kertomuksen nuoruudestani. Olimme viettämässä iltaa kavereiden kanssa. Mukaani lyöttäytyi illan aikana mukavan oloinen nuori mies. Lähti saatolle. En päästänyt sisälle. Istuimme rappukäytävässä ja juttelimme pitkään yöhön. Mies kyseli muutaman kerran mukaansa. Oli kuulemma täysi viskipullo odottamassa kotona.
Oli nimittäin juhlaan aihetta. vaimo makasi laitoksella kainalossaan parin uunituore esikoinen. Meikäläinen olisi kelvannut yönviettoon!!!
Sanoin lopulta miehelle. Ota ja mene nyt kotiin. Ja mene huomenna perhees luo.
TUntui niin h-vetin pahalta sen naisen,tuoreen äidin, puolesta.
Tämä tapahtui kultaisella 80-luvulla, Tampereella.
Oli nimittäin juhlaan aihetta. vaimo makasi laitoksella kainalossaan parin uunituore esikoinen. Meikäläinen olisi kelvannut yönviettoon!!!
Sanoin lopulta miehelle. Ota ja mene nyt kotiin. Ja mene huomenna perhees luo.
TUntui niin h-vetin pahalta sen naisen,tuoreen äidin, puolesta.
Tämä tapahtui kultaisella 80-luvulla, Tampereella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
paskoja pysty edes ihmisiksi sanomaan. Eipä siinä ei lapsi eikä oma nainen merkitse mitään kun noin käyttäytyy. Noin kusipäät äijät joutas kuolla pois.
tuoreen iskän kanssa olisi saanut seksiä ihan 15-vuotiaana, yäk!
olevansa sinkku,mutta selvisi kun sukulaiset ja valmennettavat pommitti puheluilla..tajusin ja sanoin tylyt jäähyväiset kotiportilla..
Aivan kammottavaa miten mies voi valehdella kun oma vaimo on tyttären kanssa laitoksella.
vajaa kaksi kuukautta sen jälkeen yritti tulla väkisin suutelemaan kun seisoin narikkajonossa.Että muistatko mua sössön sössön..mitenkä tuollaisen petturin voisi unohtaa..Et silleen.Aika avoimesti kyllä kertoi suhteestaan vaimoon. YÖK!Ei petturimiehille!
Ja vaimoon tutustuin työpaikalla vahingossa, tuntui aivan hirveältä. huomasin että vaimo tiesi miehen pettäneen jonkun kanssa,joku siis oli mennyt miehen ansaan.Vaimo laihdutti epätoivoisesti ja oli ilkeä muille etenkin sinkuille.Vaikka olin itse mukava ja ystävällinen, näki ihan livenä miten tuollaine kiltti perheenisä voi tuhota vaimonsa uskon ja liiton, vaimo levitti sinkkupropagandaa ja ihmettelin sillä myöhemmin sain tietää että mies oli pettänyt varatun kanssa. Ja pakko jatkaa seksitöntä kun lapset ovat pieniä ja nukkuvat samassa huoneessakin.
nimin. n. kaksi vuotta sitten Itä-Suomessa