Kuten joku tuossa aikaisemmin kirjoitti, niin miksi naisten pitää riita tilanteessa saada toinen raivostumaan oikein kunnolla?
Jos olet rauhallinen ja yrität keskustella asiasta, niin puhutaan tai oikeastaan huudetaan päälle eikä anneta toisen puhua loppuun?
Aletaan nimittelemään, kaivelemaan vanhoja asioita, jotka olet jo itse unohtanut ja syytellään syyttä?
Miksi?
Ex-avovaimoni oli sellainen, että jos olin rauhallinen ja sovitteleva, niin piti alkaa räkiä päälle, heitellä esineitä ja jopa ruokaakin päälle, että saadaan raivostumaan.
Muutaman kerran hän onnistui siinä ja minä raivostuin ja läpsäisin sitä sitten avokämmenellä. Ja kun näin tapahtui, niin sitten itku kurkussa mölistään että "älä lyö". ja ollaan kauhuissaan jne.
Noista asioista on jo monta vuotta.
Nykyisen vaimon kanssa on tulossa avioero.
Hän taas oli sellainen, että hän muisteli vuosia vanhoja juttuja, joita hän riita tilanteessa veti esiin ja syytteli minua niistä. Ne asiat oli jo käsitelty moneen kertaan ja minä olin jo unohtanut ne. Luulin että ne olivat selviä. Mutta ei, aina sama juttu.
Samoin hän syytti minua muiden tekemisistä. Ja teki myös omia päätöksiään asioista ja joista hän piti henkeen ja vereen kiinni, vaikka moisiin ei ollut perustetta.
Ja jos joku sanoi jotain, mistä hän ei tykännyt sitten, niin hän syytti minua siitä että joku on noin sanonut.
Esim. äitini oli valitellut, että kun vaimon koulutuksen vuoksi joudun ajelemaan paljon, kun koulutuspaikka on toisessa kaupungissa, niin tästä hän rähjäsi minulle jatkuvasti.
Minä vastasin että enhän minä ole vastuussa toisten sanomisista jne., mutta hän vaan jatkaa ja jatkaa että se on sinun äitisi!
Eli sen takia minä olen syyllinen äitini puheisiin, kun se on minun äitini.?!
No, nyt eilen oli sitten taas riita.
Hän aloitti keskustelemaan koulutuksestaan ja kysyi minun mielipidettäni siihen, että hän jatkaisi vielä puoli vuotta toisessa kaupungissa. No kerroin mielipiteeni ja ehdin perustelemaan vähän, kun taas tuli vuoden ja sitä vanhempia juttuja taas esiin. Ja tuo äitini sanominen.
Jouduimme lähtemään hänen koulukaupunkiinsa, joka 200 km:n päässä kotoa ja työmatkani varrella. Ajoa kesti n. 1 1/2 tuntia, kun hän kysyi että mitä me tehdään asioitten suhteen.
Aloin rauhallisesti vastataamaan, kun taas sama kaava toistui, kuin aikaisemmin. Tosin sillä erolla, että nyt hän kiljui minulle suoraa huutoa. En saanut enään suunvuoroa ja sitten kun nimittely ym. tarpeeksi oli tarpeeksi kauan kestänyt, niin läpsäisin n. "luunapin" voimakkuudella häntä poskeen. Hän rauhoittui täysin, mutta nyt sitten tulos on, että eropaperit ovat postissa matkalla käräjäoikeuteen.
Okei. Tämä on nyt tilanne ja minä olen nyt sitä mieltä, että erotaan sitten, koska saisin kuulla niistä vanhoista jutuista aivan varmasti kuolinvuoteellanikin.
Jos olet rauhallinen ja yrität keskustella asiasta, niin puhutaan tai oikeastaan huudetaan päälle eikä anneta toisen puhua loppuun?
Aletaan nimittelemään, kaivelemaan vanhoja asioita, jotka olet jo itse unohtanut ja syytellään syyttä?
Miksi?
Ex-avovaimoni oli sellainen, että jos olin rauhallinen ja sovitteleva, niin piti alkaa räkiä päälle, heitellä esineitä ja jopa ruokaakin päälle, että saadaan raivostumaan.
