Olen parisuhteessa elävä nainen ja rakastan miestäni.
Mieheni on minulle hyvä ja rakastava
mutta riitänkö hänelle tälläisenä kuin olen?
Mietin nyt tälläisiä koska tiedän hänen
katselevan netissä seksikkäiden ja vähäpukeisten
naisten kuvia.
Hän on myös kommentoinut näitä kuvia hyvinkin
rohkein lausein. Ei kuitenkaan minun aikanani
vaan ennen suhdettamme.
En ole ollenkaan samanlainen kuin nämä verkkohameiset naiset niissä kuvissa.
Olisi otettu jos mieheni kommentoisi
minun ulkonäköäni samoin.
Menettäisi yöunensa minun kuvaani katsoessa
tai kehuisi samalla tavoin vartaloani.
En epäile mieheni rakkautta mutta haluaisin
olla myös haluttava ja seksikäs hänen silmissään.
Olen kai vähän loukkaantunut ettei hän ole
minulle kertonut näistä toiveistaan.
Olen kysellyt ja pyytänyt häntä
kertomaan haluistaan.
Mies sanoo aina pitävänsä minusta tälläisenä
kuin olen. Siihen olen luottanut.
Pelkääkö hän loukkaavansa minua vai mitä?
Voisin mielelläni poseerata hänelle niin
kuin naiset niissä kuvissa.
Onko miehen vaikeata pyytää vaimoaan totteuttamaan
niitä fantasioitaan vai onko oikeasti niin
etten minä edes saisi olla sellainen "tuhma"?
Jos nyt heittäydyn lutkamaiseksi aiheutanko
vahinkoa suhteellemme?
Haluaako mies pitää vaimon ja fantasianaiset erillään?
Miksi en voisi olla molempia?
Tuntuisi tosi hienolta saada samanlaista
palautetta kuin nämä "toiset" naiset.
Mieheni on minulle hyvä ja rakastava
mutta riitänkö hänelle tälläisenä kuin olen?
Mietin nyt tälläisiä koska tiedän hänen
katselevan netissä seksikkäiden ja vähäpukeisten
naisten kuvia.
Hän on myös kommentoinut näitä kuvia hyvinkin
rohkein lausein. Ei kuitenkaan minun aikanani
vaan ennen suhdettamme.
En ole ollenkaan samanlainen kuin nämä verkkohameiset naiset niissä kuvissa.
Olisi otettu jos mieheni kommentoisi
minun ulkonäköäni samoin.
Menettäisi yöunensa minun kuvaani katsoessa
tai kehuisi samalla tavoin vartaloani.
En epäile mieheni rakkautta mutta haluaisin
olla myös haluttava ja seksikäs hänen silmissään.
Olen kai vähän loukkaantunut ettei hän ole
minulle kertonut näistä toiveistaan.
Olen kysellyt ja pyytänyt häntä
kertomaan haluistaan.
Mies sanoo aina pitävänsä minusta tälläisenä
kuin olen. Siihen olen luottanut.
Pelkääkö hän loukkaavansa minua vai mitä?
Voisin mielelläni poseerata hänelle niin
kuin naiset niissä kuvissa.
Onko miehen vaikeata pyytää vaimoaan totteuttamaan
niitä fantasioitaan vai onko oikeasti niin
etten minä edes saisi olla sellainen "tuhma"?
Jos nyt heittäydyn lutkamaiseksi aiheutanko
vahinkoa suhteellemme?
Haluaako mies pitää vaimon ja fantasianaiset erillään?
Miksi en voisi olla molempia?
Tuntuisi tosi hienolta saada samanlaista
palautetta kuin nämä "toiset" naiset.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oma rakas kumppani ja fantasiat eivät voi olla yhtä. Vaimo on toteutunutta todellisuutta. Fantasia ei ole, eikä voisikaan enää olla, jos sen eläisi todeksi. Eivät ne sulje toisiaan pois, eivätkä voi kilpailla keskenään.
Sinun uteliaisuutesi, huono itsetuntosi ja miehesi epäonnistuneet peittely-yritykset eivät hyvää lupaa ilman asennemuutostasi.
..nyt se vähän on.
en voi olla vihainen miehelleni koska
nämä kommentoinnit ovat olleet ennen minun
aikaani.
Mies ei siis ole peitellyt mitään vaan
jättänyt jotain kertomatta.
Toiveensa.
Arvatkaas kuinka moni vaimo haluaisi olla
miestensä halujen ja himojen kohde?
Miten paljon tyytyväisempiä miehetkin olisivat
eikä ehkä tulisi haettua sitä säpinää muualta?
Totta kai jokainen nainen haluaa olla miehensä himojen kohde. Huomaatko muuten, että itsetuntosi ei ole omissa käsissäsi vaan riippuvainen muiden mielipiteistä? Näin ollen se on todella hataralla pohjalla.
Fantasia ei välttämättä ole edes sellainen, joka haluttaisiin oikeasti toteuttaa. Vilkaisepas ohimennen netin pornosivuja. Ryhmäseksiä, anaaliseksiä, sadomasokismia, eläimiinsekaantumista, ulosteleikkejä jne... Mistä löytyy ne miljoonat ja taas miljoonat perverssit, jotka tämän kaiken rahoittavat? Vai onko sittenkin niin, että ihan tavalliset vaimoaan rakastavat perhenisätkin niitä katselevat tai peräti fantasioivat? Luuletko, että jokainen katselija haluaisi tehdä tuon kaiken vaimonsa kanssa?
Mies voi oikeasti olla suhteeseensa ja seksielämäänsä tyytyväinen, vaikkei kotona kaikkea toteutettaisiinkaan. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
se saattaa johtua siitä, että näitä kyselevät nuoret kaksikymppiset naiset jotka eivät omaa sellaista elämänkokemusta kuin sinä tai minä. Nuoret ihmiset jotka stressaavat aivan tarpeettomista asioista, ovat epävarmoja itsestään ja omakuvastaan.
Näitä palstoja lukiessani en tiedä auttaako heille tämän kertominen vai täytyykö vain odottaa, että sitä ikää kertyy heille enemmän.
Jospa edes joku erilaisen näkökulman saanut uskoisi, että kaikkien miesten sijasta vain 99% mieheistä tekee jotain. Ties vaikka joku kyselijä tulisi järkiinsä viikkoa nuorempana kuin vain itse asiaa pohtien. Katsos, minä olen toiveajattelija luonteeltani, lottoankin joka viikko.
Tosin olen havainnut, ettei ikä ja elämänkokemuskaan kaikkia auta. Valitettavasti.
Saahan ja pitäähän sitä toivoa että edes joku täällä kyselijä oikeasti ymmärtäisi hyvistä neuvoista ottaa opikseen.
Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Mitä tässä pitää sitten oikein ymärtää?
Taidat tarkoittaa " teidän naisten pitää hyväksyä tämä totuus, että IHAN JOKAINEN mies katsoo JOKA päivä kauniita naisia ja pornoa netistä,mies himoitsee niitä kauniita porno-bimboja, jotkut miehet himoitsee niitä omalle naiselle jopa ääneen. ( ja naisen pitää ymmärtää vai?)
Ja sitten se on sinun oma syy ja vika jos suhde kaatuu perseelleen jos nainen ei kestä sitä että mies kehuu ja himoitsee toisia naisia "ääneen" vähän LIIKAA. ( voi voi kuinka sulla on hyvä mies kun se ei tee sitä salaa häh? ja kiva himota vieraita naisia miehen kanssa yhdessä,ku se on niin rehellinen tästä että pitää sullekin näyttää ja kehua niitä kauniita naisia ääneen häh? heh heh!
Joo enemmistö naisilla on vaikeuksia ymmärtää tuollaista.
Ei sun tarvitse hyväksyä tuollaista paskaa ap.
On niitä miehiäkin olemassa jotka ei katso JOKA Päivä ""ohimennen netin pornosivuja'" "( joopa joo.. 'ohimennen'..heh! (runkkaavat koneen edessä kaiken päälle niin että mällit lentää )
Totuus on että enemmistö miehistä tsiikaa ihan joka päivä netti pornoa ja porno-bimboja ,ei sitten tee enää mieli omaa tavis kroppa -naista ,miehistä on tullut haluttomia ( leikkivät haluttomia ) heti sen jälkeen kun porno-netti / web-cam porno netti ilmesty maailmaan.
Tämä on tutkittu.
keskustelussa. Aloittaja ei maininnut sanallakaan että seksin määrä olisi vähentynyt.
Sanon sinulle samat asiat joita toitotan välillä ehkä liiankin usein täällä: kohtuus kaikessa ja elämä on valintoja.
Jos jätkällä menee nettipornoilu yli normaalin ettei enää onanoinnin jälkeen pysty naistaan tyydyttämään kannattaa miettiä miehen vaihtoa. Yksinkertaista!
jos vaimosi kommentoisi netissä vaikka jonkun
hyvän ystäväsi Pekan kuvaa sanoin "menetin yöuneni takiasi"
tai "olet himottava"?
Nämä kuvat gallerioissa joita rakastavat aviomiehet katselevat ja
kommentoivat ovat tavallisten huomiota hakevien naisten kuvia.
Entä jos törmäät sivuilla oman vaimosi itsestään
laittamiin puolialastomiin kuviin?
En tarkoittanut pornosivujen katselua enkä fetissijuttuja. Tiedän itseni etten edes alkaisi moisiin mutta poseerata voisin verkkosukissa mieheni pyynnöstä. T:ap.
Itsetuntoni kyllä kolisee mieheni mielipiteistä. Ei muiden mielipiteet merkitse minulle niin kuin hänen.
Ihan sama minulle jos sinä tykkäät nahkaretkuista
ja pidät sen omana tietonasi tai et.
Parisuhteessa mielestäni on ihan selviö että kumppanin mielipiteillä on väliä.
Onko se vaikea ymmärtää?
Oletko muuten huomannut, että netissä on myös paljon lihavien naisten ja amatöörien kuvia, jotka kyllä valtaosin taitavat olla ammattilaisia.
Mutta pointti onkin siinä, että niitä on paljon ja ainoa syy siihen, että niitä siellä on, on että niillä on kysyntää.
Eli siis pornoilussakin osalla porukkaa on fetissinä muu, kuin viimeisen päälle fiksailtu pornomalli, tämä vaan ihan lohdutukseksi.
Täytyy vielä tunnustaa, että allekirjoittanut pitää myös henkilökohtaisesti lievästi ylipainoisista naisista, rimppakintut eivät säväytä.
ajatuksena ei ole loukata sua. mutta vaihtelu virkistää ja sen takia jätkät tsekkailee pornoa.
korvaa sanat riittämättömyys/häpeäminen/fantasianaiset/vertailu sanoilla vaihtelu/helppous/käytännöllisyys/tunteettomuus, jos puhutaan runkkaamisesta.
olet varmasti haluttava ja seksikäs hänen silmissään, mutta fantasiat ovat niin henkilökohtainen juttu.
tiedätkö sen että aina tulee paremman näköisiä ihmisiä vastaan. eli turha vertailu pois, koska äijät ei tosiaan vertaile omaa muijaansa netissä.
netti on yhtä kuin fiktiota ja todellisuus on todellisuutta.
Ja sinäkö et koskaan katsele leffaa sillä silmällä että onpas namu tuo bradpitti tai johnydeppi tai urheilukilpailuja että aah mikä tommievilä tai janisievinen? Et myöskään koskaan lue romanttisia kirjoja tai katso romanttisia leffoja eläytyen ja ajatellen että tapahtuispa tuollaista minullekin?
Mutta nainenhan osaa pitää fantasiat erillään todellisuudesta ja mies ei. Joopa joo. Taas tätä.