Ei Ole totta

soitti raksalta työnjohtaja viime viikolla seiskalta aamulla ja pyysi töihin,olin aika humalassa ja sanoin ei onnistu nyt.tänään työttömyyspäivärahan maksupäivä katsoin just nettipankista 3 päivän fyffet puuttuvat.työkkäris oon käynyt ajallaan.
eukon murjussa parhaillaan,on varmaan postia molli-ollilta kotiluolassa.hemmetin ukko soittanyt työvoimatoimistoon ja sanonut että kieltäydyin töistä?
joku raja sentään oltava,menen molli-ollin juttusille ja sanon en ole mikään vitun selvän-näkijä.
221186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

On ennenkin humalassa raksalla oltu. Miten luulet että raksaduunarit muuten telineiltä putoilisivat.

Äänestä
  • Työn alkamisajankohta on ilmoitettava pikkasen aikaisemmin kuin samana aamuna kuin työ alkaa. Menehän nyt selvittämään asiaan sinne työvoimatoimistoon. Se ukkohan on voinut selitellä sinne mitä sattuu ja työkkärin tantathan ne uskoo koska saavat palkkaansa lisiä sitä mukaa kuinka monta karenssia saavat aikaan, samoin saavat kurssilaisista ja niistä jotka työllistyvät tavalla tai toisella. Se on valtion kannuste tantoille saada tilastot puhtaaksi mutta kyllä sekin asia selviää koko kansalle joku päivä. Katsotaan milloin niitä toimittajia aletaan murhaamaan täällä kotimaassakin kun kaivelevat yhteiskunnan asioita. Mene selvinpäin...

    Äänestä

  • humalainen kirjoitti:

    Työn alkamisajankohta on ilmoitettava pikkasen aikaisemmin kuin samana aamuna kuin työ alkaa. Menehän nyt selvittämään asiaan sinne työvoimatoimistoon. Se ukkohan on voinut selitellä sinne mitä sattuu ja työkkärin tantathan ne uskoo koska saavat palkkaansa lisiä sitä mukaa kuinka monta karenssia saavat aikaan, samoin saavat kurssilaisista ja niistä jotka työllistyvät tavalla tai toisella. Se on valtion kannuste tantoille saada tilastot puhtaaksi mutta kyllä sekin asia selviää koko kansalle joku päivä. Katsotaan milloin niitä toimittajia aletaan murhaamaan täällä kotimaassakin kun kaivelevat yhteiskunnan asioita. Mene selvinpäin...

    järjestelmä toimii virkamieskoneistossa.
    Virkavirheestä on erittäin hankalaa saada virkailijaa kiinni.
    Mutta aina kannattaa yrittää.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • humalainen kirjoitti:

    Työn alkamisajankohta on ilmoitettava pikkasen aikaisemmin kuin samana aamuna kuin työ alkaa. Menehän nyt selvittämään asiaan sinne työvoimatoimistoon. Se ukkohan on voinut selitellä sinne mitä sattuu ja työkkärin tantathan ne uskoo koska saavat palkkaansa lisiä sitä mukaa kuinka monta karenssia saavat aikaan, samoin saavat kurssilaisista ja niistä jotka työllistyvät tavalla tai toisella. Se on valtion kannuste tantoille saada tilastot puhtaaksi mutta kyllä sekin asia selviää koko kansalle joku päivä. Katsotaan milloin niitä toimittajia aletaan murhaamaan täällä kotimaassakin kun kaivelevat yhteiskunnan asioita. Mene selvinpäin...

    "koska saavat palkkaansa lisiä sitä mukaa kuinka monta karenssia saavat aikaan"

    ei todellakaan pidä paikkaansa, miksi levität täällä tuollaista valheellista paskaa.

    Haastan sinut todistamaan tuon todeksi. sinusta ei kuitenkaan ole siihen....

