MITÄ LAHJAKSI?

Mitä olette antaneet kumppanillenne lahjaksi/tuliaisiksi?

Paras lahja/muistot mitä olette saaneet?

Mikä tehoaa!!
2423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tänään oli mun synttärit, ja sain muijalta lahjaksi paidan, siisti paita muuten, mutta väärän kokonen (L), ei muutaku vaihtamaan, itseasiassa 2 kertaa, että löyty sopiva,
ja sitten kirjan, joka käsitteli Suomen sotaa!

Äänestä

Olen antanut hyötylahjoja (vaatetta ja lahjakortteja ajatuksella, sellaista mitä tiedän kaivanneen/tarvinneen), hemmottelua (suklaata, jotain hyvää mistä tiedän pitäneen)

Olen saanut hyötylahjoja (lämpimiä ja laadukkaita vaatteita, tarpeellisia, muita pikkujuttuja) ja hemmottelua (suklaata, kukkia, koruja),
Eli niinpä on metsä vastannut kuin sinne on huudettu :) Tämäkin on jännä juttu, entinen mies ei koskaan ostanut mitään pientä ja mukavaa josta olisi tiennyt minun pitävän, merkkipäivänä sain mitä kerroin haluavani. Nekin tuntui väkisin saamisilta tavallaan. On todella mukava kun toinen antaa sydämestään ja haluaa antaa. Nyt minäkin näen sen eron. Onnekas minä, toivon että miehenikin tuntee niin.

Eli ei ainakaan meidän tapauksessa tarvitse olla kummoistakaan, vaikka kliseeltä kuulostaakin, niin se ajatus on tärkein!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaa!! kirjoitti:

Mitä olette antaneet kumppanillenne lahjaksi/tuliaisiksi?

Paras lahja/muistot mitä olette saaneet?

Mikä tehoaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu