea aikuisuus sillä enää ei ollut uskoa ihmisten hyvyyteen kun paras kaverikin tempasee tenniksessä tappolyönnin metristä tähtäimenään mun kassit. voin vieläkin tuntea lahkeen lepatuksen kun herään öisin tukahdettuun pakokauhun huutooni. se oli varmasti yksi niistä oikeista läheltä piti tilanteista, mistä nykyisin niin paljon puhutaan. tuolla samaisella hetkellä kalpenin lopullisesti ja vieläkään ei aurinko saa mua ruskettumaan. kaverini muistelee et se oli NIIN lähellä ja siitä olisi jäänyt paljon hyviä tarinoita kerrottavaksi lapsenlapislle -hänen lapsenlapsille, tuskin minun jos hänen temppu olisi onnistunut. hänkin olisi tosin saanut kärsiä tuskaisen kuoleman tennismailan kiristyessä hänen kaulan ympärille heti kun minut olisi vaan ensin kotiutettu diakonissasairaalan naistenosastolta.
Tärykalvoon tulehduksen jäljiltä jäänyttä reikää yritettiin paikata(!) operaatiolla, jossa sen ympärille tehtiin viiltoja ja siitä sen olisi pitänyt lähteä arpeutumaan. Puudutus ei toiminut ja tuo sattui älyttömästi. Muutenkin tuon korvan kanssa on saanut nuorempana tuskailla.
Fyysistä kipua en kestä muutenkaan yhtään. Varvas kun kolahtaa käsipainoihin niin meinaa itku tulla.
Tuo tärykalvon käsittely sai Laurankin korvan särkemään!
Jälkimmäiseen voin samaistua sikäli että viimeksi käsipäivänä hauiskääntö loppui jo ekan sarjan aikana kun käs'paino päätti hajota ja tipahtaa varpaalle, tietenkin yläasennosta. Sattui ja nauratti yhtä aikaa.
muuten kuntosalilla ja totta tosiaan, siellä kyllä sattuu ja tapahtuu. Tänään nostin yksin sen tangon ja kaks viiden kilon kiekkoo, ni sit tokan sarjan jälkeen se ei enää noussutkaan, sillä seurauksella et tanko ja painot lysähti mun rintakehän päälle. Se tuli sillee aika voimakkaasti alas et nyt mul on sellanen parin tuuman painauma rintakehässä ja hengittäminen sattuu. kaiken lisäks mun yläruumis on alkanut sinertää...
mut eihän tos voi muuta ku nauraa.
Olen aika kovapintainen sekä henkisesti että myöskin fyysisesti. Kipukynnys on aika korkea. Yhtenä hauskana esimerkkinä tulee mieleen armeija-ajoilta yksi juttu, kun palvelin sotilaspoliisina ja eräässä koulutuksessa yksi tyly luutnantti otti minut esimerkkihenkilöksi kun hän esitteli erilaisia otteita ja lukkoja ja taltutuskeinoja. Hän sai kaikki muut esimerkkihenkilöt ulvomaan kivusta, mutta meikäläinen ei päästänyt tämän sadistisen luutnantin käsittelyssä pihahdustakaan. Hyvin huomasi kun luti pikkuhiljaa kovensi otteitaan ja yritti selvästi saada minut parkumaan. Ei sentään katkaissut kättäni mutta aika kovaa hän kyllä runnoi. Mutta en siis parkunut ollenkaan, vähän vaan purin hammasta.
Mitä henkiseen kipuun tulee, niin kovin paikka oli varmaankin 11-vuotiaana kun jouduin katsomaan vierestä äitini kuolemaa. Sinä päivänä itkin kaikki itkuni enkä ole sen jälkeen itkenyt. En fyysisestä enkä henkisestä kivusta. Ei vaan ole enää kyyneleitä jäljellä.
Mä luulin, että kaikki salit olisivat kiellettyjä alle 15-vuotiailta!
No, niin ne ajat muuttuvat, mutta vastaisuuden varalle sun pitää muistaa ettei penkkiä saa koskaan tehdä kun on yksin salilla!
ku sua teki! Sitä paitsi, mä olen paljon vagvempi ku sä!
hän oli 29 sinä jouluna. :)
Oo vaa vagvempi, mä en punttaakaan voimaa vaan massaa ja kuntoa.
Vai siis mitä?
Täytyy myöntää,että kyyneleet valuivat..
kun kyyneleet on kulutettu loppuun. Minulle sekin oli todella rankkaa, koska olen itkenyt aina paljon ja vuolaasti ja se on ollut tapa purkaa pahaa oloa ja päästä eroon stressihormoneista.
Se aika, jolloin niitä ei ollut, tuntui pitkältä, sumuiselta... Ja sitten kun ne tulivat takaisin, se oli ihanaa ja huojentavaa.
Vaikka paljon tiukemmassa on itku tänä päivänä. Ja helpommin tirahtaa tippa fyysisestä kivusta, mutta sekään ei ole itkua vaan jonkinlainen fyysinen reaktio.
Mut tää oli hauska... :D :) "Varvas kun kolahtaa käsipainoihin niin meinaa itku tulla." :D
Tosin, se on varmaan erittäin kivuliasta...
Mutta pelottavampana pitäisin,jos ei sattuisi..
joo sellane olis oikeesti pelottava.
viisaita ajatuksia sinulta, Frida. Veit ajatukset suustani.
oli se, kun minut raiskattiin 15-vuotiaana. Toiseksi pahinta oli kai se, kun muutama vuosi sitten yritin psykoosissa hirttäytyä ja se meni sekavasta olotilastani johtuen ketuiksi. Tajun menettäminen hapenpuutteeseen oli kivutonta, mutta pahinta oli soittaa suljetulta osastolta miesystävälle ja äidille ja selittää tilanne.
Kovaa fyysistä kipua en ole koskaan tuntenut, esimerkiksi tatuoinien teko vain kutittaa. Kovaa kipua vartaloni tunsi luultavasti silloin, kun olin sairaalassa tietokonetomografiassa. Varjoainepussin neulaa ronkittiin taipeisiini 15 minuuttia, kunnes menin epilepsiakohtaukseen. Olisin tietysti keskeyttänyt operaation, jos olisin tiennyt, että sietokykyni raja on mahdollista ylittää.
Kyllä ihmissuhteisiin liittyvät kivut on niitä pahimpia.
Fyysistäkin kipua on tullut koettua. Hampaat, leuat ja jalka mm. ollu tohjoina. Auts nuo hammaskivut on ainakin syvältä!
Voisko vaikeista tunteista (esim. syyllisyys, häpeä) johtuva kipu olla hyvästä jos se auttaa saamaan aikaan tarpeellista muutosta käyttäytymisessä ja siten tasapainoisempaa oloa?
Henkinen kipu on äärettömän paljon tuskallisempaa kuin fyysinen kipu, jota kestän varsin hyvin. Väkivallassakin satuttaa paljon enemmän pettymys kuin ruhjeet. Elämääni on mahtunut niin paljon henkistä tuskaa, etten toivoisi samaa kenellekään. Fyysisessä kivussa on se hyvä puoli, että se yleensä katoaa aika nopeasti. Pettymykset, suru jne jäävät jäytämään vuosikausiksi.
Ainakin fyysinen kipu on useimmiten hyvästä, koska se pitää ihmisen hengissä. On olemassa sairaus, jossa ihminen ei tunne lainkaan kipua ja he ovat koko ajan vaarassa teloa itsensä pahasti.
jossai olikoha intiassa tai pakistanissa olis joku kylä, jonka asukkaat olis enempi vähempi sukuu toisillee. niillä olis sellane geenivirhe, et ne ei tuntis fyysista kipuu ollenkaa.
jostai muistelis lukeneensa. tai olisko ollu joku dokumentti telkkarista.
hakkaaminen ihoon on ollu aika kivuliasta. Takavuosina teloin kännissä jänteen kädestä. Tapahtumahetkellä oli sen verran hyvä puudutus päällä, että perkeleellinen veren tulokin vaan nauratti. Seuraavana päivänä meinas lähtee taju, eikä sormi sen jälkeen ole ollut entisellään.
