miestäni vaikka, eivät edes tunne häntä. Tieisvät kyllä seurustelusta ulkomaalaisen kanssa, mutat kun naimisiinmenosta ilmoitin, niin alkoin *jäkätys*. Ja minä olen siis jo 30 vuotta tätä maailmaa katsellut... Jotenkin on aina hieman tuntunut sille, että mua yritetään kontrolloida, onko tääkin nyt sitä?!
Perheeni
ei hyväksy...
91324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
perheesi ovat varmaan lukeneet eri kulttureistss tapahtuvista ristiriidoista.haluaisivat suojella vaan sinua.entäs siitten jos tulisi tilanne että puoliso eroaisikin ja jos lapsia.viekin ne omaan sukuun .niin monesti on käynyt.ryömitkö siitten apua kerjäämään.rakkeus sokaisee.ei ajatella eri kultturissa olevia sääntöjä
kun olen tässä sivusta seurannut kauhukertomusta ulkomaalaisesta miehestä, joka alussa oli joka anopin toivevävy.
Naisella oli ennestään lapsi ja mies sanoi olevansa siitä ikionnellinen, koska ei itse pysty lapsia saamaan. Vihkimisen jälkeen mies vasta näytti todelliset karvansa haukkumalla, ivaamalla ja hakkaamalla vaimoaan.
Kaiken lisäksi vaimo on raskaana ja vauva syntyy keväällä. Enää mies ei väitäkään, etteikö hän pystyisi isäksi tulemaan. Keksi tällaisen, kun pelkäsi ilm., ettei vaimo halua lasta ainakaan heti hankkia, koska siihen olisi ollut muitakin syitä.
Nyt mies on asunut vaimon entisessä asunnossa yksin, kun vaimon ja lapsen oli paettava. Mies on uhannut viedä syntyvän lapsen, joka onnettomuudeksi on poika. Tuskin muuten kelpaisikaan.
Siinä on odottavalla äidillä ja lähisuvulla hirvittävä pelko kestettävänä kaikkien avioerosotkujen lisäksi.
On se vaan niin, että vanhemmat eivät saisi puuttua mihinkään, mutta sitten, kun on hätä kädessä, niin mihin muualle mennään kuin vanhempien turviin. Ei kukaan vanhempi tietenkään tällaista taakkaa haluaisi ehdoin tahdoin niskoilleen ottaa, eikä tällaista kohtaloa omalle lapselleen ja lapsenlapselleen toivoisi.
Aika rankkaa yleistämistä! Ystäväni on ollut naimisissa vuosikaudet ihanan ulkomaalaisen miehen kanssa ja on hyvin hoitanut lapset,hemmotellut perhettä,ei ole hakannut eikä tehnyt rikoksia, ei juo, ei kiroile ystäväni oli ennen nykyistä miestään suhteessa mieheen joka hakkasi häntä mutta oli yllätys yllätys suomalainen. Tottakai ulkomaalaisilla on omat tapansa ja kulttuurinsa niin myös on suomalasilla ja veikkaanpa ettei meidäänkään tavat ja kulttuuri miellytä kaikkia eli suvaitsevaisuutta kehiin! Ap:lle vanhempasi ovat ennakkoluuloisia rasisteja
Ei tarkoitukseni nyt varsinaisesti ollut yleistää, mutta toin vaan tämän esille, koska olen itse ollut siitä hyvin järkyttynyt ja se on juuri nyt ajankohtainen.
En kuitenkaan usko, että tämä tapaus kovin harvinainen on, koska kulttuuri- sun muut erot ovat usein ylitsepääsemättömiä. En puhu nyt niinkään eurooppalaisista valtioista.
Tottakai suomalaisissa miehissäkin on täysiä sikoja joukossa, mutta ainakaan he eivät vie lasta jonnekin maailman ääriin, josta äidin on lähes mahdotonta saada häntä takaisin.
Jos lähtee hakemaan, saa pelätä, että joutuu lähes orjaksi itsekin.
Suomalaisen miehen kanssa pelin säännöt ovat myös alusta alkaen ainakin jotenkin selvillä. Kuten itse sanot, myös suomalaisilla on omat tapansa ja kulttuurinsa, mutta näihin suomalainen nainen on kasvanut.
Ulkomaalaiselle miehellekin suomalaisen naisen kanssa voi tulla suuria yllätyksiä, eikä vähiten syystä, etteivät meidänkään tapamme ja kulttuurimme miellytä kaikkia, kuten sanot.
Totta on myös, että ulkomaalaisen kanssakin voi onnistua, kuten ystäväni tytär, joka meni Ranskassa naimisiin thaimaalaisen miehen kanssa ja on, koti-ikävää lukuunottamatta, monen vuoden ja kahden lapsen jälkeenkin, elämäänsä tyytyväinen ja mies on esimerkillisen kunnollinen.
Valitettavasti etukäteen ei kuitenkaan voi olla asiasta useinkaan varma. Kertomassani tapauksessakin mies hurmasi koko suvun, joten maan pinnalle putoaminen tuntui kahta raskaammalta.
Avioerojahan tapahtuu Suomessa pilvin pimein, mutta avioero ulkomaalaisesta on lasten kannalta kahta kauheampi. Kyllä sitä usein on itketty lehtien palstoilla, kun ei saada tarpeeksi apua kaapattujen lasten takaisin saamiseksi.
Niin, että en edelleenkään ihmettele, jos AP:n vanhemmat ovat huolissaan.
TUTUSTUISIVAT EDES TÄHÄN
Varmaan kuka tahansa osaa olla mielin kielin jos on tarve päästä hyviin kirjoihin.
Vieraskoreutta vain, eikä osoita miehen todellisesta luonteesta kuitenkaan yhtään mitään. Siis VOI olla aivan ihana tyyppi, mutta voipi olla myös hakkaaja ja alistaja.
Perheelläsi on varmasti hirvittävä huoli puolestasi. He pelkäävät että kulttuurien ristiriidat käyvät ylivoimaisiksi ja tulet onnettomaksi ennenpitkää. Ystävälläni on mitä kunnollisin mies varmaan omassa kulttuurissaan, on työ, ei lyö ja on kiltti lapsilleen, mutta ystäväni joutuu oman työnsä lisäksi tekemään kaiken kodin eteen, mies ei edes leiki lasten kanssa kun ystäväni siivoaa tms. kaiken hän hoitaa. Ja se pointti oli se että hän on hirveän väsynyt ja onneton ja roikkuu suhteessa vain lasten takia...hirveää ajatella sellaista kohtaloa!
Itse olen ulkomaalainen ja mieheni on suomalainen. Perheeni on myöskin epäileväinen ja he pelkäävät minun puolesta, mutta minusta se on turhaa. Koska minä olen hänet valinnut ja hän on kuten he osa minun perhettä. Ja se et perheeni epäilee häntä loukkaa minua ja vaik niil olis huoli niin se huoli täytyy muutta esim tukemlla molempia. Sillä jos jotain tapahtuisi en ainakaan kääntyisi tuon neg.asenteen takia perheeni puoleen, sillä he näkisivät itsessäni epäonnistujan.
Kyllä täysin että ovat huolissaan jne. mutta milestäni perheen pitäisi tukea ehdoitta.. en tiedä, kai se ajan kanssa helpottaa. sanoin kyllä että jos miestäni ei hyväksytä niin turha sitten odotella minuakaan kyläilemään koska se on sama asia kuin että eivät hyväksyisi minuakaan.