What the hell?!?

Näin tuttua naista viime viikonloppuna, hän oli itse ensin ottanut yhteyttä sinkuksi jäätyään. Hän korosti heti alussa, ettei vähään aikaan ole mitään suhdetta etsimässä. Kävimme baarissa (erään kaverini kautta mentiin VIP-tiloihin), pidettiin hauskaa, juotiinkin aika paljon (minä tietty tarjosin, kuohariakin) ja päädyttiin lopulta sohvalle suutelemaan. (aikoinaan oltiin käyty sängyssäkin, ja tajusin vasta myöhemmin että hän oli pettänyt silloista poikaystäväänsä kanssani.)

No, suudeltiin aika kiihkeästi ja kauan, lopulta saatoin hänet taksijonoon. Varmaan olisin päässyt jatkoillekin mutta herrasmiehenä, ja varsinkin kun hän oli aiemmin sanonut ettei etsi mitään tällä hetkellä, lähdimme molemmat omaan kotiin.

Seur. päivänä jotain tekstailtiin ja sovittiin että nähdään uudelleen. No, tänään pistin sähköisen ystävänpäiväkortin, johon jotain puoliromanttista höpötekstiä (ei mitään ooh rakastan sinua), ja sieltä tuli heti vastaukseksi että älä yritä, en ole koskaan ollut susta kiinnostunut, en nyt enkä tulevaisuussa jne. Lisäksi neitiä oli kuulemma ärsyttänyt kuinka olin "ilmiselvästi" ollut hänestä kiinnostunut ja kuinka hän oli koittanut koko ajan sanoa että ei kiinnosta (suutelemalla?).

No joo, en siis todellakaan elättele mitään toiveita tämän neidin suhteen vaikka sinällään ihan mukava tyyppi onkin, mutta voisiko joku nainen kertoa että mitä tässä oikein tapahtui? Kun en vaan tajua...
282267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

No se on niitä naisia, joiden on aina pelattava jotain peliä. Nytkin odottaa, että pommitat sitä entistä enemmän ja juokset perässä minkä ehdit. Pientä draamakuningattaren vikaa.

Jos nyt jätät koko jutun sikseen etkä ota yhteyttä, jonkun ajan kuluttua se ottaa itse yhteyttä.

Ei ehkä kannata tuhlailla aikaansa tähän, joutuu vaan mukaan johonkin ihme pyöritykseen. Tai tietysti jos tykkäät sellaisesta itsekin, sehän on sun asiasi.

Äänestä
  • No joo, vastasin sitten siihen viestiin ihan kohteliaasti että ok, anteeksi jos ymmärsin väärin, mutta varmaan itsekin ymmärrät miten voisin saada vähän eri mielikuvan.

    Tähän tuli sitten vastaukseksi aivan vitun pitkä maili jossa haukuttiin raukaksi reppanaksi, ja että syyllistän, ja että me ollaan ihan eri kastissa kuinka sä voit edes kuvitella mitään jne.. :-D

    Siis oikeasti, mitä helvettiä...

    Äänestä

  • Mies ymmällään... kirjoitti:

    No joo, vastasin sitten siihen viestiin ihan kohteliaasti että ok, anteeksi jos ymmärsin väärin, mutta varmaan itsekin ymmärrät miten voisin saada vähän eri mielikuvan.

    monen miehen käyttäytymisestä. Paitsi etteivät miehet yleensä lauo' päin naamaa mistään kasteista...

    Äänestä

  • versio.. kirjoitti:

    monen miehen käyttäytymisestä. Paitsi etteivät miehet yleensä lauo' päin naamaa mistään kasteista...

    Miten niin naispuolinen versio? Selitä... Ja suoraan sanoen en nyt ihan heti väittäisi, että hän mitenkään päivänselvästi mitään eri kastia on...

    Äänestä

  • Mies ymmällään... kirjoitti:

    Miten niin naispuolinen versio? Selitä... Ja suoraan sanoen en nyt ihan heti väittäisi, että hän mitenkään päivänselvästi mitään eri kastia on...

    joudun peesaamaan edellisiä kommentteja sillä vaikuttaa siltä ettei kuvailemasi nainen ole ajatustesi väärti.