    Äänestä

  • fdfg kirjoitti:

    Olisikohan tuossa yhdistetty kaksi faktaa, mutta niiden perusteella päädytty väärään tulokseen.

    Fakta 1. - työvoimatoimistossa viranhaltijat voivat saada lisäpalkkaa tehtävien mukaisen tulospalkkauksen perusteella.

    Fakta 2. - työvoimavirkailijoille on muodostunut tärkeimmäksi tehtäväksi kyykyttää työtöntä kaikin mahdollisin tavoin. Paras mahdollinen tavoite on työttömän työttömyyskorvausten poistaminen ja sen jälkeen toimeentulotuelle tippuvan osalta varmistaa 40 %:lla alennetun toimeentulotuen maksaminen.

    Koska fakta 2 on tavoitteena, niin siitä voisi tehdä päätelmiä, että nimenomaan kyseenalaisin keinoin järjestetyt karenssit ovat tulospalkkauksen peruste... mutta päättelijä unohtaa, että työvoimavirkailijat ovat tyhmiä ja tekevät fakta 2:n mukaisen työtehtävän vain tunnollisuuttaan ja henkilökohtaisen mielihyvän vuoksi.

    Äänestä

  • hätäisesti tehty... kirjoitti:

    en tiedä saavatko "tulospalkkausta" mutta fakta on viime vuonna paukkui karenssia todella monelle.
    jos karenssia kärsiviä ei lasketa tilastoihin työttömiksi,silloin koko hommassa olisi kieroontunutta logiikkaa;tilastojen kaunistelua.

    asiat muuttuvat faktoiksi siinä vaiheessa kun ne todistetaan. Et ole osoittanut täällä minkäänlaisia todisteita väittelillesi.

    Fakta1. Lehmät osaa lentää.

    Fakta2. Matti Nykänen osaa laulaa.

    Katso kun minäkin osaan heittää "faktoja" ilman todisteita......

    Äänestä

  • gdyfyt kirjoitti:

    todistella keskustelupalstalla?

    Kun käy katsomassa googlella työvoimavirkailijan palkkausta tai avoimia työpaikkoja, niin löytää maininnan tuosta tehtävän mukaisesta tulospalkkauksesta.

    Lähes jokainen työtön tietää omakohtaiseen kokemukseen perustuen, että fakta 2 pitää paikkansa. Tälläkin palstalla löytyy kyseisestä epäkohdasta lukuisia omakohtaisia kokemuksia, mutta eihän ne kelpaa "todisteiksi"?

    Ilmeisesti, sinä haluaisit todisteeksi työvoimavirkailijan itsensä allekirjoittaman lausunnon, joka pitäisi vielä toimittaa alkuperäisenä sinun kätöseeen? Sitten sinä alkaisit viilaamaan pilkkua... epäoleellisesta ja jättäisit oleellisen huomioimatta.

    Ainakin Tampereella on eräs henkilö voittanut yli viisi vuotta kestäneen oikeustaistelun ja saanut 21000 euroa korvauksia... liittyen Hervannan työvoimatoimiston ja Tampereen kaupungin "normaaliin rutiiniluontoiseen viranomaistoimintaan".

    Äänestä

  • mielenkiintoista... kirjoitti:

    "Kerrotko miten faktoja voi todistella keskustelupalstalla? "

    hyvin helposti. Jos osaat copy/pastata tekstiä, niin vielä helpommin. Haet heidän työsopimuksestaan tai lakipykälästä paikan jossa määritellään karenssien antamisesta saatavat bonukset, ja sitten pasteat ne tänne, tai annat suoran linkin löytämääsi tietoon.

    Sinulla on nyt taakka todistamisesta, kun olet alunperin näin älyttömän väitteen heittänyt tänne.

    Mikäli et siihen pysty niin kirjoita jatkossa vain väitteitä jotka pystyt todistamaan.

    Äänestä

  • gergerg kirjoitti:

    en tiedä saavatko "tulospalkkausta" mutta fakta on viime vuonna paukkui karenssia todella monelle.
    jos karenssia kärsiviä ei lasketa tilastoihin työttömiksi,silloin koko hommassa olisi kieroontunutta logiikkaa;tilastojen kaunistelua.

    taitaa olla siinä, että kun on saatu ensimmäinen karenssi, niin sen jälkeen saadaan toinen, kolmas... jne. Lopulta voidaankin todeta ettei työtön ole työmarkkinoiden käytttävissä ja työtöntä ei enää lasketa työttömäksi työnhakijaksi... tilastoissa yksi työtön vähemmän.

    Ainakin Tampereella työvoimatoimikunta hyväksyy täysin järjettömiä päätöksiä, joita rustataan pelkästään työvoimavirkailijan "ura-tietoihin" kirjaamisen perusteella. On ihan työttömän asia aukottomasti ja hyväksyttävästi todistaa ettei työvoimavirkailijan ura-tietoihin merkitsemä tieto pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • gdgfdgdf kirjoitti:

    "Kerrotko miten faktoja voi todistella keskustelupalstalla? "

    hyvin helposti. Jos osaat copy/pastata tekstiä, niin vielä helpommin. Haet heidän työsopimuksestaan tai lakipykälästä paikan jossa määritellään karenssien antamisesta saatavat bonukset, ja sitten pasteat ne tänne, tai annat suoran linkin löytämääsi tietoon.

    Sinulla on nyt taakka todistamisesta, kun olet alunperin näin älyttömän väitteen heittänyt tänne.

    Mikäli et siihen pysty niin kirjoita jatkossa vain väitteitä jotka pystyt todistamaan.

    ..heitin ehdotuksen, miksi joku olisi voinut päästä kyseiseen päätelmään.

    Minähän kirjoitin, että masinoivat karensseja ihan omaa tyhmyyttään - mieltäen sen tunnolliseksi työtehtävien tekemiseksi - ja saadakseen henkilökohtaista mielihyvää.

    Minä en ole henkilö joka väitti, että karensseista saa bonuksia, koska en tiedä mistä työvoimavirkailijat saavat tehtävän mukaisia tulospalkkioita. Epäilen löytyykö yhdestäkään tehdystä työsopimuksesta tulospalkkauksen määräytymisperusteita. Epäilen myös ettei löydy lakipykälää, josta löytyisi noin tulkittavaa tekstiä.

    Jos jostakin löytyisi tekstiä, että karensseista seuraa lisää liksaa... niin se olisi sellaisessa muodossa, että alueen työttömien määrän vähenemisestä saisi lisäbonusta, mutta taatusti sieltä ei löydy tietoa, että jokaisesta järkätystä karenssista kilisee palkkapussiin ylimääräistä rahaa.

    Äänestä

  • hätäisesti tehty... kirjoitti:

    Olisikohan tuossa yhdistetty kaksi faktaa, mutta niiden perusteella päädytty väärään tulokseen.

    Fakta 1. - työvoimatoimistossa viranhaltijat voivat saada lisäpalkkaa tehtävien mukaisen tulospalkkauksen perusteella.

    Fakta 2. - työvoimavirkailijoille on muodostunut tärkeimmäksi tehtäväksi kyykyttää työtöntä kaikin mahdollisin tavoin. Paras mahdollinen tavoite on työttömän työttömyyskorvausten poistaminen ja sen jälkeen toimeentulotuelle tippuvan osalta varmistaa 40 %:lla alennetun toimeentulotuen maksaminen.

    Koska fakta 2 on tavoitteena, niin siitä voisi tehdä päätelmiä, että nimenomaan kyseenalaisin keinoin järjestetyt karenssit ovat tulospalkkauksen peruste... mutta päättelijä unohtaa, että työvoimavirkailijat ovat tyhmiä ja tekevät fakta 2:n mukaisen työtehtävän vain tunnollisuuttaan ja henkilökohtaisen mielihyvän vuoksi.

    Eräs työtoverikseni tullut entinen työvoimatoimiston virkailija kertoi, että monissa (ei ihan kaikissa ainakaan silloin) työkkäreissä oli otettu käyttöön tulospalkkaus. Tämä tarkoittaa karkeasti ottaen käytännössä sitä, että rahaa napsahtaa virkailijan tilille, kun on saanut työttömän pois tilastoja rumentamasta. Millä tavoin, siihen ei kiinnitetä huomiota.

    Tämä selittää monesti ihan älyttömätkin työhönosoitukset.

    Äänestä

  • logiikan ydin kirjoitti:

    taitaa olla siinä, että kun on saatu ensimmäinen karenssi, niin sen jälkeen saadaan toinen, kolmas... jne. Lopulta voidaankin todeta ettei työtön ole työmarkkinoiden käytttävissä ja työtöntä ei enää lasketa työttömäksi työnhakijaksi... tilastoissa yksi työtön vähemmän.

    Ainakin Tampereella työvoimatoimikunta hyväksyy täysin järjettömiä päätöksiä, joita rustataan pelkästään työvoimavirkailijan "ura-tietoihin" kirjaamisen perusteella. On ihan työttömän asia aukottomasti ja hyväksyttävästi todistaa ettei työvoimavirkailijan ura-tietoihin merkitsemä tieto pidä paikkaansa.

    ... joita rustataan pelkästään työvoimavirkailijan "ura-tietoihin" kirjaamisen perusteella. On ihan työttömän asia aukottomasti ja hyväksyttävästi todistaa ettei työvoimavirkailijan ura-tietoihin merkitsemä tieto pidä paikkaansa....

    Näin on. Eikä pelkästään Tampereella. Tämän vahvistaa entinen alan työntekijä.

    Äänestä

  • Virkailijan... kirjoitti:

    Eräs työtoverikseni tullut entinen työvoimatoimiston virkailija kertoi, että monissa (ei ihan kaikissa ainakaan silloin) työkkäreissä oli otettu käyttöön tulospalkkaus. Tämä tarkoittaa karkeasti ottaen käytännössä sitä, että rahaa napsahtaa virkailijan tilille, kun on saanut työttömän pois tilastoja rumentamasta. Millä tavoin, siihen ei kiinnitetä huomiota.

    Tämä selittää monesti ihan älyttömätkin työhönosoitukset.

    Kohdallani tulospalkkaus perustuu tietojärjestelmärekisteriin kirjoittamieni lausuntojen määrään. Eli mm. Asiakas aloittaa työt, asiakas aloittaa opiskelun, asiakas aloittaa työharjoittelun/kokeilun jne. Sillä ei ole väliä kuka hänet mihinkin on järjestänyt ja onko hän itse löytänyt töitä. Mitä enemmän on asiakkaita jotka jostain syystä eivät ole enää työttömiä työnhakijoita saan siitä henk. kohtaista palkkiota.

    Äänestä

  • HanttaTantta kirjoitti:

    tulokseksi kun noita karensseja runnotaan läpi kyseenalaisilla keinolla.

    Kun työtöntä ei saada työllistettyä, tai ohjattua työllisyyskoulutukseen... niin ainoa keino hänen poistamiseksi tilastoista on karenssitehtailu, jolloin voidaan katsoa ettei tämä ole työmarkkinoiden käytettävissä.

    ... ja silloinhan työvoimavirkailija saa bonusta kun järjestää työttömälle karensseja eli ihan työvoimavirkailija kertomana voidaan todeta, että tilanne on juuri kuten esitettiin.

    Äänestä

Provo. Opettelisit ensin kirjoittamaan ja sitten tulisit provoilemaan. Eihän tuota usko erkkikään.

Äänestä

..että kännäävät työttömät ovat halutumpaa työvoimaa kuin raittiit :D.

Äänestä
  • on näköjään samantekevää missä kunnossa olet.HKR:n duunarit hakevat paikallisesta s-marketista joka aamu noin 7.10 pari siideriä jotta alkaa hommat luistamaan.

    Äänestä

niin olen todella vilpittömän vahingoniloinen. Ja vahingonilo on kuulemma se vilpittömin ilo. Ei liene veronmaksajan pakko elättää sinunlaisia luusereita. Niin että sait ansiosi mukaan, ähäkutti...

Äänestä
  • Olivat työvoimatoimistossa merkinneet koneelle työnhaun päättymisen koska en mukamas ollut uusinut hakua helmikuussa...sattui onneksi olemaan tallella asiakaskortti jossa oli sinistä valkoisella seuraava uusiminen maaliskuussa.
    aivan ilman harmia en kuitenkaan selvinnyt,virkailija iski monistenipun uusi suunta kurssista.velvoitehaku.
    lähemmäs 4-kymppisenä karjuna ei pahemmin houkuttele ajatus aikuisten päiväkodista.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Olivat työvoimatoimistossa merkinneet koneelle työnhaun päättymisen koska en mukamas ollut uusinut hakua helmikuussa...sattui onneksi olemaan tallella asiakaskortti jossa oli sinistä valkoisella seuraava uusiminen maaliskuussa.

    ...lähemmäs 4-kymppisenä karjuna ei pahemmin houkuttele ajatus aikuisten päiväkodista...

    On noille 'uusi suunta' -humbuugikursseille saaneet osoituksia vanhemmatkin. Tiedän pari 59-vuotiasta, joille ilmeisesti ihan 'viime metreillä' ennen eläköitymistä yritettiin karenssia.

    Toiselle onnistuttiinkin antamaan 60-vuotipäiviksi karenssi. Sehän tiesi eläkkeelle lähdön siirtymistä... Toinen olin minä, mutta systeemin tuntien onnistuin järjestämään itseni vähän järkevämpään juttuun...

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Olivat työvoimatoimistossa merkinneet koneelle työnhaun päättymisen koska en mukamas ollut uusinut hakua helmikuussa...sattui onneksi olemaan tallella asiakaskortti jossa oli sinistä valkoisella seuraava uusiminen maaliskuussa.
    aivan ilman harmia en kuitenkaan selvinnyt,virkailija iski monistenipun uusi suunta kurssista.velvoitehaku.
    lähemmäs 4-kymppisenä karjuna ei pahemmin houkuttele ajatus aikuisten päiväkodista.

    ...Olivat työvoimatoimistossa merkinneet koneelle työnhaun päättymisen koska en mukamas ollut uusinut hakua helmikuussa...sattui onneksi olemaan tallella asiakaskortti jossa oli sinistä valkoisella seuraava uusiminen maaliskuussa...

    Tuon vuoksi minä kävin aina henkilökohtaisesti työkkärissä ja vaadin siniseen korttiin maininnan käynnin syystä ja päivämäärän sekä virkailijan allekirjoituksen.

    Tuollaisin syin annetaan pilvin pimein hylkyjä. Eikä nuo mene yleensä kumoon valitusasteissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

..sain karenssin? kirjoitti:

soitti raksalta työnjohtaja viime viikolla seiskalta aamulla ja pyysi töihin,olin aika humalassa ja sanoin ei onnistu nyt.tänään työttömyyspäivärahan maksupäivä katsoin just nettipankista 3 päivän fyffet puuttuvat.työkkäris oon käynyt ajallaan.
eukon murjussa parhaillaan,on varmaan postia molli-ollilta kotiluolassa.hemmetin ukko soittanyt työvoimatoimistoon ja sanonut että kieltäydyin töistä?
joku raja sentään oltava,menen molli-ollin juttusille ja sanon en ole mikään vitun selvän-näkijä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu