Mitä kummaa? Tein noin kuukausi sitten päätöksen pudottaa painoa roimasti. Siitä lähtien olen käynyt puntilla noin 3-4 kertaa viikossa ja teen tunnin kävelylenkin 1-2 kertaa viikossa. Rekisteröidyin kalorilaskuri.fi-sivulle ja olen tarkasti seurannut syömisiäni. Syömiseni ovat joka päivä reilusti alle kulutuksen. Syön paljon kasviksia ja kuituja, vältän turhia hiilihydraatteja. Vettä menee myös rutkasti. Mikä on kun paino ei tipu, päinvastoin, olen saanut yhden kilon lisää?!?!? Ja olen oikeasti n.20kg ylipainoinen!
En laihdu..
monni5
51126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olet saanut 8 kiloa lihasta. lopeta puntit.
vain ääliö tietämätön sanoo että lihakset kasvaa kuukaudessa 8 kiloa. Kovan luokan kehorakentaja saa vuodessa lihasmassaa kerättyä alle 5 kg
Se on totta, että lihakset nostaa painoa aluksi, kun alkaa treenaamisen.
Mutta huoli pois! Lihas on se aines joka energiaa kuluttaa ja näin helpottaa myös kaloreiden poltossa.
Siks toisekseen, jos lihakset on hyvässä kunnossa ne tuo mukavasti muotoa, eikä lievä ylipaino ole ollenkaan pahannäköinen.
Älä vaan lopeta punttia sen takia että lihaspaino vähän lisääntyy aluksi, pitkään se ei jatku.
Siksi kannattaakin aluksi seurata ympärysmittoja ja jos ongelmaalueiden mitat kasvaa niin sitten pitää miettiä mikä mättää.
Jos pitkän tauon jälkeen aloittaa runsaan kuntoilun, niin aluksi lihaksiin kertyy nestettä. Tämä lihasten turvotus vähenee aikaa myöden ihan normaalisti. Seuraisin mieluummin vyötärönympärystä mittanauhalla, kuin vaakaa.
Lihasmassan kasvusta ei vielä ole kyse; hyväkuntoinen mies pystyy tarkalla proteiinidieetillä sekä tiukalla ja huolellisella treeniohjelmalla hankkimaan ehkä kilon lihaksia vuodessa. Niitä kannattaakin muutama kilo hankkia, sillä lihas kuluttaa kaloreita myös levossa ja auttaa pitkässä juoksussa pitämään painon helpommin normaalilukemissa.
-VT
Hei! neuvoisin sinua jättämään kuntosalitreenit kokonaan pois ennenkö olet lähellä ihannepainoasi. On täysin normaalia että kun lihas lisääntyy niin paino vaan nousee. Jos haluat jatkaa kuntosaliharjottelua niin kerran kaksi viikossa ja PIENILLÄ painoilla. Suosittelisin päivittäin kävelemään 5-10 km ja jos mahdollista lisäämään hikiliikuntaa 1-2 kertaa viikkoon. Esim Aerobic on mainio. Suosi kalaa ja lihaa sekä kasviksia. Älä unohta vähärasvaisia maitotuotteita. Leivässä syö vain tummaa leipää ja jätä vaalea vilja mieluiten kokonaan pois. Pienennä perunan, pastan, riisin määrää. Ilta kuuden tai seitsemän jälkeen vältä syömistä.ILTASYÖMINEN on pahin. Korkeintaan hedelmä tms.
Puhun omalla kokemuksella eli minäkin yritin painonpudostusta rehkimällä salilla 5 kertaa viikossa eikä paino pudonnu. Sitten rupesin noudattamaan edellä mainittua ja painoa on lähteny viidessä viikossa noin kilo per viikko. Eli 5kg.
Kannattaa ainakin kokeilla (: kaikki ei toimi kaikilla jne mutta tsemppiä (:
ps. kerroit kyllä syöneesi paljon kasviksia ja kuituja mutta tulipa silti tuota syömisvalistusta (;