Mitä tehdä?

Olen nyt 4 vuotta seurustellut ja asunut 3 vuotta aivan älyttömän kiltin miehen kanssa.

Ensinnäkin meillä on ns. uusperhe eli itselläni on yksi ja hänellä kaksi lasta jotka tulevat aivan älyttömän hyvin toimeen.
Omalla pojallani on yli-vilkkautta ja hän onkin erityisluokalla,
ja tilanne on nyt se että poikani tarvitsee mahdollisimman stabiilin elämäntilanteen ainakin tässä vaiheessa.

Nyt on tullut ongelmia joista minun on vaikea päästä yli.
Mieheni kanssa seksi ei koskaan ole ollut intohimoista, vaikka asiasta on puhuttu ja olen koittanut neuvoa niin tuntuu kuin hänen puoleltaan puutuisi tunteet kokonaan.

Nyt olen tavannut töiden osalta todella mukavan ja mielenkiintoisen miehen jonka kanssa olemme jutelleet muutamaan otteeseen.
Katseet jotka hän luo ovat läpipolttavia, juuri sitä mitä olen kaivannut.

Oma mieheni taas onkiltti ja huomaavainen ihminen ja yrittää olla romanttinenkin.
Mutta tuntuu kuin asuisin parhaimman kaverin kanssa joka saa minut aina vain nauramaan sydämmeni kyllyydestä.
Hänellä ei ole omia mielipiteitä vaan kaikki käy.
Olenkin koittanut pitää kaikesta vain kiinni ja en voi kieltää ettenkö rakastaisi häntä.
Pahin ongelma onkin kait siinä että nyt on oma kelloni ruvennut tikittämään ja kovasti haluaisin viellä tuntea pienen ihmisen kasvavan sisälläni.

kun asiasta keskusteltiin niin hän sanoi ettei koe olevansa valmis isäksi(2 lapsen isä?) nyt?
Tiedän hänen olevan todella mahtava isä näille kahdelle lapselleen jotka häntä jumaloi,
minunki lapseni häntä rakastaa.

Sain osittain käsityksen ettei hän enään koskaan lasta halua.
Nyt minä en enään tiedä mitä tehdä, toisaalta tässä olisi mahdollisuus vedota siihen raukkamaiseen vetoon että jos ei lasta niin ero.
Mutta se tuntuisi hyvin moraalittomalta koska olen aikaisemmin ollut hänen kanssaan sitä mieltä että silloin se ei ole aitoa rakkautta jos toista lapsella kiristää, olen vielläkin sitä mieltä ja tekosyyhän tuo olisi.

Tuntuu vain pahalta edes ajatella sitä hetkeä kun se ero tulee ja mitä lapset joutuvat kokemaan kun kyseessä on 5 ihmisen elämänmuutos eikä vain meidän aikuisten.
Jos joku joka on ollut samassa tilanteessa voisi kirjoittaa omista kokemuksistaan puolin ja toisin niin olisin erittäin kiitollinen.
4771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

* Tylsää seksiä kotona
* Toinen mies kiinnostaa
* Halu saada lisää lapsia

Tuliko nuo ongelmat kirjoitusjärjestyksessä? Eli kun seksi muuttui tylsäksi alkoi tehdä mieli toista ja heti kun tekee mieli toista, tulee mukaan halu lisääntyä?

Mitäs jos seksi kotona korjaantuisi - hoituisikohan sillä muutkin ongelmat ?

Äänestä
  • Itse asiassa ei varmaankaan.
    Seksi on ihan ok eli ei se ole suurin ongelma,
    vaan se kun oli asia mikä vaan niin hänelle käy kaikki ei ole mielipidettä sinäänsä mihinkää mikä liittyy tekemiseen.
    Ainut mistä on tullut sanomista on se että minä olen liian kiinnostunut miehisitä asioista jolloin vien osan hänen miehisyyttään!?!
    Esim. Auton korjailu(kasvoin korjaamolla), kiinnostus tekniikasta, rakentelusta, kasaamisesta.. jne..jne...
    Vauvan hankkimisesta puhuimme alussa ettei mitään heti raskaaksi- touhuja, vaan odotellaan rauhassa.
    Nyt 4 vuotta mennyt ja todellakin haluaisin lasta niin ei valmis isäksi ja se on aika selvä etten lähde lapsia yksin/ vastoin tahtoa kasvattamaan.
    Toisia miehi tulee aina vastaan samoin kuin ihastuksia jotka eivät välttämättä johda mihinkään.
    Eli en pistä mitään sen varaan ja tod.näk. en mihinkään suhteeseen heti haluaisi, vaan keskittyisin lapseeni.
    Olemme puhuneet suhteesta paljon mutta mikään ei ole muuttunut vaan tuntuu että hän koittaa elää liiaksi järjellä ja tehdä AINA oikein.
    Antaisi minun juosta juuri niin paljon kun itse haluaisin mennä. Koska ei halua sitoa!
    Mutta se tunne mikä noista tulee on se että häntä ei kiinnosta näyttää omia tunteitaan esim.pyytämällä minua jäämään kotiin kun ei haluaisi minun menevän(senkin välillä näkee eleistä) mutta ei pidä hauskaa sanoo hän.
    Eli mitä teet tunnevammaisen ihmisen kanssa joka tekee aina oikein eikä koskaan virheitä ja mitä tuohon haluun lisääntyä on lähinnä juuri oman mieheni kanssa!
    Sillä ei lasta voi tehdä hetken mielijohteesta.
    Voi olla että teksti on hieman sekavaa sillä asiat juoksee omassa päässäni niin ristiin ja sekaisin kuin vain voi.
    Ehkä juuri siksi haen jotain suuntaa antavaa tukea ja lohtua täältä kun ei sitä oikein muualta saa.
    Kiitos kun noteerasit.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Itse asiassa ei varmaankaan.

    "oli asia mikä vaan niin hänelle käy kaikki ei ole mielipidettä"

    Eikös se mies sanonut ettei lapsia? Eiköhän tuo nyt ole aika selvä mielipide? Ehkei miehesi suoraan sano, hänestä pienistä asioista suoraan mitä haluaa, mutta kun kyseessä on näinkin iso juttu kun lasten hankinta niin kyllähän hänellä on mielipiteitä.

    Oletko hyvin vahva persoona? Uskaltaako miehesi asettua sinua vastaan vai mollaatko mielipiteet heti ns vääriksi? Älä ymmärrä väärin mitä ajan takaa. Useat miehet eivät halua ns pikku jutuista kinastella ja väitellä, joten naisille usein tulee olo ettei miehellä ole mielipiteitä asioihin kun antavat naisen tehdä päätöksiä.

    Äänestä

nO JÄTÄ se pelle ja ota tosi mies!! ei tollasta nysvääjää kannata katella.. ei muuta ku uutta siementä itämään..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ristiriitaa kokeva. kirjoitti:

Olen nyt 4 vuotta seurustellut ja asunut 3 vuotta aivan älyttömän kiltin miehen kanssa.

Ensinnäkin meillä on ns. uusperhe eli itselläni on yksi ja hänellä kaksi lasta jotka tulevat aivan älyttömän hyvin toimeen.
Omalla pojallani on yli-vilkkautta ja hän onkin erityisluokalla,
ja tilanne on nyt se että poikani tarvitsee mahdollisimman stabiilin elämäntilanteen ainakin tässä vaiheessa.

Nyt on tullut ongelmia joista minun on vaikea päästä yli.
Mieheni kanssa seksi ei koskaan ole ollut intohimoista, vaikka asiasta on puhuttu ja olen koittanut neuvoa niin tuntuu kuin hänen puoleltaan puutuisi tunteet kokonaan.

Nyt olen tavannut töiden osalta todella mukavan ja mielenkiintoisen miehen jonka kanssa olemme jutelleet muutamaan otteeseen.
Katseet jotka hän luo ovat läpipolttavia, juuri sitä mitä olen kaivannut.

Oma mieheni taas onkiltti ja huomaavainen ihminen ja yrittää olla romanttinenkin.
Mutta tuntuu kuin asuisin parhaimman kaverin kanssa joka saa minut aina vain nauramaan sydämmeni kyllyydestä.
Hänellä ei ole omia mielipiteitä vaan kaikki käy.
Olenkin koittanut pitää kaikesta vain kiinni ja en voi kieltää ettenkö rakastaisi häntä.
Pahin ongelma onkin kait siinä että nyt on oma kelloni ruvennut tikittämään ja kovasti haluaisin viellä tuntea pienen ihmisen kasvavan sisälläni.

kun asiasta keskusteltiin niin hän sanoi ettei koe olevansa valmis isäksi(2 lapsen isä?) nyt?
Tiedän hänen olevan todella mahtava isä näille kahdelle lapselleen jotka häntä jumaloi,
minunki lapseni häntä rakastaa.

Sain osittain käsityksen ettei hän enään koskaan lasta halua.
Nyt minä en enään tiedä mitä tehdä, toisaalta tässä olisi mahdollisuus vedota siihen raukkamaiseen vetoon että jos ei lasta niin ero.
Mutta se tuntuisi hyvin moraalittomalta koska olen aikaisemmin ollut hänen kanssaan sitä mieltä että silloin se ei ole aitoa rakkautta jos toista lapsella kiristää, olen vielläkin sitä mieltä ja tekosyyhän tuo olisi.

Tuntuu vain pahalta edes ajatella sitä hetkeä kun se ero tulee ja mitä lapset joutuvat kokemaan kun kyseessä on 5 ihmisen elämänmuutos eikä vain meidän aikuisten.
Jos joku joka on ollut samassa tilanteessa voisi kirjoittaa omista kokemuksistaan puolin ja toisin niin olisin erittäin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu