Naisten ja miesten erilainen kohtelu

Olin nuorena poikana erään suuren yrityksen palveluksessa. Kun arkana teinipoikana tulin taloon, niin välittömästi pääluottamusnainen alkoi ahdistelemaan minua. Hän ei ollut minun pääluottamusnaiseni, vaan tuotannon. Hän kuitenkin teki asiaa toimistohuoneeseeni miltei päivittäin ja koska olin yksin huoneessa, en voinut muuta kuin käskeä häntä aina uudestaan ja uudestaan lopettamaan ja poistumaan huoneesta. Joskus tuotantovastaava kysyi häneltä, että miksi hän on luonani ja kun selvää vastausta ei tullut, vastaava käski hänet oman työnsä pariin.

Tilannetta kesti melkein kolme vuotta häirinnän siivittäessä työtäni. Olin täysin yksin asian kanssa. Nuori, arka poika, joka ei uskonut, että naisen käytöksestä kantelu toisille naisille olisi tuottanut mitään tulosta. Vihjailin kyllä parillekin päällikölle, mutta heiltä ei näyttänyt liikenevän aikaa ja kiinnostusta tämän kaltaisiin asioihin. Pääluottamusnaisen toimet tiesi jokainen, mutta niiden vakutuksista minuun vaiettiin.

Mietinkin miesten suojattomuutta työyhteisössä, jossa naiset pitävät tiukasti yhtä ja jossa häirintään osallistuvat luottamusta nauttivat naiset. Vastaavan tyyppiset toimet miehen taholta, olisivat johtaneet toimenpiteisiin heti.
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuli mieleen, että minua on seksuaalisesti häiriköity kahdesti.

Ensimmäinen tapahtui muistaakseni 15vuoden iässä kesätöissä eräällä varastolla. Samalla tehtaalla oli toimisonpuolella ikäiseni tyttö töissä. Tyttö pentele meni ja puristeli minua pakaroista parikin kertaa ohi kävellessään.

Toinen kerta tapahtui ulkomailla erään komennuksen jälkimainingeissa yöllä vartiovuorossa kun toisen ryhmään kuuluva nainen tuli veti minut hieman syrjempään tekemään parempaa tuttavuutta.
Nii että kyllä miehiäkin häiriköidään.

Äänestä

Enää puuttuu tarina teinipojasta ja pääluottamusmiehestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meikämie kirjoitti:

Olin nuorena poikana erään suuren yrityksen palveluksessa. Kun arkana teinipoikana tulin taloon, niin välittömästi pääluottamusnainen alkoi ahdistelemaan minua. Hän ei ollut minun pääluottamusnaiseni, vaan tuotannon. Hän kuitenkin teki asiaa toimistohuoneeseeni miltei päivittäin ja koska olin yksin huoneessa, en voinut muuta kuin käskeä häntä aina uudestaan ja uudestaan lopettamaan ja poistumaan huoneesta. Joskus tuotantovastaava kysyi häneltä, että miksi hän on luonani ja kun selvää vastausta ei tullut, vastaava käski hänet oman työnsä pariin.

Tilannetta kesti melkein kolme vuotta häirinnän siivittäessä työtäni. Olin täysin yksin asian kanssa. Nuori, arka poika, joka ei uskonut, että naisen käytöksestä kantelu toisille naisille olisi tuottanut mitään tulosta. Vihjailin kyllä parillekin päällikölle, mutta heiltä ei näyttänyt liikenevän aikaa ja kiinnostusta tämän kaltaisiin asioihin. Pääluottamusnaisen toimet tiesi jokainen, mutta niiden vakutuksista minuun vaiettiin.

Mietinkin miesten suojattomuutta työyhteisössä, jossa naiset pitävät tiukasti yhtä ja jossa häirintään osallistuvat luottamusta nauttivat naiset. Vastaavan tyyppiset toimet miehen taholta, olisivat johtaneet toimenpiteisiin heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu