Sinun miehesi käy luonani siksi, että:
- kotonani on aina siistiä, ei lasten leluja, eikä lapsia rääkymässä ja tappelemassa keskenään
- edellä mainitut olosuhteet luovat rauhallisen ympäristön keskustella ja rauhoittua, edes hetkeksi! Ulkopuolinen ihminen antaa erialisia näkökulmia elämään, kaikesta ei tarvitse riidellä. (Hänen mukaansa keskustelut kotona ovat lähinnä riitelyä mistä tahansa asiasta).
- seksi on ihanaa ja leikkimielistä. Ei pikaisia, eikä hätäisiä sessioita.
Kyllä. Sivusuhteet ovat pakoa todellisuudesta. Joskus pikku pako on paras lääke. Hän pysyy liitossaan lasten vuoksi, joita kovasti rakastaa. Vaimosta en ole niinkään varma.
- kotonani on aina siistiä, ei lasten leluja, eikä lapsia rääkymässä ja tappelemassa keskenään
- edellä mainitut olosuhteet luovat rauhallisen ympäristön keskustella ja rauhoittua, edes hetkeksi! Ulkopuolinen ihminen antaa erialisia näkökulmia elämään, kaikesta ei tarvitse riidellä. (Hänen mukaansa keskustelut kotona ovat lähinnä riitelyä mistä tahansa asiasta).
- seksi on ihanaa ja leikkimielistä. Ei pikaisia, eikä hätäisiä sessioita.
Kyllä. Sivusuhteet ovat pakoa todellisuudesta. Joskus pikku pako on paras lääke. Hän pysyy liitossaan lasten vuoksi, joita kovasti rakastaa. Vaimosta en ole niinkään varma.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sivusuhde on varmaan pakopaikka, mutta kyllä lasten äänet ja lelut tuovat elämään iloa ja tunnetta siitä, että elämä jatkuu. Toki minäkin arvostan kodin järjestystä ja siisteyttä, joten lapset keräävät lelut ennen nukkumaanmenoa. Mutta koti on myös lasten koti ja kyllä lapsilla on oikeus leikkeihin ja lelujen levitykseen. Onneksi mieheni on pakopaikan keksinyt ja näillä näkymin saa myös jäädä pakopaikkaansa. Minä pärjään kyllä ilman häntä ja uskon, että joskus löydän miehen joka arvostaa minua ja lapsia. Ymmärtää, että normaaliin lapsiperheen elämään kuuluu lasten äänet ja levällään olevat lelut. Minun nalkutusta hänen ei tarvitse kuunnella, koska hän ymmärtää auttaa minua kotitöissä ja kaikessa lapsiin liittyvässä. Sitä ei nykyinen mieheni ole ymmärtänyt koskaan tehdä.
Omassa kotonaan jokaisella on se todellisuus, jonka hän kykenee toisen ihmisen kanssa luomaan. Jos tuntuu siltä, että kotona on sekaista, lapset rääkyy, tappelee keskenään ja keskustelu kumppaninkin kanssa on riitelyä niin VOI VOI. Kyllä jokainen perhe-eläämää vähinkin aikaa viettänyt ihminen tajuaa, että jos kotona kaikki voi huonosti, niin ei siinä pako todellisuudesta auta. Vaan todellisuuteen panostaminen. On myös pa**an jauhamista, että "ollaan yhdessä lasten takia". Parisuhde on perheen tärkein suhde. Kun vanhemmat voivat hyvin, voivat lapsetkin.
Tuo asia selvisi minulle juuri tällä viikolla, siis se että olet mieheni elämässä.
Olen järjestellyt asioitani, ja laitan elämäni uuteen järjestykseen, ja päätin nousta täältä vaippojen joukosta uuteen kukoistukseen.
Olen varannut jo hyvin pitkän matkan yksin kaukomaille. Otan itselleni oikein pitkän loman vain itseäni varten, ja rentoudun ja hemmottelen itseäni oikein kovasti.
Tuon muuten ensi viikon alussa kaksi pientä lastamme luoksesi, samoin seuraa mieheni tavaroineen perässä.
Kun kerta "miestäni" halajat ja himoitset, saat kerralla ihan koko paketin.