Muutaman kerran hän onnistui siinä ja minä raivostuin ja läpsäisin sitä sitten avokämmenellä. Ja kun näin tapahtui, niin sitten itku kurkussa mölistään että "älä lyö". ja ollaan kauhuissaan jne.
Noista asioista on jo monta vuotta.
Nykyisen vaimon kanssa on tulossa avioero.
Hän taas oli sellainen, että hän muisteli vuosia vanhoja juttuja, joita hän riita tilanteessa veti esiin ja syytteli minua niistä. Ne asiat oli jo käsitelty moneen kertaan ja minä olin jo unohtanut ne. Luulin että ne olivat selviä. Mutta ei, aina sama juttu.
Samoin hän syytti minua muiden tekemisistä. Ja teki myös omia päätöksiään asioista ja joista hän piti henkeen ja vereen kiinni, vaikka moisiin ei ollut perustetta.
Ja jos joku sanoi jotain, mistä hän ei tykännyt sitten, niin hän syytti minua siitä että joku on noin sanonut.
Esim. äitini oli valitellut, että kun vaimon koulutuksen vuoksi joudun ajelemaan paljon, kun koulutuspaikka on toisessa kaupungissa, niin tästä hän rähjäsi minulle jatkuvasti.
Minä vastasin että enhän minä ole vastuussa toisten sanomisista jne., mutta hän vaan jatkaa ja jatkaa että se on sinun äitisi!
Eli sen takia minä olen syyllinen äitini puheisiin, kun se on minun äitini.?!
No, nyt eilen oli sitten taas riita.
Hän aloitti keskustelemaan koulutuksestaan ja kysyi minun mielipidettäni siihen, että hän jatkaisi vielä puoli vuotta toisessa kaupungissa. No kerroin mielipiteeni ja ehdin perustelemaan vähän, kun taas tuli vuoden ja sitä vanhempia juttuja taas esiin. Ja tuo äitini sanominen.
Jouduimme lähtemään hänen koulukaupunkiinsa, joka 200 km:n päässä kotoa ja työmatkani varrella. Ajoa kesti n. 1 1/2 tuntia, kun hän kysyi että mitä me tehdään asioitten suhteen.
Aloin rauhallisesti vastataamaan, kun taas sama kaava toistui, kuin aikaisemmin. Tosin sillä erolla, että nyt hän kiljui minulle suoraa huutoa. En saanut enään suunvuoroa ja sitten kun nimittely ym. tarpeeksi oli tarpeeksi kauan kestänyt, niin läpsäisin n. "luunapin" voimakkuudella häntä poskeen. Hän rauhoittui täysin, mutta nyt sitten tulos on, että eropaperit ovat postissa matkalla käräjäoikeuteen.
Okei. Tämä on nyt tilanne ja minä olen nyt sitä mieltä, että erotaan sitten, koska saisin kuulla niistä vanhoista jutuista aivan varmasti kuolinvuoteellanikin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
että HUH HUH......joutaa tommosesta akasta erotakkin....
joo oon samaa mieltä edellisen kanssa, että jos aikuinen ihminen ei osaa erimielisyyksistä kuin vain huutaa ja kiljua ja kaivella vanhoja, niin silloin ei kyseinen henkilö ole tarpeeksi kypsä parisuhteeseen.
Edelleen kysyn, että miksi jotkut naiset käyttäytyvät, kuten aloituksessa kirjoitin.
Tuossa oli vasta jäävuoren huippu. Kumpikin tapaus oli suhteemme alussa todella mukava, että rakastuin heihin ja sen takiahan minä heidän kanssaan olinkin.
Mutta sitten aikaa myöten alkoivat em. asiat pulppuamaan esiin. Ja tihenemään.
Enkä ole ainoa.
Juteltuani kavereideni kanssa, kun halusin purkaa pahaa mieltäni, niin selvisi että tuota käytöstä ilmenee varsin paljon.
Ja minua harmittaa, nolottaa, kaduttaa jne. se, kun sitten läpsäisin heitä. Ei koskaan käynyt mielessä, että olisin nyrkillä pamauttanut, mutta jos nyt jotain hyvää läpsäisyistä hakee, oli se että kiljuminen ja muu em. käyttäytyminen loppui kuin seinään.
