Oon joskus aikasemminkin kirjoittanut tänne pienen tarinan. Tässä taas yksi, olkaa hyvä.
Kuivaan hiuksiani lämpimään pyyhkeeseen ja kiedon polviin asti ulottuvaa kylpytakkiani lämpimämmin ympärilleni. Pujotan pehmeät kylpytossut jalkaani ja sipsutan meidän kauniisti valaistuun olohuoneeseen. Toi uus jalkalamppu tuo kyllä kaunista tunnelmavalaistusta tänne, kun valokeila nuolee pehmeästi sohvan takana olevaa seinää alhaalta ylös.
On aika kylmä näin suihkun jälkeen, mutta onneksi sä tuut kohta töistä. Pääsen käpertymään sun viereen sänkyyn, sun vahvojen käsivarsien väliin. Saan suukotella sun rintakehää ja sun herkullisia huulia, sun lihaksia...
Väsyttääkin aika kivasti ja ei mikään ihme, koska kello alkaa lähennellä jo yhtätoista. Istahdan sohvannurkkaan viltin kanssa, höyryävä tee kuppi kädessä ja selaan naistelehteä ja katson telkkua sivusilmällä. Joku talk show meneillään..Mun ajatukset harhailee kuitenkin suhun.. Hieron hyväntuiksuista voidetta kämmeniin, jalkoihin...kun tuut, niin taidan tehdä sullekin hellän hieronnan ja luultavasti tykkäät, koska voit olla aika väsyksissä töiden jäljiltä ;)
Kohta ovelta kuuluu ääntä ja arvaan, että sähän sieltä kolistelet sisälle. Yrität tulla hiljaa, ettet herätä mua jos oon jo nukkumassa. Nousen sohvannurkasta ja hipsin eteisen oviaukolle.. Hymyilen sulle ja sä naurahdat kun näät mut. Ihmettelet etten oo mennyt nukkumaan, mutta oot siitä pelkästään positiivisesti yllättynyt.
Otat mua vyötäröltä kiinni ja vedät mut pussattavaks. Halaan sua ja annan sulle pehmeän suudelman ja kerron että täällä jo kaipailinkin sua kovasti ;) Hymyilet ja kysyt jotain, että oonko ollut kiltisti ja heität avaimet pöydälle ja siirryt riisumaan takkia ja kenkiä. Jään seisomaan oviaukkoon ja vastaan että juu, mutta ajatukset on kai ollut vähän tuhmia...ja naurahdan ;) Sä saat kengät jalasta, nouset ja kävelet mun viereen oviaukkon ja tiedustelet, että mitäs oon täällä oikein ajatellut ja nipistät mua vatsasta virnistäen... läpsäisen sua kevyesti ja vastaan, että voin näyttää ehkä sitten kun tuut suihkusta. Nappaat pyyhkeen makkarista ja annat mulle kevyen suukon kun meet ohitseni suihkuun.
Mä meen jo lämmittämään meidän sänkyä. Käärin päivä peitteen pois ja käyn sammuttamassa telkkarin. Laitan stereot päälle. Kiva vielä hetken aikaa kuunnella hyvää kaunista musaa.. Meen sängylle loikoilemaan ja luen vielä hetken lehteä...
Sä tuut suihkusta ja heität pyyhkeen kuivumaan kaapin oven päälle. Käännyn kyljelleni ja katson sua ja kerron, että näytät hyvältä ;) Sä virnistät ja otat mua nilkoista kiinni ja vedät mua pois sängystä. Sanot aika vaativasti, että herkkupeppu sängyn valtaaja joutuu pois sängystä, jos en suostu ottamaan kylpytakkia pois. En edes ehdi vastata kun jotenkin saat kypytakkini putoamaan maahaan.
Seison edessäsi pelkissä pikkustringeissä. Katsot mua virnistäen ja otat mua vyötäröltä kiinni ja vedät mua lähemmäs itseäs. Painat pehmeän suudelman mun huulille ja kysyt, että mitäs tuhmaa mä olin täällä ajatellut. Kuiskutan sun korvaan mun ajatuksia, ihan varmuuden vuoksi, ettei naapurit kuule ;) Sä hymyilet, katsot mua silmiin ja toteat että jaa semmosta, ja virnistät...
Lopuksi käperryn peiton alle sun viereen, kun ollaan hetki saatu nauttia toisistamme rankan työpäivän päätteeksi. Mä kuiskaan sulle kuinka rakastan sua ja sä sanot että oot taivaassa mun kanssa. Sanat vaihtuu suudelmaan ja nukahdan onnellisena sun syliin.
Kauniita unia!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Olipas ällöttävää Regina-lässytystä...!
YÖKS...millähän ton maun saisi suutansa pois?!
No sori. Joo kieltämättä, onhan toi aika imelä...
;)
Joo....taidan kohta joutua traumaterapiaan ton sun yli-siirappisen stoorisi jäljiltä...!
olipa aika huono, etten sanois että ihan perseestä
kiusaks, ei toi stoori nii paha ollu..melkei alko ottaa eteen.enempi ois saanu lopus olla actionii.
mut ny mää lähe vetään unta kuuppaa,duunii pitäis mennä ja olla scarppina.nähää joskus jos nähää.mä meen.
Kaunista, ah kaunista...
Mut toi siirtyminen suoraan aloituksesta lopetukseen kaipaisi vielä hiomista. Vanhoissa Suomi-leffoissakin näytettiin koivunrunkoja, pilviä tms. "rakkauden täyttymyksen" sijasta.
Sitten voisit kokeilla miltä kirjoituksesi näyttää jos vähennät puhekielen ilmaisuja, kuten mä, sä, meet yms. Ne kun helposti kirjoitettuna antavat vähän hölmön vaikutelman. Kokeile, kuinka vähällä puhekielen käytöllä vielä tekstissä säilyy välitön vaikutelma.
Niin imelä ja imelä, kuten nopeimmat jo tyrmäsivät. Mutta olihan se kauniskin. Ja hyvää tarkoittava. Ah, satunne jatkukoon.
Missä piiskaleikit, neidin isorintainen kaveri, pano kakkoseen ja laukeaminen kasvoille?
tänne miehen logiikkaa-palstalle ??
Ja stoori kuin teinitytön lurituksia... kun ei ole kirjoitustaitoja niin ei ole !
Olenko tosiaan ainoa joka tykkäsi tuosta tarinasta? Juuri tuollaista parisuhde on parhaimmillaan. Miehenä minulle tulee hyvä ja lämmin olo kun ajattelen, että rakaani voi ajatella tuolla tavalla.
Sori ei pahalla mutta nuo teekupit, kylpytossut ja virnistykset, ei jumankekka... Ei toimi mulla. Joku ehkä saa täyttymyksen tuosta mut mulle tulee mieleen joku amerikkalainen saippuasarja. Ja toi klisee, "et ootko ollu kiltisti" --> (kylmiä väreitä neg. mielessä)
Jaahas jaahas, enemmistö on sitä mieltä että oli huono tarina. Ja oikeestaan kaikki, jotka ei tykännyt ni on naisia...
Tä olikin suunnattu miehille tä tarina, heh ;) ja miehet tästä on tykännyt, vai? :)
No mutta, täytyy tosiaan tunnustaa, että onhan toi aika siirappinen teksti, mutta..toi onkin vaan mun unelmaa parisuhteesta :) unelmat saa kai olla vaaleanpunaisia ;)
Hauskaa ystävänpäivää silti kaikille! ;)
-neitonen