Heräsin itkien..uni ei vain tule enää ajattelin kirjoittaa tänne jos jollakin olisi jotain neuvoja,olen niin ONNETON!
Rakkauteni jätti minut eilen...ollaan tunnettu 3 vuotta josta n.puoltoista vuotta seurustelimme..vuoden erossa,jonka aikana tahdoin hänet taukoamatta takaisin...
Neljä kuukautta sitten aloimme taas ns.tapailemaan, tätä ennen emme olleet kauheen hyvissä väleissä,eron erimielisyyksien vuoksi..
Tämä mies asuu eri paikkakunnalla tällähetkellä,tekemässä työtä mut palaa tänne paikkakunnalleni pian.
No jonkin aikaa sitten sovimme että olemme taas yhdessä "virallisesti". Se päivä oli elämäni onnellisin, vuoden olin lähes joka ilta itkenyt hänen vuokseen..syönyt jopa masennuslääkkeitä, elämä vaan hajos pirstaleiksi silloin. Vihdoin ilin onnellinen. Se että sain olla hänen lähellään tuntui niin ihanalta!
Eilen tämän miehen piti tulla luokseni...olin valmistellut kaikkea kivaa,ostanut ruoanlaitto aineita, hänelle yllätyslahjan jne. halusin yllättää hänet, sillä ei olla kuukauteen nähty välimatkan takia, joka pv olemme soitelleet yms.
Kaikki oli vielä eilen aamulla hyvin (en osannut aavistaa mitään). Päivällä hän vain soitti ja sanoi että ei tämä juttu toimi..ei voida jatkaa enää yms.yms. Tuntui kuin koko taakka mitä vuoden niskassani kannoin olisi räjähtänyt päälleni. Elämä hajosi niin sirpaleiksi..en tiedä mitä tekisin että jaksaisin..ei ole enää halua elää..pelkään ja tiedän että taas on se kaikki edessä, mitä olen kokenut jo aiemmin..en jaksa.
Tämä mies tulee tänään tänne paikkakunnalleni ja sanoi että nähdään tänään ja puhutaan sit. Oon pyöritellyt läpi yön kaikkia asioita, itkenyt..nukahtanut..itkenyt... En tiedä pystynkö näkemään häntä..haluan nähdä, mutta romahdan niin täysin..toisaalta toivon että jospa kaikki voisi vielä korjaantua. Kaikista pahimmalta tuntuu että tiedän että tämä ero on lopullinen, kolmatta kertaa tuskin tulee.
Kaikki on todella OHITSE, vaikken tahtoisi.On niin väärin, mielestäni eron pitäisi olla yhteinen päätös.
Kertokaa joku mikä neuvoksi, mitä voisin sanoa hänelle kun nään tänään hänet, miten saada vielä joskus elämäni kasaan, en varmasti enää ikinä uskalla tavata, saatika seurustella kenenkään kanssa, tällästä henkistä tuskaa ei halua kokea, se satuttaa niin...
Toivon että saisin koottua sydämeni ympärille kovan muurin, jota kukaan ei enää läpäise.
En jaksa tuskaa joka repii sisintä..
Tuntuu että kukaan ystäväni ei edes ymmärrä tai saatika välitä..
Olen niin yksin...
Autattehan?
t.sadgirl21
Rakkauteni jätti minut eilen...ollaan tunnettu 3 vuotta josta n.puoltoista vuotta seurustelimme..vuoden erossa,jonka aikana tahdoin hänet taukoamatta takaisin...
Neljä kuukautta sitten aloimme taas ns.tapailemaan, tätä ennen emme olleet kauheen hyvissä väleissä,eron erimielisyyksien vuoksi..
Tämä mies asuu eri paikkakunnalla tällähetkellä,tekemässä työtä mut palaa tänne paikkakunnalleni pian.
No jonkin aikaa sitten sovimme että olemme taas yhdessä "virallisesti". Se päivä oli elämäni onnellisin, vuoden olin lähes joka ilta itkenyt hänen vuokseen..syönyt jopa masennuslääkkeitä, elämä vaan hajos pirstaleiksi silloin. Vihdoin ilin onnellinen. Se että sain olla hänen lähellään tuntui niin ihanalta!
Eilen tämän miehen piti tulla luokseni...olin valmistellut kaikkea kivaa,ostanut ruoanlaitto aineita, hänelle yllätyslahjan jne. halusin yllättää hänet, sillä ei olla kuukauteen nähty välimatkan takia, joka pv olemme soitelleet yms.
Kaikki oli vielä eilen aamulla hyvin (en osannut aavistaa mitään). Päivällä hän vain soitti ja sanoi että ei tämä juttu toimi..ei voida jatkaa enää yms.yms. Tuntui kuin koko taakka mitä vuoden niskassani kannoin olisi räjähtänyt päälleni. Elämä hajosi niin sirpaleiksi..en tiedä mitä tekisin että jaksaisin..ei ole enää halua elää..pelkään ja tiedän että taas on se kaikki edessä, mitä olen kokenut jo aiemmin..en jaksa.
Tämä mies tulee tänään tänne paikkakunnalleni ja sanoi että nähdään tänään ja puhutaan sit. Oon pyöritellyt läpi yön kaikkia asioita, itkenyt..nukahtanut..itkenyt... En tiedä pystynkö näkemään häntä..haluan nähdä, mutta romahdan niin täysin..toisaalta toivon että jospa kaikki voisi vielä korjaantua. Kaikista pahimmalta tuntuu että tiedän että tämä ero on lopullinen, kolmatta kertaa tuskin tulee.
Kaikki on todella OHITSE, vaikken tahtoisi.On niin väärin, mielestäni eron pitäisi olla yhteinen päätös.
Kertokaa joku mikä neuvoksi, mitä voisin sanoa hänelle kun nään tänään hänet, miten saada vielä joskus elämäni kasaan, en varmasti enää ikinä uskalla tavata, saatika seurustella kenenkään kanssa, tällästä henkistä tuskaa ei halua kokea, se satuttaa niin...
Toivon että saisin koottua sydämeni ympärille kovan muurin, jota kukaan ei enää läpäise.
En jaksa tuskaa joka repii sisintä..
Tuntuu että kukaan ystäväni ei edes ymmärrä tai saatika välitä..
Olen niin yksin...
Autattehan?
t.sadgirl21
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikka kuinka kipeää tekisi, niin ehdotan sinulle, että repäiset itsesi irti tuosta suhteesta. Ryhdistädy ja etsi itsellesi arvoisesi mies.
Jep rohkeutta ja voimia sulle...
Itelläni on yhtä voimakkaita tunteita yhtä jätkää
kohtaan ku sullaki.... eikä tunteet ole myöskään molemminpuoleiset... tää on niin julmaa miten näin edes on mahdollista käydä...
näen tätä jätkää joka päivä koulussa eikä se helpota yhtään tätä tuskaa... mä en tajua ees miten voin tykätä tai pikemminki rakastaa jotakuta näin paljon saamatta vasta rakkautta...
julma maailma... koko kouluki on mennyt viimisen puol vuotta ihan päin perset....
odotan aina että olen yksin kotona ja saan taas itkeä pahaa oloani pois.. mikä ei kyllä lievene sitten yhtään...=(
juu eikä munka kaverit oikein ymmärrä.. no ei ihme..sillä en itsekkään ymmärrä miten näin paljoa voi toisesta välittää vaikka se on satuttanu sua tosi törkeestikki...
äh kai tästä joskus yli kasvaa vaikka taitaaki mennä vuosia.................................
Seurustelin maailman ihanimman naisen kanssa kolmisen vuotta, kunnes koko maailmani meni pieniksi sirpaleiksi viime vuoden lopulla. Kävi ilmi, että hänen uusi ystävänsä olikin enemmän kuin ystävä. Exäni ei olisi halunnut minun lähtevän, mutta miksi olisin jäänyt. Ei heidän ystävyytensä ollut vielä fyysistä, mutta olisin kuitenkin ollut vain kolmas pyörä siinä yhtälössä. Olen sen jälkeen syönyt masennuslääkkeitä ja käynyt sekä psykologin ja psykiatrin juttusilla lähes viikottain. Exäni haluasi pitää minut ystävänään mutten tiedä onnistuuko se minun puoleltani. Rakastan häntä edelleen. Ehkä olisi parempi pysyä vain erossa. Se on neuvoni Sinullekin. Olet kärsinyt jo ihan tarpeeksi. Jos päätät erota hänestä lopullisesti voit ainakin lohduttautua ajatuksella, että tuska on vain vähenemään päin siitä hetkestä lähtien.
"Ja kun herään yöllä yksin nimeäsi huutaen, tiedän mikään ei palaa ennalleen..."
Tuskin mitkään sanat voivat auttaa sinua juuri nyt. Mutta haluan kuitenkin kertoa sinulle, ettet ole ainoa! Poikaystäväni jätti minut muutama kuukausi sitten monen vuoden seurustelun jälkeen. Minusta meillä meni hyvin. Korkeintaan minä olin ollut välillä se, joka oli ollut vähän epävarma, mutta se ei kai ole ihme monen vuoden suhteessa. Hän oli kuitenkin aina niin ihana ja ymmärtäväinen. Hän sai minut taas luottamaan meihin, siihen että yhdessä selviämme kaikesta. Mutta eräänä päivänä hän kertoi, ettei ole enää varma tunteistaan. Samalla hetkellä hän muuttui kuin eri ihmiseksi, hän selvästi luovutti heti. Mikään ei auttanut, aivan kuin hän olisi unohtanut kaiken mitä olimme aiemmin yhdessä puhuneet ja kokeneet. Itse en voi vieläkään hyväksyä tilannetta, mutta vähitellen alan jo ehkä tajuta, ettemme ole enää yhdessä... Hän halusi meidän pysyvän ystävinä, mutta ainakaan vielä emme sitä ole. Jotenkin tuntuu, että emme edes tule enää olemaan tekemisissä. Mutta ainakin nyt se taitaa olla parempikin, koska jo pelkkä ajatus vaikka vain hänen äänensä kuulemisesta saa minut itkemään.
On päiviä, jolloin pystyn jo "elämään", mutta myös päiviä, jolloin ei jaksaisi nousta sängystä ylös. Kavereita mulla on, mutta hekään eivät oikein taida ymmärtää. En edes näe heitä kovin usein. Istun yleensä illat yksin kotona. Oikeastaan keneltäkään en ole saanut sellaista tukea, jota olisin tarvinnut. Mutta kai kaikilla on oma elämänsä elettävänään... En tiedä, voinko enää koskaan luottaa kehenkään täysin. Parempi olisi kai pysyä yksin loppuelämänsä, ei joutuisi ainakaan enää kärsimäänkään... Voimia ja paljon osaaottavia ajatuksia Sinulle!!! Toivotaan, että se aurinko paistaa meillekin vielä jonain päivänä!
HELP...
Kiitti teille vastanneille paljon. Vielä olemme suhteessamme hänen osaltaan ehkä pakosta..en pysty luopumaan hänestä...
Minusta on raukkamaista paeta hänen osaltaan kaikkea, juuri olemme palanneet yhteen ja pienikin vastoinkäyminen hän on valmis lähtemään.. hän sanoo että yritetään, miten saan hänet todella yrittämään?
Ei tässä muuten mutta tunnen tämän miehen olevan se oikea ja voisin olla hänen kanssaan jopa elämäni viimeisimpiin hetkiin saakka..tiedän etttä hän välittää jne. hän pelkää kai sitoutua..
mitä teen, kun pää tuntuu hajoavan odottaenhetkeä jolloin hän sanoo että kaikki on nyt ohitse!!
HELP....
"Kukaan nainen tai mies ei ole kyyneliesi
arvoinen. Ainoa joka on, ei ikinä halua
saada sinua itkemään."
Mietippä vähän tuota..
Minun tyttöystäväni jätti minut viikko sitten, en ole mitenkään päässyt vielä tuon yli. Suhde oli etäsellainen, välimatkasta riippumatta luulin kuitenkin kaiken olevan hyvin. Hän antoi ulospäin ilmeisesti aivan toisenlaista kuvaa kuin mitä tunsi, eikä antanut minun auttaa ennen kuin oli liian myöhäistä. Ja nyt todella on.
Rakastan häntä edelleen ihan hirvittävän paljon, en usko sen hiipuvan vielä pitkään aikaan. Toisaalta tunnen oloni petetyksi, kun hän antoi minun elää väärissä kuvitelmissa. Olisin tahtonut auttaa häntä ongelmissaan.
klubiin. Minulla kävi juuri sama juttu. 3pvää sitten. Muija muuttui ihan friikiksi heti sen jälkeen
kun oli asian ilmaissut, vaikka juuri edellisenä iltana mentiin onnellisina nukkumaan.
enpäs tiedä mitä teen. on koko ajan jotain tukkeena kurkussa ja henkitorvessa.
huoh.