Keskustelu olisi voinut jatkua rauhallisemmin, mutten oikein pystynyt, kun hävetti aina se, että menetin malttini.
Mutta miksi pitää vetää asiat tuohon pisteeseen että pinna palaa sitten noin?
Naista alkaa pidemmän päälle inhottaa mies, josta ei ole edes kunnon riitelyyn silloin kun on aihetta. Siksipä saadakseen edes jonkinlaisen reaktion aikaan miehessä, hän käyttää kaikki keinonsa miestä ärsyttääkseen. Tottakai tuollainen on naurettavaa ja lapsellista käytöstä, mutta ehkäpä nainen on itse siinä vaiheessa jo siinä pisteessä, että voisi räjähtää miehen liian kiltille käytökselle.
...kuin että niillä naisilla on ehkä ollut sinun kanssasi TODELLA paha olla. Älä ota tätä syytöksenä, sitä kun se ei ole. Mistä sinä voisit tietää mitä he oikeasti haluavat elämältä kun ovat luultavasti hämänneet jopa itseänsä todella taitavasti?
Naisilla on valitettavasti joskus melkoisia vaikeuksia tunnistaa omat oikeat halunsa elämänsä suhteen sallittujen kaavojen, voimassa olevien ihanteiden ja kovien vaatimusten joukosta. Ja kun elämä ei ole sitä mitä he haluavat, alkaa kaikenlainen häiriökäyttäytyminen. Ehkä naisesi paikka olisi reppureissaamassa Afrikassa tällä hetkellä mutta jotenkin hänenkin elämänsä on päätynyt siihen että tärkein tapahtuma viikossa on pyykkipäivä. Tms!
Miksi sitten ei osaa reilusti erota jos elämä todellakin olisi jossain muualla eikä elämää saa ko. kumppanin kanssa vietettyä niinkuin haluaa? Koska naisille on opetettu että eroaminenkin on väärin jos mies ei vähintään hakkaa ja ryyppää. (Onneksi nippasit niin pääsi vaimosikin viimein pulasta...) Jos puitteet on kunnossa ja mies kunnollinen niin ei kuulu haluta erota sillä kaikki mahdolliset tahot ovat väittäneet että tämä on juuri sitä elämää jota nainen haluaa. Varsin moni nainen kamppailee liitossa oikeasti edelleen sen asian kanssa että mitä hän saa tehdä ja mitä ei. Mies asettelee elämälle rajat ja kun niiden rajojen sisällä mies on tyytyväinen niin kaikkien pitää olla.
Toisaalta naisen pitää ollakin nin kovin kuuliainen että vaikka lupa Afrikanreissulle sinulta heltiäisikin niin ei hänen pitäisi hennoa lähteä kuitenkaan, ja jokatapauksessa uskallus puuttuu jos kaveri puuttuu. Afrikanreissun kohdalle voit vaihtaa minkä tahansa sanan joka poikkeaa yleisesti hyväksytyistä ihanteista. Näin meidät on kasvatettu, seuraamaan kuuliaisesti ja kiltisti sääntöjä! Ja kaikinpuolin kuuliaisia naisia te miehet myös itse haluatte, normeista poikkeavat koetaan usein pelottaviksi.
Noh. Jotta jatkossa välttyisit sekopäiltä niin kannattaisi sinun itsesikin kiinnittää huomiota siihen oletko valinnut naisesi oikein. Ihmisillä on ikävä taipumus ihastua ominaisuuksiin jotka itseltä puuttuvat, ja sitten myöhemmin nämä vastakkaiset tavat alkavat ikävästi hiertää. Vaikea kuvitella että naisistasi ei tuo häilyvä tempperamentti mitenkään näkyisi jo alkuvaiheessa? Kaikki kun eivät kuitenkaan ala heitellä esineillä vaikka kuinka vituttaisi. Jos tarvitset rauhallisen kumppanin niin etsi itsellesi sellainen. Seuraavan kerran kun ihastut niin ole tarkkana tämän asian suhteen!
Toinen juttu sitten on se, mitä olet mahdollisesti tehnyt ja miten ne asiat on käsitelty. Selvästikään naisesi ei ole pitänyt asioita käsiteltyinä, vaikkakin reilumpaa häneltä olisi ollut sanoa rauhallisesti että ei voi unohtaa ja siksi on erottava. Ellei nyt sitten kyse ole vain ihmisestä joka syytää mitä tahansa loukkaamistarkoituksessa suuttuessaan.
Kolmas huomionarvoinen juttu on se, että LYÖDÄ EI SAA. Olet alkanut oppia näköjään että sillä se ratkeaa. Olet vaarallisilla vesillä, kai sen tajuat?
Vaikea uskoa, että olisi ollut paha olla, koska asiat ovat olleet kaikin puolin hyvin.
Kyllähän aina riitoja on, mutta miksi ne on pitänyt vetää äärimmilleen? Ja miksei asiallinen keskustelu ongelmien ratkaisemiseksi ole ollut vaihtoehto?
Nyt kun miettii tapahtuneita, heitä on selvästi ärsyttänyt se, kun toinen on rauhallinen eli on ihan selvästi pitänyt saada toinen suuttumaan.
Minä en ole mitään kaavoja vaatinut keneltäkään, enkä tule. Enkä rajoja ole asetellut. Jos rajoja on, niin ne ovat nämä yleiset rajat, jotka kuuluvat parisuhteeseen ja ne koskevat molempia tasa-arvoisesti.
Minä olen sitä mieltä parisuhteesta, että siinä on kaksi täysin tasa-arvoista yksilöä hyveineen ja vikoineen. Ja yhdessä hoidetaan huusholli ja kaikki muukin.
Mutta, myös tietty vapaus pitää olla. Jos partneri haluaa lähteä Afrikkaan ja itse ei halua syyn tai toisen takia, niin menköön jos haluaa; jos haluaa viettää iltaa omien kavereitten kanssa, niin siitä vaan. Ei kahletsimisesta koskaan hyvää seuraa.
Minä en halua vierelleni sellaista naista, joka tottelisi minun jokaista toivettani, aina kun haluan.
Jos ollaan jostain eri mieltä, niin sitten on istuttava alas ja keskusteltava asiasta ja haettava kompromissi.
Joskus tilanne on sellainen, ettei nyt täyttä kompromissia saa aikaan, mutta sitten on pakko joustaa. Mutta, tätä joustoa ei sitten pidä käyttää malliin, että minä joustin viimeeksi ja nyt on sinun vuoro, vaikka selvästi toisen uusinta jousto olisi parempi ratkaisu.
Ensimmäisessä tapauksessa ei alussa näkynyt viitteitä ollenkaan esineitten heittelystä. Toisessa tapauksessa tempperamentti tuli esiin, muttei tuollaisena jankkaamisena, kuin mitä se oli loppuvaiheessa.
Mitä mainitsit toisena juttuna eli mitä minä olen tehnyt, niin tässä tulee se pahin.
Minua on syytetty ulkopuoliselta taholta monesta asiasta ja kun niitä on sitten tutkittu, niin on selvästi näytetty toteen, etten ole syyllistynyt mihinkään. Eli suoranaista p'skaa on puhuttu.
Se, mistä nämä naiseni ovat sitten minua syyttäneet ja uudelleen ja uudelleen asioita vatvoneet, on ollut se, etten heti reagoinut asioihin, kun ne tapahtui. Siis, käynyt loan heittäjien kimppuun heti.
Minä yritin selvittää ilman suurempaa meteliä asiat perinjuurin, mutta tämä ei riitänyt näille naisille. Heidän mielestään olin vaan painanut villaisella asiat, eikä uskoneet minua, että olen asioita selvittänyt.
Ja kun nimesin henkilöitä, joilta voivat kysyä asiasta, jos ei minua usko, ei he koskaan hyväksyneet tätä mahdollisuutta, saatika uskoneet em. henkilöitä, jos olisivat kysyneet.
Ja pahin on ollut se, että jopa nämä loan heittäjät ovat tunnustaneet puhuneensa p'skaa näille naisille, niin silläkään ei ole ollut vaikutusta.
Minä tiedän ettei lyödä saa. Eikä se ole ratkaisu.
Enkä voi asiaa puolustella mitenkään. Joka kerta kun näin on käynyt, niin häpeän itseäni ja kadun käytöstäni.
Mutta miksi sitä pitää kiristää toisen pinnaa siihen asti että pinna sitten palaa?
Kyllä se on minusta näkynyt aivan varmasti, että asia on vedetty jo tarpeeksi pitkälle, niin miksi jatkaa?
Ja olen varoittanutkin ja lähtenyt pois paikalta, mutta sitten lähdetään perään jatkamaan.
Aina kun pinna on palanut, niin seuraavalla kerralla olen jaksanut kestää pidempään, mutta raja on tullut lopulta vastaan.
Jokaisella on rajansa.
Eli kun tarpeeksi kauan ärsyttää, niin sulla on miehenä lupa lyödä? Tässä on nyt vaan kuultu sun kommentit asiaan. Naisen käytöksestä voisi päätellä että hänellä on ollut todella huono olo liitossanne ja kun vielä olet väkivaltainen, ei mikään ihme että laittoi eropaperit vetämään.
Toimintamalli on mielestäni aivan selvä: nainen ei ole tyytyväinen suhteeseen syystä tai toisesta, joten hän purkaa pahaa oloaan miehelleen käyttäytymällä kuin päätön kana. Mies kestää ihmeellisen kauan, kunnes antaa naiselle luunapin. Ajatelkaa, luunapin. Nyt mies on väkivaltainen hirviö ja nainen ottaa eron siltä seisomalta.
Miten tässä todellisuudessa on käynyt? Pyrkikö nainen ärsyttämään miehensä pahoinpitelemään hänet henkihieveriin luunapilla, jotta saisi oivan syyn ottaa eron? Syy tai tekosyy, nainen voittaa tästä eteenpäin aina, onhan mies väkivaltainen.
Vastatkaapa naiset. Pyydän vain yhtä asiaa: käyttäkää järkeänne tuon väkivaltainen -termin käytössä.
Viestin aloittajahan on kirjoittanut että on ennenkin läimäytellyt puolisoaan ja tuntee huonoa omatuntoa aina kun on lyönyt. Joten ei ollut kyse yhdestä ainoasta luunapista.
Kuten olen kirjoittanut, niin en hyväksy lyömistä. Ja kun näin on käynyt, niin AINA avokämmenellä ja voimakkuudeltaan "luunapin" verran. Eli sormenpäät ovat osuneet.
Tuo EI ole puolustus. Mutta kun on tarpeeksi kauan kiristetty pinnaa, niin sitten pimenee ja tulee huitaistua.
Kuten kirjoitin, minä olen lähtenytkin toiseen huoneeseen, kun on alkanut paine lähenemään kriittistä rajaa, mutta tullaan perässä ja nalkutus / v''tuilu jatkuu.
Ja edelleen, kuten kirjoitin, on aivan selvästi ollut merkkejä siitä, että minulta halutaan jonkunlaista tunteenpurkausta.
Olen yrittänyt kovasanaista kielenkäyttöäkin ilman tulosta.
En ole kuin muutaman kerran käräyttänyt proppuni noin totaalisesti ja kun seuraava kerta on tullut, on pinnani kestänyt huomattavasti pitempään, kun muistan edellisen kerran tapahtuneen aiheuttaman häpeän, katumuksen jne.
Onhan noita kinasteluita ollut ja riitojakin noitten tapausten välissä, mutta ne on selvitetty, mutta kun aletaan kaivelemaan vuosia vanhoja juttuja, joista on keskusteltu, niin se alkaa ottaa pattiin.
Ja pattiin ottaa nimenomaan se, kun niille EI voi enään yhtään mitään! Ja vaimokin monesti todennut samaa.
Ja kun vanhat jutut ovat tulleet esiin, olen kysynytkin että mitä järkeä / hyötyä on noita vanhoja ottaa käsillä olevan juttuun mukaan, ei tule vastausta.
Ja kun tähän lisätään sitten syyttely asioista, joita minä en ole tehnyt, vaan joku muu. Näihin minä olen syyllinen, koska tekijä taikka sanoja on minun kavereita taikka äitini.