Joten joudut nyt valitettavasti heittämään hyvästit omalle, aina niin puhtaalle kodillesi, omalle ajallesi, enkä usko että kerkiät lastenhoidon lomassa enää nin syvällisesti kerkustella, puhumattakaan että seksielämänne muuttuu juuri sellaiseksi pikaiseksi panemiseksi mihin minäkin olen kyllästynyt, ja josta nyt pääsen kerta heitolla eroon. HUH HUH
Ensin ajattelin etsiä jonkun ihanan ja romanttisen miehen ihan vaikka "leikkikaluksi", jolla voin tyydyttää kerta heitosta kaikki seksuaaliset tarpeeni.
Niin ja sitten kun palaan takaisin kotiin kaukomaan reissultani, voimme sopia että hoidamme miehesi ja minun lapsia vuoroviikoin. Koska ovathan lapset nyt ihan yhtä paljon molempien vastuulla. Ja kerta olet halunnut nokkasi tähän soppaan työntää niin aina se minua tällä saralla helpottaa. Sitä paitsi niinkun itsekkin tiedät, mieheni jumaloi lapsiaan eikä halua olla heistä juurikaan erossa.
Kiitos todella paljon sinulle että pääsin siitä vätyksestä. Nyt voin vihdoinkin välillä toteuttaa itseäni. Olinkin jo niin kyllästynyt miehen lapsenomaiseen ja alituiseen kiukutteluun. Nyt saat sinä vuorostasi pestä ja silittää hänen pyykkinsä ja laittaa ruoan valmiiksi kun hän tulee töistä. Varoitan vain, hän on hyvin tottunut passaamiseen, joten paras sinun alkaa jo varautumaan ja opettelemaan näitä asioita. Ihan ystävän vinkkinä sen sinulle annan koska pääset silloin helpommalla, eikä teidän tarvitse arkiasioista tapela.
Mieheni tai siis tuleva miehesi kyllä muuten viihtyy lasten kanssa, mutta on laiska kasvattaja, eikä juurikaan halua osallistua kodin arkiaskareisiin. Juuri siksi olen ollut hyvin väsynyt kun en ole apua saanut ollenkaan.
Toivottavasti muuten et ole haaveillut omista lapsista? Asia ei tietysti minulle kuulu, mutta mieheni on tiukasti sanonut ettei halua kahta lasta enempää. Joten asian varmistamiseksi hän sitten kävi lääkärillä teettämässä erään pienen operaation...
Mutta onhan sitä voissa kahdessa rasavillissä pojassa varmasti sinullekkin ihan tarpeeksi.
Nyt täytyy lopettaa, kiinteistövälittäjä saapui. Kertoi jo aiemmin puhelimessa että tämä talomme tulee menemään nopeasti kaupaksi, mikä on oikeasti todella hyvä niin ei tarvitse pitkitellä. Huomenna tapaan asianajani, luojan kiitos en naimisiin mennessämme suostunut kirjoittamaan avioehtoa.
Kiitos sinulle vielä kun veit ison taakan harteiltani. Kirjoitan ehkä juuri sen takia niin sekavasti että olen niin helpottunut kun pääsin eroon siitä miehestä, nyt se on sinun ongelmasi
...voi hitsi, hymyilin koko ajan kun luin tota, ai että miten hyvä ...
kakkosille sitä mitä tilaa, ja vähän extraa kaupan tekijäisiks.
Mitähän varten itse pakenet todellisuutta huoraamalla varatun kanssa. En näe siinä mitään kaunista. Itselläni ei ole perhettä, mutta sisarillani on. Ja kyllä ne lapset on yhdessä hankittuja ja yhdessä hoidetaan.
Itse hoidan heitä mielelläni, ovat 1 ja 2- vuotiaat, jotta vanhemmat pääsevät ulos yhdessä tuulettumaan. Tottakai huusholli on leluista sekaisin, silloin kun ovat luonani. Ja tahraisista pikku sormista jää jälkiä.
Alkuperäisen kirjoituksen kirjoittaja provoilee tai on äärettömän tyhmä.
haistappa SE...
nää on niin henkilökohtaisia asioita, että sun on ihan turha ruveta ranskalaisin viivoin luettelemaan perusteluja pettämiselle.
Niinhän sitä sanotaan, että on kahdenlaisia naisia; niitä jotka miehet lukevat näiksi "kakkosiksi" ja sitten on "ykköset". Ja ne ykköset on niitä joiden kanssa miehet haluavat perustaa perheen. saada lapsia.
Sä olet se kakkonen. Mä olen ykkönen ja olen siitä ylpeä.
Suomalaiset loppuis jos kaikki olis kakkosia.
Onneksi on meitä ykkösiä.
Meillä kaikkilla on joskus ollut äiti ja
suurella osalla myös isä elämässämme.
Me olemme kaikki olleet pieniä lapsia ja viskoneet leluja ympärillemme?
Tapelleet sisarustemme kanssa?
Venyttäneet vanhempiemme hermot kireälle ja
vaatineet huomiota jollakin tavoin.
Joku on vaihtanut vaippamme...onneksi.
Joku ruokkinut. Myös sinut.
Oliko se äiti vai isä sama se?
Miltä sinusta tuntuu kun mies tulee luoksesi ja
sanoo pakenevansa "arkitodellisuutta" eli
vauvanvaippoja ja lasten ääniä.
Olisitko ymmärtänyt tälläistä ajatusta omalta
äidiltäsi tai isältäsi?
Sinä riitelit siskosi kanssa ja iskä lähti
vieraan tädin luokse hakemaan helpotusta????
Tässä kohtaa voimme ajatella KIITOS ÄITI joka
jaksoit!!!!!!
Toivon voimia teille kaikille "ykkösille".
Mitä väliä olla miehen ykkönen.
Lapsenne eivät pärjäisi ilman teitä!!!!
Aivan kotonas on siistiä niin kauan kun mies ei eroa vaimostaan. Mites sitten jos ko. mies todella rakastaa lapsiaan ja muutat miehen kanssa yhteen? (Ellet sitten vain ole se pikapano silloin tällöin, etkä haekaan pysyvää suhdetta)
Siinä sitten olet itsekin niiden lelujen ja sekamelskan keskellä! Ja kun tarpeeksi kauan elät ko. miehen kanssa sitä arkea, riitoja tulee, joko pieniä ja suuria. Jos kerran mies rakastaa lapsiaan tulee tulevaisuudessa eron sattuessa odottamaan sitä rakkautta ja huolenpitoa lapsiaan kohtaan myös sinulta... lasten arkea..lasten ehdoilla elämistä, kaikkea mitä siihen kuuluu. Heh! Ja seksistä tulee hyvässä lykyssä ainakin joka toinen viikonloppu hätäistä ja pikaista, jos miehen lapset ovat pieniä ja heräilevät yöllä ja vaativat rakastavaa isää vierelleen! Että näin. Itse en ole petetty vaimo (ainakaan vielä) mutta kommenttisi aikamoinen provo ja ilmeisesti lapsellisen aivottoman ihmisen kirjoittama!
Muutaman vuoden takaa tositarina tuttava perheestä. Mies muutti kakkosensa luo yllätten.Ja tuli muutaman päivän jälkeen hattu kourassa anellen takaisin. Kakkosella oli kaksi pientä lasta. Toinen pienokaisista oli sairastunut ripuliin, toinen korvatulehdukseen. Pari yötä oli mennyt valvoessa.
Tietääkseni miehen vieraissa kulkeminen loppui siihen.
meillä ei ole lapsia, mutta ehkä hän käy luonasi siksi että en itse juo enää enkä tupakoi, sitä hän tekee luonasi, ainut mitä et koskaan saa on rakkaus. pano on eri asia. jos sillä elät toivottavasti olet onnellinen, mutta jossain vaiheessa toivon kun alat seurustella vakituisesti, jos niin hyvä säkä sulla käy, toivon siis että joudut itse tähän tilanteeseen, mietit mitä miehesi tekee, missä on ja kenen kanssa. sitten tiedät miltä tuntuu. olen itse ollut joskus se toinen nainen, ja häpeän suuresti. nyt en voisi moista kuvitellakaan. vaimot ovat ne joiden kanssa arkea vietetään ja eletään. muista se. jaetaan ilot ja surut
Miksi ihmeessä suostutte jatkamaan liittoa miehenne kanssa jos tiedätte että hänellä on se kakkonen kenen helmoihin pakenee normaali arkea?! tätä en voi mitenkään ymmärtää, en edes lasten takia ymmärrä tälläistä meininkiä!
Sehän on ihan selvää, miksi vaimot jatkavat avioliittoaan miehen pettämisestä huolimatta. Toisen naisen luona käynti on yhtä henkistä kuin vessassa käynti. Jos mies on sitoutunut vaimoonsa ja ehkä myös lapsiinsa, mitä merkitsee tunnin panosessio toisen naisen luona?
Pettäjä ei valitse kakkostaan eikä ykköstään niin kauan kun voi pitää molemmat. Usein valintatilanne iskee siinä vaiheessa, kun vaimo saa tietää. Joskus valinnan tekee vaimo eli mies saa lähteä joka tapauksessa, joskus avioliitto jatkuu. Niin kauan kuin vaimo on täysin tietämätön miehensä tekosista, mies elää kahden naisen loukossa, mutta vaimoaan hän ei ole ainakaan siinä vaiheessa hylännyt. Tosiasiassa vaimo saa edelleen mieheltään huomattavasti enemmän kuin toinen nainen.
Suostut jakamaan miehen,joka käy sua vaan panemassa ja etsii susta vaan jotain laastaria ja jännitettä arkeensa,kun vaimo ei anna??????? En voi myöskään tollasta ymmärtää,etkö saa vapaita miehiä ja normaalia suhdetta itse aikaan? Et ole,kuin helpoo reikää ja kehtaat täällä kauhistella,kuinka joku sietää lastensa isää,mutta mikä sun laitas on kun siedät tollasta,eihän sulla edes ole niitä pentuja sen ukon kanssa!
juupa juu. Taisi olla diagnoosi jotain ihan muuta. Taidat kuvitella olevasi oikea taivaan lahja miehille? Joskus olen miettinyt, miten sinun kaltaiset naiset reagoivat kun ihastus vaihtuu tasaisen tappavaan arkeen.
1. Syyttävät miestä
2. Ihastuvat toiseen
3. Joutuvat syvään sisäiseen kriisiin
4. Joutuvat psykiatrille
5. Ryhtyvät ikuisiksi sinkuiksi
6. Tiputtavat ruusunpunaiset lasit sinisten silmiensä päältä
7. ?
Ihan oikeasti haluaisin tietää, miten olet ajatellut asioista.
joiden kotona ei tällaista ole eli ovat jo vanhempia ja kotona kaikki ok ja sittenkin menevät vieraisiin. Heille kakkoset ovat vain niitä vaihteluja ja ainoastaan erilaisia panoja eivät merkitse muuta.
Tiedän tämän, koska he eivät missään tapauksessa halua luopua vaimostaan, vaikka vaimo niin haluaisi
monesti he eivät halua luopua siksi, koska kakkonenkaan ei heitä kokonaan huoli.
Kas kummaa kun vaimo haluaa olla huoraavan miehen kanssa, yök.
Jos vaimo todellakin haluaa luopua miehestään, hän menee eikä vain halua ja odota että mies menee kun huoraakin. Sellaisia vaimoja miehet käyttää vaan hyväkseen.
heti voi erota, vaikka haluaisi. On ajateltava joskus muitakin kuin itseään. Tätä ei ainakaan kakkoset osaa tehdä. Vaikka jatkan jonkin aikaa, niin on tasan tarkkaa, että minua, eikä perhettäni käytetä hyväksi. Paremminkin mies saa kyllä lopussa maksaa kaikesta mitä on aiheuttanut. Se päivä on lähellä...
Mitäpä jos vaimo päättää erota tästä miehestä ja jättää lapset hänelle??
Niinkin voi käydä..
Sinä varmasti ymmärrät sitten tilanteen ja tuet miestä.
Oletko valmis äidiksi hänen lapsilleen, mies kun rakastaa heitä niin paljon?
Kotonasi ei varmasti ole sitten koskaan sotkuista ja teillä on aikaa mukaviin seksileikkeihin?
Ja sinähän pysyt aina rauhallisena ja jaksat ymmärtää miestä vielä sittenkin kun hän lähtee taas etsimään rauhallista paikkaa jostain muualta kuin kotoanne..?
Ei aina käy niin että lapset jää vaimolle ja mies aloittaa uuden elämän...
Hyvät siskot,
Pointti onkin, ettei tämä johda mihinkään. Saatte pitää lapsenne ja sotkunne kotonanne. Minä en niitä halua. Me emme perusta mitään uusioperhettä. Aikamme yhdessä on kahden aikuisen välinen asia ja sellaisena se meitä tyydyttää.
