Paras juttu laihduttamisesta jonka olen lukenut on mikaelan viesti
"kerron miksi on vaikeata laihtua".
Juttu asetti monia asioita kyseenalaisiksi.
"kerron miksi on vaikeata laihtua".
Juttu asetti monia asioita kyseenalaisiksi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siinä esitettiin myös hyvin kliseisiä käsityksiä ylipainoisten ihmisten ruokailutottumuksista. Minä esim. olen reilusti ylipainoinen, silti olen aina syönyt terveellisesti verrattuna moniin normaalipainoisiin. Esim vaaleata leipää ei ole kotona koskaan, dieettejä en ole kokeillut ikinä, painonvartijat on rahastamista ihmisten huonolla itsetunnolla. En myöskään sairasta koskaan, kolesteroli ja muut veren rasva-arvot on hyvät.
Kermaa, suolaa ja voita ei meillä ole näkynyt ruokapöydässä koskaan. Laihtuminen alkoi, kun lopetin sen kaiken ylimääräisen herkuttelun. Kalorivajetta en laske, enkä nykyään enää kaloreitakaan, sopivan ruokamäärän oppii kyllä nopeasti arvioimaan. Mistään puutostiloista ei tarvitse kärsiä, eikä myöskään nälästä.
Mistä tiedät, ettet kärsi puutostilosita, oletko käynyt mittauttamassa hivenainearvosi?
Olet varmasti vielä melko nuori.
Ylipaino on tupakointia suurempi terveysriski ja sairaudet näkyvät vuosien kuluttua.
Kohonnut verenpaine, aikuisiän diabetes, kolesteroli, joista seuraa sydän- ja verisuonisairaudet, aivoveritulpat jne.
Jos söisimme terveellisesti ja varmistaisimme kaikkien ravintoaineiden saannin, voisimme tämän päivän maailmassa elää reippaasti yli satavuotiaiksi.
Ei myöskään ole mikään luonnonlaki, että yli viisikymppisillä täytyy olla lääkepurkkeja, ruokatottumuksilla ne kaikki voitaisiin vältää.
Mä olen käynyt mittauttamassa itseltäni kaiken maailman arvot ja olen terve kuin pukki, vaikka ylipainoa löytyy kymmeniä kiloja =)
Olen aina syönyt terveellisesti, mutta liikaa....
Ei siis pidä yleistää ylipainoisia yhteen muottiin, niinkuin ei normaalipainoisiakaan eikä ketään, jokainen on yksilö!!!