Minä vaan ihmettelen että miksi pitää saada toinen tuolle äärimmäisyyden partaalle tieten tahtoen? Tätä minä olen tässä enimmäkseen ihmetellyt.
Minä EN ole missään vaiheessa puolustellut pinnani katkeamista jne. Olen tässä kertonut taustaa asioille.
Ja tarkennus: vaimoni halusi sitten eroa, joten myönnyin ja haimme sitten sitä YHDESSÄ.
Ja kuulkaa: minä olen todella häpeissäni, että pinnani on katkennut.
Tällä kirjoittelulla on ollut sillein hyvä asia, että olen voinut purkaa noita asioita ja itse kirjoitetun tekstin luku auttaa todellakin muuttamaan tapojani, kun näen teidän ja omat tekstit.
Alunperin kysyin sitä että: miksi pitää vetää asioita siihen pisteeseen, että pinna katkeaa?
Ja etenkin ensimmäisen läpsäyksen jälkeen kiristetään pinnaa.
Miksi?
Ja kun näin käynyt, niin minä olen poistunut muualle, niin TULLAAN PERÄSSÄ edelleen riitaa haastaen.
Miksi?
"Minä olen lähtenytkin toiseen huoneeseen, kun on alkanut paine lähenemään kriittistä rajaa, mutta tullaan perässä ja nalkutus / v''tuilu jatkuu."
Ilmeisesti joillakin ihmisillä on tarve saada toisesta ne äärimmäiset tunteet esiin. Kai siinä on taustalla oma patoutunut tunnemaailma ja pakottava tarve saada toisesta ihmisestä jotain vastaavaa esiin. Varmaan turhauttava tunne jos itse meuhkaa ja toinen on täysin tyynenä ja rakentavasti yrittää selvittää asiaa..
Mieleeni tulee elokuva Jackie Brown. Eräässä kohtauksessa Robert De Niro etsii parkkipaikalta autoaan ja Bridged Fonda seuraa perässä kuin hai laivaa jatkuvasti naljaillen ja ärsyttäen... lopputuloksen tiedämmekin...
Kettu kuittaa.
Oletkin ensimmäinen, joka antoi vastauksen kysymykseeni.
Nyt kun luin tekstiäsi
"Ilmeisesti joillakin ihmisillä on tarve saada toisesta ne äärimmäiset tunteet esiin. Kai siinä on taustalla oma patoutunut tunnemaailma ja pakottava tarve saada toisesta ihmisestä jotain vastaavaa esiin. Varmaan turhauttava tunne jos itse meuhkaa ja toinen on täysin tyynenä ja rakentavasti yrittää selvittää asiaa.."
muistui mieleen vuosien takaa tapaus, kun yksi puolituttu ravintolassa soitti suutaan koko ajan.
Hän v''tuili minulle moottoripyörä merkistäni ja kehui omaa merkkiään ja muita, mutta minun merkkini oli niinkuin kaikkein huonoin.
Minun mielestä aivan typerä kiistelyn aihe, joten en reagoinut siihen mitenkään enkä lähtenyt mukaan. Hän selvästi yritti saada minua hermostumaan, mutta lopputulos oli että siltä se proppu paloi.
Näitten naisten logiikkaa minä tässä olenkin ihmetellyt, koska muina aikoina meillä on ollut hienoja ja ikimuistoisia kivoja hetkiä, mutta kun tulee erimielisyyksiä, niin ne on pitänyt kiihdyttää kunnon riidaksi ja pitemmällekin, kuten olen jo maininnut.
Tätä lietsomista saan varmaan miettiä hautaan asti.
...kohtaus Jackie Brownista on kyllä syöpynyt hyvin mieleen. Siinä oli jotenkin niin täydellisesti kuvattu tuollainen absurdi kilahtaminen, joista saa lukea lehtien traagisista pikku-uutisista että huhhunh.
Itse asiaan vielä; ehkä voimakkaasti tunteella reagoivien ihmisten on vaikea hahmottaa, että toinen ottaa asiaa vakavasti, ennen kuin hänestä näkyy äänenkäytön ja käytöksen kautta yhtä voimakas reaktio käsillä olevaan asiaan kuin heistä itsestään. Siksi kärjistys jatkuu, kunnes kuppi menee nurin.