Eduskuntavaalit 2007

Oletteko huomanneet että näin vaalien alla suuret puolueet lupaavat taas kaikkea hyvää kaikille mutta saas nähdä kun äänet on kerätty niin taas aletaan siirrellä päätöksiä "seuraavalle hallitukselle".

Mitäs veikkaatte, mikä puolue hoitaisi parhaiten työttömyysongelman kuntoon Suomessa jos pääsisi valtapuolueeksi?

Nykyistä työministeriä ei ole ainakaan kauheasti kiinnostanut oikeiden työmahdollisuuksien järjestäminen ja tuntuu etteivät muutkaan sosialistit paljoa rikkaa ristiin ole työttömyyden vähentämisen eteen laittaneet.

Löytyisikö edes Suomen nykyisestä puoluekentästä hallituspohjaa joka lopettaisi työttömyyden ylläpitämisen?
12528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En muista minkä puolueen ämmä lupasi MTV-3:n uutisissa täysi työllisyyttä,kertoili että nyt on otollinen aika ja että se nyt on mahdollista.Jätti vaan kertomatta ,että kyse on lisätä ilmaistyöpaikkoja ja pakkotyöllistää jotka vähänkin omin avuin tolpillaan pysyvät,myös työkunnottomat.Tästähän siitä oli kyse luulisin.Äänestä sitten semmosia kusipäitä.

Äänestä
  • varmastikkin kannattivat juuri tuota mallia:

    -- Työttömät töihin kunnallisille äyrikuninkaille

    -- Työttömyyskorvausta vastaan.

    -- Voitot kunnallisille äyrikuninkaille =kokoomukselle

    -- tappiot sinulle.

    -- ja: Näin TYÖTTÖMYYSTILASTOT kaunistavat, joten

    voivat VÄITTÄÄ ETTÄ KAIKKI ON HYVIN !

    (kovan luokan kusettajia, eikö totta)

    Äänestä

Kolmen suurimman puolueen toimintatavoissa ei ole mitään eroa. Kaikki kolme myyvät valtionomaisuutta pilkkahintaan ulkomaille ja avaavat rajat puolalaisille siivoojille, kun samaan aikaan maassa on 500.000 työtöntä.

Vasemmistoliitton on työttömälle ja duunarille ainoa järkevä vaihtoehto. Joku järki tarvitaan tähän vuokratyövoimakeinotteluun.

Äänestä

*haukotus* tätä on puitu niin monenmonta kertaa tällä palstalla, että ei nyt jaksais edes vastata. Sanotaanko nyt näin, että jos mikään muu kuin kolme pääpuoluetta ei sulle kelpaa, niin jätä ihmeessä äänestämättä. Kaikki ne ajavat porvarillista tai SDP:n tapaista "sosialistista" politiikkaa. Se on ihan silmänkääntötemppu kuten työväenpressakin tittelikin, millä sitä politiikkaa kutsutaan, mutta se on tiedossa kyllä, kuka siitä hyötyy.

Mua kiinnostaa kuitenkin eniten tää ihmisten "vähentää työttömyyttä" argumentti: koko maa hokee tätä presidentistä kapaloikäiseen, mutta kukaan ei tarkemmin määrittele, miten sen tulisi tapahtua.

Panostammeko "osaamiseen ja tietotaitoon" kuten virallinen mantra kuuluu, lyömmekö lyötyä ja otamme loputkin pois sosiaaliturvasta ja luotetaan siihen, että seuraava talvi tekee tehtävänsä, vai tekeekö hallitus ihan oikeasti jotain ulkomaiselle harmaalle vuokratyövoimalle, jonka käyttö suorastaan rehottaa Suomessa.

Työttömyyttä voidaan toki vähentää, miksikäs muuten se olisi muissa Euroopan maissa huomattavasti pienempää. Kyseessä onkin se vanha nollapeliongelma, että silloin astutaan isokenkäisten varpaille, kun lähdetään parantamaan pienituloisten asemaa.

Äänestä

Ei
SDP/KOK/Kepu

Kyllä
Vihreät, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit.

Työttömien ja köyhien asemaa heikentänyt eniten kolmen ns. ison puolueen porukka!

Äänestä
  • Minusta se, että vappumarssilla kannetaan derkkulan lippua tai Venäjältä vaaditaan Karjalaa takaisin on vähemmän patologista kuin mitä eduskuntapuolueet ajavat.

    On niin kuin joutuisi valitsemaan "Pako" tai "Lost"-sarjojen henkilögalleriasta mieluisimman henkilön. Kaikki omalla tavallaan psykottisia.

    Vasemmistoliitto on kiero puolue. Arhinmäki omalla provoamisellaan ja uhoamisellaan sai poliisin ärsytettyä Kuokkavieraiden ja SmashAsemin kimppuun ja niin on tukahdutettu globalisaatiokritiikki tästä maasta, Arhinmäen poliittisen pyrkyryyden takia.

    Vihreät taas ovat "hieman" oikealla ja pehmoisia vain ekoasioiden ajamisessa.

    Kristillisdemokraatit ovat natseja jokaisessa asiassa mikä liittyy seksuaalivähemmistöihin.

    Perssuomalaiset ja Tony Halme, tarvinneeko sanoa muuta.

    Svenska Folkpartiet är inte ett alternativ för det finkspråkiga folket.

    Pakko kuitenkin äänestää perssuomalaisia. Yksi tuttu on ehdokkaana.

    Jos äänestämällä voisi jotain muuttaa, äänestäminen kiellettäisiin.

    Äänestä

  • Ikityötön kirjoitti:

    Minusta se, että vappumarssilla kannetaan derkkulan lippua tai Venäjältä vaaditaan Karjalaa takaisin on vähemmän patologista kuin mitä eduskuntapuolueet ajavat.

    On niin kuin joutuisi valitsemaan "Pako" tai "Lost"-sarjojen henkilögalleriasta mieluisimman henkilön. Kaikki omalla tavallaan psykottisia.

    Vasemmistoliitto on kiero puolue. Arhinmäki omalla provoamisellaan ja uhoamisellaan sai poliisin ärsytettyä Kuokkavieraiden ja SmashAsemin kimppuun ja niin on tukahdutettu globalisaatiokritiikki tästä maasta, Arhinmäen poliittisen pyrkyryyden takia.

    Vihreät taas ovat "hieman" oikealla ja pehmoisia vain ekoasioiden ajamisessa.

    Kristillisdemokraatit ovat natseja jokaisessa asiassa mikä liittyy seksuaalivähemmistöihin.

    Perssuomalaiset ja Tony Halme, tarvinneeko sanoa muuta.

    Svenska Folkpartiet är inte ett alternativ för det finkspråkiga folket.

    Pakko kuitenkin äänestää perssuomalaisia. Yksi tuttu on ehdokkaana.

    Jos äänestämällä voisi jotain muuttaa, äänestäminen kiellettäisiin.

    viimeinen virke pitää varmasti paikkansa.
    "Jos äänestämällä voisi jotain muuttaa, äänestäminen kiellettäisiin."

    Tällä hetkellähän päättäjät nauravat kansalle minkä kerkeävät että mitenkä hyväuskoista porukkaa suomalaiset on.




    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    siksi:
    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • Haravoivat uskonnollisten höynien ääniä, jotka eivät omasta todellisesta edustaan ymmärrä pätkääkään.

    Perussuomalaiset on oikeistopuolue, jolla on elätetty paria kolmea poliittista broileria. Ei muuta. Äänestävät porvaririntamassa.

    Vihreät myivät aatteensa (ydinvoiman myötä). Ja nyt halajavat mukaan porvarihallitukseen. Vihreiden puheenjohtaja kannattaa PÄTKÄTÖITÄ.

    Eiköhän aika selväksi tullut näiden oikeistolaisten sumutepuolueiden linjat.

    Vaihtoehto lepää vain vasemmalla. Jos siis siitä on kyse.

    Äänestä

vain 20% todellisella äänestysosuudella.

Ja näin homma toimii. USA:ssahan on demokraattien ja rebublikaanien kannatus jokseenkin fifti fifti. Vaaleissa.

Kun äänestysprosentti on vain 40% eli koko 300 miljoonaisesta populasta vain 120 miljoonaa vaivautuu uurnille ja näistä "vähän" yli puolet on rebublikaaneja, niin näet, kuinka sotateollisuus pitää valtaa USAssa. Ja maailmalla näet tämän ilmentymän tietenkin - sotina.

Samalla systeemillä suomessakin. Pikku klikki, demarit, YLLÄPITÄVÄT TYÖTTÖMYYTTÄ.

NE käyvät äänestämässä. Te luuserit ette. Siksi NE teitä luusereita kyykyttävät.

Äänestä

Aito suhtautuminen työttömiin näkyy tietysti äänestyskäyttäytymisessä.

Pahin työttömien kyykyttämisen mahdollistava laki on orjatyölaki. Paitsi, että sitä käytetään työttömien terrorisoimiseen, niin sillä myös luodaan pysyvä ryysyköyhälistö.

Orjatyölakia vastaan äänestivät ryhmänä perussuomalaiset ja vasemmistoliittolaiset.

Kristillisetkin äänestivät vastaan Kallista lukuunottamatta. Kristilliset ovat vain tainneet solmia vaaliliittoja Kepun kanssa, joten ääni heille saattaa mennäkin väärään laariin.

Vihreät äänestivät luonteensa mukaisesti sekalaisesti. Osa äänesti vastaan, osa äänesti puolesta ja osa oli poissa.

Kaikki muut äänestivät orjatyölain puolesta.

Äänestä

Itse ajattelen että äänestämäälä voi vaikuttaa, ainakin voin ilmaista mielipiteeni.
Vasemmistoliitto rajoittaisi harmaan ulkomaisen työvoiman käyttöä maassamme. Muutenkin, luulen että sieltä löytyy ymmärrystä työttömien ahdinkoa kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestänkö vai en? kirjoitti:

Oletteko huomanneet että näin vaalien alla suuret puolueet lupaavat taas kaikkea hyvää kaikille mutta saas nähdä kun äänet on kerätty niin taas aletaan siirrellä päätöksiä "seuraavalle hallitukselle".

Mitäs veikkaatte, mikä puolue hoitaisi parhaiten työttömyysongelman kuntoon Suomessa jos pääsisi valtapuolueeksi?

Nykyistä työministeriä ei ole ainakaan kauheasti kiinnostanut oikeiden työmahdollisuuksien järjestäminen ja tuntuu etteivät muutkaan sosialistit paljoa rikkaa ristiin ole työttömyyden vähentämisen eteen laittaneet.

Löytyisikö edes Suomen nykyisestä puoluekentästä hallituspohjaa joka lopettaisi työttömyyden ylläpitämisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu