En osaa ajatustani täysin sanoiksi pukea, mutta jollain tasolla minua häiritsee kovasti tämä naisten välinen kilpailu miehistä.
Tällä palstalla terminologia on kuin urheiluselostuksista - ikään kuin elämä ja ihmisarvo olisivat kiinni siitä, kuka sen miehen loppuviivalla "voittaa". Kaikki keskustelu kilpistyy kisaan siitä, onko ykkonen kakkonen vai kakkonen ykkönen - vai perätikö mustahevonen kolmonen on yllätysvoittaja.
Eiko parisuhde, joka päättyy, voi olla ollut elämisen arvoinen ja onnellinenkin? Eihän parisuhteen päättyminen tee kenestäkään häviäjää?
Ja jos ihmiset eivät ole keskenään onnellisia, eikö heidän pidäkin erota ja luoda suhteita toisiin - ilman että nämä uudet suhteet olisivat erityisesti "voittaneet" yhtään mitään?
Kun tulee jätetyksi tai petetyksi, se käy itsetunnolle. Mutta siitä pääsee yli - ei petetyn kannata ottaa itselleen häviäjän identiteettiä loppuelämäkseen. Voihan olla, että jätetty "voittaa" saamalla itselleen tulevaisuudessa paremmin sopivan kumppanin.
Tunnen myötähäpeää, kun naiset kinaavat miehistä kuin nälkaiset rakit luista.
Tällä palstalla terminologia on kuin urheiluselostuksista - ikään kuin elämä ja ihmisarvo olisivat kiinni siitä, kuka sen miehen loppuviivalla "voittaa". Kaikki keskustelu kilpistyy kisaan siitä, onko ykkonen kakkonen vai kakkonen ykkönen - vai perätikö mustahevonen kolmonen on yllätysvoittaja.
Eiko parisuhde, joka päättyy, voi olla ollut elämisen arvoinen ja onnellinenkin? Eihän parisuhteen päättyminen tee kenestäkään häviäjää?
Ja jos ihmiset eivät ole keskenään onnellisia, eikö heidän pidäkin erota ja luoda suhteita toisiin - ilman että nämä uudet suhteet olisivat erityisesti "voittaneet" yhtään mitään?
Kun tulee jätetyksi tai petetyksi, se käy itsetunnolle. Mutta siitä pääsee yli - ei petetyn kannata ottaa itselleen häviäjän identiteettiä loppuelämäkseen. Voihan olla, että jätetty "voittaa" saamalla itselleen tulevaisuudessa paremmin sopivan kumppanin.
Tunnen myötähäpeää, kun naiset kinaavat miehistä kuin nälkaiset rakit luista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kilpailuun. Elämälläni on arvoa vaikka ilman miestä. Mutta kilpailuvietti on vanha ies, mihin me naiset langetaan. Emme ole ihmisiä ilman miestä!
Kait se on että "isit" antavat meille arvioita, kuka meistä on kivin. Meidän itsetuntomme on siitä kiinni, tykkääkö, haluaako tai mvs. miehet meitä. Vasta sitten olemme JOTAIN :)
Ei ei ei! Meidän itsetuntomme ei ole kiinni siitä tykkäävätkö miehet (tai muut naiset) meistä. Itsetunto on kiinni siitä tykkääkö itse itsestään! Vain jos rakastaa itseään ja oma tasapaino on kohdallaan, pystyy rakastamaan myös toisia. Silloin ei tarvitse kilpailla ja töniä toisia kumoon ym. säälittävää.
Petettynä ensimmäinen ajatus on, että ihmisenä en ole minkään arvoinen koska oma rakaskaan ei minusta enää välittänyt. Mutta onneksi pahimman alkujärkytyksen jälkeen ihminen "herää", tai ainakin minä heräsin. Minä en edes yritä kilpailla toisen naisen kanssa, vaan elän omaa elämääni juuri sellaisena ihmisenä kuin olen. Toki voin vähän "päivittää" itseäni mutta teen sen omaksi iloksi ja piristykseksi. Jos minä en miehelleni riittänyt eikä hän arvostanut elämää minun ja lasten kanssa, niin se on hänen asiansa. Minä nostan pään pystyyn ja nautin elämästäni lasten kanssa. Toki pitkän avioliiton päättyminen satuttaa ja tiedän, että vielä on itkuisia päiviä edessä mutta ei elämä tähän lopu. Tiedä mitä on edessä vaikka ikää alkaa olla jo reilusti. Mutta olenhan päättänyt elää yli 100 vuotiaaksi, joten aikaa on vielä yli puolivuosisataa.
tuota häviäjän identiteettiä vastaan on taisteltava! Voisi vaikka ajatella, että "me ollaan sankareita kaikki". Etenkin silloin on sankari, kun selviää vaikeista kriiseistä ja ottaa niistä opikseen.
epävarmat ja rumat naiset taistelee miehistä..