ja sairastuin henkisesti niin koviin vaatimuksiin
ja nyt olen taas työkuntoinen ja sairaslomani
on jo päättynyt ja olen uudessa paikassa
ja uudet ihmiset ottivat minut hyvin vastaan.
Ainoa asia mikä painaa mieltäni edelleen että
työtäni ex paikassa ei koskaan tullut mitään
kiitosta ja työni tein ja jos pyysin jotain
se oli kamalaa ja yleensäkkin siellä
piti olla ihan kuin ei olisikaan, silti sekään
ei ollut hyväksi, pilkattiin ja naurettiin
selän takana. Kukaan ei muistanut minua
viimeisenä päivänä edes postikortilla, se oli
vaan moi moi, ja palataan, tuntui ihan kamalalta,
että heille se oli niin helppo asia, ei minulle kuitenkaan vaikka itse päätin jättää työni,
koska katsoi parhaaksi kaikille, että minä lähden.
ja nyt olen taas työkuntoinen ja sairaslomani
on jo päättynyt ja olen uudessa paikassa
ja uudet ihmiset ottivat minut hyvin vastaan.
Ainoa asia mikä painaa mieltäni edelleen että
työtäni ex paikassa ei koskaan tullut mitään
kiitosta ja työni tein ja jos pyysin jotain
se oli kamalaa ja yleensäkkin siellä
piti olla ihan kuin ei olisikaan, silti sekään
ei ollut hyväksi, pilkattiin ja naurettiin
selän takana. Kukaan ei muistanut minua
viimeisenä päivänä edes postikortilla, se oli
vaan moi moi, ja palataan, tuntui ihan kamalalta,
että heille se oli niin helppo asia, ei minulle kuitenkaan vaikka itse päätin jättää työni,
koska katsoi parhaaksi kaikille, että minä lähden.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin viestejäsi täältä, ja päätin vastata sinulle, koska tilanteesi muistuttaa hyvin pitkälti sitä, mikä itselläni oli jokunen kuukausi sitten. Katkeruus painaa mieltä, vääryydet, joita joutui työssään kohtaamaan, arvostuksen puute ja epätasa-arvoinen kohtelu sen saavat aikaan. Olin itse 7 vuotta samassa paikassa, tein ja tein ja tein työtä, aina vain enemmän ja enemmän, tuotin 3-4 kertaa enemmän kuin muut vastaavassa asemassa olevat työtoverini, olin ainut jonka odotettiin olevan aina valmis tekemään ylimääräistä, suorittamaan loppuun ajallaan toisten hosimat työt. Olin ainut, jonka syntymäpäivää ei koskaan muistettu eikä juhlittu, mutta jokaisen muun lahjaan piti osallistua. Viimein sain tarpeekseni ja irtisanouduin, mieleen jäi vielä kaivelemaan monikin asia, mutta minun mieheni totesi, että irtisanoutuminen oli parasta mitä minulle tapahtui pitkään aikaan, ja että se on uusi alku, kunhan vaan päästän katkeruudesta irti ja etsin uuden työpaikan, johon suhtaudun positiivisesti enkä päästä itseäni happamoitumaan heti negatiivisella asenteella, sillä eihän sitä tiedä vielä millainen se olisi. Näin tein. Hammasta purren välillä kipittelin haastatteluissa, ottakaa, ottakaa. Pääsin ensimmäiseen, suureen pörssinoteerattuun yritykseen, jossa sisäiset dilemmat löivät vastaan heti ovelta. Sain ensimmäisenä päivänäni kuulla heti vieneeni toisten töitä ja toiset taas valittivat suurta kiirettään suureen ääneen. Asiaa kuukauden seurattuani totesin, ettei paikka ole minulle. Pienet juoruilevat ja ilkeät kuppikunnat saivat minut lähtemään, vaikka esimieheni aneli minua jäämään luvaten jopa irtisanoa vanhaa väkeään, arvasi heidän minua savustaneen. En jäänyt, vaan hain uuden paikan. Nyt olen löytänyt kivan paikan, jossa kivat uudet työtoverit, rento meno ja normaali duunipäivät. Tuntuu kuin päivä olisi pitkästä aikaa alkanut paistaa risukasaan, elämä maistuukin hyvälle! Kaikkein parasta tässä on tietysti se, että hyvä olo heijastuu kaikkeen. kolmen vuoden yrityksen jälkeen tietysti nyt tärppäsi, eli tulossa olisi vielä perheen lisäyskin.
VOIMIA SINULLE! KÄÄNNÄ SIVU ETEENPÄIN, PAKOTA ITSESI KATSOMAAN ETEENPÄIN JA OTTAMAAN PIKKUASKELIA. Ennen kuin huomaatkaan, kaikki se paska jää taaksesi, ja löydät kyllä edestäsi paljon parempaa. Älä anna itsesi takertua katkeruuteen, se pilaa vain loppuelämäsi.
Entinen työ on jäänyt taakse, unohda hankalat kohdat, kun niille ei voi mitään. Kaikille tulee jossain vaiheessa takapakkia. Pidä nyt uusi työpaikkasi toisella lailla. Lycka till!