    Hän on itse asettanut itsensä eri kastiin kuin mihin sinut sijoittaa.

    Naispuolinen versio casanovasta, joka leikkii toisten tunteilla omaa pientä egoaan pönkittääkseen, jota joku on ehkä satuttanut aiemmin. Mikä ei kylläkään oikeuta ketään laittamaan pahaa kiertämään.

    Unohda tuo nainen, ei ole tämänkään keskustelun arvoinen.

    Äänestä

  • Naikkonen_sanoo kirjoitti:

    No joo, ei se siitä unohtamisestakaan ollut kysymys, kun en minäkään nyt yhdessä illassa niin tulenpalavasti rakastu, vieläpä tuttuun naiseen. Mutta kun en vaan tajunnut mitä tässä oikein tapahtui, siihen pyysin valaistusta. Mutta kiitoksia vastauksista! :)

    Äänestä

  • Mies ymmällään... kirjoitti:

    No joo, vastasin sitten siihen viestiin ihan kohteliaasti että ok, anteeksi jos ymmärsin väärin, mutta varmaan itsekin ymmärrät miten voisin saada vähän eri mielikuvan.

    Tähän tuli sitten vastaukseksi aivan vitun pitkä maili jossa haukuttiin raukaksi reppanaksi, ja että syyllistän, ja että me ollaan ihan eri kastissa kuinka sä voit edes kuvitella mitään jne.. :-D

    Siis oikeasti, mitä helvettiä...

    En kyllä todellakaan ymmärrä mistä vois olla kyse?! Ei nyt ystävänpäivämailia voi kuvitella kosinnaksi! Ehkäpä hän koki sen ettet lähtenyt jatkoille jotenkin torjunnaksi? En tiedä eikä tuota naisen logiikka selitä.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    En kyllä todellakaan ymmärrä mistä vois olla kyse?! Ei nyt ystävänpäivämailia voi kuvitella kosinnaksi! Ehkäpä hän koki sen ettet lähtenyt jatkoille jotenkin torjunnaksi? En tiedä eikä tuota naisen logiikka selitä.

    Musta tuntuu että tässä ei ole kysymys miehen eikä naisen logiikasta, vaan jostain lievästä sekopäisyydestä yhdistettynä huonoon omaantuntoon bailaamisesta ja huonoon päivään muutenkin.

    Äänestä

noi VIP-tilat kuului asiaan...vai halusitko vaan mainostaa että pääset VIP-tiloihin ;)

Äänestä
  • Eikun lähinnä sitä että se oli intiimissä (melkein tyhjässä) paikassa se sohva missä suudeltiin, eikä missään tanssilattian vieressä.

    Äänestä

tapausta.

Kumpi aloitti suutelut?

Jos sä olit sille joku lohdutus vaan?

Äänestä
  • En osaa tarkalleen sanoa kumpi aloitti. Varmaan meni niin, että hän antoi ymmärtää että suutelu voisi olla paikallaan.

    Lohdutuskannalle mäkin alan kallistua, testasi vaan että onko viehätysvoima tallella.

    Äänestä

ettei tää typy oikein tiedä, mitä tahtoo, tai mitä sä tahdot. Ja on siksi ulkoistanut päätösprosessin sulle, odottaa että sun pitäisi nyt osata vakuuttavasti kumota sen päässä pyörivät emmänythaluamitäänihmissuhdesotkuajaeitästäkumminkaan mitääntuu-angsteilut, joita se latelee.

Äänestä
  • Toi voi olla kanssa ihan totta, mutta pisti kyllä pyytämättä ja yllätyksenä melko selkeää tekstiä että minä nyt en ainakaan kiinnosta. :-/

    Ja se on kyllä melko saletti että itse en lähde mitään angsteja kumoamaan.

    Äänestä

Sinkuksi jääminen selittää asiaa aika paljon. Hän on kokenut kolhuja rakkauselämässään ja saattaa olla joko ihan ulalla tai muuten vain testailla miesten reaktioita.

