Miksi täällä tulee sellainen olo, ettei ihmisillä ole lainkaan moraalia tai tunteita nykyään? Vai onko suhde kumppaniin niin huono, ettei omatunto yhtään kolkuta pettämisestä? Itse olen kerran typeryyksissäni hairahtanut, ja vieläkin, monen vuoden jälkeen nöyryytyksen jäljet miehessäni näkyvät välillä. Eivät kaikki kestä sitä, että puoliso pettää! Itse olen katunut sitä alusta asti, enkä varmasti tekisi uudelleen.
Jos kumppaniaan rakastaa, ei niin houkuttelevaa tilaisuutta tulekaan, ettei pystyisi vastustamaan.
Tämän pettämispalstan teema jo kertoo kaiken ehmisten omastatunnosta: "Onko pettäminen oikein vai väärin?" Mikä kysymys!!!
Jos kumppaniaan rakastaa, ei niin houkuttelevaa tilaisuutta tulekaan, ettei pystyisi vastustamaan.
Tämän pettämispalstan teema jo kertoo kaiken ehmisten omastatunnosta: "Onko pettäminen oikein vai väärin?" Mikä kysymys!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
No sitä moraalia ei ole. Siitähän tässä on kysymys. Suhteen laadulla ei ole merkitystä. Ihmiset pettävät hetken hurmion vuoksi ilman pienintäkään epäröintiä olipa oma suhde hyvä tai ei. Vain sillä hetkellä on väliä, muulla ei. Nykyajan ihminen ei tunne vastuuta, eikä ajattele seurauksia, vaan tavoittelee häikäilemättä omaa nautintoaan muista piittaamatta. No riittääpähän meikäläisellekin hoitoja uudelleen ja uudelleen.
En omaakaan moraaliani kehu, koska autan naisia pettämään, mutta kuten kirjoitin toiseen aiheeseen; nainen on jo valintansa tehnyt joten, jos minä en tartu tilaisuuteen, niin joku muu tarttuu.
Kyllä ihmisillä moraalia vieläkin löytyy, onneksi! Kaikki eivät ole kaksinaamaisia omanedun tavoittelijoita ja osaavat ajatella nenäänsä pidemmälle.
Olen kanssasi samaa mieltä. Jos kumppaniaan todella rakastaa, ei toisten sänkyihin ole himoa eikä halua.
Myönnän, että petin omaa kumppaniani alkuaikoinamme, mutta paransin heti tapani huomatessani hänen olevankin Se Oikea minulle. Toiset miehet eivät enää sen jälkeen kiinnostaneet. Hän antoi kaiken anteeksi, koska uskoi meihin ja yhteiseen tulevaisuuteemme. En kuitenkaan usko, että tulemme niitä aikoja koskaan kokonaan unohtamaan.
Hävettää vieläkin se kaikki, mutta hautasimme menneisyyden ja katsomme tulevaisuuteen avoimin mielin.
Aivan samaa mieltä! Itse hairahduin vasta. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa. On niin paha olla että tekisin mitä vain että saisin aikaa käännettyä takaisin.
en edes kuvittele kertovani miehelleni, koska tiedän että hän murtuisi, eikä antaisi ikinä minulle anteeksi.
Selvinpäin en ikinä olisi tällaista tekoa tehnyt, se on varmaa!!!
Pettäminen on aina väärin.