Uskaltauduin soittamaan vihdoin ja viimein perheneuvolaan ja sopimaan aikaa terapiaan. Jännittää, kun en ole hyvä puhumaan itsestäni ja kuitenkin mietin aina muiden tunteita ennen kuin omiani.
Mieheni on alkoholisti ja narsisti ja monta kertaa pahoinpidellyt minut ja itse olen taas ollut uskoton eli ongelmia on paljon.
Pystytäänköhän me menemään terapeutille käsittelemään asiaa ja sen jälkeen asumaan saman katon alla vai olisiko syytä olla asumuserossa ainakin terapian ajan?
Pelkään kuitenkin kun hänellä on näitä narsistisia piirteitä, että jos terapeutti käsittelee jotain sellaista mikä tuntuu pahalta niin kostautuuko se minulle illalla?
Te jotka olette käyneet perheterapiassa, niin mitä siellä käsitellään ja miten asioita käsitellään? Yhdessä olemme menossa, mutta kannattaako sinne mennä myös yksin?
Mieheni on alkoholisti ja narsisti ja monta kertaa pahoinpidellyt minut ja itse olen taas ollut uskoton eli ongelmia on paljon.
Pystytäänköhän me menemään terapeutille käsittelemään asiaa ja sen jälkeen asumaan saman katon alla vai olisiko syytä olla asumuserossa ainakin terapian ajan?
Pelkään kuitenkin kun hänellä on näitä narsistisia piirteitä, että jos terapeutti käsittelee jotain sellaista mikä tuntuu pahalta niin kostautuuko se minulle illalla?
Te jotka olette käyneet perheterapiassa, niin mitä siellä käsitellään ja miten asioita käsitellään? Yhdessä olemme menossa, mutta kannattaako sinne mennä myös yksin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Käykää yhdessä ja molemmat yksin! Terapeutille voisit kertoa, että miehesi on narsisti, narsisteilla on taipumus kääntää kaikki omaksi edukseen ja tulet sitten sinäkin ymmärretyksi, kun yhdessä käytte. Narsisti osaa tehdä vaikutuksen muihin ihmisiin, jopa terapeuttiin! Käsitelkää yhdessä parisuhdettannne ja miehesi voisi käydä yksin puhumassa alkolismistaan ja väkivaltaisista taipumuksistaan. Ja sinä voisit yksin käydä puhumassa pahasta olostasi, että saat voimia jaksaa tuon kaiken kanssa.
Ethän ota liian monta kertaa selkääsi :( Joskus voit löytää itsesi teholta tai voi käydä niinkin, ettet enää herää yhtään mistään...
Teillä tuntuu olevan aika paljon ongelmia, asumusero voisi tehdä ihan hyvää teille molemmille, siinä näkisitte, mitä se ero todellisuudessa on.
Kiitos vastauksesta.
Luulisin että itse pärjäisin yksin paremmin, mutta taas luonteeni kun on se mikä on, niin en tiedä miten mieheni pärjäisi. Tai sitten hän on jo niin aivopessyt minut...
Asumusero olisi hyvä ratkaisu, mutta sitäkään en uskalla hänelle näin ilmoittaa kun tiedän jo etukäteen että selkään siitä tulisi ja jos lähden ilmottamatta, niin sitten ei siihen enää mitkään terapiat auta. Toivon ehkä salaa että terapiassa sitä ehdotettaisiin.
Ehkä yritän jaksaa vielä ja menen terapiaan ja katson mitä se auttaa. Mutta jos ei niin jonain yönä olen lähtenyt uuteen elämään...
Olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa:
olet
Kirjoittanut: muutoksen alussa 24.2.2007 klo 06.59
----------
Jos mies on alkoholisti, narsisti ja pahoinpitelee, siinä on kaikki liikaa.
Valitan, mutten usko, että mikään terapia tilannetta parantaa - monien vuosien terapiasta voisi olla apua, tai sitten ei.
Jos olet sitä mieltä, että itse pärjäisit yksin paremmin, pidä sitä lähtökohtana.
Järjestä itsellesi asunto, älä ilmoita siitä etukäteen miehellesi, seuraukset voivat olla pahat.
Oletko koskaan käynyt lääkärissä pahoinpitelyn jälkeen? Onko sinulla siis lääkärintodistusta asiasta? Se auttaisi. Jos tulee paha paikka, voit hakea lähestymiskieltoa.
Ole äärimmäisen varovainen mitä teetkin.
Huomioi, että jos menette yhdessä terapiaan, narsistina miehesi pystyy kietomaan terapeutinkin pikkusormensa ympärille ja sinusta tehdään syyllinen. Ei millään pahalla terapeutteja kohtaan, mutta tuollaista tapahtuu.
Jos saat vielä kotona selkääsi terapian jälkeen, onko se sen arvoista.
Kysy itseltäsi, haluatko jatkaa nykyistä suhdetta?
Alkoholisti-narsisti on sellainen yhdistelmä, että minä juoksisin pakoon ja kovaa - jälkiä jättämättä.
Älä mieti pätkääkään, miten miehesi pärjää, se on hänen oma asiansa. Sinä ainakaan et voi häntä auttaa. Jos miehesi on sitä mieltä, ettei pärjää ilman sinua, älä usko sitä. Älä kuuntele tuollaista. Muista, että sekä alkoholisti että narsisti käyttävät muita ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen omaksi ja vain omaksi edukseen.
Kaikke hyvää!
Olette moniongelmaisessa tilanteessa. Sinä yksi et pysty tilannetta muuttamaan, tarvitaan myös konkreettisesti puolisoasi. Parantuminen on pitkä vuosia vievä tie mikäli se on edes mahdollista. Alkoholi narsismi väkivalta= kuolemaan johtava tie. Yks kaunis päivä hän lyö liian lujaa tai "vahingossa" ja olet kuollut, tai itseäsi puollustaessa lyömistilanteessa puollustaudut es. tuuppaamalla ja puolisosi kaatuu ja kuolee. Mitä odottelet? tilanteesi on vakava!! Alkoholismia hoidetaan hoitoloissa. Jos ei myönnä alko-ongelmaa, ei myöskään halua päästä siitä eroon. Hoito tulisi aloittaa A-klinikalla käynnillä ja sinne menee vain miehesi. Hoitolaitokseen ei pääse heti koska terapeutti haluaa varmistaa ensin onko ihan oikeesti tarkoitus päästä eroon vai tuleeko vaan vaimon mieliksi rauhoittaakseen tilannetta. Parisuhdeterapia on ok mut, vaarat jo itse olet miettinytkin. Mielestäni sinun tulisi nyt ehdottomasti ENSIMMÄISENÄ huolehtia itsestäsi! kukaan muu ei sitä tee puolestasi. Olet todennäköisesti ihan loppu, alistettu, minuus muuttunut jne. ELI sinuna hakisin ITSEllesi apua esim. mielenterveysseuran Etappi on hyvä paikka käydä terapiassa. Siellä sinulle valotetaan väkivallan noidankehää ja itsetuntosi-arvosi kohenevat yms. Olen itse käynyt läpi vastavanlaisen suhteen kuten sinä..kävimme läpi perheterapiat yms. mutta ei onnistunut. Nyt olen onnellinen ja sen tien onneen kävin kovan koulun kautta. Kaikki lähti siitä kun PÄÄTIN että nyt se on loppu. MYÖNSIN etten yksin selviä. OTIN APUA vastaan terapeutilta. ANNOIN AIKAA itselleni ja LUVAN olla heikko. Suunta oli kuitenkin aina OIKEA. Olin tämän kaiken itselleni velkaa pelastaakseni itseni. Se toinen vaihtoehto olisi ollut itsensä tuhoaminen.
Valitettava tosiasia on, että väkivaltaisia suhteita saadaan harvoin rauhoitettua terapialla. Mies suostuu terapiaan saadakseen naiselta jatkoaikaa, koska väkivaltaisen miehen terapiaa on se, kun hän saa hallita. Nainen on ikään kuin eräänlainen stressilelu miehelle. Tästä johtuu myös väkivaltaisten miesten suhteeton viranomaisten pelko ja kostolla uhkailu, jos menee kertomaan. Pelko naisen hallinnan menettämisestä on kova. Ensin lyödään siksi, että sanotaan muka vääriä asioita ja lopulta lyödään siksi, kun ollaan hiljaa. Jos todella epäilet miehesi olevan väkivaltaisuuden lisäksi myös narsisti, niin ota ero. Tee se itsesi vuoksi. Jossakin kulkee raja.
itse käyn nyt 8vuoden jälkeen terapiassa narsisti miehen jälkiä korjaamassa. Parantumisen tie on todella pitkä ja siihen tarvitset apua. Psykologi sanoi minulle, että narsistista persoonallisuushäiriötä ei oikeastaan saada parannettua. He ovat todella vaikeita tapauksia tunnistaa ja he eivät itse tunne olevansa sairaita.
He valitsevat kivan, sydämellisen ja empaattisen puolison, jonka sitten ottavat uhrikseen. Nauttivat siitä, että saavat pahaa jälkeä aikaiseksi. Ja todella kaikki tapahtuu sen perusteella, mistä on hänelle itselleen hyötyä. Hän ei ajattele sinua yhtään, ellei hän huomaa, että siitä on hänelle hyötyä jonkun asian saamiseksi. Kaikki pyörii vain hänen ympärillään ja se ei muutu mihinkään.
minun ex narsisti sikani kertoi puhelimessa aina omat kuulumisensa pitkästi ja vivahteikkaasti. Jos erehdyn kertomaan sanallakin omasta elämästäni, niin hänelle tulee heti kiire lopettaa.
Jos menet pariterapiaan Narsisti miehesi kanssa, hän taatusti pelaa shown omalle puolelleen. Puhuu ja puhuu ja hurmaa! Sinä tuskin saat suutasi auki niiltä valheilta, joita hän lataa tulemaan silmää räpäyttämättä. Käy yksin aluksi ja kerro miehesi käyttäytymisestä. Kerro, mitä hän tekee. Psykologi tunnistaa hänet kyllä narsistiksi jos hän on sitä. Sitten voitte mennä yhdessä, niin sinun ei tarvitsekkaan olla äänessä ollenkaan. Psykologi tietää jo tausta, vaikka mies puhuisi mitä.
Näin minä ainakin tekisin tilanteessasi...käy siellä terapiassa ja kysy istunnon jälkeen, mitä mieltä terapeutti on siitä, että tulisitte yhdessä?