Hengenvaarallinen Atkins ja muut turhat pikadieetit

Kokeilin Atkinsia vuosi sitten. Silloin minulla oli ylipainoa n. viisi kiloa. Laihduin Atkinsin avulla pois sen viisi kiloa päälle viikossa. Kaupan päälle sain hillittömiä sydämentykytys ja rytmihäiriö ongelmia, polttavia närästyskohtauksia sekä tytkyttävää päänsärkyä, migreeniä ja tajutonta väsymystä. Lääkäriin oli mentävä. Atkins oitis pannaan tämän jälkeen. Rasvavoittoinen dieetti- haloo, missä oli järkeni?? Pastaa ja valkoista vehnää voi toki vähentää, mutta täysin Alakarppausta- no thanks. En suosittele Atkinsia viikkoa pidemmäksi ajaksi siis. Viisi kiloani tuli takaisin parin viikon päästä. Muut pikadieetit, en näe niissäkään mitään järkeä. Todennäköisesti niiden tarkotuksena onkin saada muutama kilo pois nopeasti ennen perjantai-iltaa ja tärkeitä bileitä, että housun ylin nappi menis kiinni...

Tarkoituksenani on sanoa että ainut oikea tapa laihtua PYSYVÄSTI on kuluttaa enemmän kuin syö. Tänä päivänä itse harrastan terveellisesti liikuntaa kolme kertaa päivässä pari kertaa salilla. Iltäsyönnit olen jättänyt pois, samoin sokerit ja turha suola. Syön hedelmiä ja vihanneksia ja juon paljon vettä. Lisäksi yritän välttää pastaa sekä valkoista viljaa! Nämä ovat toimineet minulla, ja luulen että toimivat kenellä tahansa. Tarvitaan vain tahtoa, ja tuloksena on terveellinen painon lasku ilman turhia sydämentykytyksiä.
6694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tiputin atkinsilla 35 kikoa ja tein siitä elämän tavan. Oikein ja kirjaimellisesti noudatettuna se on terveellinen ja toimii. Tietenkin ketoosiin voi liittyä huonoa oloa, mutta itselläni ei ole ollut. Karppaus vaatii opettelua ja asiaan perehtymistä. Ei pidä puhua tappavasta kun SE EI SITÄ OLE! Syomalaisetkin kuuluisat ravintoterapeutit sitä suosittelevat.

Äänestä

Jos ylipainoa on vaivaiset viisi kiloa ja ne laihduttaa pois viikossa niin on kyllä aika mestari soveltamaan Atkinsia. Kun perehtyy huolellisesti mihin tahansa vhh ruokavalioon niin viisi kiloa viikossa ei ole edes mitenkään järkevää ja saat syyttää itseäsi pahasta olosta, kun et malttanut tutustua tarkemmin ruokavalioon vaan teit siitä oman sovelluksesi. Älä syytä Atkinsia omista hölmöilyistäsi.

Äänestä

Itse laskin hiilarit vähitellen minimiin enkä ole kokenut minkäänlaista huonovointisuutta.

Ruokavalioni on energiansaannilta hyvin rasvavoittoinen ja tilavuudeltaan kasvisvoittoinen. Rasva on oikeastaan kaikilla tavoin hiilareita terveellisempää.

Kuten sanoit, kulutan hieman enemmän kuin syön ja tämä on siis ainoa oikea tapa laihtua. Paino on tullut muutaman kilon alas normaalipainon sisällä ja mikä tärkeämpää, pysyy vakaana eikä jojoile.

Yli 7 kk karppausta nyt takana.

Äänestä

mielestäni sydämentykytykset ovat tärkeitä. ainakin kun käyn lääkärissä, lääkäri kuuntelee että sydän tykyttää. sehän on vähän kuin moottori. jos moottori ei käy, auto ei kulje.

Äänestä

mutta vain melko hyvä. Missä ne hyvät trollit nykyään on?

"Tarvitaan vain tahtoa", heh, niinpä jälleen. Jostain syystä vain noin 99% suomalaisista ylipainoisista ei sitä omaa. Ehkä itsekuriin/tahtoon/jne keksitään joskus lääke, sitä odotellessa toki kannattaa syödä lisää hiilareita ja syyttää lihomisesta vain itsekurin puutetta, vikahan ei voi olla ruokavaliossa.

Äänestä

Atkins ei ole pikadieetti, se on ruokavalio jota voi noudattaa loppuelämänsä. Ruokavaliota löytyy myös lukuisia muita, mutta esim PV ei ole RV.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terveellisen elämän puolest... kirjoitti:

Kokeilin Atkinsia vuosi sitten. Silloin minulla oli ylipainoa n. viisi kiloa. Laihduin Atkinsin avulla pois sen viisi kiloa päälle viikossa. Kaupan päälle sain hillittömiä sydämentykytys ja rytmihäiriö ongelmia, polttavia närästyskohtauksia sekä tytkyttävää päänsärkyä, migreeniä ja tajutonta väsymystä. Lääkäriin oli mentävä. Atkins oitis pannaan tämän jälkeen. Rasvavoittoinen dieetti- haloo, missä oli järkeni?? Pastaa ja valkoista vehnää voi toki vähentää, mutta täysin Alakarppausta- no thanks. En suosittele Atkinsia viikkoa pidemmäksi ajaksi siis. Viisi kiloani tuli takaisin parin viikon päästä. Muut pikadieetit, en näe niissäkään mitään järkeä. Todennäköisesti niiden tarkotuksena onkin saada muutama kilo pois nopeasti ennen perjantai-iltaa ja tärkeitä bileitä, että housun ylin nappi menis kiinni...

Tarkoituksenani on sanoa että ainut oikea tapa laihtua PYSYVÄSTI on kuluttaa enemmän kuin syö. Tänä päivänä itse harrastan terveellisesti liikuntaa kolme kertaa päivässä pari kertaa salilla. Iltäsyönnit olen jättänyt pois, samoin sokerit ja turha suola. Syön hedelmiä ja vihanneksia ja juon paljon vettä. Lisäksi yritän välttää pastaa sekä valkoista viljaa! Nämä ovat toimineet minulla, ja luulen että toimivat kenellä tahansa. Tarvitaan vain tahtoa, ja tuloksena on terveellinen painon lasku ilman turhia sydämentykytyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu