Vuosi sitten keväällä tapasin chatissa itseäni neljä vuotta vanhemman kundin. Ajatuksemme loksahtivat heti yhteen ja keskustelimme pitkän tovin. Vaihdoimme mailiosoitteitamme ja kirjoittelimme toisillemme usein. Kun olimme tutustuneet toisiimme paremmin, vaihdoimme puhelinnumeroita. Mailailumme vähentyi jonkin verran ja tekstailimme toisillemme silloin tällöin kysellen kuulumisia. Joulun alla näimme ensimmäistä kertaa. Olimme kumpikin ilmeisesti mielissämme ja näimmekin muutaman päivän jälkeen uudestaan. Sen jälkeen emme kuitenkaan jostain syystä enää olleet kovin paljoa tekemisissä, mitä nyt aina välillä mailailimme toisillemme. Kumpikin eli omaa elämäänsä. Törmäsin tähän kundiin parisen viikkoa sitten baarissa. Vietimme lopun iltaa yhdessä ja muutaman kerran hän kosketti kättäni huomaamattomasti ohimennen. Hän kyseli minua seuraavana päivänä kahville. Jokin hänen olemuksessaan viestitti jonkinlaista kiinnostusta. Sovimme vielä törmäävämme baarissa parin päivän päästä. Odotin innoissani sitä iltaa, mutta sen koitettua olimme kuitenkin omissa seuroissamme, koska minullakaan ei riittänyt rohkeutta mennä kundin puheille. Kundi tuli vasta loppuyöstä pyytämään minua tanssimaan kanssaan. Minun piti kuitenkin jo lähteä ja tämä hän jäi baariin. Sen jälkeen lähetin hänelle anteeksipyyntöviestin ja kysyin häntä tulemaan jonain päivänä kahville. Hän tuli kyllä kanssani kahville, mutta oli koko ajan jotenkin vaitonainen ja "vilkuili" minua välillä oudosti... Emme sopineet uudesta tapaamisesta, emmekä ole olleet sen jälkeen yhteyksissä. Olen ajatellut, että seuraavan liikkeen on tultava häneltä, koska en halua antaa sitä kuvaa, että roikkuisin hänessä. Ongelmana vaan on se,että tämän parin viikon aikana ei ole ollut hetkeäkään, ettenkö olisi ajatellut tätä kundia,enkä tiedä mitä pitäisi tehdä! mutta hänestä ei taida enää kuulua mitään? Mitä kundin käytös viestii, taisi kiinnostus jostain syystä lopahtaa..?
missä mennään?
tytsy
2784
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos todella olet kiinnostunut pojasta, niin ota ihmeessä itse yhteyttä ja kysy että missä mennään.
On mahdollista että poika pahoitti mielensä kun torjuit hänen tanssiin pyyntönsä (vaikka sinulla olikin siihen hyvä syy). Ehkä hän lopulta ymmärsi asian niin ettet olisikaan suuremmin kiinnostunut, mutta että et vain halunnut pahoittaa toisen mieltä ja siksi pyysit anteeksi ja "sovinto"-kahville.
Luulenpa että asia korjaantuu sillä että todellakin kerrot tälle pojalle mitä hänestä ajattelet.
Aivan, nöyryys on tässäkin valttia. On minusta tyhmää olla ilmaisematta mitä mieltä olet tästä pojasta. Kerro hänelle jotenkin että välität.. ei siinä välttämättä sanoja tarvita vaan tekoja! Parasta on että teet selväksi, että olet kiinnostunut.
Tai sitten jälkeenpäin voit sanoa, että olisi vaan pitänyt.. kun tää kyseinen herra löysi jonkun toisen tai joku muu löysi sen.
May the force be with you:-)