Henkistä kipuakin on tullut koettua. Joidenkin läheisten kuolemat ja se hetki, kun ei yksinkertasesti enää vaan jaksanu, on ottanu kovimmille.
ihmisen kuolema, niitä kohdalle osunut, muutama.
Tai oman lapsen kipujen katsominen vierestä, kun itse ei voi auttaa, sen kivun kokisi toisen puolesta, jos voisi (sekä henkisen että fyysisen).
Mieluummin jäisin bussin alle seuraavassa risteyksessä kuin kokisin uudelleen sen tilanteen jossa rakas puolisoni kylmästi ilmoitti ettei rakasta minua eikä KOSKAAN ole rakastanutkaan. Pahimmat olotilat ovat jo menneet ja silloinkin pahoinpitelin itseäni veitsellä, jotta henkinen kipu ei tuntuisi. Nyt alkaa jo helpottamaan, olen elossa, mutta minkä ihmeen takia? Väsyttää.
Samoissa fiiliksissä olen ollut minäkin. Mutta sitten mulla oli "onni" kokea vielä suurempi tuska, sellainen, jota tuskin mikään voittaa.
Että siinä yksi tuskan plussapuolista.
Se on periaatteessa ihan normaalia, että ihminen hakee fyysistä kipua turruttakseen henkisen puolen kipeitä kolhuja, mutta jos asiaan liittyy viiltelyä tai vastaavaa, niin kannattaa hakeutua ammattiauttajan pakeille. Oikeasti.
Elämän on tarkoitus tuntua joltakin, ja usein raskaissa tilanteissa paras auttaja on joku täysin ulkopuolinen.
Tiedän, että joskus tuntuu siltä, että ei ole mitenkään mahdollista, että se päivä vielä paistaisi, mutta se on. Usko mua.
kun taistelupari väänsi polveni rikki bjj'ssä.
Toisinaan urheilun tuottama lihaskipu on tuntuu jopa hyvältä, ehkä siitä syystä että tietää tehneensä jotain.
Henkinen tuska sattuu enemmän ja pidempään...
Viittiiks tässä nyt koko Suomelle...;)
Fyysinen kipu ehdottomasti pahempaa, kuin henkinen. Yhtään henkistä vähättelemättä. Fyysisessä kiputilassa ihminen saa kemiallisen helpotuksen kipuihinsa. Henkinen kipu taas on sielun kipua, jossa yhdistyvät paradoksaalisesti sekä helppous ja vaikeus. Helpompaa henkinen kipu on siksi, että matsin kivun voittamiseksi sä käyt _vain_ itsesi kanssa.
Paras jos ei satu. Mul ei.:) *paitsi jos v*tutus lasketaan henkiseksi kivuksi*
Kyllä melkein mitä kipua tahansa, fyysistä kyllä enemmän kuin psyykkistä kipua. Fyysiseen kipuun voi tottua mut psyykkiseen ei totu ikinä.
Fyysisestä kivusta kaikista pahin on sattunut hammaslääkärissä missä lekuri poras auki tulehtutta hammasta. Mitkään puudutusaineet eivät vaikuttaneet laisinkaan joten kipu oli kohtuullisen kova. Kouran jäljet ovat jakkarassa varmaan vieläkin.
Psyykkisestä kivusta kyllä suurin on johtunut kyllä ihan ikävästä.
ja joskus sillointällöin vieläkin kun sai tietää ettei ihminen jota rakastat ja jonka kanssa olet yli 25 vuotta "käsikädessä" kulkenut parane koskaan vaan hiljaa hiipuu pois..
hän ei halunnut lähteä sairaalasta, vaan kotoa niimpä hoidin kolme viimeistä viikkoa häntä kotona ja se sattui kun näki toisen hiljaa hiipuvan ja vaikka olisit tehnyt mitä vain niin mitään ei ollut enää tehtävissä..
muuta kuin toivoa mahdollisimman kivutonta ja rauhallista poislähtöä..
hän nukkui pois omassa vuoteessa..rauhallisesti ja sain pitää häntä kädestä viimeiseen hentoon henkäykseen asti..
sen jälkeen olin itsekkin puoli vuotta aivan "romuna" ..
ei nämä omat fyysiset kivut oikein tunnu miltään..
vaikka välillä sattuukin ihan oikeesti.
rakastaa täysillä, eikä saa vastakaikua.
Niin mikä? avomieheni itsemurha
Mikä on ollut elämässäsi tuskallisinta? se sama
Kestätkö paremmin fyysistä vai psyykkistä kipua? fyysinen kipu menee ohi hetkessä ja sen tietää.. psyykkinen eli henkinen kipu on jo vähän monimutkaisenpi projekti...siitä ei vain pääse irti vaikka haluaisikin.. mutta voin vakuuttaa että se kasvattaa... jotenkin joskus tuntuu täällä surffailleassa, että pienet teillä on murheet (en nyt tarkoita sinua Laura)
Mikä on kipein tunne? Ikävä, häpeä vai se, kun astuu naulaan? kipein tunne on ikävä, jos noista pitää valita :))
Onko olemassa hyvää kipua? on olemassa, kaikki mikä ei tapa, vahvistaa
äläkää lakatko vastaamasta miun kyssäreihin..... olen päässyt tapahtumasta, siitä on jo kohta 23 v
Ja hyvää nettiystävänpäivää,hyny:)
..en ikinä lakkaa vastaamasta,jos oon vain maisemissa tai en oo just nettiavaruudessa lirkuttelemassa MMiestä..
Tää on taas "miehen logiikka"-palsta, mutta who cares... :D
Tuskallisinta on murskautuvat unelmat, aina. Silti kestän paremmin psyykkistä kuin fyysistä kipua. Henkistä olen enemmän kokenut, joten siihen olen turtuneempi...
Eniten sattuu toivoton ikävä ja menetys sekä kuukautiskivut from hell.
"Hyvästä" kivusta oppii.
*kirjoittaa silmät ristissä, toteaa päätäsärkee ->nukkumaan*
Fyysisesti tuskallisinta on ollu ku kurkkupaisetta puhkottiin, ei puudustus toiminu kun sen verran pahasti tulehtunut :s tajuhan siinä meni ja piti alottaa koko homma uusiks ku olivat osastolle kärränneet mut voi s..tana et sattu (tuota puhkomista sitten tehtiin pari kertaa päivässä viikon ajan et kaikki mätä saatiin pihalle) :o/
Psyykisenä varmaan pahin on ollu isän kuolema, vaikka siitä onkin monta vuotta niin vasta nyt (häiden kynnyksellä ja terapiassa) on asiasta ruvettu puhumaan ja käsittelemään sitä...olen vaan aika hyvä sulkemaan kipeät tunteet sisälleni ja sitten nää purskahtelee "pihalle" ihan ihme jutuista :(
Psyykkinen kipu pahempaa, sitä ei saa millään särkylääkkeillä poies...ja fyysinen kipu yleensä kestää tietyn aikaa ja loppuu, psyykkinen kipu todennäköisesti "uusii" eli saman asian takia saattaa uudet itkut tulla myöhemminnkin, vaikka toi paiseen puhkominen oli suoraan sanottuna helvetillistä, niin ei se enää millään tavoin satu (paitsi painajaisissa :D)
kivuliasta (fyysisesti)sattunu.
Lävistykset teininä. Eka pano. Auh. Hammaslääkäri.
Putoamisia ja kaatumisia.
Henkiset jutut on ollut paljon tuskallisempia mutta niitä en tässä tilitä.