Mutta jos vaimo saa tietää teistä ja jättää lapset ukolleen, niin vieläkö haluat olla suhteessa mieheen jolla on "riesanaan" rakkaita lapsia??
Tilanteet voi muuttua.
Nyt teillä on kivaa yhdessä, mutta aikaa kuluu ja vaimot ei välttämättä ole tyhmiä.. uskottomuuden aistii aina jollain tavalla.
Ja niinkuin sanoin, kaikki eivät jää yksin lasten kanssa vaan antavat vastuun miehelle ja jatkavat omaa elämää yksin...
lapset ovat vuoroviikonloppuina vaimolla, joten voimme jatkaa niinkuin ennenkin, ilman sitoumuksia.
Kannattaa sitten jo hyvissä ajoin ruveta harjoittelemaan lastenhoitoa, puuron keittoa, pyykin pesua, iltasatuja ettei sitten tule yllätyksenä sulle, yhteistä kuherteluaikaa teille jää sitten pakosti vähemmän ja valmistaudu myös siihen ja lapset myös sairastelevat joskus ... on vatsatautia, korvatulehduksia, rokkoja ...
riittääkö sinulla ymmärtämystä ja rakkautta myös näitä lapsia kohtaan ?
Lapset tulevat aina olemaan isälleen niitä ykkösiä ja sinä edelleen VAIN se KAKKONEN !!!!
Sinulla ei ole käsitystä lapsiperheen elämästä.Miehen suhteen sinulla on isot panokset.Nimenomaan tämän lapsiperheen ja miehen kenties koko elämän pilaajana.
Jos perhe rikkoutuu miehen vieraissa käynnin vuoksi. Ja vanhemmoille tulee yhteishuoltajuus tai jos lapset jäävät isälle, ei energiaa riitä enää kynttiläillallisiin. Mies tekee silloin sitä , mitä vaimo on tehnyt nyt yksin.
Kaikkien suhde muuttuu. Niin myös teidänkin. Miehelle lapset ovat tärkeimpiä ja sinun kylmä suhtautumisesi lopettaa suhteenne. Se ei sinun asenteellasi tule pelittämään.
Mutta sitä ennen yksi lapsiperhe on hajonnut. Syynä sinun ja miehen itsekeskeinen ajattelu.
kaksi viikonloppua kuukaudessa on tosi vähän!!
Lapset olisivat käytännössä miehellä koko ajan
ja siihen vielä työt päälle.
Vapaat viikonloput menisi todennäköisesti nukkumiseen.
Ei mies sitä pitkään jaksaisi ilman uutta vaimoa.
Olisi pakko sitoutua ja jakaa myös arki yhdessä.
Hyvä siskokulta, (pikku vinkki: pilkun jälkeen tulee aina pieni alkukirjain)
on perin ikävää, että joudut kuuntelemaan miehen valitusta kotinsa sotkuisuudesta, lastensa rääkymisestä ja heidän keskinäisistä nahisteluista sekä riitelystä ja hätäisistä seksisessioista vaimonsa kanssa. Ihmettelen, miten jaksat tuota kaikkea viikosta toiseen? Kerro, mikä on salaisuutesi?
Minusta sinun kannattaisi nyt panostaa miehen ja sinun väliseen suhteeseen ja pyytää miestä olemaan kertomatta kotiasioistaan. Lisäksi sinun kannattaa muistaa, että yhteinen aikanne on teidän kahden aikuisen välinen asia eli nyt aivan ”hys-hys” ja mainostaminen sikseen tällä foorumilla. Jos mainostaa haluat, niin tee se julkisesti kuten pääministerin morsian.
jossa pääsee eroon paskoista fiiliksistä ja pallien kolotuksesta.
..pointti on, tämä ei johda mihinkään. Saatte pitää lapsenne ja sotkunne kotonanne. Minä en niitä halua. Mies ei perusta kanssani uutta perhettä.Aikaamme yhdessä julistan täällä. Sellaiseen on tyydyttävä.
TODELLA HIRVEÄ IHMINEN. AJATUKSIASI EI VOI KOMMENTOIDA. MUTTA MINUA OKSETTAA.
TOIVOTTVASTI TÄMÄ KIRJOITUS ON PROVO!