Joskus naiset tosiaan nauttivat miesten seurasta ravintolailtana, varsinkin tarjotut juomat kelpaavat, mutta sitten selvinpäin asiaa ajateltuaan mies ei tunnukaan pätkääkään kiinnostavalta.

Tosin tuo hänen vastauksensa ystävänpäiväkortiisi oli tosi tökerö ja idioottimainen.

Kun siis ihmettelet, mitä tilanteessa tapahtui, yksi todennäköisimmistä vastauksista on seuraava:

Nainen kaipasi seuraa ravintolaillan ajaksi. Hän on vastaikään eronnut eikä kaipaa vakavaa suhdetta, ei ehkä edes seksisuhdetta, mutta bilettäessä ei ole kivaa olla yksin. Ehkä nainen on ollut jokseenkin kännissä baarissa ja häntä on sitten myöhemmin viikolla alkanut kaduttaa sinun kanssasi hengailu.

Äänestä
  • No näinhän se on, mutta kun pointti oli vähän se etten minäkään nyt mitenkään raivona härkänä ollut kimppuunsa tulossa.

    Äänestä

Olin jonkin aikaa palaverissa, ja sillä aikaa sieltä on tullut taas kaksi mailia missä se vakuuttaa että ei halua koskaan enää nähdä missään ja olen poloinen raukka kun en voi myöntää kuinka kiinnostunut hänestä oikeasti olenkaan, ja kuinka hän TIETÄÄ että kaikki miehet viihtyvät hänen seurassaan. Kyseessä on siis kuitenkin 3-kymppinen nainen...

OIKEASTI, WTF????????

Äänestä
  • Heh.... Huvittavaa huomata että TODELLAKIN vielä kolmekymppiset ämmät ei oo kasvanu mihinkään suuntaan.
    Älä suotta enää mieti asiaa. Ei semmosiin hommiin, missä on mielenvikaisuutta mukana, mitkään loogiset ajattelut päde :)

    Äänestä

  • Siipiveikkonen kirjoitti:

    Heh.... Huvittavaa huomata että TODELLAKIN vielä kolmekymppiset ämmät ei oo kasvanu mihinkään suuntaan.
    Älä suotta enää mieti asiaa. Ei semmosiin hommiin, missä on mielenvikaisuutta mukana, mitkään loogiset ajattelut päde :)

    No joo, mutta kun pääsääntöisesti tunnen ihan tervejärkisiä 3-kymppisiä naisia, niin kyllähän tälläinen tuli vähän yllärinä, siksi vähän asiaa ihmettelin...

    Äänestä

  • sanoa samaa kuin muutkin, unohda koko juttu, en ymmärrä, tällä naisen logiikalla :(

    Äänestä

  • Toivoo varmaan että asia olisi juuri niin kuin hän väittää, liian ylpeä myöntämään että on itse ruinaava osapuoli :)

    Äänestä

  • Mies ymmällään... kirjoitti:

    No joo, mutta kun pääsääntöisesti tunnen ihan tervejärkisiä 3-kymppisiä naisia, niin kyllähän tälläinen tuli vähän yllärinä, siksi vähän asiaa ihmettelin...

    Olen ajatellut, että naiset vähän kuin kasvaisivat vuosien myötä, mutta eipä näköjään ole ihan niin. Taidan keskittyä vastedeskin 20v misuihin, kun kerran kolmekymppisetkin naiset voivat näköjään olla ihan yhtä hulluja.

    Äänestä

  • ertyui kirjoitti:

    Toivoo varmaan että asia olisi juuri niin kuin hän väittää, liian ylpeä myöntämään että on itse ruinaava osapuoli :)

    viuhtoo milloin sitä, milloin sättii tätä.

    Ilmeisesti häntä jäi korpeamaan ettet yrittänyt saada häntä sänkyyn ja kokee ettei ole (enää) tarpeeksi viehättävä.

    Oli aiemminkin valmis pettämään poikaystävänsä. Tuulella käypä. Paras kun kierrät kaukaa.

    Äänestä

"Ei ole mitään suhdetta etsimässä" tarkoittaa parisuhdetta. Se ois halunnu sun sänkyyn ja koki tulleensa torjutuksi kun "olit herrasmies".

Ei nainen suutele jos ei kiinnosta.

Äänestä

Luultavasti haki vain pönkitystä itsetunnolleen sinusta. Kuuluu luultavasti ihmisryhmään -emme voi lähteä baarista ilman seuralaista/panoa, koska kokisimme muuten olevamme surkeita luusereita, koska haluamme tietää oman markkina-arvomme ja haluamme olla haluttavia-

Lähetä sille viesti, että ei sinua olisi kiinnostanutkaan kuin pelkkä pano, niin johan unohtuu prinsessan narsistiset päiväunet.

Äänestä
  • Osittain just näin, eli taisi olla lohtuseksin perässä eli olisi vain pitänyt panna sitä rajusti takaapäin. Toinen "mokani" oli, että sanoin sen ekan vuodatuksen jälkeen, että hei en minäkään tässä nyt mitään sen kummempaa parisuhdetta ollut hakemassa vaikka ystävänpäiväkortin lähetinkin, mutta tajuathan miksi ymmärsin väärin, mutta siitähän seurasi vielä pahempi kilahdus.

    No, suksikoon vittuun. :)

    Äänestä

munaa, mutta kun et kyennyt sitä tarjoamaan, suuttui. Ei se mitään sen kummempaa suhdetta susta olisi halunnut.

Ja/tai se oli kuullut sinusta jo muutamia horkahtavia juoruja ja tyrmistynyt.

Äänestä

...nainen on voinut illanvieton aikana todellakin pettyä johonkin, mutta se ei välttämättä liity mitenkään sinuun. tai hän on myös voinut saada päähänsä, ettet ole hänen suhteensa tosissaan (pelailet vain) ja siksi päättänyt ottaa heti selvän eron...ja sitten kun tunteet myllertävät, niin tulee sanottua asioita, joita jälkeenpäin katuu ja joita ei todellakaan tarkoita...se on vain puolustamiskeino. me naiset olemme tallaisia ja eniten kärsimme siitä itse, vaikka kuinka yrittäisimme relata ja vain olla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies ymmällään... kirjoitti:

Näin tuttua naista viime viikonloppuna, hän oli itse ensin ottanut yhteyttä sinkuksi jäätyään. Hän korosti heti alussa, ettei vähään aikaan ole mitään suhdetta etsimässä. Kävimme baarissa (erään kaverini kautta mentiin VIP-tiloihin), pidettiin hauskaa, juotiinkin aika paljon (minä tietty tarjosin, kuohariakin) ja päädyttiin lopulta sohvalle suutelemaan. (aikoinaan oltiin käyty sängyssäkin, ja tajusin vasta myöhemmin että hän oli pettänyt silloista poikaystäväänsä kanssani.)

No, suudeltiin aika kiihkeästi ja kauan, lopulta saatoin hänet taksijonoon. Varmaan olisin päässyt jatkoillekin mutta herrasmiehenä, ja varsinkin kun hän oli aiemmin sanonut ettei etsi mitään tällä hetkellä, lähdimme molemmat omaan kotiin.

Seur. päivänä jotain tekstailtiin ja sovittiin että nähdään uudelleen. No, tänään pistin sähköisen ystävänpäiväkortin, johon jotain puoliromanttista höpötekstiä (ei mitään ooh rakastan sinua), ja sieltä tuli heti vastaukseksi että älä yritä, en ole koskaan ollut susta kiinnostunut, en nyt enkä tulevaisuussa jne. Lisäksi neitiä oli kuulemma ärsyttänyt kuinka olin "ilmiselvästi" ollut hänestä kiinnostunut ja kuinka hän oli koittanut koko ajan sanoa että ei kiinnosta (suutelemalla?).

No joo, en siis todellakaan elättele mitään toiveita tämän neidin suhteen vaikka sinällään ihan mukava tyyppi onkin, mutta voisiko joku nainen kertoa että mitä tässä oikein tapahtui? Kun en vaan tajua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu