En kestä tätä. Taas eräs mies tuli vähäksi aikaa elämääni. Lamaannuin täysin. En saa mitään aikaan, kun odotan vain miehen soittoa, viestiä tms... Mies on koko ajan mielessä kuin pakkomielle. Oma elämä on taas täysin unohtunut. Tätä jatkuu niin kauan kun annan sen jatkua ja sitten ilmoitan miehelle ettei tästä mitään tulekaan ja taas ollaan yksin. Mikä ihme siinä on että en pysty ottamaan rennosti yhtäkään miestä? Luulin jo kasvaneeni. Olenhan kokenut tämän saman niin monta kertaa aiemminkin. Kai pelkään etten kelpaa miehelle tälläisenä kuin olen enkä jaksa vetää mitään rooleja. Sitten kun mies ei enää ole elämässäni, saan olla juuri sellainen kuin olen eikä mun tarvi miellyttää ketään muuta. Merkit viittaavat vahvasti siihen että elän elämäni vanhanapiikana. Miksi niin käy aina, enhän edes halua niin käyvän...
Naikkonen 25
Kypsymätön
3888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
syy onkin siinäettä yritätliikaa kylläasiatmenee omallapainollaa taidat olla aika hellyydenpipi (8= hihihih
Miksi epäilet, että et kelpaisi miehille sellaisena kuin olet? Itsestäsihän se rennosti ottaminen lähtee. Mitä jos mies sanoisi sulle suoraan "sä kelpaat mulle just sellaisena kuin sä olet". Helpottaisiko se sun oloa?
Oletko turusta?