Yleinen oikeustaju

Lapset ovat jo puolitoista vuotta, ilman isän suostumusta, asuneet luonani. Isä ei maksa elatusmaksuja, koska vaatii viikko/viikko asumista tai lapsia luokseen asumaan.

Tiedän, että hän pitää lapsistaan, mutta olenko tyhmä, itsekäs tai/ja rahanahne, kun epäilen, että isästä tilanne nyt on hyvä, koska hän ei hae ratkaisua asiaan käräjäoikeudesta. Lapset ovat yli kymmenen vuotiaita ja haluavat asua luonani.

Siis tunnen itseni syyliseksi, kun lähdin lasten kanssa.
Asumme lähellä isää ja lapsilla mahdollisuus mennä isän luo halutessaan. Ja lisäksi loma-aikoina ja joka toinen viikonloppu.

Isällä on toinen nainen, oli jo silloin kun muutin pois. Sen olen mielessäni jo antanut anteeksi. Hän kai tietää sen, koska minut tuntee, siksi siitä ei nyt pidetä. Lisäksi avioliittomme pilalle meno oli mielestäni yhteinen vikamme.

Mutta olisko yleinen oikeustaju minun puolellani? Ja voisinko ajatella, että oikeus tuomitsee asumisen ja elatusmaksut lasten edun mukaan?

Tietysti toivon mielipiteitä, jotka olisivat minun puolellani, mutta reilukerholaiset myös teiltä. Syylistäkää vapaasti!
231611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

luonasi.. eivätkä isän luona.. olet oikeutettu saamaan lasten isältä elatusapua. Soita paikkakuntasi sosiaalitoimistoon.. he auttavat sinua asiassa eteenpäin. Sinun kuuluu tottakai saada elatusmaksuja isältä koska lapset eivät halua asua isällä niin silloin isämaksaa. Lasten ääntä kuunnellaan sosiaalitoimistossa.

Äänestä
  • ...onko lapsille edes kerrottu mitä mahdollisuuksia on olemassa? ..mitä yhteishuoltajuus tarkoittaa... jne.
    lapsilta pitäisi kyllä kysyä miksi eivät halua asua isän luona.
    äidinkin pitäisi kannustaa lapsia tapaamaan isäänsä. ellei ole selvää että lapsia esim. pahoinpidellään isän luona. jotenkin tuntuu siltä ettei tässä ole kyse sellaisesta vaan lasten epätietoisuudesta ja siitä johtuvasta epävarmuudesta. elatusmaksuongelmia ei pidä kaataa kymmenenvuotiaiden lasten niskaan, mutta heidän on hyvä tietää että sellainen systeemi on olemassa.

    Äänestä

  • mielessäsi kirjoitti:

    ...onko lapsille edes kerrottu mitä mahdollisuuksia on olemassa? ..mitä yhteishuoltajuus tarkoittaa... jne.
    lapsilta pitäisi kyllä kysyä miksi eivät halua asua isän luona.
    äidinkin pitäisi kannustaa lapsia tapaamaan isäänsä. ellei ole selvää että lapsia esim. pahoinpidellään isän luona. jotenkin tuntuu siltä ettei tässä ole kyse sellaisesta vaan lasten epätietoisuudesta ja siitä johtuvasta epävarmuudesta. elatusmaksuongelmia ei pidä kaataa kymmenenvuotiaiden lasten niskaan, mutta heidän on hyvä tietää että sellainen systeemi on olemassa.

    Niin, mutta kun ovat jo 10 ja 16v. Nuoremalta en ole kysynyt missä haluaa asua. Tyhmiä eivät ole kumpikaan ( isäänsä tulleet siinä suhteessa )

    Ja, että mun pitäis vielä kaannusta, jossain on minun jaksamiseni raja. Alkaa olla tässä näinä päivinä.

    Äänestä

  • syyllinen/tyhmä kirjoitti:

    itse missä asuu!

    että mikä olikaan se syy, miksi lapsesi eivät sinun mielestäsi ansaitse asua enää oman isänsä kanssa?

    Sen oman ihanan isäkultansa, jonka kanssa he ovat koko lapsuutensa eläneet?

    Juuri tämä samainen mieshän oli mielestäsi hyvä aviomies, menit naimisiin ja (halusit ja) synnytit hänen lapsensa.

    Kerro nyt minulle, millä tavalla lapset ovat nyt mielestäsi inhottavampia tai jotain, että eivät saa asua enää molempien kanssa vaan ainoastaan toisen teistä?

    Vastaa rehellisesti!

    Millä ihmeellä sinä sen nyt oikeutat, ettet suostu järjestämään asumista lastesi edun mukaan?

    Asutte lasten isän kanssa lähekkäin, eli koulua ei tarvitsisi vaihtaa?
    Isä vaatii saada elää tavallista arkea heidän kanssaan, osallistua harrastuksiin, koulujuttuihin, kaikkeen, eli hän ei jättäisi lapsiaan heitteille?

    Sinulle lapsesi ovat sinulle pelkkä kauppatavara, jota et luovuta sille, jolle se automaattisesti kuuluu, vaan olet keksinyt funktion elatusmaksujen ja asumisen välille, niinkö on päässyt käymään?

    Että jos ei mies anna rahaa sinulle, niin joutuu kärsimään siitä, että hänen lapsensa joutuvat elämään ilman rakastavaa vanhempaa... oletpahan vain melkoinen nainen äidiksi, jos näin on asia.

    Minä kyllä maksaisin rahat, vaikka sitten suoraan lapsilleni, mutta sinulle en antaisi tuumaakaan periksi omista oikeuksistani olla osa lasteni elämää.

    Äänestä

  • juurta jaksain kirjoitti:

    joo, sen funktion olemassa oloa olen ruvennut epäilemään. Ja kirjoitat, kuin tuntisit minut vielä paremmin kuin hän.

    Mutta saahan ne lapset mennä hänen luokseen niin usein kuin haluavat. ( Tässä varmaan joku huomaa, että ei isän tarvi maksaa, kun kerran lapset saavat olla hänen luonaan : ) )

    Olis kyllä hienoa jos sä isänä säästäisit lapsille rahaa jollekin tilille, vaikket mulle antaiskaan. Voisivathan ne sitten käydä vaikka autokoulun niillä rahoilla.
    Ex-mieheni tuskin säästää, koska olishan hän tietenkin sen kertonut.

    Olishan se mies voinut huonompikin olla ( Tulee mielen se Leevi ja Leavingsin laulu, Olisin voinut hankalampi olle, yritin silti aina sovinnolla...Elatusmaksut lotto-kupongilla kuittaisin. didi dam )

    Halusin hänet kyllä lasteni isäksi ja olen kaikkeen niin syyllinen kuin sanot.

    Hän varmaan ajattelee niin kuin sinä. Eikä varmaan sinun tai hänen mieliteensä muutu jos saan jonkun ratkaisun oikeudesta? Jotenkinhan omalla kieroudellani sen sitten saisin?

    Olen juuri eroamassa. Vaimoni on koko tämän prosessin aikana hokenut että lapset jäävät hänelle eron jälkeen. Toki yhteishuoltajuus, mutta saisin heidät vain joka toinen vkl. En ole tähän suostuvainen vaan tulen taistelemaan oikeudestani pysyä lasteni arjessa mukana. Lapset 5ja8v ovat ilmaisseet halunsa asua vuoroin molempien luona. Kyllä, näinkin pienet lapset osaavat ilmaista tahtonsa ja mielestäni heitä pitäisi myös kuulla. Lasten parhaastahan tässäkin on kyse!!

    Äänestä

  • tyhmä/syyllinen kirjoitti:

    jos saat oikeuden päätöksen, että lapset saavat asua myös isällään?
    Kun ilman muuta oikeus päättää lasten edun mukaisesti!! Siihen ei ole mitään esteitä!! (näin oletan, koska et sellaisia seikkoja täällä esitä, ettei isä pystyisi heistä huolehtimaan siinä missä sinäkään)

    on se mennyt maailma mahdottomaksi, että ihan oikeuteen pitää mennä vaatimaan oikeuksia omiin lapsiinsa :) :) :)

    Ymmärtäisin ehkä sinua (edes vähän), jos kyse olisi siitä, että isä haluaa lasten huoltajuuden kokonaan, mutta kun ei. Ilkeyttäsi sinä estät lastesi normaalielämän omien vanhempiensa kanssa. Sinä riistät mieheltä isyyden, mutta hänen oikeutensa ei koskaan tulisi viemään sinulta äitiyttä. Et voi hävitä mitään muuta kuin elatusavun pienemmäksi. Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin?
    Oikaise asiat, jos halveksin sinua tässä asiassa perusteetta.

    Mikä sinua sitten itkettää??
    Mikä on se asia, miksi olet hermoromahduksen partaalla? Sekö tosiaan vain, että sinua kismittää, että lapsillasi on sellainen isä, joka haluaa olla osallinen heidän elämäänsä.
    Kuule kun täällä on oikeitakin ongelmia joillakin! Esim ex-miehiä, jotka EIVÄT halua vastuuta!!

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    Ei tule olemaan helppo.

    Jostakin kumman syystä soskuun ajautuu töihin sen sortin naisia, että pitävät ainoastaan äidin puolta, EI KOSKAAN LAPSIEN ja kaikkein vähiten isien, sehän on kuin kirosana niissä piireissä.

    Itse tappelin kolme vuotta ja vasta nyt, kun lapset ovat jo 14v ja 16v, he saavat vihdoinkin asua kotona. Loppu hyvin kaikki hyvin :)
    Mutta ihan hirveää piinaa oli käräjät, kun ei järjen häivää näkynyt missään. Ainoa asia, mikä olisi mahdollistanut lasten asuvan kanssani olisi ollut äidin vankilassa tai jossakin huumevierotuksessa olo.
    Yhteishuoltajuus oli joo, mutta tapaamisia ei nimeksikään (sitä ei kukaan tuntenut tarpeelliseksi perustella miten huono olen tai epäsopiva, vaan riitti, että olin lasteni oma isä).
    Silti yhteys lapsiini on aina säilynyt vahvana. Kirjoitin heille heidän serkkunsa luo kirjeen joka perjantai :)
    se oli yhteinen salaisuutemme :)
    Hätä keinot keksii.

    Voimia veljeni!
    Voimia!

    Äänestä

  • sinun mielipiteesi kirjoitti:

    jos saat oikeuden päätöksen, että lapset saavat asua myös isällään?
    Kun ilman muuta oikeus päättää lasten edun mukaisesti!! Siihen ei ole mitään esteitä!! (näin oletan, koska et sellaisia seikkoja täällä esitä, ettei isä pystyisi heistä huolehtimaan siinä missä sinäkään)

    on se mennyt maailma mahdottomaksi, että ihan oikeuteen pitää mennä vaatimaan oikeuksia omiin lapsiinsa :) :) :)

    Ymmärtäisin ehkä sinua (edes vähän), jos kyse olisi siitä, että isä haluaa lasten huoltajuuden kokonaan, mutta kun ei. Ilkeyttäsi sinä estät lastesi normaalielämän omien vanhempiensa kanssa. Sinä riistät mieheltä isyyden, mutta hänen oikeutensa ei koskaan tulisi viemään sinulta äitiyttä. Et voi hävitä mitään muuta kuin elatusavun pienemmäksi. Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin?
    Oikaise asiat, jos halveksin sinua tässä asiassa perusteetta.

    Mikä sinua sitten itkettää??
    Mikä on se asia, miksi olet hermoromahduksen partaalla? Sekö tosiaan vain, että sinua kismittää, että lapsillasi on sellainen isä, joka haluaa olla osallinen heidän elämäänsä.
    Kuule kun täällä on oikeitakin ongelmia joillakin! Esim ex-miehiä, jotka EIVÄT halua vastuuta!!

    Luin vähän näitä muitakin keskusteluja ja jos puhujat ovat oikeita äitejä ja isiä olen ihmeissäni.

    Ehkä minä ja ex-mieheni emme olekaan niin surkeita vanhempia kuin luulin. Ehkä olemme vain eksyksissä, toivottavasti löydämme vielä kotiin.

    Et varmaan usko, mutta sama toivon sullekin!

    Äänestä

  • syyllinen/tyhmä kirjoitti:

    Luin vähän näitä muitakin keskusteluja ja jos puhujat ovat oikeita äitejä ja isiä olen ihmeissäni.

    Ehkä minä ja ex-mieheni emme olekaan niin surkeita vanhempia kuin luulin. Ehkä olemme vain eksyksissä, toivottavasti löydämme vielä kotiin.

    Et varmaan usko, mutta sama toivon sullekin!

    et pysty sanomaan mitään muuta estettä lasten asua osan ajasta isällään kuin oman uhmaikäsi.

    Hyvä kun jo HEH naurattaa, kun huomaa, ettei itkuun todellakaan olekaan mitään syytä :)

    jatkoja!

    Äänestä

Tulisko su kuitenkin suostua siihen yhteishuoltajuuteen, ja viikko/ viikko järjestelyyn.
Tällöin lapsilisät tulisi lapsista sinulle lähivanhempana, ja lasten elatus puolittuisi.
Kuulostaisi ihan järkeenkäyvältä vaihtoehdolta.
Varsinkin kun asutte lähekkäin.
Miten isä on nyt tuona aikana osallistunut lasten menoihin? Onko heiltä jotain puuttunut?
Mä olen sitä mieltä että riitely ei auta/kannata, sopikaa järjestely joka on teidän lapsille se paras.

Äänestä

Miksi miehen pitää edes joutua vaatimaan?
Eikö isällä ole ihan yhtä suuret oikeudet olla lastensa kanssa kuin äidilläkin?

Äänestä

Mikä on syy ettei äiti antaisi isän pitää lapsia luonaan? 50/50 kuulostaa lasten kannalta melko reilulta.

Ei ole "yleistä oikeustajua" jollei maalaisjärkeä sellaiseksi lueta. On laki, jonka säätämisessä ehkä on käytetty "yleistä oikeustajua" ja siinä mielessä asia on ajateltu lasten kannalta.

Yleisesti ottaen on hienoa kun nykyään on tällaisia soimusmahdollisuuksia. Kun minä olin pieni lapset jäi äidille. Isä joko maksoi tai ei maksanut. Meillä olis ollu parempi jos lapset oltais jääty isälle, äidin tapaamisoikeuksin.

Avioerot on yksilöllisiä ja vanhemmat enemmän tai vähemmän ihanneihmisiä. Mitä vastuullisempia ja tasapainoisempia vanhemmat on, sen enemmän lapsilla pitäisi oikeus olla kummankin luona yhtä paljon eli 50/50. Joskus toinen vanhemmmista tai molemmat ovat enmmän/vähemmän vastuuttomia ja lasten iästäkin riippuu voiko vastuuttomalle vanhemmalle antaa osa tai kokopäivä huoltajuutta. Yleensä on kai käytännön mahdottomuus tuo 50/50 lasten päivähoidon tai koulujen takia.

Äänestä

kainaloon ja kerrot tilanteen,
että he ovat ILMAN ISÄNSÄ SUOSTUMUSTA asuneet kanssasi tämän aikaa, mutta isä haluaa heitä tavata paljon useammin, eli että asuvat puolet ajasta siellä ja puolet ajasta sun luona.
Jos se ei aiheuta koulun kans ongelmia, niin mitään ongelmia ei siis ole.
Ainoa este tälle järjestelylle olet sinä.
Sinä et sitten maksa miehelle elatusmaksua siitä, että lapset ovat puolet ajasta hänellä, eikä hän maksa sinulle sinun puolikkaastasi, selvä peli.

Lapset saavat pitää näin sekä sinut että isänsä. Kumpikaan teistä ei ole niin samantekevä, että asuminen kanssanne olisi jotenkin estettävä. Tuskimpa vain haluaisit sitä, että lapset asuisivat isällään seuraavat 1,5v ILMAN SINUN SUOSTUMUSTASI ja sinulta vain penättäisiin rahoitus siihen lystiin.
Mietipä nyt itsekin vähän.

Ensin lapset, sitten vanhemmat, viimeisenä raha!!!

Äänestä

että eroporessi ja lasten elatus- ja huoltosopimus on kaksi eri asiaa.

Jos tulkitsen kirjoitustasi oikein, olet pystynyt elättämään lapsiasi 1,5-vuotta ilman isän osallistumista elatukseen, joten ns.isän rahastaminen ei ole pääasia :)

Vuoroviikko systeemi ei ole lasten etu, jos koulut ja iltapäivähoidot ei pysy samana. Lisäksi molempien vanhempien tulee voida kustantaa lasten tarvitsemat, vaatteet, lelut, harrastusvälineet, ettei lapsi kulje matkalaukun kanssa.

Tärkein asia on, että vanhemmat tulevat toimeen ja kykenevät sopimaan lasten kasvatuksesta ja elatuksesta, sekä kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Mikäli näin ei ole ei systeemi toimi.

Lapsesi on yli 10-vuotiata, paljonko yli? Mikäli joudut riitauttamaan asian käräjäoikeuteen, sieltä pyydetään lastensuojelun olosuhdeselvitys ja 12-vuotiasta kuullaan, huom. kuullaan, mutta ei lapsi päätä asiaa.

Turhaa kannat syyllisyyttä, ei tässä maassa vielä moniavioisuutta sallita, eikä syyllistä haeta.

Oikeus päättää lasten edun mukaan ei vanhempien. Väittäisin, että mikäli ette pääse sopimukseen ja asia menee käräjäoikeuteen niin lapset päätetään asumaan luoksesi. Lisäksi lasten isä joutuu takautuvasti maksamaan elatusmaksut.

Äänestä
  • Tuntuu, että olis kevyt kävellä, jos voisin suostua siihen viikko/viikko systeemiin, mutta sen lisäksi että vanhempi ( 16 v. ) ei halua, on nuoremmalla ongelmia, joiden takia asiantuntijat (perheneuvola ym.) eivät suosittele kahta kotia. Tätä isä ei usko, vaikka on saanut samat neuvot kuin minä.

    Mutta kiitos vastauksestasi. Älä ihmettele jos olkapääsi kastuu.Itken tässä hetken.

    Kiitos myös muille mielipiteistä, vaika en kaikkiin vastaa.

    Äänestä

  • syyllinen/tyhmä kirjoitti:

    Tuntuu, että olis kevyt kävellä, jos voisin suostua siihen viikko/viikko systeemiin, mutta sen lisäksi että vanhempi ( 16 v. ) ei halua, on nuoremmalla ongelmia, joiden takia asiantuntijat (perheneuvola ym.) eivät suosittele kahta kotia. Tätä isä ei usko, vaikka on saanut samat neuvot kuin minä.

    Mutta kiitos vastauksestasi. Älä ihmettele jos olkapääsi kastuu.Itken tässä hetken.

    Kiitos myös muille mielipiteistä, vaika en kaikkiin vastaa.

    Pidä itsestäsi huolta.

    Kun lapset huomaavat, että tulet toimeen ilman heitä pönkittäässä itsetuntoasi ja vihaamassa tukenasi isäänsä, kaikki asiat järjestyvät parhain päin!

    Jos lapsellasi viranomaisten toteamia ongelmia luonasi, voisi olla hyvä ratkaisu hänen muuttaa isälleen, niin saisit sinä kyynelehtiä rauhassa ja jaksaisit sitten paremmin jatkossa. Mitkään järjestelyt kun eivät ole pysyviä, aina voidaan sopia asiat uudelleen.

    Äänestä

  • ja huolenpitoa kirjoitti:

    No, itken vain kun olen yksin, siis lapset nyt isänsä luona. Kai sitä ees yksin saa?

    Äänestä

  • s/t kirjoitti:

    No, itken vain kun olen yksin, siis lapset nyt isänsä luona. Kai sitä ees yksin saa?

    on oikeus surra ja itkeä, purkaa pettymyksesi, surusi, vihasi, raivosi. Kaiki ne tunteet jotka esiin nousee.

    Älä välitä täällä palstalla olevista "sairaista" ihmisistä jotka saavat nautintonsa toisille ihmisille ilkeilystä.

    Kuten jo aiemmin vastasin
    16-vuotais saa itse päättää missä asuu. 10-vuotiaan kohdalta, oikeus pyytää sen sosiaalityöntekijöiden olosuhdeselvityksen. Älä suotta pelkää sitä, olet jo huolehtinut lapsistasi 1,5-vuotta ja ollut yhteistyössä perheneuvolan kanssa. Sinulla on näyttöä että huolehdit ja hoidat lapsiasi ja kykenet ottamaan huomioon lastesi tarpeet.

    Asioilla on tapana järjestyä. Hakeudu myös vertaistukiryhmiin, joista saa sitä tukea ja ymmärrystä. Jaksamista ja iso hali : )

    Äänestä

  • on niin kirjoitti:

    että ihan saa raivota rauhassa ja ei tartte pelätä ja anna itkun tulla lässyn lässyn KUN KYSE ON SIITÄ SAAKO ISÄ ASUA OSAN AJASTA OMIEN LASTENSA KANSSA, hui mikä katastrofi!

    Kannattaa hakeutua vertaisryhmään, empä vain ole ihan varma minkä oven takaa tuollaisille oman löytäisi...

    Äänestä

  • aikoihin eletty kirjoitti:

    Miten te kehtaatte ruveta haukkumaan äitiä edes tietämättä syitä siihen, että vuoroviikottelu ei onnistu. Tässä tapauksessa on kyse lapsen omasta tahdosta sekä toisen lapsen hyvinvoinnista. Alkuperäinen ei ole kieltämässä vuoroviikottelua itsensä vaan nimenomaan lasten edun takia ja jopa ammattilaisten suosituksella. Kukaanhan ei estä isää tapaamasta lapsia normaalisti vaikka asuisivat pääasiassa äidillä.

    Kyllä on maailma täynnä ilmeisesti katkeroituneita isejä, jotka ei ymmärrä kuin oman napansa päälle ; ). Isot miehet voisi miettiä olisiko niistä kiva vaihtaa kotia joka toinen viikko? Homma ei nimittäin toimi, jos sitä ei kaikki halua ja välit ole kunnossa.

    Alkuperäiselle tsemppiä! Hae vaikka oikeuden kautta päätös huoltajuudesta ja elareista. Ei sinun yksin niitä lapsia tarvitse elättää. Ihan varmasti saat lähihuoltajuuden jos neuvola sitä suosittaa ja vanhempi haluaa asua luonasi. Tsemppiä ja älä välitä näistä p..aisista jotka täällä haukkuu.

    Äänestä

  • aikoihin eletty kirjoitti:

    että ihan saa raivota rauhassa ja ei tartte pelätä ja anna itkun tulla lässyn lässyn KUN KYSE ON SIITÄ SAAKO ISÄ ASUA OSAN AJASTA OMIEN LASTENSA KANSSA, hui mikä katastrofi!

    Kannattaa hakeutua vertaisryhmään, empä vain ole ihan varma minkä oven takaa tuollaisille oman löytäisi...

    varma minkä oven taakse itse kuuluisit!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

syyllinen vai tyhmä? kirjoitti:

Lapset ovat jo puolitoista vuotta, ilman isän suostumusta, asuneet luonani. Isä ei maksa elatusmaksuja, koska vaatii viikko/viikko asumista tai lapsia luokseen asumaan.

Tiedän, että hän pitää lapsistaan, mutta olenko tyhmä, itsekäs tai/ja rahanahne, kun epäilen, että isästä tilanne nyt on hyvä, koska hän ei hae ratkaisua asiaan käräjäoikeudesta. Lapset ovat yli kymmenen vuotiaita ja haluavat asua luonani.

Siis tunnen itseni syyliseksi, kun lähdin lasten kanssa.
Asumme lähellä isää ja lapsilla mahdollisuus mennä isän luo halutessaan. Ja lisäksi loma-aikoina ja joka toinen viikonloppu.

Isällä on toinen nainen, oli jo silloin kun muutin pois. Sen olen mielessäni jo antanut anteeksi. Hän kai tietää sen, koska minut tuntee, siksi siitä ei nyt pidetä. Lisäksi avioliittomme pilalle meno oli mielestäni yhteinen vikamme.

Mutta olisko yleinen oikeustaju minun puolellani? Ja voisinko ajatella, että oikeus tuomitsee asumisen ja elatusmaksut lasten edun mukaan?

Tietysti toivon mielipiteitä, jotka olisivat minun puolellani, mutta reilukerholaiset myös teiltä. Syylistäkää vapaasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu